Sairastin pääsiäisen, joten en lähtenyt sukuloimaan. Meillä oli Ouvan kanssa muita suunnitelmia kiirastorstaille, mutta oloni huononi sen verran, että jätettiin väliin. Sen sijaan oli hyvä idea leikkiä värinpoiston kanssa! Aina välillä tuntuu siltä, että meidän keskenämme leikkimisellä tulee olemaan vielä joskus tuhoisia seurauksia.
Hiusten värjäyksestä tuli kahden päivän projekti, joka ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta hauskaa oli.
1. Värinpoiston jälkeen kaunis keltainen, joka ei tosin ollut yhtään värini. Ei enää ikinä lämpimiä sävyjä. (Tuo liila on siis aiempaa väriä, johon ei koskettu)
2. Vihertävän sinistä, vaaleanpunaisesta väristä ei jälkeäkään. (Plus hipstertukka!)
3. Tässä kohtaa näytti ihan lupaavalta...
4. ... mutta ei ihan toiminut vaikka aika lähelle päästiin!
Neljännen jälkeen todettiin, että jotain pitää tehdä ja pastellisävyt eivät selvästikään riitä. Kaivettiin Ouvan värit esiin ja arvottiin hetki mitä tehdään. Päädyttiin hänen matkaltaan tuoman fuksian ja minun Bubblegum bluen jämien yhdistämiseen. Todettiin myös, että jälkimmäisen sinisyys on hyvin läpilyövää vaikka olikin ihan hailakka sävy - tai sitten minulla on hiuksissani sinipigmenttiä siinä missä muilla punapigmenttiä.
Kirkkaampi uusi väri, punaisempi vanhaa. Saatiin jokin suht tasainen väri aikaiseksi! Ei se ihan pastelli-liila ollut, mutta sentäs selkeästi jotain. Tuo myös vaalenee joka pesussa, joten eiköhän muutaman pesun päästä ole myös se pastelli-liila tavoitettuna. Olen kyllä pitänyt tästä väristä lopulta hurjasti. Se on myös kerännyt valtaisasti kehuja ihan odottamattomilta tahoilta, tänään viimeksi keski-ikäiseltä naapurilta. Pitkäperjantaina meinasi jossain kohti iskeä epätoivo, mutta nyt vaan huvittaa. Mutta jos ei enää tuotaisi värinpoistoa lähelle hiuksiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti