Akateemista juhlaa

Huh. Ollut melkoista hullunmyllyä elämä viime aikoina kun erityisesti torsuntain ajan filosofisen tiedekunnan promootio 2014 vei melkoisen osan vuorokausista. Itsehän en toki promovendi ollut, tiedekunta on väärä ja vielä kuljen jonkin aikaa nimikkeen "ylioppilas" alla. Sen sijaan olin savolaisen osakunnan airueena kantamassa maakuntani värejä ja paimentamassa aikuisia ihmisiä parijonoon sekä muuta tuommoista käytännön hommaa tekemässä.

Savolaisten vahinkovärikoodaus muunkin kuin nauhan osalta.

Promootio oli Kokemus, jotain ainutlaatuista, hullua, mutta todella ihanaa. En ole aiemmin käynyt mäkkärissä iltapuvussa (tai no, ylipäänsä mäkkärissä vuosikausiin), kulkenut useampana päivänä peräkkäin yo-lakissa, todistanut kosintaa, ollut soittamassa ambulanssia sairaskohtauksen takia, tönöttänyt kunniavartiossa yms. Tutustuin aivan loistaviin ihmisiin, seisoin ja kävelin hulluja määriä ja nukuin aivan liian vähän. To-pe viisi tuntia unta, 7.45-00.30 velvollisuuksien parissa, pe-la viisi tuntia unta ja vuorokausi valvomista. Kotiuduin sunnuntaina seitsemän aikoihin ja nukuin vain kolme ja puoli tuntia kun ei mukamas nukuttanut.

Marina centerissä airuilla oli hienot näkymät ja paljon ruokaa.

Airuiden tehtävänä on olla tietoinen siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja ohjailla ihmisiä aina tarvittaessa. Autettiin ihmisiä illallisilla yms. löytämään istumapaikkansa, ohjeistettiin kulkueita, seisottiin kunniavartioissa niin itse promootioaktissa kuin muissakin tilaisuuksissa. Avustettiin seppeleensitojaisissa ja miekanhiojaisissa, autettiin huonosti liikkuvia ihmisiä portaissa tai ohjattiin hisseille. Hyvin käytännönläheistä hommaa siis. Palkkaa tästä ei tietenkään saanut vaan ilmaisen osallistumisen kaikkiin tapahtumiin, ruokaa buffetpöydistä ja samaten ruokajuomat + hieman ylimääräistä. En tiedä olenko koskaan aiemmin ollut kolmena peräkkäisenä päivänä humalassa, mutta tulipahan sekin koettua.

Ikimuistoisia hetkiä oli paljon! Kaikkea ei voi mitenkään luetella ja puolet unohtuisi varmasti vaikka yrittäisi. Joitain voin silti yrittää mainita. Kokoonnuttiin paikalla olevien savolaisten kanssa Wanhan ylioppilastalon musiikkisalin parvekkeelle, eli siihen pääovien yläpuolelle, minne ei ilmeisesti usein pääse, kuvattavaksi ja kajautettiin savolaisten laulu. Pääsin uudelleenkin sinne laulamaan kun airuiden kanssa mentiin laulamaan teinilaulu heitettyämme vapaalle. Ja se vapaalle heittäminen! Promoottorin poistuttua oli meidän ohjelmanumeromme vuoro. Ulkona sidoimme airutnauhamme piiiitkäksi nauhaksi ja lähdimme juoksemaan huutaen sisälle Wanhan juhlasaliin. Keskellä salia odotti yliairut, jonka ympäri aloimme juosta nauhaa hänen ympärilleen kietoen. Lopulta mahtava yliairuemme oli nätisti paketissa ja pääsimme laulamaan hänelle itse sanoittamaamme laulua. Heiteltiin yo-lakkeja ilmaan ja ylipäänsä tehtiin parhaamme osoittaaksemme vapaamuotoisemman osion alkavan. Sen jälkeen lähdettiin vetämään kolmensadan hengen letkaa da Maccaronia. Saarrettiin ulkona teinipojat.

Promootio huipentui yökulkueeseen. Kuljettiin ympäri keskustaa, kuunneltiin puheita patsaille ja juotiin skumppaa. Puhe auringolle pidettiin yliopiston päärakennuksen parvekkeelta, tietenkin auringon noustessa. Sen jälkeen jäätiin vielä viettämään aikaa Senaatintorille. Istuin pitkään Tuomiokirkon rappusilla ja lauloin muiden airuiden kanssa. Saatoin saada myös suudelman yhdeltä airut-tytöltä, mutta ei sellaisia tunnusteta.

En yhtään ihmettele miksi joku on sanonut, että promootio on ihmisen parasta aikaa. Olihan siinä ne kamalat hetkensä kun oli pyörtyä yliopiston juhlasaliin, jalat eivät meinanneet enää sunnuntaiaamuna suihkussa kantaa ja ihmisiä oli liikaa, mutta silti tai juuri siksi. Ei kaduta kyllä yhtään, että moiseen hulluuteen tuli lähdettyä. Nyt on roppakaupalla hyviä muistoja ja uusia tuttavuuksia. Tästä voi tarinoida vaikka kuinka.

