Ja nyt... tässä sitä ollaan vielä vuotta ja 101 kirjoitusta myöhemmin. Kiitos Hailie, kanssasi on ollut ilo tehdä tätä! (Kiitos myös lukijoille, vaikka edeleenkin uskottelemme Hailien kanssa itsellemme, että teemme tätä llähinnä toisillemme, kun "ei meidän blogista kukaan tiedä kuitenkaan".)
Jo vuoden olen voinut floodata jonnekin muualle kuin FB:hen. \o/ adhdmanagement.com |
Ja sitten vähän faktaa tiskiin yksivuotiaista:
- Ensimmäiset omat merkitsevät sanat ilmaantuvat. Seuraavan puole vuoden aikana alkaa usein muodostua jo yksinkertaisia lauseita.
- Puheen kehitystä edesauttaa esineiden nimeäminen, puhuminen ja yhdessä lukeminen. Ymmärretään enemmän puhetta kuin vielä tuotetaan sitä itse.
- Opitaan seisomaan ilman tukea ja kävelemään tuettuna. Tueton käveleminen opitaan usein 1½ vuoden iän paikkeilla.
- Harjoitellaan lusikan käyttöä ja sukkien riisumista. Myöhemmin tarve alkaa harjoitella itse syömistä, kupista juomista ja vaatteiden riisumista kasvaa. Ikä on sopiva tutista ja tuttipullosta luopumiseen
- Pystytään leikkimään jo jonkin aikaa itsekseen, mutta halutaan välillä käydä tankkaamassa turvaa vanhemman tai hoitajan sylissä.
- Ikäkaudelle on tyypillistä rajaton itseluottamus ja halu valloittaa maailma. Rinnalle voi kuitenkin ilmaantua muuttumista araksi, tuttuihin takertuvaksi ja ulkopuolisten vierastamista. Itsevarmuus lisääntyy jälleen lähempänä 2-vuotispäivää.
- Oma riepu, pehmolelu tai tutti on usein tärkeä unien aikana tai erossa ollessa.
- Pelätään kovia ääniä ja putoamista.
- Kun liikuntataidot kehittyvät, aletaan kiipeillä, juosta, kurotella ja heitellä tavaroita. Liikkuvan yksivuotiaan turvallisuus on varmistettava.
- Nautitaan toisten lasten seurasta, mutta saatetaan kohdella kavereita kovakouraisesti.
- Suosittuja leikkejä ovat kurkistus- ja taputusleikit, esineen ottaminen ja antaminen, sekä leikkilorut ja vähän myöhemmin mielikuvitusleikit.
- Hampaita puhkeaa lisää. Ikäkauden lopulla niitä on kaikkiaan jo 16–20.
- Potalla istumista voi harjoitella, mutta vielä ei tarvitse odottaa kuivaksi oppimista.
- Osa yksivuotiaista nukkuu kahdet päiväunet, useimmilla toiset unet jäävät pois ennen toista syntymäpäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti