tiistai 29. maaliskuuta 2016

50 shades of Witcher

Reilu vuosi sitten haaveilin yhdestä ihan liian kalliista hameesta ja huokailin ensimmäisen maailman ongelmaani mm. kumppanilleni. Tuloksena oli se, että yksi päivä Steamissa odotti lahja saatesanoilla "Hametta en voi ostaa, mutta tämän kyllä. Kokeile edes." Oltiin jo aiemmin puhuttu Witcherista ja olin todennut, että ei kyllä ole ollenkaan pelini. Ihan turhan lihaksikas mies hakkaa hirviöitä ja ympärillä parveilee puolialastomia naisia? Ei kiitos. Kihlattuni yritti puhua minua ympäri mm. sillä, että peli on kaunis jopa kymmenen vuotta vanhana, hyvällä tarinalla johon voi vaikuttaa ja mahdollisuudella tutkia jokaisen nurkan. Kaikki ominaisuuksia joista pidän peleissä. En kuitenkaan vaikuttunut ja Witcher sai olla rauhassa pitkän aikaa.

Kunnes pari viikkoa sitten minulle tuli sairaslomallani tarpeeksi tylsää ja totesin, että ihan hyvinhän sitä voi kokeilla. Ja hurahdin ihan samantien. Muutaman päivän sisällä pelitunteja oli jo 28 ja olin koko ajan innoissani edistämässä peliä. Witcherin pelaamisen piti olla pääsiäissuunnitelmani, mutta sainkin sen jo tänään läpi.

Kyllä, Witcherissä lihaksikas mies hakkaa hirviöitä ja ympärillä pyörii puolialastomia naisia. Mutta se ei tiivistä peliä ollenkaan. Pelin aikana tutustuu useisiin eri hahmoihi, yhteisöihin ja tilanteisiin. Valinnoilla on oikeasti merkitystä ja ne ohjaavat pelin suuntaa. Mustaa ja valkoista ei ole vaan kaikki on harmaansävyistä. Siitä julkaisun otsikko, joka tuli vastaan jollain foorumilla. Valintatilanteita tulee paljon vastaan. Osassa voi kehittää jotain ihmissuhdetta johonkin suuntaan ja toiset taas ratkaisee isompia kohtaloita. Pelastaako kylän noidan kyläläisten kynsistä vai ollako kyläläisten puolella? Kumpi puoli on oikeassa, haltiakapinalliset vai uskonnon ympärille perustettu sotilasjärjestö? Witcherit ovat neutraaleja ja tappavat hirviöitä, mutta miten erottaa ihmisen ja hirviön? Pelissä on myös hirmuinen määrä sivutehtäviä, joihin saa uppoamaan paljon aikaa, niistä saa kerättyä expaa ja kerättyä lisää tietoa pelimaailmasta. Witcher on myös mahdollista juosta läpi, mutta minulle se olisi tylsä ratkaisu. Sivutehtävät ovat myös hyvää ajanvietettä silloin kun pääjuonet seisovat syystä tai toisesta.

Olen itse ihan nössö pelaaja ja yritin pelata mahdollisimman sovittelevasti ja ongelmia ratkovasti ja ottamatta puolia. Lopputuloksena Geralt julistettiin yhden porukan liittolaiseksi ja kaikki muut kohtelivat juuri sen mukaisesti... Hups. Ilmeisesti on mahdollista pysyä täysin neutraalina, mutta sain sen kuvan, että se on todella vaikeaa. Kehitin myös yhtä romanssia mahdollisimman pitkälle, mikä oli tosi hauskaa siinä politiikan ja hirviöiden metsästyksen lomassa. Niin tosiaan, pelissä pääsee myös politikoimaan! Tai sitten voi mätkiä kaikki hengiltä. Olen melko hämmentynyt lopusta, sillä siinä implikoitiin erään henkilön ehkä olevan toinen, joka katosi jossain vaiheessa peliä. Ehkä. Tai sitten se oli vain sattumaa ja/tai pelintekijöiden kiero vitsi. Pitää ehkä sukeltaa foorumeille ihmettelemään mitä mieltä muut ovat siitä. Oma reaktioni oli lähinnä "Eikä!" Kommentoin peliä ylipäänsä tosi paljon, erityisesti niissä kohti kun tarinaa kerrottiin niin ettei siihen voinut vaikuttaa.

Geralt myös aina välillä pohtii valintojensa seurauksia ja silloin kuvituksena on pelin normaalia grafiikkaa taiteellisemmat kuvat. Valinnat myös rakentavat muistinsa menettäneen hahmon identiteettiä. Olen myös siinä mielessä nössö pelaaja, että pelasin jälleen kerran kaikkein helpoimmalla tasolla. Kumppanilleni sanoin: "Haluan, että pelatessa on kivaa" ja minulle kiva on juuri sitä ettei tarvitse koko ajan olla henkihieverissä ja hakata tietään läpi öttimönkiäisistä. Selittää muuten miksi vihasin suota tulisesti.

Peli ei ole mikään feministin unelma, mutta paljon parempi siltäkin kannalta kuin odotin. Naiset ovat puolialastomia ja tarjoavat itseään auliisti Geraltille, mutta he ovat myös itsenäisiä toimijoita eikä seksiin tarvitse missään vaiheessa ketään pakottaa. Itse asiassa yhdessä kohtaa koin pienen wtf-hetken kun mietin mitäköhän kiukuttelevan haltian kanssa käy ja ykskaks ruudulle lävähtikin ns. seksikortti. Seksikortit ovat asia, mistä en ihan tiedä mitä mieltä olisin. Ne ovat tavallaan tosi kivoja ja rakastan kaikkea tuollaista pientä. Suurin osa on myös yllättävän tyylikkäitä ottaen huomioon myös sen, että sisältävät vähäpukeisia naisia. Mutta onko seksi sellainen asia, jota pitää metsästää korttien toivossa? No joo, totesin jossain kohti, että pelillä on ikää kymmenen vuotta ja uudemmissa osissa tässäkin asiassa on otettu opiksi.

Mitä Witcher siis mielestäni on: Kaunis seikkailupeli, jossa pääsee osaksi tarinaa ja oikeasti vaikuttamaan siihen. Tekisi miltei mieli pelata heti perään uudelleen ihan toisenlaisilla ratkaisuilla, mutta en ehkä oikeasti jaksa. Sen sijaan mietin jatko-osia. Katsotaan mihin päädyn.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Paluu hiusvärin testaukseen & vanha uusi tukka

Joulukuun alussa laitoin testimielessä uudestaan päähäni Colorscreamin Violet Fizzin. Tulos oli tumma sinivioletti. Varsin jees vaikka aika tumma.

Nopeasti muistin miksi suhtautuminen väriin oli hyvin epäileväinen: se muuttui nopsaan lähinnä siniseksi. Jollain muulla olisi voinut käydä toisin, mutta oma värini on tosi kylmä. Itse asiassa sen verran kylmä, että kun käytiin Ouvan kanssa kampaajalla ystävänpäiväviikonloppuna kampaaja kysyi olenko laittanut juureen jotain sävyä. Noup. Oma väri vaan on nykyään tosi kylmä tuhkanvaalea.

Sininen oli kymmenisen vuotta sitten mieleinen hiusväri, mutta ei ole enää millään tasolla tavoite. Vierailin sinisessä viimeksi 2012 kun värjättiin Ouvan hiuksia ja väriä jäi. Kiva piriste, mutta ei enää. Sininen otsatukka oli tavaramerkkini useamman vuoden teininä ja kanssabloggaajani on muistaakseni yksi ihmisistä, jotka muistaa minut Vuotis-ajoilta sinä sinitukkaisena. Otsatukan värjäys oli myönnytys äidille, joka julisti: "Jos värjäät hiukset sinisiksi niin istut suihkun alla niin kauan että väri lähtee!" No, 2007 pääsiäisenä itse asiassa tuli värjättyä hiukset salaa sinisiksi silloisen hyvän ystävän kanssa enkä joutunut istumaan suihkun alle. Äiti päätyi lopulta nauramaan. Sinisen värin ylläpito oli ikävää ja palasin nopsaan takaisin otsatukan värjäykseen. Kesällä 2007 ja loppusyksystä 2011 on ollut myös koko sininen pää, molemmat itse asiassa enemmän tai vähemmän larppia ajatellen. Jälkimmäisellä tuli myös järkytettyä ystävättären silloista poikaystävää ja hänen ystäväänsä: se nätti blondi tulikin kylppäristä sinitukkaisena! Aiheutin myös baarissa hämmennystä kun tanssilattialla hiusteni väriä ei erottanut, mutta paremmassa valossa yllätin ihmisiä.

15-vuotias Hailie ja kaikkien aikojen lempikännykkäni Nokia 7370. Se oli niin kaunis! <3

Palataanpas asiaan. Violet Fizz oli siis nopeasti lähinnä tumman sininen. Onneksi kylppärissäni on Biozellin Color Maskia sävyssä Plum ensimmäisen violettini ylläpidon jäljiltä. Normaalisti Plum on taas sävyltään liian punainen (joo, olen nirso), mutta tähän tarkoitukseen varsin hyvä! Violetti sai siis lisää elinaikaa helposti eikä tarvinnut nyrpistellä nenäänsä peilikuvalle jatkuvasti. Erilaiset värinaamiot on muutenkin helppo keino ylläpitää erikoisempia värejä. Pihistellessä ja oikean sävyn varmistamiseksi sellaisen saa kyllä aikaan kotikonsteinkin. Sen kun sotkee värin jämiin hoitoainetta. Hoitoainesekoituksessa on myös se hyvä puoli, että sitä voi käyttää joka pesulla jos haluaa. Color Mask ainakin on niin hoitava, että käytin sitä mahdollisimman harvoin. Itse värin kesto oli mielestäni sen verran lähellä muidenkin suoravärien kestoa etten kiinnittänyt siihen lopulta edes kamalasti huomiota. Kampaamoreissuun mennessä annoin hiusten lähinnä olla ja väri oli miltei siniharmaa, kuten Ouva sanoi täällä.

Kampaajalle lähdin mielessäni tämä kuva:


Koska kasvatan pituutta takaisin, kuvasta otettiin vain väri. Juuri on punaisempi violetti ja pituuksista tuli tumman sinivioletit, ajatuksena, että väri muutaman pesun jälkeen vaalenee. Siinä tosin meni vähän useampi pesu, sillä juuri tänään katselin, että alkaa olla aika kiva pastellisävy hiuksissa. Se ei tosin haittaa kun tummakin väri oli mielen hetken totuttelun jälkeen. Kuva on otett noin kuukausi kampaajalla käynnin jälkeen. Olevinani otin kuvia myös tuoreeltaan, mutta voi olla että iski sensuuri. Punertavassa juuressa on se hauska puoli, että tietyssä valossa juurikasvu näyttää lähes valkoiselta. Noin muuten muistan taas miksi halusinkaan kasvattaa omaa väriä takaisin. Vihaan juurikasvua, mutta kun kevytvärit ei tartu juureen samalla tavalla kuin muuhun hiukseen niin sen kanssa on nyt vain elettävä.



perjantai 25. maaliskuuta 2016

Double trouble

Herranjestas sentään, toinen perjantai putkeen, kun olin kameran kanssa varautunut herkkuhetkeen. Ja oi joi, kun olikin hyvää.