Tässä Tuomiokirkon portailla seurana vielä savolaisia.

Promootio on skumppaa ja osakunta laiffii, kuten laulumme lopetettiin. Akateemista hunningolla oloa, aika ihanaa.

Huulipunavallankumous!

Facebook kertoi minulle, että tänään vietetään huulipunavallankumousta. Tapahtuma kertoo seuraavaa:
"Punainen kannustaa ja innostaa naisia pitämään huolta hyvinvoinnistaan pienillä teoilla.

Uskomme, että tie merkittäviin tuloksiin lähtee pienistä onnistumisista. Uskomme myös, että onnistumiset saavat lisäpotkua rohkeudesta ja itsevarmuudesta. Mikäpä muu olisi siihen parempi onnenamuletti kuin vähän rohkeampi huulipuna?

Haastamme kaikki naiset mukaan Huulipunavallankumoukseen aloittamaan onnistumisen kierteen! Punaa siis huulesi 16.5. merkiksi siitä, että naisten sydän- ja hengitysterveys on lähellä sinunkin sydäntäsi.

Kutsu myös ystäväsi mukaan ja julkaise kuva punaisista huulistasi. Tehdään yhdessä punaisen suukon arvoinen kampanja!"

Rakastan itse huulipunia ja jos on vielä hyvä (teko)syy käyttää moista niin mikäs siinä. Vielä lukiossa huulipuna oli huulilla päivittäin, nykyään harvemmin kun huulet on jatkuvasti sen verran kuivat, ettei huulipuna asetu nätisti sitten millään. Varmasti auttaisi jos lopettaisin itse vahingossa tapahtuvan huulien repimisen ylähampailla.
Mutta, huulipunia!

Minulla ei ole kuin viisi punaa, joista vanhimmilla on ikää vähän turhan paljon, mutta kun ne on hyvän sävyisiä. Kuvassa punat on järjestetty vanhimmasta uusimpaan ja sen vähän huomaa.
1. Maybelline Satin Collection Empire Red. Täydellinen punainen minulle, ei ole liian kirkas eikä taita esim. oranssiin. Tämä oli lähes aina huulilla silloin kun jaksoin päivittäin meikata.
2. Maybelline Color Sensational Pleasure Me Red. Mukamas tummempi punainen kuin edellinen, mutta ei ollutkaan. Aavistuksen kirkkaampi puna, mutta edelleen minulle tarpeeksi tumma.
3. MAC Dark Side. Sain viimein hankittua oikeasti tumman punan. Kunnon viininpunainen, vähän violettiin taittava. Saa ihoni näyttämään ihan valkoiselta, mutta on silti ihana ja toimii myös ilman muuta meikkiä!
4. MAC Impassioned. Kunnolla pinkki kesähuulipuna, jota joskus rakastan ja josta joskus mietin mikä minuun oikein iski.
5. Lumene Wild Rose Lipstick Lupiineja. Jostain syystä näyttää kuvassa miltei yhtä tummalta kuin Dark Side vaikka on selkeästi vaaleampi ja liilampi. Toimii myös kivasti ilman muuta meikkiä ja on nykyään normaalimpi arkihuulipunani. Jostain syystä myös tykkää tippua, ensimmäisellä käyttökerralla jo ja kuvaa ottaessa kolhaisin pariin otteeseen lisää...

Ekstrana kuvassa huulipunasivellin, jonka nimiin vannon, ja kaksi tarpeisiini sopivaa rajauskynää. Huulipunasivellin on Duroyn ja siitä kätevä, että tuon alaosan kun vetää irti niin sivellin menee piiloon ja siitä saa kotelon. Kirkkaampi kynä on L´oréalin Contour Parfait sävy Cherry, mitä olen käyttänyt vuosia, uusinut vain välillä kynän. Käy kivasti noiden kirkkaampien kanssa. Violetimpi on ikuisuuden vanha Rimmel, sävyltä Black Tulip, joka taas käy kivasti noiden violetimpien kanssa yhteen.

En ole koskaan ymmärtänyt miten ihmiset sotkevat huulipunan kanssa, mutta toisaalta harvat käyttävät huulipunaa päivittäin nykymaailmassa. Varmaan vähän sama kuin korkokenkien kanssa: harjoittelukysymys.

Jos haluan varmistaa huulipunan pysymisen teen itse seuraavasti: rajaan huulet, joskus väritän kokonaan. Levitän huulipunan siveltimellä ja "pussaan" ylimääräisen pois paperille. Tuputan sormella puuteria niin, että pinnasta tulee matta, jonka jälkeen levitän uuden kerroksen. Jos jaksan, toistan vielä ainakin kerran, mutta tuokin lisää mielestäni ihan mukavasti pysyvyyttä.

Huulipunasiveltimen hyvä puoli on muuten tasaisen värin lisäksi se, että pystyy myös kerrostamaan eri sävyjä! Nytkin huulillani on Empire Redia ja Lupiineja.

Loppuun vielä kuva kun huulilla on Lupiineja, tulee ehkä sen oikea sävy paremmin esiin: