Potter-fanin onnen päivä

Siitä on jo vaikka kuinka paljon aikaa kun saimme kuulla, että Fantastic Beasts and Where to Find Them on elokuvan pohjana. Tänään julkaistiin "announcement trailer", miten se ikinä suomentuukaan. Eihän se näytä tai kerro paljon mitään, mutta silti se on kurkistus siitä mitä on tulossa. Elokuva on spin off, joka sijoittuu kaiken lisäksi New Yorkiin, mutta yhtälailla se on paluu taikamaailmaan.

En kummemmin välittänyt Potter-elokuvista, mutta ne ovat silti tehneet eläväksi minulle ja monelle muulle tärkeän maailman. Fantastic Beastin trailerissa on paljon elementtejä, jotka muistuttavat aiemmista elokuvista. Mm. musiikki on kovin tuttua. Muistan edelleen miten tuntui siltä kuin jokin vaihe elämästä olisi ohitse kun poistuttiin Ouvan kanssa elokuvasalista viimeisen elokuvan jälkeen. Innostuinkin siis aikalailla kuullessani tästä elokuvasta. Muiden hypetessä SW:tä minä taidan vilkaista uudelleen trailerin.



Täältä voi lukea lisää trailerista ja elokuvasta.

Tästä tulikin mieleeni. Palautin tänä syksynä kandini. Työni otsikko on Poika joka elää - saatanan lähettiläs? Arvot Harry Potter -sarjassa katolisen kirkon ja evankelikaalisen liikkeen näkökulmasta. Työ on tehty teologisen tiedekunnan kirkkohistorian osastolle, tarkemmin kirjahistorian alle. Jouduin vaihtamaan näkökulmaa aika radikaalisti alkuperäisestäni, mutta olin joka tapauksessa todella innostunut tekemään työtä. Hautauduin erilaisiin lehtiartikkeleihin ja seuloin mielipiteitä Pottereista. Olin jotenkin aika skeptinen sen suhteen miten vaihtunut arvostelija ottaa työni vastaan, mutta huoli oli ihan turha. Palaute työstä oli todella hyvää ja arvosana korkein mahdollinen. Kaikkea sitä. Tiedän luvanneeni joillekin, että voivat lukea kandin kunhan se on valmis. En enää muista vaan kenelle, mutta pdf:n saa pyytämällä.

Isot silmät ja prinsessasatu

Olen nyt viikon sisään käynyt kahdesti elokuvissa. Ensin tuon toisen kanssa treffipäivän yhteydessä, sen jälkeen tyttöporukalla.

Ensimmäinen elokuva oli Tim Burtonin ohjaama Big Eyes. Törmäsin sen traileriin jo jokin aika sitten Tumblrissa (missäs muuallakaan) enkä ihan vakuuttunut. Jotenkin traileriin oli valikoitunut elokuvan oudoimmat kohtaukset. Elokuva palautui mieleeni kun julisteet alkoivat näkyä katukuvassa. Pidän niiden visuaalisesta ilmeestä ja elokuvan ideasta, ja kun tuo toinenkin oli suostuvainen sen katsomaan niin päätin käyttää ilmaislippuni siihen.

Big Eyes kertoo tositarinan Margaretista, joka pakenee ensimmäisen aviomiehensä luota mukanaan lähinnä pieni tyttärensä, Jane, ja maalauksensa, joissa on isosilmäisiä ihmishahmoja. 50-luvun lopussa naiset eivät jättäneet miehiään ja eronnutta naista karsastettiin. Ei siis olekaan ihme, että tavatessaan hurmaavan taitelijan Walter Keanen Margaret hurmaantuu ja on pian naimisissa. Walter yrittää kaupata omaa taidettaan, ja siinä sivussa myös Margaretin tauluja. Lopulta Margaretin iso silmäiset taulut lyövät läpi - ja Walter sanoo niitä omikseen, selittäen ettei naisten tekemää taidetta osteta. Margaret joutuu valehtelemaan kaikille, jopa omalle tyttärelleen. Valheiden verkko kiristyy pikku hiljaa ja Margaret sotkeutuu siihen yhä tiiviimmin ja hän jää hyvin yksin. Lopulta Keanen pariskunta kohtaa oikeussalissa.

Pidin elokuvasta. Sen visuaalinen ilme oli juuri niin nautittava kuin Burtonilta voi odottaakin. Roolisuoritukset olivat kaikilta hyviä. Amy Adams oli ihastuttava Margaretin roolissa, naiivi, pelokas ja rakkautta haluava nainen, joka lopulta löytää sisukkuutta. Christoph Waltz hurmasi Walterina ja toi hyvin esiin miehen motiivit tilanteessa, joka oli monin tavoin väärin. Hetken aikaa erehdyin luulemaan nuoren Janen näyttelijää Narnian Lucyksi kunnes muistin miten kauan siitä elokuvasta jo on. Big Eyes on ilmeisesti Delaney Rayen ensimmäinen rooli mitä en olisi uskonut. Tarina kulki sujuvasti eteenpäin ja nautin erityisesti miten ajankulumisen huomasi vaatteiden ja hiusten tyylin muutoksissa. Myös tuo toinen piti elokuvasta vaikka myönsikin ettei olisi alunperin tullut lähteneeksi ellei olisi päässyt ilmaislipulla.


Toinen elokuva oli tietenkin Cinderella, Disneyn Tuhkimon filmatisointi. Ella (Lily James) elää onnellisena äitinsä ja isänsä kanssa kartanossa metsän laidassa, mutta hänen äitinsä kuolee. He elävät isänsä kanssa useamman vuoden keskenään kunnes isä pyytää lupaa tavoitella uudestaan onnea. Kartanoon asettuu äitipuoli leidi Tremaine (Cate Blanchett) ja hänen tyttärensä Anastasia ja Drizella sekä tietenkin Lucifer-kissa. Kuten kaikki tietävät, isäkin kuolee jolloin Ella jää asumaan uuden perheensä kanssa, olematta kuitenkaan perheenjäsen vaan palvelija.

Elokuva noudattelee pitkälti animaatiota, mutta ei kuitenkaan täysin. Ella ja prinssi (hurrrmaava Richard Madden) kohtaavat metsässä tytön laukatessa metsään ja kehotettuaan peuraa pakenemaan. Prinssi esiintyy linnan työntekijänä eikä Ellalla ole aavistustakaan kuka poika on. Prinssi haluaa tavata metsässä tapaamansa tytön uudelleen, joten hän suostuttelee kuninkaan kutsumaan kaikki valtakunnan neidot tanssiaisiin, joissa hänen olisi valittava morsiamensa. Äitipuoli ei kuitenkaan halua päästää Ellaa nolaamaan hänen tyttäriään tanssiaisissa, joten he repivät hänen pukunsa.

Miltei harmitti miten vähän haltijatarkummia näytettiin elokuvassa, sillä Helena Bonham Carter oli tietenkin ihastuttavan outo. Ainoa miinus tulee siitä mekosta, ei nyt oikein käytännöllisempään vaihto toteutunut mielestäni ja kangas näytti siltä, että tuntuu aivan hirveältä.

Cinderella oli juuri sellainen kevyt, kaunis ja romanttinen elokuva kuin siltä odotinkin. Ennalta-arvattava toki osin, mutta onneksi myös pienillä twisteillä. Enkä voinut muuta kuin ilahtua siitä miten paljon glitteriä Ellan tanssiaispuvussa, kampauksessa ja meikissä oli. Elokuvassa oli paljon kauniita asuja, mutta myös todella outoja. Hieman häiritsi se, että välillä tuntui olevan pyrkimystä kumartaa jonkin historiallisen suuntauksen suuntaan, mutta se ei todellakaan ollut yhtenäistä. Toisaalta taas äitipuolella oli selvä oma tyylinsä, joka sopi hahmolle todella hyvin. Myös elokuvan tanssikohtaukset olivat hivenen jänniä. Äitipuolesta on myös sanottava, että elokuva sai paljon lisäpisteitä siitä, että hänenkin motiivinsa tuotiin esiin. Katkeruus tekee helposti ihmisestä ilkeän.

Aikuisuutta on varmaankin se, että prinsessaelokuvan jälkeen voi mennä viinilasillisen äärelle puhumaan elokuvasta, siitä kuka olisi mikäkin Disney-prinsessa, miettiä lempi Disney-pahista ja pohtimaan hurmaavinta Disney-prinssiä.

Upea, upeampi, Pahatar

Vietin sunnuntai-iltapäivääni leffasalissa. Siitä asti kun kuulin Maleficentista ja näin trailerin olen halunnut sen katsomaan. Eilen tarjoutui viimein mahdollisuus. Täytyy myöntää, että vähän pelotti millainen elokuva tulee olemaan, en oikein luottanut siihen, että juoni kantaisi, mutta olin valmis kestämään sen nähtyäni miten uskomattoman upea Angelina Jolie roolissa on.

Posteri täältä.

Istuttiin alas, kärsittiin vartti mainoksista - ja loppu aika vaan vilahtikin ohi. Imeydyin saman tien elokuvan kauniiseen maailmaan mukaan. Uskomatonta silmäkarkkia alusta loppuun. Maisemat, Pahatar nuorena, fantasiaolennot, puvut, aikuinen Pahatar ja se huulipuna... Mielestäni on myös mahtavaa, että suomalainen hatuntekijä on ollut tekemässä puvustusta.

Pelkäsin tosiaan mitä tarinalle onkaan tehty, että se on saatu tavallaan käännettyä päälaelleen. Tarinankuljetus oli lopulta taidokasta ja juoni kantoi alusta loppuun. Välillä tuli vähän frozenmaisia fiiliksiä, mutta se on luultavasti vain minun pääni. Mielestäni juoni ei myöskään ollut täysin ennalta-arvattava, tietyssä avainkohdassa kyllä, mutta mitään muuta ei oikeastaan voinut olettaakaan. Muuten sai seurata ennestään tuntematonta tarinaa, joka kuitenkin kävi nätisti yhteen animaation kanssa. Eräs tuttava valitti Auroran olevan vain tyhjäpää, joka kulkee suu auki, mutta itse en sitä mieltä ole. Hahmo on ensinnäkin uskollinen esikuvalleen animaatiossa (jonka muuten olen katsonut useasti, piti tehdä taustatyötä kun larppasin kerran prinsessa Ruususta) ja ilmentää hyvin sitä, miten käy kun kasvatetaan täysin pumpulissa kolmen höpsön keijun toimesta. Myös Pahataren hahmokehitys oli uskottavaa ja hyvin perusteltua.

Ja jos ei jo tullut ilmi, että olen ihaillut valtavasti Angelina Jolien upeutta roolissaan niin voin kertoa seuraavaa: koko alkupuolisko meni siinä, että ihoni oli kananlihalla aina kun Pahatar oli kankaalla. Kylmiä väreitä riitti ja niitä tulee nytkin kun katson trailereita ja edes mietin hahmoa. Upeat silmät, mielettömät poskipäät ja täydellisen punaiset huulet. Lisäksi Jolien ääni vaan sopi hahmolle loistavasti. Tämä fanityttö taisi saada uuden kohteen. Lisäksi korppi Diaval oli ihastuttava sekä lintuna että ihmishahmossaan.

Suosittelen, erityisesti elokuvateatterissa, jotta silmäkarkki pääsisi täysiin oikeuksiinsa.

Toinen Mielipide™ hobittileffan keskiosasta

Miekin kävin viimeinkin katsomassa Hobitti 2:sen. Ja herramunjee kun pisti vihaksi. Oikeasti. Luvassa ranttasupostaus ilman mitaan mukahauskaa, intoiluttavaa tai vaaleanpunaista.

Ja ihan varmasti spoilaan. TUNKKINNE!
poline-ab-rye.tumblr.com

En edes tiedä mistä aloittaa. Tynnyrit ja koko pako haltioiden luota (Bombur ja se naurettava semi-Disney tynnyripukkoilu erityisesti), Legolas (MIKSI sen pitää olla niin naurettavan täydellinen ihan_koko_ajan? Se nenäverenvuoto ol ikaiken huippu. "Look at me, I'm wounded. Boo hoo."), kääpiöiden uskomattoman helposti periksi antaminen ihan joka käänteessä, täysin pebasta vetäisty kaupungin korruptoitunut johto, Beornin hahmon suuntaan tehty puolihuolimaton roiskaisu, Kiliin osunut myrkkynuoli ja koko parantamissähellys, kääpiöiden oleminen järvikaupungissa (VARASTAVAT aseita? Oikeasti?), Thorinin ihan ihme mulkkuilu ihan ihme vaiheissa Bilboa kohtaan, kaikkien kääpiöiden yleisinä comic reliefieniä käyttö (teitte tämän jo Gimlille, voitteko lopettaa?!?), Legolas/Tauriel (graah!)...

Ja sitten tietysti se täysin turha, pakotettu, hiuksiarevityttävän karmiva Kili/Tauriel!

NO! Now go back to sleep.
boorishwoman.tumblr.com

Edelleenkin verenpaine nousee, kun ajattelen koko homman geneeristä... vääryyttä. Ensinnäkin: kääpiö/haltia. Ei ei ei. Gimli ja Legolas oli juuri siksi niin mullistava "ihmis"suhde, koska se oli ennenkuulumatonta. Joten miksi ketussa sitä pitää nyt näin lähteä vesittämään? Toiseksi: koko tarina on kökkö ja kakka ja kukku. Kolmanneksi: koko tarina on kök-kak-kuk koska se ihan oikeasti on päälle liimattu: Hobitti 1 sai aikanaan nihkeän vastaanoton, nin tämä sivujuoni lisättiin jatko-osiin mukaan houkuttelemaan yleisöä. Ja tämä oli hyvä idea, koska...? Vastaus: EI OLLUT! Joo, eihän leffassa toki ihan älytöntä määrää naishahmoja oli, joten sinänsä teoriassa ehkä ihan ok idea tunkea mukaan haltioiden parasta naisosaamista. Mutta että tehtiinkin siitä sitten osa kahta eri rakkaustarinaa - joo, tosi tasa-arvoista ja hienoa.

Valitettavasti kaiken tämän painolasti on niin kammottava, että edes elokuvan ehdottomasti paras kohtaus (eli Bilbo tutkimassa aarrevuorta, olemassa ihastuttavan Puuskupuh ja sitten kasaamassa itsensä sitä Smaugin kanssa käytyä briljanttia dialogia varten ♥ ) ei millään riitä painamaan vaakakuppeja edes +/- 0 kohdille positiivisesta asteikosta puhumattakaan.

Ugh! Yngh. *menee lohduttautumaan siihen osaan internettiä, jossa on vain Tom Hiddlestonin kasvoilla varustettuja kissanpentuja*

Pakaste

Leffapäivä! Käytiin Hailien kanssa siis eilen viimein katsomassa Disneyn tuorein: Frozen (aplodeerataan kaikki taas bingille käännöksestä). Leffan lisäksi ohjelmassa oli kans vähän vahinkoshoppailua. Päänsäryt meinasivat pilata päivän (aivan kuten olivat pilanneet edellisen yönkin), mutta apteekin kautta kurvaaminen auttoi asiaa.

Spoilerit leffasta mahdollisia (jopa todennäköisiä), neilikoiden jälkeen puhun taas päivästä muuten.

Päällimmäisenä elokuvasta jäi mieleen se, kuinka päätähuimaavan KAUNIS se oli. Lumihiutaleita, jääkiteitä, pakkaskukkia, tykkylunta, kimallusta, puuteria, sinisen sävyjä lähes mustasta liki valkoiseen. Ja miten se onnistui esittämään talven molemmat kasvot: toisaalla kova, kylmä, pimeä, tappava, julma, pelottava, ja toisaalla kaunis, häikäisevä, leikkisä, suojeleva, piilottava. Tulee elävästi mieleen eräs kirjoittamani LARP-hahmo muutamia vuosia sitten pelattuun keijupeliin...

Toisekseen... ne laulut! Toimivat suomeksikin (koska mentiin vahingossa katsomaan dubattu versio, kun ei haluttu tinkiä 2D:stä), vaikka alkuperäiset onkin aina alkuperäisiä ja silleen. Onneksi on internet ja youtube. Mutta siis tosiaan, alun heijaaheijaa-joikaaminen ja jäälaulajien joukkolauluksi muuttuminen (jota ei ylläristi youtubesta löytynyt muuta kuin originaalina) toimivat suomeksi alkuperäistä paremmin, itkin kun Lumiukko tehtäisiinkö? loppui siihen oven takana istumiseen (ihan kun se MYRSKY ei olisi ollut tarpeeksi kamalaa TT__TT), ja sitten tietysti se supervoimaantumismuodonmuutoskasvamislaulu: Taakse jää. Suomeksi ja englanniksi ihokarvat nostattava ja kurkkua liikutuksesta kuristava. Vaikuttava. Bitch please-asenteikas. Ja mielestäni näitä kahta versiota on vaikea verrata keskenään, sillä niistä huokuva henki on kielten välillä "aavistuksen" erilainen. Englanniksi se on enemmän voimaannuttava ja suomeksi enemmän semmoinen... keskisormehtava. Sydämiä molemmille, paljon, enygays. ♥

Tarina itsessään oli melko perus Disney, sillä erotuksella, ettei se "tosirakkauden teko" sitten ollutkaan lopulta siihen rakkaustarinaan liittyväinen, vaan kulminoitui siskosten väliseksi rakkaudeksi. Herkkistä. Ja opetettiin kans, ettei muukalaisiin voi välttis luottaa (eikä ainakaan vaan syöksyä naimisiin ja sitten suuttua niille, jotka toimivat järjen ääninä).

Summa summarum: Suosittelenko? JOO! Duh!

Sitten siitä muusta päivästä. Shoppailua, joka lähti ihan siitä viattomasta ajatuksesta käydä hakemassa uusia nimettömiä vanhoja korvaamaan, mutta lähti sitten vähän lapasesta. Onneksi alet ja semmoiset, niin lovi lompakossa ei kasvanut suuren suureksi. Ja yllättäen päädyimme Hailien kanssa hankkimaan samoja asioita molemmille. Niin kuin himppasen hipsterit peura-jättiläispaidat (tsihihi-ihana, voi kääriytyä ja piiloutua), ja ihan äärihipsterit neulepöllölämpöpussit ruusuhajusteella. :D Nauroimme näille vielä bussissakin, ei loppunut vahinkosamistelu laukkukaksosuuteen. Mitähän seuraavaksi?

Peurapaita, lämpöpöllö, ruusuhiusklipsejä ja MLP-sarjiksen 3. numero.
(Ja nimettömiä ja lääkkeitä, mutta niitä ois tylsä kuvata.)

Kääpiöleffa. Eikun, Hobitti 2.

Ensitunnelmat Hobitti 2:en jälkeen olivat suurin piirtein Facebookin statuksessa: "Poneja! Kauniita maisemia, eteerinen mulkku oli vielä eteerisempi ja mulkumpi kuin ykkösosassa, parkouraavia haltioita ja muita näyttäviä kohtauksia, taisteleva tynnyri, pieni määrä kiljumista, Smaugin ääni (!) ja romantiikka liibalaabaa plus lajien välistä flirttiä. Niistä oli mielestäni Hobitti 2 tehty."

Täytyy häpeäkseni myöntää, etten muista itse kirjasta oikeastaan mitään. Olen lukenut sen, kyllä, mutta joskus kauan aikaa sitten. Menee jostain syystä Silmarillionin kanssa sekaisin, kaipa luin ne niin samanaikaisesti. En siis pysty tekemään mitään vertailua kirjan ja elokuvan välillä, mikä voi tietenkin olla ihan hyväkin. Kirjan tuntevien kommenteista olen päätellyt, että elokuvaan kannattaa suhtautua lähinnä kirjoihin löyhästi pohjautuvana versiona.

Olihan tuo ihan viihdyttävä vapaapäivän viettotapa. Hieman pitkä, hieman sekava kun hahmoja riitti, mutta en pitäisi rahojani hukkaan heitettyinä. Ennen kaikkea kaunis ja tiettyjä yksityiskohtia tuli ihailtua kovasti. Mätkimistä oli mielestäni ihan liikaa, siihen turtui jossain vaiheessa täysin. Toisaalta taas oli suvantokohtia, joiden kohdalla teki mieli sulkea silmät, mutta siitä voi syyttää myös univajetta ja mukavia penkkejä. Kikatin, kiljuin ja jännitin, joten kyllä sanoisin, että siinä jotain oli. Thorin oli edelleen kuumis, haltiamiehiä riitti ja paljon parjattu haltianainen oli ihan mukava lisä - tulipahan sitä lajien välistä flirttailua, joka huvitti suuresti. Smaugin ja Bilbon kohtaaminen alkoi huvittaa, kun alkoi vaan miettiä Sherlockia ja Watsonia. Ja ah, Smaugin ääni. Kyllä sen Cumberbatchiksi tunnisti, mutta ei sitten kuitenkaan. Ensimmäisessä osassa oli kääpiöiden laulu, tässä Smaugin ääni, seuraavan osan äänikiksejä odotellessa. Enkä muuten ole tainnut koskaan nähdä elokuvaa, joka päättyisi noin pahaan cliffhangeriin! Kyllä, kirja on julkaistu ties kuinka kauan sitten ja seuraava osa tulee vuoden päästä, mutta on se nyt silti vähän kummaa.

Niin joo, se eteerinen mulkku:

http://thranduillover2013.tumblr.com

The Day of the Doctor

Spoilers!

Viimein koitti whovianeille se ihana päivä kun 50-vuotisspesiaali viimein lähetettiin. Itsehän olin ihmettelemässä osakunnan hulluja perinteitä ja nauramassa itseäni tärviölle, mutta jätin jatkot väliin ja suuntasin ruudun äärelle.

En tiedä oliko kyseessä väsymystila (vähän univelkaa, koko päivän puuhannut keittiössä ja siihen vielä pöytäjuhla) vai mikä, mutta ei oikein vakuuttanut. Tai siis. Olihan se ihana. Kolme tohtoria samaan aikaan. David Tennant ja Billie Piper, vaikkei nyt mennytkään ihan niin kuin fanityttö olisi voinut haluta. Viittauksia ClassicWhohon. Hurt oli ihanan karismaattinen. Bad Wolf! Kolme erilaista TARDISta. Luulen, että yleisin reaktioni spesiaalin aikana oli silti "Mitä?" Jäi vähän mäh-olo, sellainen, ettei tuo oikeastaan antanut mitään. Ja lopusta en jotenkin pitänyt, liian Hollywoodia ja muuttaa kaiken. Tai siis ei, koska epäsynkassa olevat aikajanat, joten muistijäljet pyyhkiytyivät. Jotenkin vaan Tohtorissa on ollut todella iso osa se tuska mikä on seurasta Gallifreyn tuhosta, jos seuraava kausi onkin sitten (mahdollisesti) pelastuneen Timelord-plaanetan etsintää en vaan ehkä ala. Saa nähdä.

Mutta spesiaali sai vähän anteeksi tämän takia:



Tämä oli siis pikainen "voisin kerrankin tehdä päivityksen kun se on ajankohtaista" fiilistely. Ajattelin antaa spesiaalille vielä toisen mahdollisuuden kunhan en ole ihan umpiväsynyt. Ehkä vain odotin jotain... tunnelmoivampaa.

Thor pimeässä maailmassa

Käväisin suunnilleen viikko sitten yövuorojen välissä päiväseltään elokuvissa ja nyt ajattelin avautua. En välitä spoilaanko jonkun mielestä jotain. Todennäköisesti, olette varoitettuja, tunnette poran. Ja astialle.

Tuo keskellä valvomista päiväunien uhraaminen tuntui aikanaan hyvältä idealta, koska muulloin ei vaan tuntunut olevan tarpeeksi nopeasti aikaa mennä katsomaan Loki 3... Ei kun ööö, joo, leffan nimi taisikin olla Thor: The Dark World aka Thor 2 (ekskusemuaa bing, mutta mistä helkkarista vetäisit tuon taivutuksen tuohon käännökseen???). No mutta ihan yks ja hailee mikä sen nimi oli, silti olen edelleen tässäkin valmis väittämään, että Loki oli päähenkilö, niin tehokkaasti Tom varasti valokeilan jokaisessa kohtauksessa missä oli mukana. Tämä kertokoon siis joko pahisnäyttelijän hyvyydestä, muiden roolisuorituksien huonoudesta tai - niin kuin tässä tapauksessa - molemmista. Oikeasti, voisiko se pakollinen ja ketään kiinnostamaton pakollinen loveinterest-juoni olla näytelty enää lahnammin (tai sitten se likkahahmo oli vaan ihan juonellisesti vähintään puolifisu ja mä vaan missasin sen, sekin on mahdollista).

secondaryideas.tumblr.com

Ok, ok, vastapainoksi on toki todettava että Chris petrasi omaa esitystään ykkösleffaan ja Kostajiin verrattuna, eli jätkähän päätti olla muutakin kuin pulleita muskeleita ja kauniit kasvot kuitenkaan näitä avuja menettämättä. Well done, fanserviceä likoille ei näe edelleenkään ihan liikaa. Ja onhan se kuumis, lihaksetkin on kuulemma huhun mukaan aidot eikä kuvankäsitellyt. Urh, alkukantaisuus ja hormonit!

Toinen kuuuuumis olikin sitten jokaisen tumblrin käyttäjän poikaystävä ja märkä uni: Loki. ♥ x 9000. Ei herra mun jee miten Hiddlestonin tulkista Marvelin tulkinnasta yhdestä mun suosikkihamoista missään mytologiassa ikinä sulattaa sydämen, kuumottaa poskia ja saa sydämen hakkaamaan vähän reippaammin. Ja kun sanon vähän, niin tarkoitan aika paljon. Ungh, en ihan edes ymmärrä mikä näissä kieroutuneissa, megalomaanisissa, vaikeissa, monitahoisissa, itseriittoisissa pahiksissa on, mikä osuu aina just siihen oikeaan kohtaan jo ennestään täydessä ja joka suuntaan fanituskirkuvassa sydämessäni. Uskomatonta, miten se onnistuu pyllistämään joka suuntaan kumartamatta kellekään ja silti olemaan niin karismaattinen, että sen seikan vaan vähän niin kuin antaa olla.

Veljeksistä molempien hhahmoihin tuli tässä leffassa syvyyttä, mutta... noh... Lokin hahmo syveni ja monimutkaistui taas oikeasti, ja Thor puolestaan sai ainoat lisäpalikkansa veljessuhteen syventymisestä eli koska Lokiin tuli syvyyttä. Lopussa toki rakkaus voitti ja jätkä päätti olla haluamatta olla kuningas, mutta koska tämä on Hollywood-sokeria, niin tietysti siinä kävi niin. Eli sitä ei lasketa hahmon kasvamiseksi/syventymiseksi. Mutta blondi oli kostealla iholla puolialasti pitkitettyjä aikoja esillä ja Loki paikkas kaikki juonen puuteet, joten oikeaa vahinkoa ei kärsitty.

Molemmista lempihetkeni. (Lokin kädet kun
se ohjasi sitä venettä oh my god!)
secondaryideas.tumblr.com

Yksi maininnan arvoisesti hieno asia tässä ja ekassa Thor-leffassa oli se, etteivät nämä oikeastaan ole supersankarielokuvia. Katsokaas kun supersankarit oi oikein ole mun juttu - ei vaan kolahda. Ja koska nämä eivät ole supersankarileffoja niin Se Jokin Mystinen Aspekti, joka tekee supersanakrileffoista ärsyttäviä, puuttui ja pystyin nauttimaan näistä ihan eri tavalla. En tiedä mikä Se Jokin Mystinen Aspekti tarkalleen on, mutta siellä se kuitenkin aina on pilaamassa mun mahdollisuuksia oikeasti tykätä niistä. Juu, olihan tässäkin paljon supersankarielokuvamaista meininkiä, mutta koska jumalvoimat eivät ole supervoimia, niin mun päässä se olikin okei.

Supersankarielokuvamaisuuksista puheen ollen... loppumättö... En usko että sen tarkoitus oli huutonaurattaa alusta loppuun niin kovasti, että leffan loputtua kärsin sekä kylki-, poskilihas- että päänsärystä. En muista vähään aikaan nauraneeni niin räkäisesti, kovaan ääneen, antaumuksella ja pitkään. Ja niin nauroi leffadeittihippinikin. Saatoimme aiheutta kanssakatsojissa närää tällä käytöksellämme (emme tiedä, emme kyenneet sekä seuraamaan valkokangasta, nauramaan henkeä haukkoen että pälyilemään ympärillemme pimeässä nyrpistelijöiden varalta), mutta kun se oli se aito ja rehellinen reaktio. Noh joskus tekee hyvää nauraa. Loppumättö sai myös aikaan sen, että nyt mulla on "confused Mjölnir feels". Mutta kun se oli niin hukassa ja hämmentynyt. >___<

takemetothedungeons.tumblr.com

Lopuksi: FRIGGA ≠ FREYA !!!!!1 Vitutti. Mutta tämänkin elokuva saa anteeksi kolmesta syystä: 1) Loki. Ihan kaikki siinä. Hymyt, sassy bitch onelinerit, katkeruus, viharpurhaukset, pehmeästi mutta määrätietoisetsi liikkuvat kädet, KAIKKI. 2) Puolialastonta Thoria laajakuvana olemassa kuumsi. 3)Kaiken tiivistyminen leffan jälkeen leffadeittihipin huokaisuun kahvilan sohvalle päästyään "Onpas reukea ja sisäisesti hehkuva olo. Ihan kun ois saanut hyvää seksiä." Sisar todistaa väkevästi, halleluja!

secondaryideas.tumblr.com

Tohtorin yö

BBC kiusoittelee tällä hetkellä Doctor Who faneja oikein kovasti. 22.11. tulee The Day of the Doctor ja yhä kiihtyvää vauhtia tulee kuvia, trailereita, teasereita ja mitä lie. Tänään julkaisivat sitten mini episodin. Vähän lisävaloa kauden päätökseen ja pohjustusta tulevaan. Miltei olin muuten perua osakunnan kakkosjuhlan voidakseni olla kotona katsomassa 50-vuotis spesiaalia. Sitten sain itseni kiinni siitä, että jakson voi sentäs katsoa netistä, juhliin osallistuminen jälkikäteen ei ihan taida onnistua.

Mutta itse mini episodi. Whii!

Tuomari Ei-Ihan-Nurmio

Viimeinkin. Viimeinkin ehdin ja sain aikaiseksi katsoa elokuvan, joka olisi pitänyt käydä katysomassa jo valkokangasesityksien aikaan. Mutta ei ollut minkäänlaista ajallista mahdollisuutta siihen. Sitten tulivat ongelmaksi jaksamis- ja piheysseikat: sehän pitäisi etsiä jostain ja ostaa (koska kyllähän näin hienoa asiaa pitää rahallisesti laillisia teitä tukea). Nyt, viimeinkin: täyttymys.

wadewilson4president.tumblr.com

Dredd. NIIN PALJON RAKKAUTTA! (Ok, ei niin paljon kuin Pacific Rim, mutta aika tosi paljon silti.) Cyberpunkkia. Oikein silleen oikeesti eikä minään pintakiiltona vähän vaan. ♥ Dredd itse oli myös matalaääninen, vähäpuheinen, nyrpeä, ynseä ja macho. Aseet olivat isoja, ammuksia kului, asioita särkyi. Oikein. Kestokin tälle kaikelle oli mitä sopivin, sillä puolessatoista tunnissa ei ehdi pitkästyä eikä turtumaan, vaan kaikkea on ihan silleen sopivasti.

Some men just want to watch the world burn.
ramblingsofadeadite.tumblr.com

Ma Ma itse myös luikersi sydämeeni heti - jotenkin ihan todella karismaattinen, hyytävä ja totaalisen sekaisin kuitenkaan hillityn ulkokuoren rakoilematta (niin kuin kahjoutta yleensä alleviivataan... niillä laikilla pienillä äännähdyksillä ja liikkeiden säpsähtelyllä ja katseen nykimisellä ja äh).

Bitch, I might... love... you.
doctordonna.tumblr.com

Inhalaattorikäyttöiset huumeet olivat kiehtova ratkaisu, joka salli ihan niiden tavallisten crack-piippujen ottaa askeleen eteenpäin teknisyyden portailla. Niitä piti jopa ravistaa niin kuin astmapiippuja, kuinka todella riemastuttavan kekseliästä. Elokuva itsessään oli minusta myös visuaalisesti ja äänimailmoiltaan hieno: osa-aikainen slow motion kuva toimi ihan todella hyvin kohtauksissa, joissa joku oli Slo-Mon vaikutuksen alaisuudessa. Tavallisenja hidastetunkuvan vuorotellessa tuli ihan erilainen fiilis siitä huumeen käytöstä ja miltä kaikki voisi näyttää: paineaallot luodeista, hidas veren purskahtaminen, sirpaleet, vesipisarat, savu. Kaikki oli niin kovin kaunista ja kieroutuneen rauhallista. Äänien hidastuminen ja venyminen (mutta ei semmoiseksi mauttomaksi mölinäksi) täydensi tämän. Kaiken tämän vaihtelu ronskin, rujon ja rokkaavan "peruskuvan" kanssa toi elokuvan kerronnan rytmiin mielenkiintoista polveilua.

Huumevalistus on aina paikallaan.
eamonn1961.blogspot.fi

 Ja sanonpahan vielä tähän väliin: ei tätäkään elokuvaa dialogin takia katsota. Tai odottamattomien ja kasvattavien juonenkäänteiden, vaikka tarinalla onkin moraalinen opetus ("noudata lakia"). Mutta nämä seikat eivät ertä tätä olemasta mitä parhain tapa käyttää iltaa. Kestonsa puolestahan tämän ehtii hyvin vaikka kahdesti siinä ajassa, missä muut katsovat syvällisen ranskalaisen taide-elokuvan.

Sohvaperunailua

Tämä ostostelukuva on pitänyt oikeastaan laittaa tänne jo kuukausia sitten. Kesäkuun alussa, itseasiassa. Silloin teimme miehekkeen kanssa puuduttavan ja läkähdyttävän automatkan Iisalmeen. Kuopiossa pysähdyimme kirjainhuoltsikalle syömään ja tankkaamaa. Mieleni teki makeaa, joten päätin piipahtaa marketin puolella. Hetken mielijohteesta kävelinkin lastenhyllyn ohi, ja HERRAMUNJEE STAR WARS-LEGOJA! Halusin ostaa kaikki, mutta mieheke kielsi. Mutta sain valita ja ostaa yhden, koska kesä ja hyvä mieli ja jäätelö.  Joten valkkasin Death Starin. ♥

Legojen lisäksi mukaan tarttui kolaremmejä (naamaarutistavan
 hyvää), Brave ja Nemoa Etsimässä. Oi onnea.

Ja koska tänään katsoin taas Meridan ja kuningattaren äiti/tytär-suhteen kasvukipuja tippa linssissä, niin ajattelin tämän viimeinkin tänne heittää. Kolaremmejä ei tällä kertaa kaverina ollut, mutta lettuja oli.

btchflcks.com

Oi kesä ja hymyilyttävät muistot. Nyt on niin oudon hyvä mieli taas, että melkein tekisi mieli purkaa tuo fighter-alus ja koota se uudestaan ihan näpertämisen ilosta. Melkein.

Naimabileet

Olimme Ouvan kanssa molemmat vieraina Naimabileissä, joissa juhlistettiin löyhällä elokuvat/20-luku teemalla yhtä hyvin kaunista paria. Olen edelleen täysin hurmaantunut parista tehdystä elokuvasta ja sen julisteesta. Morsiamen pitsipaljettimekko oli ihastuttava (samaten morsian) ja sulhanen tietty hurmaava. Myös öljyttynä. Joku totesikin: "Fotogeenisin pariskunta ikinä."

Saatte vain uskoa mitä kirjoitan, sillä me keskityttiin leikkimään hipstereitä:

Ouva kuvasi taiteellisesti meidän drinkit
valitsemallani kuvauspaikalla.

Todettiin, että kun nyt kerran "ollaan noloja hipstereitä" niin tehdään edes kunnolla. Ouvan miettiessä mahdollsimman rönttöistä kuvauspaikkaa muistin samantien tuon lavuaarin. Huvituttiin siis suuresti drinkeistämme: Ouvalla on keko alkoholia boolissa imeneitä marjoja, minulla sievästi jonossa mustikoita mustaherukoita.

Ei ole muuten onnistuneen hipsterikuvan saaminen niin
helppoa kuin voisi kuvitella. Tähän sivustakatsoja sattui
vangtsemaan onnistumisen riemua, kun drinkkikuva
 oli viimeinkin tarpeeksi taiteelinen ja tärähtänyt
olematta epäselvä.
Kuvannut Mikko R.

 Lisäksi Ouva halusi ikuistaa yhdet ihanat sukkahousut.

Elokuvat/20-luku-henkisyyttä kuvasti myös illan "virallisen" soittolistan biisit, joina kuultiin mm. Someday My Prince Will Come, Liikkuvan linnan -オープニング-人生のメリーゴーランド (häävalissina), Comptine d'Un Autre Été, ja Skyfall. Epävirallisemman listan tahdissa olikin sitten hyvä tampata raivokkaasti jalat kipeiksi tuollaisen herkistelyn jälkeen. Ja tanssia Macarenaa porukalla.

Kaiken kaikkiaan hyvät kekkalot. Hur pur ja rakkautta. Ja huonoa läppää.

"Näin paljon lunta ei ollu ees viime talvena!" ja muita huonoja
kokaiinivitsejä. Kansajuhlijat myös erityisesti pyysivät tuota
"musta palkki silmien päällä"-sensuuria.
Kuvannut Mikko R.

P.S. Se, joka pystyy tunistamaan kaikki Ouvan tekstit tästä kirjoituksesta, saa ihan oikeasti keksin.

Rauhallisen reunan uusinta

Joudun ottamaan vähän sanomisiani takaisin. "Kaksdeenä, tietenkin." Oh, vähänpä minä mistään tiesin. Koska minut houkuteltii mukaan katsomaan Pacific Rim 3D-versiona ja whoppidoo kun se oli pupillit räjäyttävä ja kaunis! Toimi. Ei aiheuttanut migreeniä, yksityiskohdat eivät hämärtyneet (vaan päin vastoin korostuivat).

Ja olin muuten vähintään yhtä lieskoissa tällä toisella katsomiskerralla, kuin ensimmäiselläkin. Oikeastaa ne hyvät jutut oli vieläkin parempia ja niissä pystyi ihan vellomaan jo kun niitä odotti, ja huonot jututkin oli jo kertaalleen koettuja, joten ei ylläripettymyksiä. (Ja sitä rakkaustarinaa vihasin vieläkin pontevammin kuin ekalla kerralla. Teki mieli lähteä leffasta sen kriittisen muutaman minuuttin ennen loppua.)

Jos elokuvan visuaalinen ilme olisi yhtään enempää anime, niin...
asahdeaf.tumblr.com/

Muovia

Lyhytfilmi siitä, jos olisitkin muovailuvahaa... Ihan vaan siksi, koska minusta kaikkien pitää nähdä tämä.

Vainoharha

Kävin kavereiden kanssa leffassa tsekkaamassa Paranoian. Spoilereita luvassa heti kuvan jälkeen.

dailybillboardblog.com

Mulle luvattiin toimintaa, trilleri, paranoiaa, yritysvakoilua, "isoveli valvoo"-fiilistelyä. Leffan alku vaikuttikin lupaavalta: flikkeröivä ja tilttaileva kuva, juokseva ja taakseen hermostuneesti vilkuileva päähenkilö, tunnelmallinen musiikki, yölliset Ison Omenan kujat. Mutta. Tämä jälkeen oikea fiilis katosi ja vaikka ajoittain tapahtuikin oikeiden asioiden väläyttelyä (varjoja vilahtamassa kulman taakse, kääntyileviä valvontakameroita, päähenkilö tuhoamassa luksus-asuntonsa piilotettujen kameroiden varalta...), enimmäkseen asiat, joilla leffaa mainostettiin ja joita nimenkin perusteella haluaisi nähdä, vain ohitetaan puolivillaisesti ja sysätään syrjään "paljon tärkeämmän ja kiinnostavamman tarinan tieltä". Joo, sen pakollisen rakkaustarinan. (Joka btw vitutti minua enemmän kuin taas moni kökkö leffasiirappi vähään aikaan. Ei, kukaan menestyvä ja tervejärkinen ihmisyksilö ei palaa sellaisen mulkvistin käsivarsille, joka on ensin varastanut, huijannut ja käyttänyt hyväksi. Ja toisekseen: VITTU Hollywood, lopeta miehille sen paskan uskottelu, että yhteiskunta ois jotenkin niille kauniin naispalkinnon velkaa!)

Ei ollut lipujen hinnan tai tuhlatun ajan arvoinen. Mut nää posterit on hienoja.

dailybillboardblog.com

Ponimaailman tytöt

Me katsottiin se. Istuttiin alas lettupinon voimistamina ja päätettiin antaa sille mahdollisuus. Onhan kyseessä kuitenkin vuoden kohutuin elokuva. Jaa kuka ja mitä? No minä ja Hailie katsottiin "se ponileffa" Equestria Girls. Koska oli pakko, fandom on kuitenkin kuhissut ja kohissut siitä jo vaikka kuinka kauan: innostunut kuullessaan, että elokuva tehdään, kauhistunut saadessaan tietää sen kertovan ihmistytöistä, lytännyt koko leffan etukäteen nähdessään alustavaa animaatiojälkeä, hyväksynyt kohtalonsa ja päättänyt käydä katsomassa leffan... ja lopuksi oksentanut sateenkaaria ja manannut sitä, että "miksei vaan luotettu kirjoittajatiimin pätevyyteen". Ja koska kaikki kohdat viimeistä lukuun ottamatta tuntuivat omallakin kohdallani pitävän paikkansa, niin olin jo jonkin aikaa suunnitellut elokuvan katsastamista. Hailien sattuminen paikalle sopivalla hetkellä ja fiiliksellä oli vain onnellinen sattuma (meidän piti vain syödä lettuja).

Ja nyt luvassa SPOILEREITA (koska tästä leffasta spoilaantuminen on elämän ja kuoleman asia. ON!), kuvia, höpöhöpöä ja fanityttöääntelyn kertaamista.

forums.penny-arcade.com

Homma alkaa ihan perus poneiluna ja tuore prinsessa Twilight tuskailee siipien kanssa elämiseen tottumista. No, kruunuvarkautta ja maagista portaalia myöhemmin Twilyllä onkin huomattavasti jännittävämpiä uusia kehonulokkeita hämmästeltävinään. Turpakin kutistui pikkiriikkiseksi nystyksi suun yläpuolelle.

equestriadaily.com

mysteriousbrony.tumblr.com

weheartit.com

Siis ihan oikeasti: ihmiskropan käyttö vaatii opettelua! Kuinka äärettömän siistiä ja hienoa ja oivaltavaa!!!! Näiden hetkien aikana aina kiljumiskikatimme Hailien kanssa samalla ääneen surkutellen sankaritarta. "Eiiii, voi reppana, ei osaa kävellä/syödä/whatever!!!"

mysteriousbrony.tumblr.com

Koulun maskotti oli poni. Kuinka sopivaa. >___< (Ja Rainbow Dash on paras!!!! "Of course you lost, I'm awesome." ♥)

thedailyoat.com

Pinkie Pie vähät välitää fysiikan laeista tai logiikasta oli kyseessä sitten ihmis- tai ponimuoto. Ja otti ilmapallon puhallettavaksi cutie markistaan!!!! *paljon ihastunutta kirkumista tähän*

Kaiken kaikkiaan elokuva oli ihastuttava. Kimeitä äännähdyksiä, nauramista, asdfasdadsfdh-räpistelyä ja muutenkin kaikke epämääräistä äänenmuodostusta sai tehdä reilun tunnin aikana niin paljon, että ääni meinasi lähteä. Mutta kun iiiääääeaaeeeeeeeeasdfadfgASDSDFD!!!!11 SE OLI HYVÄ! Vaikka demonit olikin vähän wtf ja yhdessä vaiheessa perinteinen high school-draama meinasi hermostuttaa, niin muuten: AH! Pahiskin oppi läksynsä, ystävyys voittaa, kaikki saavat olla erilaisia ja silti voivat tulla toimeen... NÄITÄ ASIOITA LAPSILLE PITÄÄ OPETTAA! Ja tässä se tehdään taas niin oikein! ♥

Ihastumis-sivujuonikin oli sympis, kikatuttava ja saa meidät kiljahtelemaan. Eräät tietyt leffat voisivat ottaa oppia (niin kuin vaikka Pacific Rim)...

rumay-chian.tumblr.com

PLUS: Elokuvan musiikit olivat tuttuun MLP:FIM-tapaan hyvin tehtyjä ja positiivista mielialaa lietsovia... vaikka osa olikin hämmentävästi dub-steppiä. :D

Hailie sanoo: asdfgh <3__<3 Eli Ouva sanoi kaiken oleellisen, joten minä tyydyn vain fanityttöilemään. Sen kiljumisen määrän jälkeen käy sääliksi viereisessä huoneessa ollutta ihmistä. Olin muuten todella skeptinen elokuvan suhteen, koska hei, ponit ihmisinä, ei vaan voi toimia. Ouvan sanoin, pitäisi vain luottaa Hasbroon.

Fantastic Beasts and Where to Find Them

"Warner Bros. announced on 12th September 2013 that J.K. Rowling would be making her screenwriting debut with 'Fantastic Beasts and Where to Find Them', the first in a new film series which is part of their expanded creative partnership with J.K. Rowling."

Olen samaan aikaan kauhuissani ja silti huomaan kyynelehtiväni täällä selatessani tumblria ja alkaessani ihan oikeasti tajuta, että lisää Potterversumia. Ei tähän vaan voi sanoa yhtään mitään!

JK Rowling: *touches her dark mark*
Potterheads: we assure you, my lady, we have never renounced the old ways

Rauhallinen reuna

Leffailin työputken päättymisen (jej, jopa huominen kokonaan vailla työvelvoitteita) ja vapaaillan kunniaksi suuntasin elokuvateatteriin tsekkaamaan... jotain. Vaihtoehtoja oli kaksi: Monsterit Yliopisto tai Pacific Rim. Ja huonoja Bing-käännöksiä selkolukevat varmaan arvasivatkin jo, kumpi voitti lippuluukulla käydyn sisäisen väännön. Kaksdeenä, tietenkin.




Joo, myönnän jo heti kättelyssä, etteivät tämän elokuvan vaakakupissa painaneet vain hyvät arvostelut (onko niitä?), tarinalliset odotukset (ihan sama vaikka olisin 2,5 tuntia tuijottanut staattista lumisadetta), tai piukkapeppuiset näyttelijät. Kuten tarkkakorvaiset ehkä huomasivat (tai hyvämuistiset minua joskus kuunnelleet muistavat) niin tuo lakoninen, kuivakka ja aavistuksen ironinen trailerissakin kuultu tekoäly on GLaDOS! SIIS GLaDOS!!!!!11 Ei Ellen McLain vaan todellinen rakkaus-AI:ni itse (jup, leffaan on tarkoituksella lainattu ihan eksaktisti Portalin pää"pahiksen" äänet). ♥ ♥ Joten jo ihan tämän takia halusin elokuvan nähdä.

Ja oh hoh kun oli hieno elokuva! Mega-robotteja (=Jägerit), merenalaisia alieneja (=Kaijut), naurettavan kokoisia aseita (PLASMAKANUUNA ♥), väkivaltaa suhteettomissa mittasuhteissa. Ja se oli niin kauniskin! Kromia, mattamustaa, lasipintoja, kultaa, ruostetta, merta ja sadetta. Kaikki tämä värien ihana sekamelska räjähtämässä verkkokalvoille höystettynä lävistävän kirkkailla noenväri-efekteillä. Kaikesta tästä tuli hyvin elävästi mieleen sarjakuvat ja hyvin tehty anime. (Oikeasti! Kaunista mecharämistelyä! Kui siistiä!) Ja kaikki tämä upeuden tajuaminen jo ennen kuin GLaDOS puhui sanaakaan (olin itseasiassa jo unohtanut odottaa sitä, kun kaikki oli niin tajuntaaravistelevan herkullista mannaa alkaen Gipsy Dangerin pyörivästä ydinreaktorisydämestä aina kertoja tupakasta käheään ääneen - ja tämä siis jo ennen varsinaisia alkutekstejä!)

Lisäksi on mainittava elokuvan musiikeista: ovat pojjaat tehneet hyvää työtä. Tunnelmaa nostattavaa, saumattomasti toimintaan sopivaa, teemallisesti sopivan sci-fiä, sopivan toimintamusaa ja sopivan... animea? Aasialaista? Samuraita? Dunno, mut se mitä yritän sanoa on, että musiikkiraidat tuovat näin jälkeenpäinkin pelkiltään kuunneltuna mukavasti leffan liifiksiä takaisin.

Kaikenkaikkiaan olen ihan superinnoissani tästä leffasta, enkä oikein osaa vielä ajatella. Se oli niin hyvä >____< Elokuvateatterista ulos kävellessäni tunsin oloni ekstaattiseksi, hilpeäksi, miltei leijuvaksi ja tanssahtelevaksi. Olin rakastunut, liikuttunut, koin "jälleennäkemisen" riemua (GLaDOS), menettämisen tuskaa (se loppui!!!!). Jalat tärisivät, hameenhelmat nousivat tuulessa ja tuntin kumma yhteenkuuluvuutta maailmankaikkeuden kanssa. Solujen väliset synapsini tuntuivat käyvän ylikierroksilla, olin hyperherkkä, tunsin suorastaan... säteileväni (ja pikemminkin siis vihreää radiaatiota kuin mitään kultaista lumovoimaa).

Ja en ihan tiedä, oliko läppä Kaiju-muurista ja näin luotu mielleyhtemä Legend of the Five Rings-ropeen tahallinen
vai vahinko, mutta tämän nörtin mieltä se ainakin lämmitti.

P.S. Minun maailmassani on räiskettä ja mäiskettä ja hyvää sci-fiä ilman sitä ällöä, kliseistä ja kökkä rakkaustarinaa! SITÄ EI KOSKAAN TAPAHTUNUT! *jedi mind trick*

The moment Sherlock-fandom went crazy...

...over a mustache. Teitä on varoitettu.



Ja nyt ei voi kuin lainata Feytä: "House Fangirl - Hear me squee!"

(Oi, oi, oi! Pää täyttyy onnellisesta pörröisyydestä, jonka vain intensiivinen joukolla odottaminen ja oheishypettäminen saa aikaan. ♥ )

Lumihiutaleiden tarina pikkuponien tapaan.

Miksi kukaan ei ole kertonut mulle tästä aikaisemmin?!? Voi hyvä äiti, tämä oli kyllä sydämen sulattava ja sai minutkin - kesälapsen - kaipaamaan talvea. Melkoista taikuutta ja aivopesua. Mutta ihana.




(Ja ah, Luna hahmoon tuotiin taas syvyyttä! ♥ Talvi ja yöt.)