Karpaloiset tuplasuklaakeksit:

Taikina:
  • 150 g voita 
  • 2 ½ dl fariinisokeria 
  • ½ dl sokeria 
  • 2 munaa
  • 3 ½ dl vehnäjauhoja 
  • ½ tl ruokasoodaa 
  • 150 g valkosuklaata
  • 100 g tummaa suklaata 
  • 150 g kuivattuja karpaloita 
Ohje:
  • Sulata voi kattilassa ja anna olla kohtuullisella lämmöllä välillä sekoittaen. Voin tulee ruskistua, muttei palaa. (Ensin voi vaahtoaa, sitten vaahto laskeutuu ja voi kiehuu hiljalleen. Tässä kohtaa keltainen väri muuttuu nopeasti vaalenaruskeaksi ja edelleen ruskeaksi, mikä onkin jo liikaa, joten ole tarkkana.)
  • Anna voin jäähtyä noin puoli tuntia. 
  • Paloittele suklaat ja karpalot. 
  • Laita molemmat sokerit, muna ja keltuainen kulhoon, ja vatkaa sekaisin. 
  • Lisää jäähtynyt voi ja vatkaa vielä jonkin aikaa. 
  • Mittaa vehnäjauhot ja sooda mukaan ja sekoita. 
  • Lisää lopuksi paloiteltu valkosuklaa ja karpalot ja sekoita pikaisesti vain juuri ja juuri sekaisin. 
  • Ota lusikalla kokkareita pellille.
  • Paista uunissa 175*C keskitasolla n. 10 minuuttia.
  • Kuulemma erityisen hyviä kylmän maidon kanssa heti uunista tultuaan. (En tiedä, kun maito ei kuulu repertuaariini.)

Taikinakokkareista syntyi keksikokkareita. Onneksi tämä ei ole kauneuskilpailu.

Pitääpä muuten kehua tämän claire's:sta ostamani pinkki-musta-valkoisen
glitterlakan kovuutta ja kestävyyttä: yli viikko mittarissa ja edelleen upea.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

*idealamppu*

Tuossa viikko sitten mainitsin, että kokeilin kiertävää pehmoleluohjetta. Noh, se ei ole suinkaan ainoa pehmo-ohje tai ylipäänsä ainoa "wow how easy diy tutorial"-kuvasarja, jonka mainostamaa "helppoa" ohjetta olen kokellut. Tällä kertaa tosielämän testissä hehkulamppumaljakko-ohje, joita tuntuu olevan 13 tusinassa.

Satunnaiseksi kokeilluksi ohjeeksi valoikoitunut.

Lähtökohdat tälle ovat mitä otollisimmat: palaneita hehkulamppuja pyörii kaappien perukoilla, kun en ole jaksanuut yhden, kahden tai... öhöm... seitsemän takia lähteä etsiytymään kierätyslaatikoille. Taas elämä osoittaa, ettei olisi kannattanukaan. Ja ei kun kannan kimppuun. (Hehe, see what I did there? ;P )

Tuomio: herramunjee, täähän oli melko helppoa. Ei niin helppoa, kuin kuvissa (prkl, en meiannut saada kannan aukaisun jälkeen sisuksia ulos sitten millään ja kohtalaisen väkivaltaisest niitä survoessani pelkäsin rikkovani koko lampun), mutta yllättävän. Tekisinkö uudestaan? Tuskin. Olisiko ajan voinut käyttää paremminkin? No ehkä, mutta alle vartin projektiksi tämäkin oli ehkä ihan kiva temppu oppia.

Työvälineet (ja jo valmis tuote, en tajunnut ottaa aluksi kuvaa).

Lampun sisälmykset. Ja päivällisen jämät kulhon pohjalla. Sori.

TA-DAA!

perjantai 18. maaliskuuta 2016

When life gives you lemons, make cookies.

Perjantai ja leivontapäivä osastolla. Pitkästä aikaa oli jotain sellaista, jonka halusin jakaa JA josta muistin ottaa kuvia. Ei ole tämä mikään helppo yhdistelmä. ;D

 Sitruunaiset kerroskeksit:

Taikina:
  • 200 g voita 
  • 1,5 dl sokeria 
  • 1 muna 1 tl leivinjauhetta 
  • 3 tl vaniljasokeria 
  • 4,5 dl vehnäjauhoja 
Väliin:
  • Lemon curdia (juu, ostettiin kaupasta purkki valmiina, kun on aina vain rajattu aika leipomiselle)
Ohje:
  • Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. 
  • Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan vatkaten. 
  • Taputa taikina ohueksi levyksi tuorekelmun väilin ja laita kylmään puoleksi tunniksi. 
  • Kauli taikina jauhotetulla pöydällä muutaman millin paksuiseksi levyksi. 
  • Ota taikinasta piparimuotilla pikkuleipiä ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille (lasta on hyvä apuväline tässä). 
  • Paista uunissa 200*C keskitasolla 7-8 min. 
  • Jäähdytä. 
  • Laita kahden pikkuleivän väliin Lemon curd-tahnaa ja paina puolikkaat kevyesti yhteen. 
  • Keitä pannu mustaa teetä, purista joukkoon sitruunaa, ja nauti teehetkestä keksien kanssa.

Meillä käytettiin sydänmuottia. <3

Tässä sattumoisin vilahtaa "punaista pinkillä, mustalla ja valkoisella glitterillä"-kynnetkin.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

(mini)TENTACLES!

Huh, jopas on taas ollut hiljaista. Mutta sitä se kevät ja lisääntyvä valo tuo: energiaa ja kiireisyyttä. ^__^ Ja koska energiaa, niin olen puuhastellut kaikkea pientä. Esimerkiksi päätynyt kokeilemaan, onko netissä kiertävissä “helpoissa pehmoleluohjeissa” oikeasti mitään a)helppoa, tai b)järkeä. Siis kyllähän te nää tiedätte: 

Esimerkkitapaus. Yksi monista.

Niinpä! Söpöjä, ja näyttävät helpoilta ja nopeilta tehdä. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kaivelemaan kaapista "joku jämäpala jotain kangasta" (trikoo ja college parhaita varsinkin käsin ommeltaviksi, kun eivät purkaudu). 

Mutta nyt on totuus julki: ainakin tämä esimerkkitapaus todella oli helppo ja nopea tehdä, ompeli sitten käsin, ompelukoneella tai saumurilla (kyllä, testasin kaikkia kolmea tapaa ihan vertailun vuoksi).


Pusumustis syntyi kokonaan käsin ompelemalla.
Neulatyynyssä kiinni päällekkäin molemmat tarvitut kaavat.


Vasemmalta oikealle: koneella, saumurilla, käsin.

Ja sitten erilaisten "imukuppien" esittelyä.
Kirahv-kuvioinen oli aika hyvä, mutta paras oli ehdottomasti kesällä
Puolasta ostettu super-outo nypyiläinen "kuplamuovi"kangas.

Tämä ohje oli kaavan piirtämisen jälkeen jopa niin yksinkertainen ja vaivaton, että voisin suositella vaikka lasten kanssa yhdessä tehtäväksi. Itse käytin päihin tätteenä styroksihelmiä ja lonkeroissa kangassilppua (jota syntyi kivasti palojen leikkaamisen sivutuotteena), mutta toimisivat luultavasti hyvin myös hernepussityyliin jollain raskaammalla täytettyinä. Naamat piirsin spriiliukoisilla tusseilla, kun en jaksanut kirjoa, mutta halusin jotain mahdollisesti pesuakin kestävää. Paitsi kuvissa keskimmäisenä olleeseen, johon laitoin silmiksi pyöreäpäiset kartioniitit. Pörröiseen naamaan kun olisi ollut hankala piirtää.