pimpelipom

Nyt jaan maanantain kunniaksi jotain ihan muuta kuin intoilututtavaa ja ihanaa, mutta koska ah nostalgia ja muistot ja vaikka mitä, niin leikitäänpäs yhtä leikkiä...

Kuvittele, että olet suljetussa muutaman huoneen kokoisessa tilassa. Väliovia ei ole. Tässä tilassa syöt, nukut, hengaat ja työskentelet. Ja taustalla soi koko ajan taukoamatta tasaisella voimakkuudella tämä:



Koko v*tun ajan. Tunnista toiseen. Sitä ei saa pois päältä, ääntä ei saa säädettyä, se on pidemmän päälle niin ärsyttävä ettei sitä voi edes vaan ignorata. Kokeilepa huvikses kotona. Ihan vaan vaikka tunnin verran. HC-itseensä uskojat voi ottaa vastaan vaikka 24 h haasteen. I dare you. I double dare you!

Kyseinen musiikillinen huipputuotoshan pyöri siis vuosia sitten pelatussa larpissa Terra Nova tiloissa taustamusiikkina (pelinjohtajat olivat tehneet tässä erittäin tietoisen valinnan) ja sai kaikenlaisia lempinimiä kuten "Tellus pimpelipom", "Tellus tilulilu", tai "ÄÄÄÄÄÄÄÄäääeeeiiiiii V*TTU enää tota mä tuun hulluks!!!!!"

Jaa mikä sai minut nyt vuosien jälkeen palaamaan tämän ääreen? Koska kaveri lähetti sen minulle ihan puhtaasti sitä tarkoitusta varten, että saisin puhelimen herätyskelloon raivostuttavimman mahdollisen ääne ja siten ekstramotivaatiota kammeta peittojen alta taas uutta päivää päin. Koesoitin aamuhälyn... huh kun nousi addrenaliinitasot ja alkoi raivostuttaa ihan kaikki. :D

Vain kerran vuodessa on Ropecon-con-con

Yleensä heinäkuun loppuun sijoittunut Suomen suurin roolipelitapahtuma Ropecon on tänä vuonna poikkeuksellisesti 15-17.5, eli tänä viikonloppuna. Olemme Ouvan kanssa molemmat paikalla, itse asiassa liikutaan melko pitkälti yhdessä tänä vuonna kun kummallakaan ei kerrankin ole työvuoroja. Itse odotan historiallisia tansseja, ihmisten näkemistä, ehkä muutamaa luentoa ja Dipolin hyvästelyä. Ensi vuonna Ropecon muuttaa paikkaan, joka on vielä meille pulliaisille salaisuus. Toivottavasti nähdään conissa!

Viime heinäkuussa värjäsin hiukseni pinkiksi ja cossasin ensimmäistä kertaa elämässäni (Ouvan kanssa yhdessä, tietenkin). Princess Bubblegumina oli hauskaa ja pinkki oli yllättävän mukava hiusväri, mutta jätän sen Ouvalle. Tästä projektista oli hieman sneak peakia kesällä, mutta projektin raportointi jäi vähän vaiheeseen. Olkoon siis nyt tässä postauksessa kuvituksena.

Senni R. kuvasi Ropeconissa 2014.

Kartonkia ja erikeepperiä

Meillä oli taas Ouvan kanssa askartelutuokio. Sovittiin jo viime syksynä pukuilevamme, mutta se jäi kun ei Fanfestiin kumpikaan päästy. Jotenkin päädyttiin sitten ajatukseen, että toteutetaan ideamme Ropeconissa ja se vaati vaivaa yhden perjantain, kahden kartongin ja erikeepperin verran (saatettiin tosin käydä välissä uimassa).

Aluksi lähdettiin hahmottelemaan kruunun ääriviivoja kaksinkertaiselle kartongille. Kaarien tekoon käytettiin apuna lautasia, koska symmetria on kiva asia.

 Jossain kohtaa lisäiltiin kartonkia niin, että keskikohdassa oli yhteensä vissiin kahdeksan kerrosta ja muualla neljä tai kolme. Tukevoitti kivasti. Käsiteltiin kerrokset erikeepperin ja veden seoksella niin saatiin kiva kiilto.

Timantti askarreltiin glitterliimoilla ja -lakoilla. Ja kruunusta tuli varsin mainio, ja ainakin paljon hienompi kuin yhdessäkään tutoriaalissa jonka löysin. Kiinnityssysteeminä toimi klemmarit, tosin, kyllähän tuo olisi saattanut pysyä ilmankin kun liimaantui kiinni.

Mitä me siis oikeastaan tehtiin? No valmistettiin princess Bubblegumin kruunu. Minä olin Ropeconissa purkkaprinsessa, Ouva vampyyrikuningatar Marceline.

DinaValentine

Seikkailupäivä

Kun suunnattiin kotiin keskiaikamarkkinoilta parrakkaan kaveriasian kanssa, sanoin: "tekisi koko ajan mieli pyytää seikkailemaan ensi viikonloppuna, mutta sullahan oli jo muuta." Hetken mietittyään sain vastaukseksi, että se kuulostaa itse asiassa kivemmalta. Se jäi vähäksi aikaa ilmaan, mutta sitten hoksasin, että serkkuni roller derby joukkue olisi pelaamassa lauantaina Lahdessa ja halusin kannustamaan. Poikaystävä kiltisti suostui lähtemään mukaan - ja ehdotti, että samalla reissulla voitaisiin käydä hieman pohjoisemmassa hänen isovanhemmillaan. Hetken pohdinnan jälkeen suostuin, hivenen pettyneenä siitä, ettei päivästä taitaisi hirveän seikkailullista tulla, mutta eiköhän ihan mukava. Olin ihan väärässä!

Ensinnäkin se peli! Ensimmäisessä pelissä Lahti Roller Derbyn A-joukkue Bay City Rollers kohtasi irlantilaisen Limerick Roller Girlsit. Kyseessä oli ensimmäinen peli, jota pääsin kunnolla seuraamaan, joten menihän se aika vähän ihmetellessä. Serkkunikaan eivät osanneet hirveästi peliä avata, mutta tarpeeksi, jotta seuraamisesta sai jotakin irti. Millaista roller derby sitten oli? Ainakin vauhdikasta. Melko väkivaltaisen ja fyysisen oloista, mutta ei mitenkään huonolla tavalla. Pelaamassa ollut serkku veti hienosti jammerina ja myöhemmin sainkin kuulla, että pistehirmu sai Most Valuable Player palkinnon. Jee! Hienoa oli seurata peliä muutenkin ja kuulemma seuraavalla kerralla tajuaa jo enemmän. Lisäksi poikaystävä myöhästyi harmittavasti, mutta sinänsä sopivasti junasta, niin sain katsottua koko pelin rauhassa loppuun. Toista ottelua en valitettavasti sitten ehtinytkään katsomaan.

Ja koska puhelimen kamera ei oikein pysynyt luistelijoiden perässä niin minulla on tallessa vain hyvin suttuista materiaalia.

Heinolassa oli mukavaa. Kahvittelun jälkeen käytiin vielä poikaystävän kanssa iltakävelyllä, missä sain potea jälleen kerran vähän talokateutta, minua kiellettiin kiipeämästä puuhun "koska sulla on valkoinen mekko ja se ei olisi siveää" (kysymykseen "mistä lähtien oot ollut mun siveydenvartija?" sain nopeasti vastaukseksi "seurustelun alusta", tietty) ja nauttia ilta-auringosta.

Sitten alkoi seikkailu! Tai no. Käytiin ensin katsomassa Heinolan kirkkoa. Sitten alkoi seikkailu! Suunnattiin auto vanhalle Lahdentielle, missä totesin haluavani Vääksyyn (kun oltiin ehkä puhuttu ettei tarvitsisi suorinta tietä ajaa). Parrakas kaveriasia kaivoi puhelimen esiin ja kaivoi meille reitin. Oltiin Vääksyssä joskus kympin aikaan, minua ei ihan uskottu kun muistelin missä Vääksyn kanava olisi, tehtiin pieni kieppi ja päädyttiin lopulta sinne kanavalle asti. Lopulta siellä meni noin tunti kun vaellettiin siinä kanavan ympäristössä mm. luontopolulla itikoiden syötävinä, seurattiin kanavan täyttö ja tyhjennys ja ihailtiin vähän taloja. Sain myös vähän hyvitystä puussa kiipeily kiellosta, kun bongattuani liukumäen kysyin "saanko edes laskea mäkeä?" ja poikaystävä tyytyi vain katsomaan pitkään ja toteamaan ettei sano mitään. Hypellessäni liukumäelle takaani saattoi kuulua huvittuneesti mumistuna: "yli kaksikymppinen tyttöystäväni haluaa laskea liukumäkeä..."

Tuonne pitää päästä seikkailemaan jatkossakin. Hurjan kaunista ja tuolleen vähän myöhemmin kesäiltanakin sai olla melkoisen rauhassa eikä aurinko paahtanut niskaan. Olen myös mielettömän kateellinen alimman kuvan saunarakennuksesta. Hauskaa oli myös se, että tuossa on tuommoinen tyyni lampimainen asia, jossa kasvaa ulpukoita, mutta selän kääntämällä näkyviin sai kosken. Oli myös melko kummallista kun tuonne suuntaan katsoessaan seisoi veden kanssa lähes samalla tasolla. Ei ole normaalia sellainen.

Vääksystä jatkettiin vielä vähän matkaa t-risteyksestä Jämsän suuntaan ja päädyttiin Lammille. Saatettiin siis ottaa joku "tuo saattaa viedä vähän enemmän oikeaan suuntaan" tie. Ja onneksi niin tehtiin, koska päädyttiin Lammin keskiaikaiselle harmaakivikirkolle. Poikaystävää ei tarvinnut suostutella pysähtymään, koska "tuonne muuten mennään" sai vastaukseksi päättäväisen "juu"n.

Vaikuttavahan se on. Poikaystävää hieman häiritsi tosin pioni-intoiluni kun yritti lukea sankarihaudan tekstejä... Mutta kun pionit. Siinäkin saatiin jonkin verran aikaa kulutettua ja lähtiessä olikin jo lähes pimeää. Lammilta otettiin vihdoin tie kohti Helsinkiä, mutta sekin oli kiemurtava tie, jonka varrella ei oikeastaan mitään ollut, joten passasi hyvin. Välipysähdys randomilla uimarannalla, koska voi, seuraava huoltoasemalla parhaimmalla syömälläni kasvispitsalla, koska kello oli sen verran paljon ettei kauppaankaan oikein enää päässyt - puhumattakaan siitä, että ruoan eteen olisi pitänyt tehdä jotain kotona.

Mielettömän hyvä reissu. Kesä on seikkailuja varten.

Jälkijättöinen kesäkuun viimeinen viikonloppu

Viikko sitten ihmettelin valoilmiötä nimeltä aurinko, laitoin pitkästä aikaa aurinkorasvaa ja totesin, etten vaan saa sateenkaaren väreissä olevaa paitaa järkevästi päälle. Vaihdoin päälle kukkamekon, päähän kukallinen hiuspanta ja huuliin pinkkiä. Oli aika suunnata Helsinki Pride 2014 kulkueeseen.

Senaatintorilla oli vaikka kuinka porukkaa ja Tuomiokirkon portaat olivat täynnä jo heti kahdeltatoista. En kauheasti yllättynyt kun illalla luin, että oli isoin kulkue koskaan ja enemmän kuin tuplasi viime vuotisesta. Että terveisiä vaan lakivaliokuntaan... Tunnelma on pride kulkueessa ollut aina loistava. Tänä vuonna portailla tanssi porukkaa, kuvassa valkopaitaisia. Sateenkaariliput liehuivat ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Ainoa miinus omalla kohdallani oli se, etten tajunnut ajoissa vaatteidenvaihdon seurauksena avaramman pääntien tarkoittavan aurinkorasvan lisäystä. Nyt minulla on siis aurinkotatuointina pääntie. No, en palanut tänä vuonna huhti- tai edes toukokuussa kertaakaan, joten tavoitteet on täytetty. Puistojuhlaan asti en eksynyt kun olin lupautunut muualle, mutta kulkueesta nautin täysin siemauksin loistavassa seurassa.

Saippuakuplia! Auroosa kuvasi.

Sunnuntaina matka jatkui Turkuun Keskiaikamarkkinoille kuten Ouva jo paremmissa ajoin kertoikin. Sateesta huolimatta tunnelma autossa oli katossa, huolimatta siitä, että taisin jo menomatkalla pariin kertaan huikata takapenkille, etten vaan halua kuulla. Myös "partaisempi kaveriasiani" (kiitos Ouva tästä termistä, naureskelen tälle edelleen ja poikaystävä ei osannut suhtautua) tuntui viihtyvän vaikka autossa olikin hänen lisäkseen neljä kikattavaa tyttöä, erityisesti paluumatkalla.

Markkinat oli varsin mukavat. Turkulaisia ei näkynyt, mutta pk-seutulaisia senkin edestä ja oma kohokohtani oli kun ykskaks näkökenttääni ajautui yksi parhaista ystävistäni. Kirmasin kumisaappaat lonksuen halaamaan ja hänen toinen puoliskonsa ehdotti omalleni, että hekin vähän kiljuisivat ja rutistaisivat toisiaan. Eivät kummasti toteuttaneet kun ensi kertaa tapasivat. Näin jälkikäteen katsoen menin markkinoille ilmeisesti vain syömään ja tapaamaan ihmisiä. Itse markkinoilta ostin vain muikkuja ja sain kämppikseltä haukun karkkiomenasta kun en allergian takia viitsinyt omaa ostaa. Käytiin isommalla porukalla syömässä Lone Starissa, josta saa nykyään kasvisvaihtoehtojakin, ja jälkkäriksi käsityömarkkinoiden puolelta suklaakuorrutettuja mansikoita.

Lone Starin kasvisburgeri ja ihania ranskalaisia, joita en
jaksanut harmikseni syödä loppuun. Jo hampurilaisen katoaminen
 sai ihmiset kysymään mihin se oikein meni.

Onnellisia mansikkatyttöjä.

Kotimatkalla kuski kysyi ykskaks "käydäänkö Kasvihuoneilmiössä?" Saattoi olla ettei Unityttö tiennyt mistä oli kyse, mutta kunhan selitettiin niin hänkin innostui ajatuksesta. En ollut itsekään käynyt koskaan, joten innostuin ajatuksesta. Päädyttiin siis vajaaksi tunniksi sinne seikkailemaan ja ihastelemaan mitä kaikkea sieltä löytyikään. Itsehän olisin halunnut mm. lasipurkkeja, taulunkehyksiä, kellon, nuottitelineen ja kampauspöydän. En päätynyt ostamaan mitään sitten lopulta, mutta Ouva löysi juttuja. Vähän jännittää mitä tarttuu mukaan kun käydään tänään poikaystävän kanssa uudelleen siellä. Ainakin niitä lasipurkkeja. Ja ehkä taulunkehykset. Kampauspöytä jää valitettavasti odottamaan toista omistajaa, koska yli neljäsataa euroa kirpaisisi aika pahasti eikä sille olisi tilaakaan. Kasvihuoneilmiö on vanhan turuntien varressa, joten siellä kannattaa ehdottomasti poiketa liikkuessaan Turku-Helsinki väliä! On joka päivä auki ilta kahdeksaan. Tietyömaan takia kylttejä seuraamalla ei pääse sinne, mutta voihan sitä vähän seikkailla välillä.

Jos sitä tilaa (ja ylimääräistä rahaa) olisi niin
tämä olisi i-ha-na kanteleeni kanssa.

Kämppis hihkaisi Liisa Ihmemaassa kirjoista, me Ouvan kanssa
pöydästä. Tuon kun maalaisi niin olisi täydellinen.

Medi-evil

Vaikka tarkoituksena oli sunnuntai pyhittää lähinnä makaamiselle ja jouten olemiselle, niin kaverit pahuksen palleroiset onnistuivat minut houkuttelevat mukaansa Turkuun ja Keskiaikamarkkinoille. Klo 10 istahdimme siis Hailien partaisemman kaveriasian ajamaan autoon ja suuntasimme kohti länttä. Vettä satoi, mutta henki oli korkealla.

Hailien sunnuntain asu: kumpparit, sontsa
 ja riittävän pitkät hihat ynnä helmat.

Markkinat itsessään olivat loppujen lopuksi aika toissijainen juttu, paljon tärkeämpää oli tapahtuman voima ihmisiä kodistaan ulos houkuttavana tekijänä. Hassua kyllä, kaupunkivierailumme aikana tapasimme enemmän toisia pääkaupunkiseutulaisia, kun turkulaiset ystävämme puolestaan vetosivat kurjaan keliin ja pysyivät kotosalla. Onneks myö ei oltu sokerista. Ja onneksi karamelliomenat ja toffee puolestaan oli.

Mals osti sokerista suloisuuttaan
korostaakseen sekä siveytensä
suojelemiseksi emännän puukon

Markkinahumun lisäksi kävimme Lone Starissa nauttimassa hieman apetta (tulisinkaan kastike ei vieläkään tuntunut miltään, chilitoleranssi ei selvästi ole laskenut niin paljon kuin luulin), sekä myöhemmin kostuttamassa kurkkujamme Koulussa. Kelpo mestoja molemmat, edelleen. Kotimatkalla vielä piipahdimme Kasvihuoneilmiössä ja tämän kaiken jälkeen kotiin illan hämärtyessä mönkikin aika tyytyväinen ja poskilihaksensa kipeiksi nauranut meitsi. 

Maanantaiaamuna väsytti kovasti lähteä töihin, mutta joskus se vaan on sen arvoista.

Or cider? 

Pariisi, valitsen sinut!

Keskiviikkoaamu. Liian aikaista mutta aika tavanomaista: löhöän epämääräisenä myttynä barbaarini lämpimässä kainalossa, selaan Facebookia varsinaisesti kiinnittämättä mihinkään näkemääni huomiotta, juon aamuteetä pahvimukista ja yritän jotenkin saada viimeisetkin levon rippeet irti koneessa istumisesta ennen laskeutumista.

Eikun eihän tää ollutkaan tavanomaista. Täähän oli mun vapaapäivän mini-pika-kaupunkiloma! Pariisiin!

Mutta musta tee on mustaa teetä. Myös SASilla.

Mitä häh? Varasin tässä pari viikkoa sitten itselleni ja miehelle matkan Pariisiin. Päiväloma, koska itselläni ei ainakaan ole mitään intohimoja tai haluja viipyä Ranskassa yhtään pidempään. Aamulla klo 6:40 lähtö täältä, ja yöksi pääsi taas omaan sänkyyn (kone laskeutui klo 23:50).

Miksi? Koska voin. Koska olen työssä käyvä aikuinen. Koska olen pihi kakkiainen, jolla on säästöjä. Koska halusin ja oli vapaata. Ja ennen kaikkea koska Pariisissa oli 4.-21.6. Euroopan ensimmäinen Pokémon Center. Pop-up ja kovasti väliaikainen, mutta huomattavasti lähempänä kuin aikaisemmat mahdollisuudet (USA ja Japani).

Saatoin ehkä kiljaista onnesta tämän tullessa sivukadulta näkyviin.

Niin mutta miksi? Koska pentuna rakastuessani Pokémoniin halusin tietty kans ite kouluttajaksi. Ja Japaniin - Nintendon, animen ja söpöjen monstereiden luvattuun maahan - koska (muutama vuosi myöhemmin tosin) siellä kuulemma oli alettu avaamaan ihan oikeita Pokémon Centereitä (eivät tosin olleet nöpönassujen sairaaloita niin kuin sarjassa).

Plussaa: Super spesiaalin tapahtuma-Vivillonin saaminen!

Joten ei kun kamat kassiin (lähinnä siis rahaa, kännykkä, passi ja Pokédexin punainen 3DS).



Poképallo-siipikuvioinen perhonen. Konsoli auki ja vastaanottamaan
tämä lahja paikan omasta sisäisestä verkosta.

Un nun nun, en muista milloin viimeksi olisin ollut näin innostusonnellinen! Tunsin pakahtuvani ja taantuvani taas siksi pikkulikaksi, joka odotti aina koko viikon täpinöissän lauantaiaamua ja uutta jaksoa - ja nauhoitti ne kaikki... (Miltankin tuloon asti, jolloin sarjan katsominen ja usko tuoreempiin generaatioihin loppui vuosiksi). Enkä edes ollut ainoa: esi-teinejä, teinejä, nuoria aikuisia, perheenäiti ja kolme isoa rokimpiin vermeisiin pukeutunutta kaljua äijää pyöri siellä rakennuksessa kerho- ja ala-asteikäisten seassa ihan yhtä hangonkekseinä.

Ilmatäytteinen yli metrin korkuinen
Chespin. Kaikki Kalosin startterit olivat
 samalla tavalla edustettuina. 

Kaupan lisäksi tilassa oli käynnissä myös taidenäyttely, eli sarjan consept arttia (hahmotelmataidetta?), aleiden karttojen käsin tehtyjä malleja, fiilisluonnoksia... sekä tekijöiden signeeraamia piirrettyjä kuvia heidän kunkin valitsemastaan Pokémonista (näistä tulee joku kollaasipostau jossain vaiheessa, muuten tästä kirjoituksesta tulisi vielä kuvakkaampi, eli raskaampi ladata, kuin se jo nyt on). Ja näitä yleisölle esittelyssä olleita helmiä vartioi useampi mustiin pukuihin, mustiin aurinkolaseihin ja korvanappiin sonnustautunut korsto. Osa kuljeskeli huoneesta toiseen, ja kaksi päivysti aina ovella ja vahti ettei tila tule liian täyteen. Jono oli välillä melkein korttelin mittainen, mutta me satuttiin just siihen väliin ruokataukojen ja töiden/koulun loppumisen välissä, jolloin sisään pääsi suoraan kävelemällä.

Pokémon Center-luonnoksia
Pokémon Centerissä. Aika meta.

Näyttelyn uloskäynnin vieressä oli vielä terveiset
Junichi Masudalta itseltään.

Kun näyttely oli lähes hartaudella (ja hyvin hillittyjen fanityttökohtausten sarjan jälkeen) kierretty läpi oli itse kaupan vuoro. Tarjolla oli Kalosin startterit, Pikachu ja Heliolisk söpösinä pehmoina, mangaa (raskaksi), lehtiä (ranskaksi), kortteja (todella laajalla Gen-otannalla, mutta sääli kyllä vain ranskaksi näitäkin), ja sitten avainketjujen tyylisiä pikkujuttuja. Oikeastaa enempää en ollut odottanutkaan, kun 1) Nintendo nyt vaan tuntuu mieluimmin pitävän jutut kotimaassaan, ja 2) tämä mesta ei kuitenkaan tuota aikaväliä pidempään auki olisi. Ah juu, lauantaisin (vai sunnuntaisin, en muista) olisi ollut myös mahdollista tavata Pikachu, ottaa kuvia sen kanssa, ja osallista "näin piirrät Pokémoneja"-työpajaan (ranskaksi).

Mutta siis ihan hyvä, että kaupassa oli rajattu tarjonta, koska jo tällä otannalla teki mieli ostaa KAIKKI(!!!) ja vain vaivoin onnistuin neuvottelemaan itseni kanssa lopputuloksen, jossa tyydyin vain kahteen pehmoon (kuin vaihtoehtoja oli viisi). Vähän vieläkin huolestuttaa, miten olisi päättynyt tilanne, jossa vaihtoehtoja olisi ollut vaikka 10. Tai 25. Tai enemmän. Koska suhdeluku olisi voinut olla edelleenkin aika lähellä tuota 2/5. Mutta oli kuitenkin erillinen tuulititakkikankainen jättimatkasäkki taiteltuna laukuaa tämän skenaarion varalta.

Sanokaa hei Pikachibille ja Nappulalle. n__n <3

Kun varsinainen syy tulla Pariisiin oli hoidettu, jäi meille aikaa vielä vähän hölmöillä pitkin kaupunkiakin. Pikakelaus tapahtumista kuvien muodossa.

Ruusun muotoon aseteltu jäde.
(Kesän eka irtojäätelö, btw.)

Seinen rannalla. Törmällä oli hyvä istuskella lepäämässä.

Limsojen mukaan olimme
Frédéric ja Lauren.
Fancyä, etten sanoisi.

Vihreitä saaria talojen väleissä.

Joku muukin halus kattoon Notre Damen katedraalia sisältä.

Mies luki Pariisissa. Yhtään ollut
hauska sattuma tuo opuksen nimi.

Ehdimme myös olla jo närkästyneitä siitä, että elokuvat ja tv-sarjat olivat selvästi huijanneet meitä: ilmiselvästi Pariisin jokaisesta ikkunasta ei ollut esteetön näkymä Eiffel-tornille, eikä se aina näkynyt kaiken taustalla lähes majesteettisesti. Kunnes. Uskomme viihdeteollisuuden valehtelemattomuuteen palasi. Siellähän se siintää, ei vaan aluksi nähty niin kauas.

Kaikenkaikkiaaan voin sanoa, että matka oli ehdottomasti rahan, vaivan ja sen päivän arvoinen. Oli ihanaa, kaikkea oli juuri riittävästi ja yöksi pääsi vielä omaan sänkyyn nukkumaan. Juu, tämmöinen kaupunkimatkailu passaa meikäläiselle.

Ihanaa myös olla juuri näin "aikuinen" että pystyy päättää näin lähteä jonnekin jonkun mielestä ehkä vähän tyhmästäkin syystä, mutta kuitenkin olla niin lapsenmielinen että se jonkun mielestä vähän tyhmä syy on riittävä syy.

Kesäseikkailulla Pikachun jalanjäljissä. ARIGATO! ^-^

Akateemista juhlaa

Huh. Ollut melkoista hullunmyllyä elämä viime aikoina kun erityisesti torsuntain ajan filosofisen tiedekunnan promootio 2014 vei melkoisen osan vuorokausista. Itsehän en toki promovendi ollut, tiedekunta on väärä ja vielä kuljen jonkin aikaa nimikkeen "ylioppilas" alla. Sen sijaan olin savolaisen osakunnan airueena kantamassa maakuntani värejä ja paimentamassa aikuisia ihmisiä parijonoon sekä muuta tuommoista käytännön hommaa tekemässä.

Savolaisten vahinkovärikoodaus muunkin kuin nauhan osalta.

Promootio oli Kokemus, jotain ainutlaatuista, hullua, mutta todella ihanaa. En ole aiemmin käynyt mäkkärissä iltapuvussa (tai no, ylipäänsä mäkkärissä vuosikausiin), kulkenut useampana päivänä peräkkäin yo-lakissa, todistanut kosintaa, ollut soittamassa ambulanssia sairaskohtauksen takia, tönöttänyt kunniavartiossa yms. Tutustuin aivan loistaviin ihmisiin, seisoin ja kävelin hulluja määriä ja nukuin aivan liian vähän. To-pe viisi tuntia unta, 7.45-00.30 velvollisuuksien parissa, pe-la viisi tuntia unta ja vuorokausi valvomista. Kotiuduin sunnuntaina seitsemän aikoihin ja nukuin vain kolme ja puoli tuntia kun ei mukamas nukuttanut.

Marina centerissä airuilla oli hienot näkymät ja paljon ruokaa.

Airuiden tehtävänä on olla tietoinen siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja ohjailla ihmisiä aina tarvittaessa. Autettiin ihmisiä illallisilla yms. löytämään istumapaikkansa, ohjeistettiin kulkueita, seisottiin kunniavartioissa niin itse promootioaktissa kuin muissakin tilaisuuksissa. Avustettiin seppeleensitojaisissa ja miekanhiojaisissa, autettiin huonosti liikkuvia ihmisiä portaissa tai ohjattiin hisseille. Hyvin käytännönläheistä hommaa siis. Palkkaa tästä ei tietenkään saanut vaan ilmaisen osallistumisen kaikkiin tapahtumiin, ruokaa buffetpöydistä ja samaten ruokajuomat + hieman ylimääräistä. En tiedä olenko koskaan aiemmin ollut kolmena peräkkäisenä päivänä humalassa, mutta tulipahan sekin koettua.

Ikimuistoisia hetkiä oli paljon! Kaikkea ei voi mitenkään luetella ja puolet unohtuisi varmasti vaikka yrittäisi. Joitain voin silti yrittää mainita. Kokoonnuttiin paikalla olevien savolaisten kanssa Wanhan ylioppilastalon musiikkisalin parvekkeelle, eli siihen pääovien yläpuolelle, minne ei ilmeisesti usein pääse, kuvattavaksi ja kajautettiin savolaisten laulu. Pääsin uudelleenkin sinne laulamaan kun airuiden kanssa mentiin laulamaan teinilaulu heitettyämme vapaalle. Ja se vapaalle heittäminen! Promoottorin poistuttua oli meidän ohjelmanumeromme vuoro. Ulkona sidoimme airutnauhamme piiiitkäksi nauhaksi ja lähdimme juoksemaan huutaen sisälle Wanhan juhlasaliin. Keskellä salia odotti yliairut, jonka ympäri aloimme juosta nauhaa hänen ympärilleen kietoen. Lopulta mahtava yliairuemme oli nätisti paketissa ja pääsimme laulamaan hänelle itse sanoittamaamme laulua. Heiteltiin yo-lakkeja ilmaan ja ylipäänsä tehtiin parhaamme osoittaaksemme vapaamuotoisemman osion alkavan. Sen jälkeen lähdettiin vetämään kolmensadan hengen letkaa da Maccaronia. Saarrettiin ulkona teinipojat.

Promootio huipentui yökulkueeseen. Kuljettiin ympäri keskustaa, kuunneltiin puheita patsaille ja juotiin skumppaa. Puhe auringolle pidettiin yliopiston päärakennuksen parvekkeelta, tietenkin auringon noustessa. Sen jälkeen jäätiin vielä viettämään aikaa Senaatintorille. Istuin pitkään Tuomiokirkon rappusilla ja lauloin muiden airuiden kanssa. Saatoin saada myös suudelman yhdeltä airut-tytöltä, mutta ei sellaisia tunnusteta.

En yhtään ihmettele miksi joku on sanonut, että promootio on ihmisen parasta aikaa. Olihan siinä ne kamalat hetkensä kun oli pyörtyä yliopiston juhlasaliin, jalat eivät meinanneet enää sunnuntaiaamuna suihkussa kantaa ja ihmisiä oli liikaa, mutta silti tai juuri siksi. Ei kaduta kyllä yhtään, että moiseen hulluuteen tuli lähdettyä. Nyt on roppakaupalla hyviä muistoja ja uusia tuttavuuksia. Tästä voi tarinoida vaikka kuinka.

Tässä Tuomiokirkon portailla seurana vielä savolaisia.

Promootio on skumppaa ja osakunta laiffii, kuten laulumme lopetettiin. Akateemista hunningolla oloa, aika ihanaa.

Aika rauhoittumisen.

Vietän joulua maalla vanhempien luona. Uunissa on punaviinisuklaakakku, sohvalla odottaa neule ja kirja. Elukat pörrää ympärillä ja on mukavan rauhallista. Blogin blondi osapuoli on vapaansa ansainnut (vaikkei suinkaan blogiin keskittymisellä), joten panokseni joulutoivotteluun olkoon vuoden takaisen aaton aamukuva:

Rauhallista pyhien aikaa kaikille!

Vuoden tärkein juhla heti omien synttäreiden jälkeen.

1. Sillon Augustus, joka oli niinku keisarina, anto käskyn, ett koko jengin tarvii pistää sille verot. 
2. Tää oli eka kerta ko se verotti ja sillon tää Kvirinius oli Syyrian dirikana. 
3. Kaikki jengi lähti hoitaan hommat verovirastoon, jokanen omaan stadiinsa. 
4. Niin toi Joosefki lähti Galileasta, Nasaret-Citystä, ja meni kynittäväks Juudeaan Daavidin stadiin, koska se kuulu Daavidin porukoihin. 
5. Se tzöras sinne yhdessä Marian, sen gimmafrendin kaa, joka venas beibii. 
6. Ja ku ne oli siellä, se Maria alko synnyttää. 
7. Se oli sen eka, ja se oli kundi, siis se skidi. Maria pisti sille kapalot ja duunas sen seimeen, koska ne ei päässy paikalliseen motelliin ku se oli ihan täys. 
8. No, siellä lähellä oli jotain ihme paimenhemmoja yöllä tsiigaan niiden elukoita. 
9. Ja äkkiä niiden edessä stondas Herran enkeli ja sairas lysis ympäröi ne. 
10.  Mutt se enkuli alko niinku heittää läppää ja sano: "Ei mitään hämminkii hei. Mä ilmotan teille karseen ilon, ja se koskee hei koko jengii. 
11. Just tänään teille on Daavidin stadissa syntyny Vapahtaja. Niinku Kristus. 
12. Tää on teille niinku merkkinä: se skidi bunkkaa seimessä pamperseissa." 
13. Ja samalla hetkellä enkelin ympärillä oli tosi hevi taivaallinen sotajengi, joka präis tö Loord ja sano:
14. "Jumalan on kunnia ylhäällä ja rauha täällä alhaalla meikäläisten joukossa, joita se diggaa." 
15. Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi: "Lets kou to Piitlehem. Siellä me nähään, mikä homma tää oikein on, tää mistä Herra meille kerto." 
16. Ne lähti kiitään, ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, joka bunkkas seimessä. 
17. Kun ne näki tän, ne kerto jengille mitä ne tiesi skidistä. 
18. Jokanen, joka kuuli paimenten jutut, oli ihan ulalla. 
19. Mutt Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä ja funtsi siellä näitä juttuja. 
20. Paimenet lähti takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä, minkä ne oli kuullu ja nähny. Kaikki oli just niin siistii ku niille oli sanottu. (Stadiksi kääntänyt Olli Seppälä. Materiaali löydetty lukioaikaisesta uskonnon vihosta.)

Sitten ei muuta kun Tiernapoikia, lahjapapereita ja joulurauhaa. (Olen poliittisesti epäkorrekti, imekää vaikka karkkitankoa.) Huomenna pitäis olla luvassa Tohtorin ja high-functioning sosiopaatin jouluerikoisia. ♥

Joku oli koristellut satunnaisen tien vieressä kasvavan
pikkukuusen. n___n Aattoaamuun välittömästi vähän
tunnelmaa vesisateesta huolimatta.

Naimabileet

Olimme Ouvan kanssa molemmat vieraina Naimabileissä, joissa juhlistettiin löyhällä elokuvat/20-luku teemalla yhtä hyvin kaunista paria. Olen edelleen täysin hurmaantunut parista tehdystä elokuvasta ja sen julisteesta. Morsiamen pitsipaljettimekko oli ihastuttava (samaten morsian) ja sulhanen tietty hurmaava. Myös öljyttynä. Joku totesikin: "Fotogeenisin pariskunta ikinä."

Saatte vain uskoa mitä kirjoitan, sillä me keskityttiin leikkimään hipstereitä:

Ouva kuvasi taiteellisesti meidän drinkit
valitsemallani kuvauspaikalla.

Todettiin, että kun nyt kerran "ollaan noloja hipstereitä" niin tehdään edes kunnolla. Ouvan miettiessä mahdollsimman rönttöistä kuvauspaikkaa muistin samantien tuon lavuaarin. Huvituttiin siis suuresti drinkeistämme: Ouvalla on keko alkoholia boolissa imeneitä marjoja, minulla sievästi jonossa mustikoita mustaherukoita.

Ei ole muuten onnistuneen hipsterikuvan saaminen niin
helppoa kuin voisi kuvitella. Tähän sivustakatsoja sattui
vangtsemaan onnistumisen riemua, kun drinkkikuva
 oli viimeinkin tarpeeksi taiteelinen ja tärähtänyt
olematta epäselvä.
Kuvannut Mikko R.

 Lisäksi Ouva halusi ikuistaa yhdet ihanat sukkahousut.

Elokuvat/20-luku-henkisyyttä kuvasti myös illan "virallisen" soittolistan biisit, joina kuultiin mm. Someday My Prince Will Come, Liikkuvan linnan -オープニング-人生のメリーゴーランド (häävalissina), Comptine d'Un Autre Été, ja Skyfall. Epävirallisemman listan tahdissa olikin sitten hyvä tampata raivokkaasti jalat kipeiksi tuollaisen herkistelyn jälkeen. Ja tanssia Macarenaa porukalla.

Kaiken kaikkiaan hyvät kekkalot. Hur pur ja rakkautta. Ja huonoa läppää.

"Näin paljon lunta ei ollu ees viime talvena!" ja muita huonoja
kokaiinivitsejä. Kansajuhlijat myös erityisesti pyysivät tuota
"musta palkki silmien päällä"-sensuuria.
Kuvannut Mikko R.

P.S. Se, joka pystyy tunistamaan kaikki Ouvan tekstit tästä kirjoituksesta, saa ihan oikeasti keksin.

Bravo Beach Assault

Larppasin. En todellakaan ole vielä toipunut. Tälläistä hahmon takia henisesti romuna olemista larp-historiastani kaivellessa saadaan mennä ihan Länsituuleen asti. Ja se oli viime vuoden kesänä. Tokihan sitä on ollut tässä välissä siistejä juttuja, hypetystä, suuria tunteita, jälkeenpäin nyyhkimistä ja vaikka mitä, mutta tää. Tää on eri juttu! Tän fiiliksen takia larpataan!

Koska se on ensin tätä:

may10baby.tumblr.com

Ja sitten se onkin yhtäkkiä tätä:

man-in-the-moonmoon.tumblr.com

Larpissa itsessään oli siis peli pelissä: suurin osa pelaajista (joku... 50? 60?) ja tapahtumista oli osa sotilaspeliä maastopukuineen ja air soft-aseineen, mutta sitten meitä oli n. 30 henkilöä pelaamassa näitä sotaa karkuun lähteneitä siviilejä. Ja tämä toimi (ainakin meidän porukalle)! Sotilaat oli meille proppeja ja tunnelmanluojia, ja me niille. Erilliset pelit ja juonet, tiet vaan välillä kohtasivat ja ristesivät.

Hahmoni oli opiskelija ja vähän puolivahingossa/-väkisin rikollinen. Perheestä jäljelä vain isosisko (se oikeasti rikollinen ja sille tielle raahannut) ja ainoana  toisena luotettuna ihmiskontaktina mielikuvituskaveri. Ja oh, nämä kontaktit todella heräivät olemaan ihmissuhteita! Hahmon siskon kanssa pelaaminen yksiin toimi ihan todella hyvin, tuli oikeasti semmoinen... pikkusisko-olo. Ja mielikuvitysystävä... en edes tiedä mistä aloittaa... SE OLI KAMALAA! Kun se oli paikalla, niin eihän sille voinut puhua, ettei muut pitäisi hulluna. Ja kun se ei ollut paikalla, hamoni kaipasi sitä niin että rintakehää puristi. Ja siskolta piti vähän yrittää salata harhojen näkemistä. Ei muuten onnistunut. TT___TT ♥

Näiden kahden keseisimmän ihmissuhteen lisäksi hahmoni onnistui aikomuksistaan huolimatta kiintymään paikalla olleeseen naiseen, joka kuvitteli puhuvansa kuolleena syntyneelle pojalleen. Jokin siinä vain herätti sympatiaa ja ymmärrystä: joskus on parempi harhojen kanssa, kuin kohdata ne aiheuttaneet traumat. Ja voi kun toinen olikin palasina ja sitä sai suojella maailmalta ja sotilailta keittelemällä teetä ja kuiskailemalla "Kasaa ittesi, leiki mukana. Sotilaat ettii mitä tahansa syytä ampua meidät." AAAAAH, ei pitänyt välittää kestään uudesta random-ihmisestä!!!1

Ja koko homma loppui tykistökeskitykseen ja ohjuksiin ja vaikka mihinkä, jotka oli toteutettu pyroilla ja äänillä ja metsä oli vain punaista savua ja konekiväärien rätkettä!

"Me selvitään tästä. Mä rakastan sua."
"Niin mäkin sua. Älä kuole."
Kuvannut Helena H.

Eihän se täydellistä ollut (ei tod.!), mutta koska tämä blogi on paikka intoilulle ja positiivisiin asioihin keskittymiselle, niin päätän nyt jättää menemättä niihin juttuihin. Useampi muu on kuitenkin jo sanonut niistä kirjoittavansa.