 |
| moviefanatic.com |
Kyseessä oli siis Silent Hillin maailmaan sijoittuva sukupolvenvaihdos: uusi päähenkilö ja avain kaikkeen onkin jatkumossa aikaisemmin protagonistina nähdyn äijän tytär, jolla ei elokuvan alkupuolella ole mitään muistikuvia isänsä menneisyydessä ja omassa lapsuudessaan ympärillä pyörineestä painajaismaailmasta – paitsi unissa se tietenkin puskee läpi. Isukki yrittää parhaansa mukaan suojella tyttöä muuttamalla jatkuvasti tämän kanssa kaupungista toiseen, mutta tietenkin suunnitelma pissii käsille ja tiedossa on tuttuun hiljaisuuskukkulatapaan todellisuuden vinoutumista, hoipertelevia mielisairaanhoitajia ja pyramidipää.
En yleensä harrasta kauhua, mutta nyt halusin vähän pelätä. Ja kaiken lisäksi tämä oli tavallisen tai edes 3D-leffan sijasta 4DX-elokuva – olihan moinen hifistely kokeiltava. (Jaa mikä? No semmoinen, jossa tuolit heiluu ja elämykseen tuodaan muutenkin ”syvyyttä” muunkin kuin kuvan kautta. Ei välttämättä toimi kovin monessa elokuvassa, mutta tähän se natsasi.) Jotain ihmissuhdekuvioita ja -draamaakin oli, mutta ne eivät olleen mitään poikkeuksellista, ihmeellistä tai erityisen... no joo. Sitä samaa mitä aina: tyttö/nainen + poika/mies. Hyvä + paha. Vanhempi + lapsi. Hylkäämisongelmia, lapsuustraumojen työstämistä, ihmisenä kasvamista, jaari jaari jaa.
Kokonaisuutena paketti oli kerrassaan passeli tapa kuluttaa lomapäivää. Ilmeisesti eeppiseksi tarkoitettu lopun paha vs. ”paha?” huiskintahakkaus jäi mielestäni vähän lättänäksi, mutta suurin osa jutuista toimi tarkoituksessaan: pelottaa ja maailma kietoutuu ympärille. Varsinkin huvipuiston karusellikohtauksen aikana tuntui oikeasti siltä, että pyörii siinä mukana, ja alun satavia tuhkahippusia teki mieli kerätä käsiin. Mielisairaalan käytävillä piileskely ja ympärillä tapahtuvasta käsien katkomisesta naamalle tulevat roiskeet saivat aikaan kylmän hien kihoamisen ja kynsien kaivautumista kanssakatsojan käsivarteen (sori, rakas), samoin mallinukkehhämähäkkihirviö. Lisäksi poikkeuksellista oli kolmiulotteisuuden korkeatasoisuus: ei tullut pää kipeäksi, eikä kuva ollut epäselvä tai suttuinen (vaikka tämä taitaakin olla lähinnä teatterin hyvyyttä).
 |
| derekan.deviantart.com |
Erikoista plussaa tulee lisäksi siitä, että minua ärsyttäneeseen ”Tykkään sinusta ja siksi luotan sinuun heti hulluissakin asioissa”-suhdekuvioon olikin järkeenkäyvä selitys: vakoilu ja valehtelu. Ok, toki pariutuminen oikeastikin tapahtui, mutta tilanne hyvittelee silti sitä turhautumiskiehumis-ensireaktiota, kun luulin leffan kompastuneen kammottavimpaan klisheeseen heti alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti