Kohti ääretöntä, ja sen yli!

Jahka vain ensin valmistumme koulusta... Jaa häh? No olin siis menneenä viikonloppuna Nebula 0256 Akatemia nimisessä LARPissa, joka oli kai kampanjan avausosa. Kyseessä oli siis kevyesti sci-fisteltyyn tulevaisuuteen aavistuksen muokatussa maailmassamme sijoittuva sisäoppilaitos huippulahjakkaille yksilöille. Koulussa kilpailu on kovaa: kaikki haluavat olla suosittuja, kauniita ja menestyviä... ja sitten päästä kans sinne avaruuteen, ku se ois siistiä.

"Sinut, huippulahjakas nuori, on juuri kutsuttu 
Hummingbird Tech Akatemiaan – oppilaitokseen, 
joka kouluttaa nuoria älykköjä vaativan 
avaruusmatkan miehistöksi."

(Kaikki tarvittavat krediitit löytyvätkin jo kuvasta.)

Itse peli oli... hämmentävä kokemus. Etukäteen ei ollut juuri aikaa intoilla tai valmistautua, vaikka materiaalia, kontakteja ja PJ:n kanssa käytyjä keskustelujakin oli tarjolla. Ei vaan ollut Aikaa(TM), koska Oikea Elämä(TM) ja Työt(TM). Tämä ei kuitenkaan ollut se hämmentävyyden avaintekijä, vaan että hahmollani oli oikeasti ihan... kivaa. Tai siis että ei ollut suurta draamaa, hervotonta kakkamyrskyä osumassa tuulettimeen, tai pahemmin edes henkilökohtaisia kriisejä. Oli paras ystävä (niin kuin teineillä yleensä on), oli kaveriporukka jonka kanssa hyppiä narua (ja muutenkin oli tosi lämminhenkinen ja ymmärtäväinen tunnelma meidän kesken aina), oli hyviä numeroita koulusta. Tummempia sävyjä pastellinsävyiseen ja pehmeään arkeen toivat Se Entinen Bestis (jonka kanssa riidat jopa ratkesivat, joten lisää pastellinsävyjä luvassa?) ja hahmon kipuilu kilpailuasetelmiin tottumattomuuden kanssa (ja siitä seuraavaa ihan rakentavaa pers.kohtaista kehittymistä). Eli aika tosi tasaista ja "olipas kiva ensimmäinen koulupäivä"-oloista. Ainakin verrattuna kaikkien muiden SUUREEN DRAAMAAN. Joku kanssapelaaja jo totesikin pelin jälkeen tunnelmia kertaillessa nohevasti "Missä ihmeen pelissä sä olet ollut?" No en selvästi ainakaan samassa muiden kanssa. :D

Mistä sitten saa minun kaltaiseni "Paska on parasta ja kurjuus kivaa"-tyyppinen pelaaja tämmöisen pelin kohdalla revittyä fiiliksensä? Vastaus on yksinkertainen: koulupuvuista. Uniformuissa vaan on aina Sitä Jotain. Yksilöllisyyden polkeminen, ilmaisuvapauden rajoittaminen, muuttaminen yksilöistä joukon osaksi. Koulupuvut. ♥ (Ja meillä vielä oli ihan älyhienot koulun kangasmerkitkin kaikilla rintapielessä.)

P.S. Tekisi hirveästi mieli linkittää tähän myös hahmoni profiili (voi Carrie, senkin huuhaafyysikko) ja in-game kuvattu "päiväkirjavideo" (täyttä kultaa ja diippii shittii). Mutta en voi, koska kampanja ja spoilerit ja kanssapelaajat ja vaikka mitä.