Viikko sitten perjantaina nörttipoikani kysyi milloin mennään katsomaan Wreck it, Ralph. Pohdin asiaa hetken ja totesin, että jos tänään on iltanäytös niin lähdetään vaikka heti. Niin siinä sitten kävi, että suunnattiin kohti Tennispalatsia ja salia numero 11. Mitä nyt välissä ehdittiin luulla olevamme väärässä paikassa, käveltiin puoli väliin kohti Kinopalatsia ja käännyttiin ympäri.
Kysehän on pelihallin videopelien maailman tapahtumista, siitä mitä käy kun ihmisiä ei ole enää paikalla. Kuhina on kova, hahmot tapaavat toisiaan yhteisessä hallissa ja voivat jopa vierailla toistensa peleissä. Fix it, Felixin 30-vuotispäivänä pelin pahis Ralph saa viimein tarpeekseen. Hän ei halua olla pahis! Ansaitakseen paikkansa muiden hahmojen seurassa kattohuoneistossa on hänen lähdettävä ansaitsemaan mitalia - mistä syntyy arvattavasti melkoinen kaaos niin hänen oman pelinsä kuin muidenkin pelien sisällä.
Ihan elokuvan alussa pelkäsin, että tulen pettymään odotuksissani. En ihan osaa määritellä miksi, mutta alku ei vaan vetänyt mukaansa. Taisin pitää Ralphia angstaavana tylsimyksenä tai muuta yhtä hehkeää ja täysin epäoikeudenmukaista hahmoa kohtaan.
Ja miten väärässä olinkaan! Ihastuin saman tien Calhouniin, kovasuiseen ja paljon kokeeneeseen sotilaiden johtajaan. Aluksi oli tökätä hahmon epädisneymainen ulkoasu, mutta sitten tajusin sen olevan juuri sellainen kuin pitää: peliä edustava. Seuraavaksi kuvioon tulee mukaan ihastuttavan ärsyttävä Vanellope von Schweetz, jota kohtaan ei voi kuin tuntea sympatiaa. Kaikki ei tietenkään mene (kenenkään) suunnitelmien mukaan ja oli mukava seurata eri pelien välillä tapahtuvaa siirtymistä. Jokaisessa pelissä on aivan oma tunnelmansa, tietenkin täysin pelin mukaisesti. Hienointa oli kun hahmot eivät kuitenkaan olleet juurikaan sellaisia mitä niiden olisi olettanut olevan pelin perusteella. Muun muassa Calhounista paljastui uusia puolia koko elokuvan ajan. Nautin vauhdista, väreistä, musiikista, hahmoista. Seuralaiseni supisi jossain vaiheessa "älä kuole!" kun taisin nauraa katketakseni. En ihan tiedä kuinka paljon väsymyksellä oli tekemistä reaktioideni kanssa, mutta sai kyllä käydä koko tunteiden kirjon läpi. Lisäbonusta yllättävistä loppukäänteistä! Ainakin minulle lopun paljastukset tulivat täytenä yllätyksenä. Oi, ihana Disney. (Sellainen asia josta en tiedä paransiko vai huononsiko kokemusta oli kun välillä Ralphista tuli elävästi mieleen eräs ruskeasilmäinen ystäväni. Nauroin myös sille läpi elokuvan.)
//Ouvamuokkaus: Minäkin kävin katsomassa tämän ja rrrrrrakastin sitä! Ei vitsi, oikeasti! Pelien tunnelmat, pahisten tukiryhmätapaamiset, hahmot, maailmojen erottelu... Ja tämä kohtaus:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti