Hiusseikkailuja

Koska hiusten värjäys on aina ollut mulle vähän "Se Juttu!" niin toin toki itselleni Thaimaasta tuliaisiksi kahta eri pinkkiä, violettia, sinistä ja kahta eri vihreää hiusväriä. Ah onnea, ihan on syyhyttänyt päästä niillä hiuksia värjäämään ja Hailien kanssa olimmekin sopineet, että tammikuun lopussa voisimme taas sulkeutua ammoniakin huuruiseen kylpyhuoneeseen vaihtamaan kuontaloni väriä jälleen johonkin vähemmän luonnolliseen. Tarkoitus oli hyödyntää vanhat siniset jämät, yhdistää ne vadelmapinkkkiin ja saada aikaiseksi ehkä jotain vähän violetihtavaa. Kävi kuitenin vähän toisin.

Homma alkoi jo edellisenä viikonloppuna sillä, että Jyväskylän reissullani oli eräs ystävä lupautunut leikkaamaan hiukseni uuteen uskoon (tai noh, toiselta puolelta vaan otettiin lyhyeksi ja muu sai olla) ja tehtiin värinpoisto. Tummanruskeaan kun vähän heikosti voisi shokkiväri jäädä. Tässä vaiheessa tulos oli luonnollisestikin se aivan kammottava keltaoranssi, josta tulee ainakin itselleni elävästi mieleen tulehduspissa. (Kuten Nnan Ukkonen kauniisti tosetikin minun olevan nyt "kusipää".) Onneksi välivaihe on välivaihe.

Sitten olisi pitänyt maanantai-illan kähmeessä värjäillä. Ongelma: muuton myllertämästä kämpästä ei enää löytynytkään sitä muovipussia, jossa kaikki värit olisivat. Ei_vaan_löytynyt. Mutta kusipääksi ei jäätäisi, joten pikareissu kauppaan ja mukaan se valkoisin hopea-platina blondi puteli, mitä vaan löydettiin ja takaisin kotiin miksaamaan sitten sitä siihen sinisen jämään.

Mieheke kuvasi, me tytöt kun olimme atm kovasti kiireisiä.

Värjäysvaiheessa tuo vaikutti vielä ihan toimivalta, syntynyt vaaleansininen sävy oli meidän molempien mielestä ihan uskomattoman makea! Sitten vain odottelemaan värit päässä. Ja koska halusimme a) tukan vaalenevan kunnolla ja b)sinisen ehtivän tarrata, niin hengasin värit päässä melkein tunnin. Sitten suihkun alle huuhtomaan värit ja TADAA, peilistä seikkailun tulosta tarkastellessani vastaan katsoikin...

VAALEAN VAALEAN VAALEANVIHREÄ(!!!)-tukkainen tyttö. Osa latvoista jäi toki hämmentävästi oranssihtaviksi, mutta enimmäkseen väri on nyt tuo todella vaalea vihreä ja valkoisen keltainen. Hyvin hyvin hämmentävä väri, mutta ainakin lähetän taas vakaasti sitä "rekkalesboernu"-fibaa, joka on välillä ollut melkein piilossa. Sininen olisi toki ollut megaupeeta, mutta on tässäkin värissä oma viehätyksensä. Ehkä juuri sen takia, että tämä on niin... outo ja häiritsevä. :D Oli mitä oli, tällä mennään taas toistaiseksi. (Ei, ne hukkuneet värit eivät ole putkahtaneet mistään massiivisista etsinnöistä huolimatta.)

No, onpahan taas hiusseikkailtu. Mutta ei ollut eka kerta, eikä varmasti vikakaan. Pientä arkista jännitystä ja turvallisen tavallisuuden rajojen venyttämistä. ^__^

Tämä jännyys oli ohjelmassa Thaimaassa, kun
vaalea väri tarttui latvojen pinkkiin mutta ei tyven
violettiin.

Huoltajien kohoaminen

Elikkäs elikkäs... Kävin miehekkeen kanssa elokuvissa katsomassa Rise of the Guardians'sin (suomeksi nimi on vissiin "Viisi legendaa", mutta minusta Bingin ehdottama käännös on lystikkäämpi ja siis paikkansa tämän kirjoituksen otsikossa ansainnut). 2D:nä, kuinkas muuten. Ja suomenkielisillä dubbauksilla alkuperäisen äänitäyttelyn  sijaan, koska aikatauluihimme sopivissa päivänäytöksissä ei ollut muuta. Leffaa suosittelen ihan kaikille, muttan en Sellon Bio Rexissä (törkyhintaiset liput). Luvassa kokemuksen vatvomista, hihkuilua sekä tietysti spoilereita.

Lämminhenkinen, jännittävä, hyvin tehty, hauska, itkettävä? No kyllä. Animoinnin jälki oli hienoa, tarina mukaansatempaava, ja taistelukohtaukset dynaamisia. Loppu oli vähän lässy, mutta se kokoperheen animaatioelokuvalle annettakoon anteeksi - etenkin kun kompensaationa muuten meno oli varsin vaikuttavaa ja eeppistä. Tarinahan oli perusajatukseltaan se tavanomainen taistelu hyvän ja pahan välillä, minkä ei-imelästi käsittely klisheet välttäen oli erityisen hienoa. Lisäksi ihastuin kovasti tapaan, jolla tuttuja legendoja - Pakkasukko, Joulupukki, Hammaskeiju, Pääsiäispupu ja Nukkumatti - käsiteltiin.

http://thetfs.ca

Hammaskeijun ja fanityttöilevien "pikku hampaiden" (apukeijuja) visuaalinen ilme oli ihastuttava ja hampaiden keräämiselle oli annettu tavallisesta hammaslinnan rakentamisesta poikkeava selitys muistojen kirjastona. Hammashiiret oli muistettu. Joulupukin lahjoja eivät tehneetkään yksinkertaisina, uteliaina ja toheloina kuvatut tontut vaan jetit - vaikka pukki antoikin sympaattisten pikku-ukkojen uskoa niin. Pääsiäispupu oli lähes indianajonesmainen hahmo, joka kasvatti pienin jaloin varustettuja pääsiäismunia kukista ja matkusti maapallon halki tunneleita pitkin. Nukkumatti oli sisukas ja mykkä leijuva pullukka, joka pystyi tarvittaessa muovaamaan unihiekasta kaksi ruoskaa. Jopa venäläisittäin murtava tatuoitu Joulupukki lakkasi alun jälkeen nopeasti ärsyttämästä, kun tajusin, että miksi Pukkia muka pitäisi aina tarinoissa kuvata samalla muotilla. Ja erityisen hieno oli Pakkasukon taustatarinaksi luotu ajatus siitä, että hän on alunperin tavallinen hauskanpidosta pitänyt poika, joka jäiseen lampeen hukuttuaan sai uuden elämän Kuulta.

Joo, olisihan pääpahiksen voinut kääntää fiksummin. Ja Pakkasukko olisi voinut olla Pakkaspoika, jolloin alkuperäisen nimen - Jack Frost - nuorekkuus olisi säilynyt (mutta silloin toki olisi tullut ongelma aikaisemman elämän erisnimien kanssa). Mutta nämä ovat käännöstyön ongelmia, eivät niinkään elokuvallisisa heikkouksia, joten antaapi olla.

Ja lopuksi sitä hihkumista: Iiiik, Joulupukian käsivarsitatuoinnit! Aaaah, Pakkasukko! Daaws, Pupu! Tsihihi, pikku hampaat (joihin samaistuin kovasti! Ymmärsin jopa täysin miksi olivat niin ihastuneita valkotukkaiseen nuoreen päähenkilöömme. <3)! Kaikenkaikkiaan siis kiherrystä ja hihkumista aiheuttanut tapa viettää iltapäivää. Kuten mieheke sanoi: "Kulta, kai sä ymmärrät, että kunhan tää tulee DVD:nä, niin mehän hankitaan se?"

P.S. Itsehän sain taistella kyyneleitä vastaan useammassakin kohdassa, koska en oikeasti kehdannut rääkyä salissa, jossa oli vain pieniä lapsia mun ja miehekkeen lisäksi. Tyhmä ajatus, tiedän. Sen sijaan minusta erittäin söpöä ja oikeastaan kunnioitettavaa oli huomata, että salin varmasti isoin ja karvaisin äijä itki estoitta (omien sanojensa mukaan) "elokuvan käytännössä alusta loppuun".

Valoja yössä

Käytiin tässä pari päivää sitten miehen kanssa eräässä ruotsalaisessa tavaratalossa. Tarkoitus oli tehokkaasti ja nopeasti kiertää pulju ympäri listan kanssa ja hankkia vain sillä olevat tuotteet sen enempiä ajelehtimatta tai  heräteostoksiin sortumatta. Hahahaha, ei! Eli oli niitä ennalta suunniteltujakin juttuja, joita tultiin hakemaan, mutta lisäksi mulla oli ihan lupa ja rahaa vähän ajatella sisustamista.

Ja niinhän siinä kävi että koristetyynyjen, keittiön lisätason, roskapöntön, peltipurkkien, saippuapumpun ja suihkepullon lisäksi mukaan tarttui jotain ihan vain sen takia, että se sulatti sydämeni. Tai oikeastaan ne, niitä oli kuitenkin kaksi.

Saanko esitellä: Spöka x 2!

Kuvat lainattu osoitteesta http://www.ikea.com/fi/fi/ oman kameran akuttomuuden vuoksi.

Vaihtavat väriä, toinen punaisen ja toinen sinisen lähiväreissä. Korvat. Silmät. Häntätöpökin. Ne on niiiiiin söpöjäh! Kun näin nuo kaupan hyllyllä meinasin purskahtaa itkuun ja ruttasin poskiani ihastuksesta. Joten pakkohan ne nyt oli ostaa. Kotona piti heti ottaa molemmat kangaspusseistaan(!!! Joo, ei mitään pahvi- tai muovipakkauksia!) ulos ja laittaa keskelle olohuoneen lattiaa loistamaan. Mies vähän naureskeli, kun kipitin ympäri kämppää kääntämässä sälekaihtimia kiinni ja valoja sammuksiin, että nämä pääsisivät olemaan parhaimmillaan. Ja illalla on niin kiva mennä nukkumaan, kun ensin jonkin aikaa sängussä makoillessa yhdellä kyljellä katselee näitä ikkunalaudalla, ja sitten kylkeä kääntäessä vaan napsauttaa nämä sammuksiin. n__n <3