Koska se on ensin tätä:
 |
| may10baby.tumblr.com |
Ja sitten se onkin yhtäkkiä tätä:
 |
| man-in-the-moonmoon.tumblr.com |
Larpissa itsessään oli siis peli pelissä: suurin osa pelaajista (joku... 50? 60?) ja tapahtumista oli osa sotilaspeliä maastopukuineen ja air soft-aseineen, mutta sitten meitä oli n. 30 henkilöä pelaamassa näitä sotaa karkuun lähteneitä siviilejä. Ja tämä toimi (ainakin meidän porukalle)! Sotilaat oli meille proppeja ja tunnelmanluojia, ja me niille. Erilliset pelit ja juonet, tiet vaan välillä kohtasivat ja ristesivät.
Hahmoni oli opiskelija ja vähän puolivahingossa/-väkisin rikollinen. Perheestä jäljelä vain isosisko (se oikeasti rikollinen ja sille tielle raahannut) ja ainoana toisena luotettuna ihmiskontaktina mielikuvituskaveri. Ja oh, nämä kontaktit todella heräivät olemaan ihmissuhteita! Hahmon siskon kanssa pelaaminen yksiin toimi ihan todella hyvin, tuli oikeasti semmoinen... pikkusisko-olo. Ja mielikuvitysystävä... en edes tiedä mistä aloittaa... SE OLI KAMALAA! Kun se oli paikalla, niin eihän sille voinut puhua, ettei muut pitäisi hulluna. Ja kun se ei ollut paikalla, hamoni kaipasi sitä niin että rintakehää puristi. Ja siskolta piti vähän yrittää salata harhojen näkemistä. Ei muuten onnistunut. TT___TT ♥
Näiden kahden keseisimmän ihmissuhteen lisäksi hahmoni onnistui aikomuksistaan huolimatta kiintymään paikalla olleeseen naiseen, joka kuvitteli puhuvansa kuolleena syntyneelle pojalleen. Jokin siinä vain herätti sympatiaa ja ymmärrystä: joskus on parempi harhojen kanssa, kuin kohdata ne aiheuttaneet traumat. Ja voi kun toinen olikin palasina ja sitä sai suojella maailmalta ja sotilailta keittelemällä teetä ja kuiskailemalla "Kasaa ittesi, leiki mukana. Sotilaat ettii mitä tahansa syytä ampua meidät." AAAAAH, ei pitänyt välittää kestään uudesta random-ihmisestä!!!1
Ja koko homma loppui tykistökeskitykseen ja ohjuksiin ja vaikka mihinkä, jotka oli toteutettu pyroilla ja äänillä ja metsä oli vain punaista savua ja konekiväärien rätkettä!
Eihän se täydellistä ollut (ei tod.!), mutta koska tämä blogi on paikka intoilulle ja positiivisiin asioihin keskittymiselle, niin päätän nyt jättää menemättä niihin juttuihin. Useampi muu on kuitenkin jo sanonut niistä kirjoittavansa.
Näiden kahden keseisimmän ihmissuhteen lisäksi hahmoni onnistui aikomuksistaan huolimatta kiintymään paikalla olleeseen naiseen, joka kuvitteli puhuvansa kuolleena syntyneelle pojalleen. Jokin siinä vain herätti sympatiaa ja ymmärrystä: joskus on parempi harhojen kanssa, kuin kohdata ne aiheuttaneet traumat. Ja voi kun toinen olikin palasina ja sitä sai suojella maailmalta ja sotilailta keittelemällä teetä ja kuiskailemalla "Kasaa ittesi, leiki mukana. Sotilaat ettii mitä tahansa syytä ampua meidät." AAAAAH, ei pitänyt välittää kestään uudesta random-ihmisestä!!!1
Ja koko homma loppui tykistökeskitykseen ja ohjuksiin ja vaikka mihinkä, jotka oli toteutettu pyroilla ja äänillä ja metsä oli vain punaista savua ja konekiväärien rätkettä!
 |
| "Me selvitään tästä. Mä rakastan sua." "Niin mäkin sua. Älä kuole." Kuvannut Helena H. |
Eihän se täydellistä ollut (ei tod.!), mutta koska tämä blogi on paikka intoilulle ja positiivisiin asioihin keskittymiselle, niin päätän nyt jättää menemättä niihin juttuihin. Useampi muu on kuitenkin jo sanonut niistä kirjoittavansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti