Mitä syntyy, kun ohjetta leivontaryhmän kokeiltavaksi haettiin rajauksilla "suklainen", "helppo ja nopea", sekä "ehkä jotain vähän niinku mokkapalat"? No...
Minttusuklaapalat (pellillinen)
Taikina
200 g voita
2 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 munaa
2 dl sokeria
2 dl Marianne crush -rouhetta
Kuorrutus
100 g voita
1 dl tomusokeria
1 prk (á 200 g) minttusuklaarahkaa
2 rkl kaakaojauhetta
Pinnalle
n. 50 g tummaa suklaata
Valmistus
Sulata voi. Lisää voisulaan kylmä maito.
Yhdistä vehnäjauhot, kaakao- ja leivinjauhe.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokerit paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi.
Sekoita muna-sokerivaahtoon voi-maitoseos, jauhoseos sihdin läpi sekä karkkirouhe. Sekoita tasaiseksi.
Kaada pellille leivinpaperille.
Paista uunin keskitasossa 200*C n. 15 min.
Kuorrutus:
Sulata voi kattilassa, sekoita joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe. Anna jäähtyä.
Lisää rahka. Sekoita tasaiseksi.
Levitä kuorrutus jäähtyneelle leivospohjalle.
Koristele raastamalla suklaata pinnalle.
Ota kuva ennen kuin hunnilauma puputtaa viimeisenkin palan.
Hups, on jo toukokuu. Eli ihan kohta on kesä ja toivottavasti lämmintä ja aurinkoista. Ja sitä odotellessa osastolla leivottiin tänä perjantaina todellinen aurinkokakku.
Appelsiinikakku
Taikina
200 g voita
2 ½ dl sokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua inkivääriä
3 munaa
1 prk (á 200 g) appelsiinirahkaa
1 appelsiini
1 sitruunan kuori raastettuna
Sitrussiirappi
50 g voita
1 ½ dl sokeria
2 dl appelsiinitäysmehua
1 sitruunan mehu
Pinnalle
1 appelsiini
Valmistus
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää munat voi-sokerivaahtoon yksi kerrallaan samalla sekoittaen. Lisää tämän jälkeen rahka ja kuivat aineet.
Sekoita hyvin, mutta älä vaivaa.
Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 23 cm).
Pese appelsiini kuorineen hyvin.
Viipaloi appelsiini (edelleen kuoret mukana).
Asettele taikinan pinnalle appelsiiniviipaleet
Paista uunin alimmalla tasolla 175*C n. 1h 20 min, tai kunnes kakku on kypsä (hammastikku on kaveri). Peitä leivinpaperilla paiston puolivälissä, ettei pinta tummu liikaa.
Valmistele sitrussiirappi:
Mittaa ainekset kattilaan ja anna kiehua n. 15 min, kunnes seos hiukan sakenee.
Kaada kuumaa siirappi hiljalleen kakun päälle ja anna imeytyä.
Kakku on parhaimmillaan, kun se on saanut tekeytyä useamman tunnin.
Ota kakku ulos vuuasta ja irrottele leivinpaperi vasta juuri ennen kuin nostat herkun tarjolle.
Voi apua, Vappu on YLIHUOMENNA! Eli huomenna kaikki juo (simaa) ja pitäs olla munkkeja ja tippiksii ja vaikka mitä! Mutta ei ole. Osastolla ei tänä vuonna leivottu mitään vappuista eikä tehty edes simaa. enkä tehnyt kotonakaan. Perinteisten juttujen sijaa tehtiin jotain ihanaa, sirtuunaista ja raikasta.
Oho, olenpas ollut taas pitkittyneesti hiljaa. Onneksi Hailie on pitänyt teille seuraa sillä aikaa kun minä järjestin larpin (josta teen ihan erillisen oman kirjoituksensa tässä lähipäivinä - lupaan ja vannon). Peli itsessään oli lauantaina ja sunnuntaina, mutta pelinjohtotiimillä oli kova kuhina päällä jo hyvän aikaa etukäteen ja kaikki huipentui tietenkin perjantain ja lauantain välisenä yönä vahingossa koko yön kestäväksi venyneeseen "kirjansidontalinjastoon". Noh, onneksi perjantai oli ollut myös leivontapäivä, joten saimme töiden ohessa napostella herkkuja.
Kaneliset omenamuffinssit
Taikina
200 g voita
2 ½ dl sokeria
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl kanelia
2 tl kuivattua inkiväärijauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 ½ dl maitoa
Täyte
2 hapanta omenaa
2 rkl fariinisokeria
3 tl kanelia
"ruiskaus" sitruunamehua
Valmistus
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen.
Yhdistä kuivat aineet keskenään.
Lisää jauhot taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa n. sormenpään kokoisiksi paloiksi.
Sekoita omenoihin fariinisokeri, sitruuna ja kaneli.
Täytä muffinssivuoat taikinalla, ja painele omenanpalasia vuokiin syvälle taikinan sisään. TAI! Laita muutama omenanpala vuuan pohjalle ja laita taikina päälle. (Tein pellillisen kummallakin tavalla, molemmat toimivia ja herkullisia.)
Paista 200*C keskitasolla n. 20 min.
Hyviä sekä juuri uunista tulleina, että seuraavana yönä. :D
Herranjestas sentään, toinen perjantai putkeen, kun olin kameran kanssa varautunut herkkuhetkeen. Ja oi joi, kun olikin hyvää.
Karpaloiset tuplasuklaakeksit:
Taikina:
150 g voita
2 ½ dl fariinisokeria
½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
150 g valkosuklaata
100 g tummaa suklaata
150 g kuivattuja karpaloita
Ohje:
Sulata voi kattilassa ja anna olla kohtuullisella lämmöllä välillä sekoittaen. Voin tulee ruskistua, muttei palaa. (Ensin voi vaahtoaa, sitten vaahto laskeutuu ja voi kiehuu hiljalleen. Tässä kohtaa keltainen väri muuttuu nopeasti vaalenaruskeaksi ja edelleen ruskeaksi, mikä onkin jo liikaa, joten ole tarkkana.)
Anna voin jäähtyä noin puoli tuntia.
Paloittele suklaat ja karpalot.
Laita molemmat sokerit, muna ja keltuainen kulhoon, ja vatkaa sekaisin.
Lisää jäähtynyt voi ja vatkaa vielä jonkin aikaa.
Mittaa vehnäjauhot ja sooda mukaan ja sekoita.
Lisää lopuksi paloiteltu valkosuklaa ja karpalot ja sekoita pikaisesti vain juuri ja juuri sekaisin.
Ota lusikalla kokkareita pellille.
Paista uunissa 175*C keskitasolla n. 10 minuuttia.
Kuulemma erityisen hyviä kylmän maidon kanssa heti uunista tultuaan. (En tiedä, kun maito ei kuulu repertuaariini.)
Taikinakokkareista syntyi keksikokkareita. Onneksi tämä ei ole kauneuskilpailu.
Pitääpä muuten kehua tämän claire's:sta ostamani pinkki-musta-valkoisen
glitterlakan kovuutta ja kestävyyttä: yli viikko mittarissa ja edelleen upea.
Tuossa viikko sitten mainitsin, että kokeilin kiertävää pehmoleluohjetta. Noh, se ei ole suinkaan ainoa pehmo-ohje tai ylipäänsä ainoa "wow how easy diy tutorial"-kuvasarja, jonka mainostamaa "helppoa" ohjetta olen kokellut. Tällä kertaa tosielämän testissä hehkulamppumaljakko-ohje, joita tuntuu olevan 13 tusinassa.
Lähtökohdat tälle ovat mitä otollisimmat: palaneita hehkulamppuja pyörii kaappien perukoilla, kun en ole jaksanuut yhden, kahden tai... öhöm... seitsemän takia lähteä etsiytymään kierätyslaatikoille. Taas elämä osoittaa, ettei olisi kannattanukaan. Ja ei kun kannan kimppuun. (Hehe, see what I did there? ;P )
Tuomio: herramunjee, täähän oli melko helppoa. Ei niin helppoa, kuin kuvissa (prkl, en meiannut saada kannan aukaisun jälkeen sisuksia ulos sitten millään ja kohtalaisen väkivaltaisest niitä survoessani pelkäsin rikkovani koko lampun), mutta yllättävän. Tekisinkö uudestaan? Tuskin. Olisiko ajan voinut käyttää paremminkin? No ehkä, mutta alle vartin projektiksi tämäkin oli ehkä ihan kiva temppu oppia.
Työvälineet (ja jo valmis tuote, en tajunnut ottaa aluksi kuvaa).
Lampun sisälmykset. Ja päivällisen jämät kulhon pohjalla. Sori.
Perjantai ja leivontapäivä osastolla. Pitkästä aikaa oli jotain sellaista, jonka halusin jakaa JA josta muistin ottaa kuvia. Ei ole tämä mikään helppo yhdistelmä. ;D Sitruunaiset kerroskeksit:
Taikina:
200 g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
Väliin:
Lemon curdia (juu, ostettiin kaupasta purkki valmiina, kun on aina vain rajattu aika leipomiselle)
Ohje:
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna.
Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan vatkaten.
Huh, jopas on taas ollut hiljaista. Mutta sitä se kevät ja lisääntyvä valo tuo: energiaa ja kiireisyyttä. ^__^ Ja koska energiaa, niin olen puuhastellut kaikkea pientä. Esimerkiksi päätynyt kokeilemaan, onko netissä kiertävissä “helpoissa pehmoleluohjeissa” oikeasti mitään a)helppoa, tai b)järkeä. Siis kyllähän te nää tiedätte:
Esimerkkitapaus. Yksi monista.
Niinpä! Söpöjä, ja näyttävät helpoilta ja nopeilta tehdä. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kaivelemaan kaapista "joku jämäpala jotain kangasta" (trikoo ja college parhaita varsinkin käsin ommeltaviksi, kun eivät purkaudu). Mutta nyt on totuus julki: ainakin tämä esimerkkitapaus todella oli helppo ja nopea tehdä, ompeli sitten käsin, ompelukoneella tai saumurilla (kyllä, testasin kaikkia kolmea tapaa ihan vertailun vuoksi).
Pusumustis syntyi kokonaan käsin ompelemalla.
Neulatyynyssä kiinni päällekkäin molemmat tarvitut kaavat.
Vasemmalta oikealle: koneella, saumurilla, käsin.
Ja sitten erilaisten "imukuppien" esittelyä.
Kirahv-kuvioinen oli aika hyvä, mutta paras oli ehdottomasti kesällä
Puolasta ostettu super-outo nypyiläinen "kuplamuovi"kangas.
Tämä ohje oli kaavan piirtämisen jälkeen jopa niin yksinkertainen ja vaivaton, että voisin suositella vaikka lasten kanssa yhdessä tehtäväksi. Itse käytin päihin tätteenä styroksihelmiä ja lonkeroissa kangassilppua (jota syntyi kivasti palojen leikkaamisen sivutuotteena), mutta toimisivat luultavasti hyvin myös hernepussityyliin jollain raskaammalla täytettyinä. Naamat piirsin spriiliukoisilla tusseilla, kun en jaksanut kirjoa, mutta halusin jotain mahdollisesti pesuakin kestävää. Paitsi kuvissa keskimmäisenä olleeseen, johon laitoin silmiksi pyöreäpäiset kartioniitit. Pörröiseen naamaan kun olisi ollut hankala piirtää.
Ostin tuossa syksyllä H&M:n miesten osastolta itselleni jättikokoisen t-paidan, joka näytti mielestäni aivan tähtitaivaalta: tummansininen jossa valkoisia, keltaisia, turkooseja... pienen pieniä mutta silti monen kokoisia nypylöitä. (Tietenkään minulla ei ole tästä kuvaa.) Pehmeäkin kuin mikä. Ainoa ongelma oli rintatasku, joka asettui aivan dorkaan kohtaan tuohon just rinnan korkeimman kohdan alle lerpottamaan. Näytti siltä, että tissi oli todella taskussa.
No eihän se mitään, kun ratkojat on keksitty. Vai? Voi kun oliskin ollu noin helppoa, sillä vaikka miten varovasti ratkoin, oli taskun reunan paksumpi tikki liian tiuhaa ratkoa repäisemättä rinnukseen reikää. Hetken nieleskelin kiukkua kunnes keksin, että voisin leikellä taskun johonkin muotoon ja aplikoida syntyneet kuviot paikoiksi reikien päälle. Oli edessä viimeinen kysymys ennen toimeen tarttumista: tähtiä vai kirsikankukkia?
Kaapista olisi löytynyt kangasvärit molempiin, mutta totesin ettei tähtitaivaani enää tuiketta tarvitse. Joten ei kun hahmottelemaan leivinpaperille pelkistettyä sakuraa, ja sekoittamaan kangasväreistä hempeän pinkki pigmentti.
Löysin valkoisen ja punaisen kaveriksi PIMEÄSSÄ HOHTAVAA vaaleanpunaista. Parhaus!
Eli ensin leikkasin paikkakukat, ja koska kangasta oli vielä reilusti niin tein muutaman ekstrakukan harhauttamaan katsojaa noiden todellisesta tarkoituksesta. Sitten nuppareilla kiinni ja käsin tikkaamaan (koska ompelukone on sökö), ah kuinka HEL-VE-TIN ihanaa. -___-" Ja vasta ihan viimeiseksi sudin pensselilä pinkkiä maalia jokaiseen kukkaan (peitti kivasti ompeleetkin) ja viimeistelin aivan haaleanvaaleanpunaisella nuo keskustat. Silitysraudalla kiinnitys ja TA DAA!
Seuraavan about kaks viikkoo käytin vaan tätä paitaa kotona, vaikka loppua kohti se alkoikin olla jo vähän ällöö, mut ku oli niin nätti ja pehmee! ;D
Ja ei, ei tietenkään ole kuvaa päällä tai mitään. :P
Aatonaatto. Nyt jo. Huisia, huomenna on jouluaatto ja vietämme sitä ensimmäistä kertaa miehen kanssa ihan kahdestaan. Aikaisempina vuosina olemme aina ystävien kanssa kokoontuneet viettämään "anti-joulua", mutta tänä vuonna päätimme olla emännöimättä/isännöimättä joulupakolaisten retriittiä. Jännää.
Osastolla joulu näkyy ruuan muuttumisena jouluisempaan suuntaan (jotta varmasti olisi mitta tännä viimeistään Tapanina :D ) ja leipomisena, vaikkei ole ryhmäpäiväkään. Seuraavan reseptin kakku on supervaivaton kaikkien käytettyjen puolivalmisteiden takia, mutta jos haluaa itse maustaa rahkansa ja tehdä taikinat, niin mikäs siinä. (Pienellä googlettamisella paikansin alkuperän ilmeisesti Valion sivuille, mutta kopioin sen nyt tähänkin.)
Karpaloinen kerroskakku:
Pohja:
250 g piparkakkutaikinaa
Täyte:
400 g turkkilaista jogurttia
2 munaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
400 g maustettua rahkaa luumu-kaneli
1/2 tl kardemummaa
200 g pakastekarpaloita
1 1/2 rkl perunajauhoja
Koristeluun
piparkakkuja.
Valmistusohje:
Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (Ø 22 cm) reunaosan ja pohjan väliin.
Kauli palloksi muotoiltu taikina levyksi ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille, n. 3 cm:n korkeuteen.
Sekoita jogurtti, munat, sokeri ja vaniljasokeri tasaiseksi seokseksi.
Ota 2 1/2 dl seosta sivuun.
Yhdistä loppuun jogurttiseokseen rahka ja kardemumma.
Sekoita jäiset karpalot ja 1 rkl perunajauhoa erillisessä kulhossa. Ripottele loppu (1/2 rkl) perunajauho piparitaikinapohjan päälle.
Kaada rahkaseos kakkuvuokaan. Ripottele päälle karpalot.
Valuta päälle jogurttiseos, pyri peittämään karpalot.
Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 1 h 5 min tai kunnes kypsä.
Anna jäähtyä. Irrota kakun reunat ohuella lastalla tai veitsellä ennen irtoreunan avaamista.
Koristele piparkakuilla.
Anna kakun vetäytyä jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua.
Tietenkään en tajunnut ottaa valmiista kakusta kuvaa. :p Mutta hyvää oli.
En itse välitä piparkakuista muuten kuin taikinana, mutta tässä pohja ei muuttunukaan keksimäiseksi, vaan pysyi pehmeänä ja... taikinamaisena (kuinka ilahduttavaa). Lisäksi kaikki makukerrokset tasapainottivat toisiaan mukavasti, lopputulos oli raikas ja makea, kevyt ja täyteläinen, sekä tarjosi monenlaista suutuntumaa. Suosittelen.
Perjantai on osaston toimintakalenterissa leivontapäivä, ja tällä kertaa oli joku löytänyt kokeiltavaksi vähän erilaiset "mokkapalat". Ei aavistustakaan mistä oli ohjeen repäissyt eikä itsekään enää muistanut, mutta jaan sen nyt joka tappauksessa tässä. Oli hyvää ja ainain riittävän makeaa. :D
Toimintaohje: - Sulata voi ja jätä jäähtymään. - Vatkaa vaahdoksi munat ja sokeri. - Sekoita keskenään jauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe. - Lisää jauhoseos ja neste vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi voi. - Ota taikinasta 1/2 tai 1/3 toiseen kulhoon (riippuen siitä kuinka paljon suklaista pohjaan haluaa) ja lisää siihen kaakaojauhe. - Levitä pellille leivinpaperin päälle puolet vaaleasta taikinasta. Valuta vaalean taikinan päälle tummia taikinaraitoja. Lusikoi vielä loppu vaalea taikina päälle. - Paista keskitasolla 200*C 15-20min. - Laita kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kiehauta ja anna kiehua pienellä lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes sakenee (20-30min). - Levitä kinuski jäähtyneen pohjan päälle. - Sulata valkosuklaa ja liruta raidoiksi kaiken päälle.
Vähän kämänen kuva ja palat lytyssä, mut onpahan jotain. (Tässä siis osani saaliista kotiinkuljetuksen jälkeen. :P )
Olen kova hukkaamaan tavaroitani, ja viime talven lopuksi pääsi käymään niin, että hukkasin piponi. Tummanharmaa, syvä ja täyttä villaa - mitä muuta pipolta voi muka pyytää? Talvi oli kuitenkin niin lopussa, että en edes alkanut katsella korviketta, vaan siirryin vain kevätpäähineisiin. Ja näin jälkiviisaana voin tyytyväisenä ilmoittaa, että hyvä näin sillä Varusteleka on alkanut tässä hiljattain valmistaa omia pipojaan. Ja arvatkaa täytyykö Särmän merinopipossa kuinka moni ominaisuuksista tummanharmaa, syvä ja täyttä villaa? Jep, kaikki, ja oikeastaan enemmänkin, kun kehtaa olla täyttä merinovillaa prkl! Syvyyskin on oikeasti leukaan asti vedettävää luokkaa, kun tuossa nettisivujen kuvassa ei ole vain yksin- vaan kaksinkertainen leveä taitos (eli sen saa rullattua auki ja edelleen on taitoksella). Aikamoinen onnenpotku.
En kuitenkaan ehtinyt käyttää uutta pipoani kuin lokakuun alusta asti marraskuun loppuun ennen kuin yksivärinen harmaa alkoi huutelemaan Sitä Jotain. Ei kun askartelukaapille ja kun käsiini osuivat Cybershopista ostamani pinkit ja hopeannväriset niitit, tiesin, että tässä Se Jokin nyt oli.
Sommitteluvaiheessa oli jo selvää, että päätös niittien lisäämiseen oli täydellinen.
Taitoin pipon reunan yksinkertaiselle taitokselle ja aloin hommiin. Niittien nyhertämienn paikoilleen ja hakasten painaminen kiinni oli aikaa vievää nyhertämistä, mutta lopputulos hymyilytti niin leveästi ettei haitannut yhtään.
TA-DAA!
Päädyin laittamaan niittejä vain noin 1/3:n pipon ympäryksestä, jolloin vaikutelma on tuollainen, um, "hiuspantamainen". Ainakin minusta, ja tässä tapauksessa kivempi kuin ympäri jatkuva koristelu. Kyllä nyt kelpaa suojata päätä ja korvia kylmältä.
Jos yhtään tuntee minua tai on seurannut tätä blogia, niin ei pitäisi olla yllätys, että jälleen tässä jokin aika sitten kyllästyin hiuksiini sellaisina kuin ne olivat. Tai siis... johan viimisestä kampaajakäynnistä on aikaa. Puoli vuotta, kuten Hailie tässä jokunen pivä sitten huomautti. Sehän on... melkein ikuisus (kun ottaa huomioon mun normaalin hiusten vaihtuvuuskierron).
25.6. kuontalo oli tuoreena näin komea.
Ja johan tuo oli alkanut näyttää aika kulahtaneelta. Joten mitäpä sitä likka muuta tekemään, kuin hiusvärihyllyä kohti. Mutta kuten vinkkikuvakin vinkkasi (ehe ehe), niin mukaan ei tarttunut hiusväri vaan pelkkä vaalennus. Alunperin tämä oli silkka sattuma, kun en osannut päätää mitä väriä seuraavaksi rokkaisin kuukauden tai pari.
Ei muuta kuin kotiin ja tökötti päähän. Tao tässä tapauksessa kyse oli kylläkin lapsuudenkodistani nykyisen asumuksen sijaan, hiusseikkailu kun sattui ajoittumaan vierailun kanssa päällekäin. Miksikö? No koska äidillä on kokemusta ja ilmaisi halukkuutensa auttaa.
Siinä ne vaalenee.
Vaalennuksen vaikuttaessa aikamme kävi pitkäksi, joten joutessaan äiti sekoitti satsin ripsien kestoväriä ja värjäsi meidän molempien räpsyttimetkin. Vastapalveluksena lakkasin äidin kynnet ihkauudella märän asfaltin värisellä lakalla (äiti ihastui väriin niin kovin, että kävi seuraavana päivänä ostamassa lakan itselleenkin).
Huipputeknistä kemiaa.
Lopputulos: pastellihatara. Miellyin yllättäen paljastuneisiin karkkisävyihin, joten olen antanut tukan nyt vain olla (jo kuukauden). Antaa kätevästi lisää miettimisaikaakin, kun vieläkään en ihan osaa sanoa minkä värin seuraavaksi valitsisin.
Joku on ehkä saattanut huomata, että viimeisen... ööö... monen monituisen kuukauden ajan julkaistujen kirjoituksien tekijä on ollut lähinnä Hailie eikä meitsi ollenkaan. Tämä on johtunut siitä, ettei minulla ole useampaan vuoteen ollut lainkaan tietokonetta. Noh, asia korjaantui viimein mikä tarkoittaa sitä, että tämäkin suupaltti aktivoituu päivittämisessä. Whoo, aaltoja? ... Ees vähän? Ai ei. :P
Ja ajattelin viimeinkin julkaista kuvat korkkareista, jotka olivat kokeneet kovia ja joiden tuunaamisen tein melkein tasan vuosi sitten. :D Mutta parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan.
Kyseisiin kenkiin liittyy nyyhkytarina: naisihminen osti iiiiiihanan överit Iron Fistin lima- ja silmämunakuvioidut korkkarit. Valitettavasti koko oli väärä, mutta ennen kuin epäonninen ostaja ehti palauttaa paketin sattui hänen koiranpentunsa löytämään sen ja... noh, niin... Tuloksena olivat palautuskelvottomat kengät: toisesta pinkki koristerusetti irti, ja molempien korot jyrsitty pienille hampaanjäljille. Yhden epäonni on kuitenkin usein jonkun toisen onni, joten tämä antelias sielu päätti laittaa nettiin ilmoituksen: halukas voisi saada nämä kärsineet kaunokaiset itselleen postien hinnalla. Ja arvatkaas, onko 39 just eikä melkein mun koko? ^__^
Risathan kengät auttamatta olivat eikä korkoja enää saisi tasaisen mustiksi millään. Mutta kuten joku viisas joskus on opettanut: "Jos epäröit, ylilyö. Jos et voi piilottaa, korosta." Joten tartuin claire's-superöveriglitterkynsilakkaani, ja sudin polempiin korkoihin reilun kerroksen moniväristä kimallusta.
TA-DAH!
Vertailussa muodonmuutoksen lopputulos ja lähtötilanne. Hampaanjäljet ei näy kuvassa lainkaan, vähän sääli.
Yleensä heinäkuun loppuun sijoittunut Suomen suurin roolipelitapahtuma Ropecon on tänä vuonna poikkeuksellisesti 15-17.5, eli tänä viikonloppuna. Olemme Ouvan kanssa molemmat paikalla, itse asiassa liikutaan melko pitkälti yhdessä tänä vuonna kun kummallakaan ei kerrankin ole työvuoroja. Itse odotan historiallisia tansseja, ihmisten näkemistä, ehkä muutamaa luentoa ja Dipolin hyvästelyä. Ensi vuonna Ropecon muuttaa paikkaan, joka on vielä meille pulliaisille salaisuus. Toivottavasti nähdään conissa!
Viime heinäkuussa värjäsin hiukseni pinkiksi ja cossasin ensimmäistä kertaa elämässäni (Ouvan kanssa yhdessä, tietenkin). Princess Bubblegumina oli hauskaa ja pinkki oli yllättävän mukava hiusväri, mutta jätän sen Ouvalle. Tästä projektista oli hieman sneak peakia kesällä, mutta projektin raportointi jäi vähän vaiheeseen. Olkoon siis nyt tässä postauksessa kuvituksena.
Äh, onpas kuu jo pitkällä. Ja joo, tämä ei ole vieläkään mitään lupaamaani, mutta kattokaa mitä tein töissä! Siinä pidetään täst edes meidän nuorille menevät kortsut.
Un nun nun, kauniista ajatuksista ja hyvästä (*köh köh*) suunittelusta huolimatta en millään saa tämän kuun puolella julkaistuksi elokuun Kawaii Boxin läpikäyntiä. Byäää! Mutta se on tulossa. Samoin on tulossa myös glitter-diy-projekti, josta esimakuna alla oleva kuva. Ja kuvan taustakin on itseasiassa kurkistus tuleviin jukaisuihin, joten ehkä tämä kolminkertainen kurkistus tulevaisuuteen oman erehtyväisyyteni tunnustamisen lisäksi hyvittää sen, että oikean postauksen sijaan julkaisen vain "placeholderin"? Joohan?
Palataan taas syyskuussa astialle. Hailie saattaa palata jo ihan alkupäivinä (en tiiä, se on jännä nainen), mutta mie jatkan tietokoneetonta ja vapaa-ajatonta elämää vielä hieman pidemmälle. Kuitenkin: SOON!
Oh hoh, kesä on jo elokuussa asti. Kylläpäs omakotitalon remontti ja oman puutarhan ylläpito töissä käymisen ohessa vie ihmisen aikaa ja energiaa. Onneksi onnentunne tilan omistamisesta vielä jaksaa lyödä väsymystä päähän.
Nummelan Rautiassa alkavat jo tunnistaa meidät, kun haetaan milloin mitäkin. Ja rönttäfarkut alkavat olla jo aika artsy-punk-uskottavat. :D
Meillä oli taas Ouvan kanssa askartelutuokio. Sovittiin jo viime syksynä pukuilevamme, mutta se jäi kun ei Fanfestiin kumpikaan päästy. Jotenkin päädyttiin sitten ajatukseen, että toteutetaan ideamme Ropeconissa ja se vaati vaivaa yhden perjantain, kahden kartongin ja erikeepperin verran (saatettiin tosin käydä välissä uimassa).
Aluksi lähdettiin hahmottelemaan kruunun ääriviivoja kaksinkertaiselle kartongille. Kaarien tekoon käytettiin apuna lautasia, koska symmetria on kiva asia.
Jossain kohtaa lisäiltiin kartonkia niin, että keskikohdassa oli yhteensä vissiin kahdeksan kerrosta ja muualla neljä tai kolme. Tukevoitti kivasti. Käsiteltiin kerrokset erikeepperin ja veden seoksella niin saatiin kiva kiilto.
Timantti askarreltiin glitterliimoilla ja -lakoilla. Ja kruunusta tuli varsin mainio, ja ainakin paljon hienompi kuin yhdessäkään tutoriaalissa jonka löysin. Kiinnityssysteeminä toimi klemmarit, tosin, kyllähän tuo olisi saattanut pysyä ilmankin kun liimaantui kiinni.
Mitä me siis oikeastaan tehtiin? No valmistettiin princess Bubblegumin kruunu. Minä olin Ropeconissa purkkaprinsessa, Ouva vampyyrikuningatar Marceline.
Oh hoh, onpas siitä taas aikaa, kun olen ollut täällä ääbessä. Onneksi Hailie on löytänyt sisäisen intoilijabloggaajansa ja hoitanut tätä superhipsteröintihommaa ihan itse. *aplodeeraa* Nyt kuitenkin ajattelin rikkoa blogihiljaisuuteni kertomalla karkkikokkailukokeilustani.
Paitsi että oikeammin kyseessä oli pikemminkin "karkki""kokkausta", sillä kumpikaan sana ei kyllä varsinaisesti kuvannut sitten loppujen lopuksi sitä, mitä tehden vietin aikaa.
Tältä sen pitäisi valmiina näyttää. Jee!
Kyseessä oli siis japanilainen "Happy Kitchen"-boksi, jonka ostin Kanadassa käydessäni. Jokunen vuosi sitten oli YouTubessa törmännyt videoon (tähän nimenomaiseen täysin hiljaiseen), jossa nimen mukaan mainostetaan karkkihampurilaisten tekemistä. Ja ihan oikeasti, tsekatkaa video: eikös jääkin ajatus, että kysessä on överimakeaa hassunhauskaa naposteltavaa pienen puuhastelun päätteeksi? (Ja ei, videon katsomiseni ei sisältänyt kuvaustekstin tai kommenttien lukemista, joten niihin ei pidä sinunkaan kurkistaman.)
Tämän perusteella olin tietenkin haltioissani, kun kanadalaisessa levykaupassa tuli vastaan kolmea erilaista settiä: juustohampurilainen, sushi, ja donitsi. Tarvinneeko sanoakaan, että ostin kaikkia yhden ja takaisin kotimaassa paloin halusta löytää tarpeeksi eritisen hetken, että raaskisin yhtä kokeilla. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin vain avaamaan juustoburgerisetin yhtenä vapaapäivänä Nnan ollessa kylässä. Ja sitten alkoikin jännyys.
Ensinnäkin paketissa oli ohjeet vain japaniksi ja olin jotenkin liian innoissani ja itsevarma, etten todellakaan lähtenyt googlettamaan mitään tutoriaalia, videota tai käännettyä ohjetta. Kuinka vaikeaa se nyt muka voisi olla?
Noh, onneksi ei kovin, sillä paketissa tosiaan oli vain ja ainoastaan kaikki tarvittava saksia, mikroa ja vettä lukuun ottamatta. Vähän jännää ja välillä meni tuuriin luottamiseksi/arvaamiseksi, mutta mitään isompia virheitä ei tullut tehtyä. Nna kikatteli vieressä ja näpsi kuvia koko touhua hämmästellen.
Ihan oikealta näyttää.
Juu juu, karkkia. Paitsi että pihvimassaa sekoitellessa tulin ajatelleeksi, että onpas... aidon oloinen tuoksu. 30 sekuntia mikrotusta myöhemmin katsoimme Nnan kanssa toisiamme ja totesimme, että ei hitto, kyseessä taitaa olla ihan oikeasti juustohampurilaisaterialta maistuva juustohampurilaisateria. Eihän se toki menoa haitannut, mutta karsi kyllä maistamishalut meiltä molemmilta. Minua epäilytti leipomani juusto, kun taas ystäväni puolestaan kieltäytyi kaikesta ihan puhtaasta epäilyksestä ja raskauteensa vedoten.
Vaikka söpöltähän se näytti.
Niin oli kaikki valmista: 2 juustohampurilaista, ranskalaiset, ketsuppi ja iloisesti kupliva kola - kaikki tehty jauheesta ja hanavedestä eli siis kaikki E-aineet mitä kasvava lapsi tarvitsee. Koska kumpikaan miestä ei maistamaan suostunut, mutta kotona oli myös kanssani naimisiin erehtynyt partaisempi olento, päätin käyttää suostuttelutaitojani vedotakseni pahaa aavistamattoman kanssa-asujan koekaniiniksi. Toimi! Itsekin toki kolaa, ketsuppia ja ranskalaisia sitten lopulta kokeilin.
Oma loppuarvio: Ihan hauskaa puuhailua, ranskalainen maistui kylmältä kuivettuneelta pikaruokalaranskikselta, ketsuppi oli totuttua makeampaa ja kola semmoista kolakarkkimaista. Miehen arvio: Ihan hölmöä, mutta maistui kyllä täysin tunnistettavalta. Ja 10 minuuttia aterian huiviin huitaisemisen jälkeen miehelle tulikin sitten tosi huono olo, eli ilmeisesti överi keinotekoisuus sai aikaan protestointia vatsassa.
*huokaus* Taitaa tämän tyyppinen ruoka olla
sopivinta Masakolle meidän ihmisten sijaan.
P.S. Tosiaan. Mulla on vielä kokeiltavana donitsi- ja sushi-setit. Tällä kertaa olin tosin niin epäileväinen jo näin etukäteen, että vilkaisin videoiden kuvaukset ja niiden mukaan molempien jäljellä olevien pitäisi maistua oikeasti karkille... We'll see.
