*idealamppu*

Tuossa viikko sitten mainitsin, että kokeilin kiertävää pehmoleluohjetta. Noh, se ei ole suinkaan ainoa pehmo-ohje tai ylipäänsä ainoa "wow how easy diy tutorial"-kuvasarja, jonka mainostamaa "helppoa" ohjetta olen kokellut. Tällä kertaa tosielämän testissä hehkulamppumaljakko-ohje, joita tuntuu olevan 13 tusinassa.

Satunnaiseksi kokeilluksi ohjeeksi valoikoitunut.

Lähtökohdat tälle ovat mitä otollisimmat: palaneita hehkulamppuja pyörii kaappien perukoilla, kun en ole jaksanuut yhden, kahden tai... öhöm... seitsemän takia lähteä etsiytymään kierätyslaatikoille. Taas elämä osoittaa, ettei olisi kannattanukaan. Ja ei kun kannan kimppuun. (Hehe, see what I did there? ;P )

Tuomio: herramunjee, täähän oli melko helppoa. Ei niin helppoa, kuin kuvissa (prkl, en meiannut saada kannan aukaisun jälkeen sisuksia ulos sitten millään ja kohtalaisen väkivaltaisest niitä survoessani pelkäsin rikkovani koko lampun), mutta yllättävän. Tekisinkö uudestaan? Tuskin. Olisiko ajan voinut käyttää paremminkin? No ehkä, mutta alle vartin projektiksi tämäkin oli ehkä ihan kiva temppu oppia.

Työvälineet (ja jo valmis tuote, en tajunnut ottaa aluksi kuvaa).

Lampun sisälmykset. Ja päivällisen jämät kulhon pohjalla. Sori.

TA-DAA!

(mini)TENTACLES!

Huh, jopas on taas ollut hiljaista. Mutta sitä se kevät ja lisääntyvä valo tuo: energiaa ja kiireisyyttä. ^__^ Ja koska energiaa, niin olen puuhastellut kaikkea pientä. Esimerkiksi päätynyt kokeilemaan, onko netissä kiertävissä “helpoissa pehmoleluohjeissa” oikeasti mitään a)helppoa, tai b)järkeä. Siis kyllähän te nää tiedätte: 

Esimerkkitapaus. Yksi monista.

Niinpä! Söpöjä, ja näyttävät helpoilta ja nopeilta tehdä. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kaivelemaan kaapista "joku jämäpala jotain kangasta" (trikoo ja college parhaita varsinkin käsin ommeltaviksi, kun eivät purkaudu). 

Mutta nyt on totuus julki: ainakin tämä esimerkkitapaus todella oli helppo ja nopea tehdä, ompeli sitten käsin, ompelukoneella tai saumurilla (kyllä, testasin kaikkia kolmea tapaa ihan vertailun vuoksi).

Pusumustis syntyi kokonaan käsin ompelemalla.
Neulatyynyssä kiinni päällekkäin molemmat tarvitut kaavat.

Vasemmalta oikealle: koneella, saumurilla, käsin.

Ja sitten erilaisten "imukuppien" esittelyä.
Kirahv-kuvioinen oli aika hyvä, mutta paras oli ehdottomasti kesällä
Puolasta ostettu super-outo nypyiläinen "kuplamuovi"kangas.

Tämä ohje oli kaavan piirtämisen jälkeen jopa niin yksinkertainen ja vaivaton, että voisin suositella vaikka lasten kanssa yhdessä tehtäväksi. Itse käytin päihin tätteenä styroksihelmiä ja lonkeroissa kangassilppua (jota syntyi kivasti palojen leikkaamisen sivutuotteena), mutta toimisivat luultavasti hyvin myös hernepussityyliin jollain raskaammalla täytettyinä. Naamat piirsin spriiliukoisilla tusseilla, kun en jaksanut kirjoa, mutta halusin jotain mahdollisesti pesuakin kestävää. Paitsi kuvissa keskimmäisenä olleeseen, johon laitoin silmiksi pyöreäpäiset kartioniitit. Pörröiseen naamaan kun olisi ollut hankala piirtää.

Kovispipo

Olen kova hukkaamaan tavaroitani, ja viime talven lopuksi pääsi käymään niin, että hukkasin piponi. Tummanharmaa, syvä ja täyttä villaa - mitä muuta pipolta voi muka pyytää? Talvi oli kuitenkin niin lopussa, että en edes alkanut katsella korviketta, vaan siirryin vain kevätpäähineisiin. Ja näin jälkiviisaana voin tyytyväisenä ilmoittaa, että hyvä näin sillä Varusteleka on alkanut tässä hiljattain valmistaa omia pipojaan. Ja arvatkaa täytyykö Särmän merinopipossa kuinka moni ominaisuuksista tummanharmaa, syvä ja täyttä villaa? Jep, kaikki, ja oikeastaan enemmänkin, kun kehtaa olla täyttä merinovillaa prkl! Syvyyskin on oikeasti leukaan asti vedettävää luokkaa, kun tuossa nettisivujen kuvassa ei ole vain yksin- vaan kaksinkertainen leveä taitos (eli sen saa rullattua auki ja edelleen on taitoksella). Aikamoinen onnenpotku.

En kuitenkaan ehtinyt käyttää uutta pipoani kuin lokakuun alusta asti marraskuun loppuun ennen kuin yksivärinen harmaa alkoi huutelemaan Sitä Jotain. Ei kun askartelukaapille ja kun käsiini osuivat Cybershopista ostamani pinkit ja hopeannväriset niitit, tiesin, että tässä Se Jokin nyt oli.

Sommitteluvaiheessa oli jo selvää, että päätös niittien lisäämiseen oli täydellinen.

Taitoin pipon reunan yksinkertaiselle taitokselle ja aloin hommiin. Niittien nyhertämienn paikoilleen ja hakasten painaminen kiinni oli aikaa vievää nyhertämistä, mutta lopputulos hymyilytti niin leveästi ettei haitannut yhtään.

TA-DAA!

Päädyin laittamaan niittejä vain noin 1/3:n pipon ympäryksestä, jolloin vaikutelma on tuollainen, um, "hiuspantamainen". Ainakin minusta, ja tässä tapauksessa kivempi kuin ympäri jatkuva koristelu. Kyllä nyt kelpaa suojata päätä ja korvia kylmältä.

Bloggaajan paluu ja kimalluskorot

Joku on ehkä saattanut huomata, että viimeisen... ööö... monen monituisen kuukauden ajan julkaistujen kirjoituksien tekijä on ollut lähinnä Hailie eikä meitsi ollenkaan. Tämä on johtunut siitä, ettei minulla ole useampaan vuoteen ollut lainkaan tietokonetta. Noh, asia korjaantui viimein mikä tarkoittaa sitä, että tämäkin suupaltti aktivoituu päivittämisessä. Whoo, aaltoja? ... Ees vähän? Ai ei. :P

Ja ajattelin viimeinkin julkaista kuvat korkkareista, jotka olivat kokeneet kovia ja joiden tuunaamisen tein melkein tasan vuosi sitten. :D Mutta parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan.

Kyseisiin kenkiin liittyy nyyhkytarina: naisihminen osti iiiiiihanan överit Iron Fistin lima- ja silmämunakuvioidut korkkarit. Valitettavasti koko oli väärä, mutta ennen kuin epäonninen ostaja ehti palauttaa paketin sattui hänen koiranpentunsa löytämään sen ja... noh, niin... Tuloksena olivat palautuskelvottomat kengät: toisesta pinkki koristerusetti irti, ja molempien korot jyrsitty pienille hampaanjäljille. Yhden epäonni on kuitenkin usein jonkun toisen onni, joten tämä antelias sielu päätti laittaa nettiin ilmoituksen: halukas voisi saada nämä kärsineet kaunokaiset itselleen postien hinnalla. Ja arvatkaas, onko 39 just eikä melkein mun koko? ^__^

Risathan kengät auttamatta olivat eikä korkoja enää saisi tasaisen mustiksi millään. Mutta kuten joku viisas joskus on opettanut: "Jos epäröit, ylilyö. Jos et voi piilottaa, korosta." Joten tartuin claire's-superöveriglitterkynsilakkaani, ja sudin polempiin korkoihin reilun kerroksen moniväristä kimallusta.

TA-DAH!

Vertailussa muodonmuutoksen lopputulos ja lähtötilanne. Hampaanjäljet ei näy kuvassa lainkaan, vähän sääli.

Varaus, kurkkaus ja pahoittelu

Un nun nun, kauniista ajatuksista ja hyvästä (*köh köh*) suunittelusta huolimatta en millään saa tämän kuun puolella julkaistuksi elokuun Kawaii Boxin läpikäyntiä. Byäää! Mutta se on tulossa. Samoin on tulossa myös glitter-diy-projekti, josta esimakuna alla oleva kuva. Ja kuvan taustakin on itseasiassa kurkistus tuleviin jukaisuihin, joten ehkä tämä kolminkertainen kurkistus tulevaisuuteen oman erehtyväisyyteni tunnustamisen lisäksi hyvittää sen, että oikean postauksen sijaan julkaisen vain "placeholderin"? Joohan?

 

Palataan taas syyskuussa astialle. Hailie saattaa palata jo ihan alkupäivinä (en tiiä, se on jännä nainen), mutta mie jatkan tietokoneetonta ja vapaa-ajatonta elämää vielä hieman pidemmälle. Kuitenkin: SOON!

Kiire (ja hienovaraista lesoilua)

Oh hoh, kesä on jo elokuussa asti. Kylläpäs omakotitalon remontti ja oman puutarhan ylläpito töissä käymisen ohessa vie ihmisen aikaa ja energiaa. Onneksi onnentunne tilan omistamisesta vielä jaksaa lyödä väsymystä päähän.

Nummelan Rautiassa alkavat jo tunnistaa meidät, kun haetaan milloin mitäkin.
Ja rönttäfarkut alkavat olla jo aika artsy-punk-uskottavat. :D

Kartonkia ja erikeepperiä

Meillä oli taas Ouvan kanssa askartelutuokio. Sovittiin jo viime syksynä pukuilevamme, mutta se jäi kun ei Fanfestiin kumpikaan päästy. Jotenkin päädyttiin sitten ajatukseen, että toteutetaan ideamme Ropeconissa ja se vaati vaivaa yhden perjantain, kahden kartongin ja erikeepperin verran (saatettiin tosin käydä välissä uimassa).

Aluksi lähdettiin hahmottelemaan kruunun ääriviivoja kaksinkertaiselle kartongille. Kaarien tekoon käytettiin apuna lautasia, koska symmetria on kiva asia.

 Jossain kohtaa lisäiltiin kartonkia niin, että keskikohdassa oli yhteensä vissiin kahdeksan kerrosta ja muualla neljä tai kolme. Tukevoitti kivasti. Käsiteltiin kerrokset erikeepperin ja veden seoksella niin saatiin kiva kiilto.

Timantti askarreltiin glitterliimoilla ja -lakoilla. Ja kruunusta tuli varsin mainio, ja ainakin paljon hienompi kuin yhdessäkään tutoriaalissa jonka löysin. Kiinnityssysteeminä toimi klemmarit, tosin, kyllähän tuo olisi saattanut pysyä ilmankin kun liimaantui kiinni.

Mitä me siis oikeastaan tehtiin? No valmistettiin princess Bubblegumin kruunu. Minä olin Ropeconissa purkkaprinsessa, Ouva vampyyrikuningatar Marceline.

DinaValentine

Päiväni tilataideteoksena

Eräs aurinkoinen päivä alkuperäinen seurani joutuikin perumaan, nykäisin Ouvaa hihasta ja päädyin nauttimaan loppuiltapäivän/alku illan auringosta hänen pihalleen. Puhuttiin paljon, ihailtiin värikortteja ja yks kaks Ouva alkoi pujotella apilan lehtiä pitsisukkahousuihini. Aluksi hän meinasi tyytyä sellaiseen ihan pieneen länttiin, mutta sitten se jatkoikin kiemurteluaan pitkin säärtä. Epäreilua, sanon minä, koska kasvi-/köynnösaihe on kutkuttanut tatuointina jo vaikka kuinka pitkään.

Tekovaihe, piti aluksi jäädä tuohon kuvan alapuoliskon länttiin.

Siinä se kiemursi.

Ouva kaveerasi etanan kanssa. Oli kuulemma limainen.

"Kynsihoitola" ÄITI

Tuli piipahdettu äidin lihapatojen äärellä, ja hyvin syömisen, pitkään nukkumisen ja pikkuveljen kiusaamisen lisäksi mamma innostui laittamaan mun kynnet kuntoon. Eihän tässä muuten mitään, mutta tätä ajatusta siivittivät kaksi kuningasideaa.

1) Askarteluhile korvaa glitterkynsilakan ihan hyvin.

2) No jos kello on nyt 22:30, niin onhan se melko myöhä... Mutta kuinka kauan tähän hommaan muka voi mennä?

"Työpiste" eli keittiön pöytä muuntautumassa kynsisalongiksi.

Varustearsenaali: helmiäislakka, hilepurkki, päällyslakka sekä erilaisia viiloja.

Lämpimässä vedessä liottamisen jälkeen oli aika työnnellä
kynsinauhat paikoilleen. Auts auts.

Ja vielä:
1) O.P.I. helmiäislakkaa ohut kerros pohjalle.
2) Ripaus hopeahilettä joka kynnelle.
3) Useita kerroksi pikakuivattavaa päällyslakkaa. Ja vielä lisää.

Viimein vuorokauden vaihtuessa homma oli ohi: repaleiset kynsinauhani oli lioteltu, rasvattu ja työnnetty paikoilleen, kynnet viilattu muotoon, askarteluhilettä jokapaikassa ja kaikki 6 kerrosta päällyslakkaa suurin piirtein kuivuneet peittämään metallihileen terävät särmät. Oliko sen arvoista? No oli!

BLING BLING!

Plus tietysti, että tuli vietettyä äiti-tytär-aikaa. Ja äiti opetteli käyttämään älypuhelinta kuvien  nappailun merkeissä. 

Taiteilua

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

"Onpa kiva joskus vähän tyttöillä. Ja se tuntuu niin mukavalta, kun beibe halusit lakata mun kynnet." - Nna eräänä synkkänä ja sateisena iltana ei niin kovin kauan sitten

Sormet.

 

Varpaat.

J.K. IHANAA, että tuli lumi maahan! Ei ole enää niin loputtoman pimeää. n__n

I wanna be the very best!

Arvatkaas mitä mulla on?

Tsihihi, "vinkkikuva", vaikka oikeastaan onkin vähän lesoilua.

Hieman alustan tätä juttua: pentuna olin aina tosi kateellinen niille, joilla oli Game Boy. Myöhemmin tämä etäinen harras ihilu laajeni koskemaan kaikkia, joilla oli mikä tahansa Nintendon käsikonsoleista. Vanhempien mielestä se ei ollut olennainen väline kasvavalle ihmisyksilölle. Kaskaan myöskään vempainta ei omistanut niin läheinen ihminen, että olisin saanut itse pelata edes vähän - vain korkeintaan katsella vähän kauempaa.

Miksi sitten olisin halunnut Game Boyn/minkä tahansa Nitendon pelikoneen? Koska niille oli saatavilla Pokémon! Aluksi Red/Blue ja sitten kaikki myöhemmät generaatiot. Edelleenkään tämä ei ollut vanhempien mielestä riittävä syy hankintaan ja jotenkin vuosien kuluessa (ja omien taskurahojen karttuessa) onnistuin uskottelemaan myös itselleni, että en oikeastaan edes halua - saati tarvitse - mitään konsolia koskaan.

Kunnes törmäsiin ilmoitukseen, jossa oli myynnissä uudenveroinen PUNAINEN Nitendo 3DS. Epäröin, emmin, punnitsin tahtomisen syvyyttä ja sitten tein hankinnan ihan sillä perusteella, että jumaleissön: POKÉDEXIN PUNAINEN! Koska mikä voisi olla siistimpää kuin pelata viimein kaikkien näiden haikailtujen vuosien jälkeen Pokémonia laitteella, joka assosioituu Pokédexiin ja johon myös olisi tarkoitus "kerätä ne kaikki"? Vastaus: ei mikään. Ainakaan tällä viikolla. :D

Ja kyllä, tämän lapsellisen lapsuudenhaaveen täyttäminen on ollut juuri niin ihanaa kuin aina kuvittelin! Ja tässä versiossa pääsee sen perinteisen Pokémon-pelaamisen lisäksi supertreenaamaan (tylsää) JA bondaamaan niiden suloisuuksien kanssa! Paijaamaan, syöttämään herkkuja, leikkimään, kiintymään puolin ja toisin! Animen paras juttu viimeinkin pelissä! >__< ♥

Vivillon!!!1 Se on niin squeekawaiiii!!!1
(And also hello to professor dreamy... :D)
kurobi.tumblr.com

Kohti ääretöntä, ja sen yli!

Jahka vain ensin valmistumme koulusta... Jaa häh? No olin siis menneenä viikonloppuna Nebula 0256 Akatemia nimisessä LARPissa, joka oli kai kampanjan avausosa. Kyseessä oli siis kevyesti sci-fisteltyyn tulevaisuuteen aavistuksen muokatussa maailmassamme sijoittuva sisäoppilaitos huippulahjakkaille yksilöille. Koulussa kilpailu on kovaa: kaikki haluavat olla suosittuja, kauniita ja menestyviä... ja sitten päästä kans sinne avaruuteen, ku se ois siistiä.

"Sinut, huippulahjakas nuori, on juuri kutsuttu 
Hummingbird Tech Akatemiaan – oppilaitokseen, 
joka kouluttaa nuoria älykköjä vaativan 
avaruusmatkan miehistöksi."

(Kaikki tarvittavat krediitit löytyvätkin jo kuvasta.)

Itse peli oli... hämmentävä kokemus. Etukäteen ei ollut juuri aikaa intoilla tai valmistautua, vaikka materiaalia, kontakteja ja PJ:n kanssa käytyjä keskustelujakin oli tarjolla. Ei vaan ollut Aikaa(TM), koska Oikea Elämä(TM) ja Työt(TM). Tämä ei kuitenkaan ollut se hämmentävyyden avaintekijä, vaan että hahmollani oli oikeasti ihan... kivaa. Tai siis että ei ollut suurta draamaa, hervotonta kakkamyrskyä osumassa tuulettimeen, tai pahemmin edes henkilökohtaisia kriisejä. Oli paras ystävä (niin kuin teineillä yleensä on), oli kaveriporukka jonka kanssa hyppiä narua (ja muutenkin oli tosi lämminhenkinen ja ymmärtäväinen tunnelma meidän kesken aina), oli hyviä numeroita koulusta. Tummempia sävyjä pastellinsävyiseen ja pehmeään arkeen toivat Se Entinen Bestis (jonka kanssa riidat jopa ratkesivat, joten lisää pastellinsävyjä luvassa?) ja hahmon kipuilu kilpailuasetelmiin tottumattomuuden kanssa (ja siitä seuraavaa ihan rakentavaa pers.kohtaista kehittymistä). Eli aika tosi tasaista ja "olipas kiva ensimmäinen koulupäivä"-oloista. Ainakin verrattuna kaikkien muiden SUUREEN DRAAMAAN. Joku kanssapelaaja jo totesikin pelin jälkeen tunnelmia kertaillessa nohevasti "Missä ihmeen pelissä sä olet ollut?" No en selvästi ainakaan samassa muiden kanssa. :D

Mistä sitten saa minun kaltaiseni "Paska on parasta ja kurjuus kivaa"-tyyppinen pelaaja tämmöisen pelin kohdalla revittyä fiiliksensä? Vastaus on yksinkertainen: koulupuvuista. Uniformuissa vaan on aina Sitä Jotain. Yksilöllisyyden polkeminen, ilmaisuvapauden rajoittaminen, muuttaminen yksilöistä joukon osaksi. Koulupuvut. ♥ (Ja meillä vielä oli ihan älyhienot koulun kangasmerkitkin kaikilla rintapielessä.)

P.S. Tekisi hirveästi mieli linkittää tähän myös hahmoni profiili (voi Carrie, senkin huuhaafyysikko) ja in-game kuvattu "päiväkirjavideo" (täyttä kultaa ja diippii shittii). Mutta en voi, koska kampanja ja spoilerit ja kanssapelaajat ja vaikka mitä.

Huippuleipuri haussa

Tai niin kuin vaihtoehtoinen (ja paljon kuvaavampi) nimi tälle kirjoitukselle kuuluu: "Ei taas mennyt niin kuin Strömsössä." Kun ei mennyt.

Löysin netistä siis keksiohjeen. Helppoa ja kivaa, minulle luvattiin. Kuvat työvaiheistakin näyttivät niin pirteitä ja inspiroivilta. Joten kun Hailie eräs... perjantai (?)... "piipahti käymsässä töiden jälkeen", niin eipä muuta kun tuumasta toimeen ja leipomaan keksejä.

En edes missään vaiheesa lähtenyt kesken ohjeen soveltamaan omiani, vaan tein juuri niin kuin Hailie minulle koneelta luki. Piatsi että rasva oli loppu, joten käytin valmiiksi vaahdotettua kermavaahtoa semmoisesta struutta-purkista. Mutta vielä tässä vaiheessa molemmat taikina näyttivät siltä miltä pitikin ja saatoin jo sieluni silmin nähdä nonparellikuorrutteiset kierrekeksini äyttämässä houkuttelevilta ja leikkisiltä.

Ja nyt seuraa kuvakollaasi, joka ei sovi kaikista herkimmille. Ensimmäisenä vuorossa siis se, miltä tämän piti näyttää, ja sen jälkeen se rujo totuus.

Kiemurakuvioisia sokeriherkkuja!
salttree.net

Teurastettu mato-muotoinen alieni.
Kuvanut Hailie.

Mutta maku onneksi oli kohdallaan, joten jahka tokenimme siitä kaikesta hysterianauramisesta, mitä prosessi meissä kaikessa kamaluudessaa lietsoi, niin saatoimme vielä istua alas nauttimaan teetä ja... öh... keksejä. (Tai niin kuin me sanoimme: silvottua sateenkaarimatoa. Sillä selvästihän tuo rulla näytti pikemminkin alienilta ja vuosikin semmoista moniväristä nestettä, joka lopulta sekoittui kuravelliksi. Päätelmä: Tämä olento lentää halki taivaan ja muodostaa sateenkaaret. Paitsi ettei enää, kun me syötiin se.)

Kuravelliksi sekoittuvaa sateenkaarilitkua ja murha-aseena
käytetty veitsi. Brutaalia ja psykedeelistä.
Kuvannut Hailie.

Elonkerjuu

Kypsyvät marjat, hedelmät ja sienet. >__< *kya* Olen kykkiny tihkusateessa marjapuskissa, raapinut käteni verille taistelussa karviaisia ja vadelmia vastaan, maannut aurinkoisella kalliolla mustikkajahdin lomassa, kurotellut omenoita (ja syönyt niitä poimimisen ohessa hävyttömän määrän), keitellyt hilloja ja täyttänyt pakastinta talven varalle.

Sitten olen vielä tehnyt osan tästä puuhailusta Nnan kanssa. Hänelle olen myös antanut nurkissa pyöriviä lasipulloja ja -purkkeja rouvan omia säilömisiä varten (mie käytän muoviastioita, joten lasiset joutavat mennäkin). Oh, loppukesä ja elonkorjuu. ♥

Nna myös antoi minulle nämä. Ruurunmarja-mustikkahilloa, om nom.
Ja ruusunlehtihyytelön saatesanat olivat lähes herkistävät:
"Koska olet minun Ruususeni."

Kotiapulaisten kokkikurssilla

elli-in-wonderland.blogspot.fi

Tässä jokin aika sitten (okei, okein, HUHTIKUUSSA!) luin viimeinkin Kathryn Stockett'n kehutun kirjan "Piiat". Hurmaava! Mukaansatempaava. Silmiä avaava. Luin tätä busseissa, junissa, koulussa joka ikisellä mahdollisella hetkellä, ja tietysti kotona onnessani aina pitkälle iltaan. Onneksi teos ei ole kuin 611-sivuinen, joten järkäleromaaneihin totuneelle tämä oli loppujen lopuksi aika palanen kakkua vaan. Tai piirakkaa.

Itse kirjasta ei oikein muuta sanottavaa ole (LUE SE!), mutta ajattelin jakaa tässä yhden reseptin suoraan kirjasta nyt, kun olen sen itse koekokannut. Ja olihan ruoka kirjassa varsin kantava teema.

Ken tästä klikkaa, spoilaantuu varmasti. O-ou!
Mutta ei, tämä on se toinen kirjan resepteistä. Ja tätä en kokeillut.

No niin, ja asiaan.

s. 65

"Kana on lionnut kirnupiimässä", minä [Minny] sanon. "Nyt sekoittakaa kuivat aineet." Kaadan jauhoja, suolaa, lisää suolaa, pippuria, paprikajauhetta ja hyppysellisen cayennepulveria kaksinkertaiseen paperipussiin.
"Nyt, pankaa kanapalat pussiin ja ravistakaa sitä." 

Näin tehtiin meilläkin. Tämän jälkeen sekä kirjassa että oikeassa elämässä pannulle pantii reilusti rasvaa, johon kanat laskettiin kuplimaan ja ruskistumaan (eli uppopaistettua nannaa oli tiedossa). Ja uskokaa tai äökää, mutta lopputulos oli oikein maihtuva. Piimä sitoi leivityksen kanansiipien ja -koipien pintaan, toi aavistuksen sävyä makuun olematta hyökkäävä ja koko homma toimi kaikin puolin. Kaveriksi kana sai vielä Poppamiehestä ostettua kastiketta potkua antamaan. Sormianuoletuttavan hyvää.

Työhuonehaaveita

Koska muutto mahdollisti muun muassa vanhojen tavaroiden pois heittämistä (hei hei rumamäsähuono työtuoli), niin nyt olen aikeissa käyttää tilaisuutta hyväksi ja tehdä työhuoneesta enemmän minunlaiseni ja vähemmän... noh, varaston.  Sisustamista, vaihtoehtoratkaisuja, pienitä juttuja jotka kuitenkin merkitsevät niin paljon. Olen talven/kevään kuluessa kasannut kaikenlaisia inspiraatiokuvia joista nyt tein jonkinlaisen listan, ja johon olen myös nyt merkinnyt, että mitä olen jopa oikeasti hankkinut (tai vastaavasti mitä puuttuu).

Ihan oikea satulatuoli. Yksi opiskeleva lähipiirin
jäsen on lähdössä vuodeksi ulkomaille ja
onnekseni myi irtaimistoaan. Halvalla. Vaikka
 tämän olisin ostanut kalliimmallakin.
salli.com 

Rainbow Dash-kuulokkeet! <3 Eivät kuulemma ole mitenkään
ihmeelliset teknisiltä ominaisuuksiltaa, mutta silti : Tahtoo!
Hot Topicin varasto on vaan ikävästi tyhjillään ja muualta
löytyvät on kiskurihintaisia. Mutta ehkä kärsivällinen odotus
palkitaan ja varastoon tulee täydennyksiä.
geekalerts.com

Meduusalamppu. Tai laavalamppu. Koska nää on
niin hypnoottisia ja rentouttavia.
thinkgeek.com

USB-tehoinen oma toimiva Portal-turret!!!1
Tarvitseeko muka sanoa enempää?
Söpöysöveri tässä ja nyt! >___< <3<3<3
thinkgeek.com

Kannustavia, innostavia tai muuten hymyilyttäviä
 (vaikka kuinka klisheisiä) sisustustauluja.
Yksi on, sillä perinteisellä "Best things in life
 are free..."-lainauksella neiti Cocolta.
pikkukarhunelamaa.blogspot.fi

*tyytyväistä hyminää* There is no AI like a rogue AI.
Joo, myönnän, mulla on joku juttu tekoälyihin. Ja paradokseihin.
Ja Portaliin. Joten kun tämä oli haaveena sada ja sitten se erään
ruotsalaisen kirjakaupan valikoimissa tuli vastaan, niin olihan
se pakko. Metallia. Ihan tosi päheeee.
tvtropes.org

Joo, ei tää ihan ole toi mun ihastuttava kukallinen hiirimattoni,
mutta tärkeimmät opintit tulee esille: ronskit värit mustaa
taustaa vasten, kukat, pyöreys ja söpöys.
etsy.com

Jonkinlainen pöytäkone, ihan oikeasti (ei pelkkää läppäriä). Ja joka ois
 vielä tarpeeksi tehokas pyörittämään jotain pelejäkin ilman jatkuvaa
lagaamista. Kaino toive, mutta silti kovin pakollinen.
techkrazy.com

Ompelukone ja saumuri löytyvät, muta haaveissa olisi myös,
että työhuoneessa olisi niille ihan erikseen varattua
pöytätilaa. Olisivat aina esillä ja valmiina.
whenmydreams.blogspot.fi

Eiköhän näillä haaveiluilla jo alkuun pääse. :D Ja lisäksi siis tietyti ovat ne kirjahyllyt, viherkasvit, pehmeä sohva lukunurkkaukseksi jne, mutta eihän nyt niitä erikseen tarvitse luetella. Sehän olisi vähän kuin luettelisi, että haluaa keittiöön lieden ja vesipisteen.

Kylpyankkoja

Viime aikoina vuosina on vaivannut jonkinlainen taiteellinen... ummetus. Mitään ei synny, omiin taitoihinsa ei luota, kaikki tuntuu jotenkin huonolta tai pakotetulta. Siksi olenkin erityisen ylpeä näistä kahdesta maalaamastani kylpyankasta.

Kirjahyllyn reunalla. Kvaak.
(Kuvasi kanssablogaaja Hailie.)

Aasian harharetken jälkeen iski kuitenkin inspiraatio. Viimeinkin, pitkästä aikaa! Oli vapauttavaa läträtä maaleilla, visioida, toteuttaa ja ihan puhtaasti sotkeakin. Että se mitä nuo ehkä häviävät esteettisyydessä, niin voittavat tunnelatauksessa. Sillä vaikka nämä eivät olekaan enää ihan tuoreita tuotoksia (maalailin kai joskus tammikuun lopussa), niin edelleen jaksan niitä ihastella ja ilostua.

Tyttöjen puuhakeskiviikot

Meille on sattunut Ouvan kanssa nyt peräkkäin kaksi keskiviikkoa jolloin on ollut tarkoituksena toteuttaa jokin projekti tai olen huomannut päätyneeni keskelle sellaista.

Viime viikolla kyseessä oli Ouvan Thaimaasta tuomat hiusvärit, joita ei päästy viimeksi kokeilemaan. Tällä kertaa kohteena ei ollut vain hänen pää vaan tarkoitus oli laittaa väriä myös allekirjoittaneen luonnonvärissä olevaan kuontaloon. Vihreän olin torjunut samantien. On kyllä lempivärini (näkyy mm. huoneessani), mutta ei tunnu omalta hiusväriltä ja assosisoin sen enemmän tiettyihin ystäviini. Sininenkään ei tuntunut enää omalta vaikka se on aiemmin ollutkin oikeastaan ainoa väri, jota päähäni on päätynyt. Viimeksi noin vuosi sitten kun Ouvan kanssa päädyttiin eräs perjantai-ilta käyttämään jo pitkään kaapissani pyörinyt väri. Jäljelle jäi pohdittavaksi siis kaksi violettia ja pinkkiä. Toinen violeteistä karsiutui miltei heti tummuutensa takia ja jäin pohtimaan violetin ja pinkin välillä. Valinta oli vaikea ja lopulta sitä ei tarvinnut tehdä - päätettiin sekoittaa ne!

Harmi kun värien sekoittamisesta ei ole vaihekuvia. Vaihekuvien lisäksi tämä merkintä vaatisi ehdottomasti ääniraitana meidän hihitystä. Pinkki näytti aluksi lähinnä suolistolta, jossa on maksa keskellä. Ensimmäisestä putkilosta tuli siis viehättävää vaaleaa/ihon väristä ja loppua kohti tummuvaa... nauhaa, toisesta sitten punertava tumma väriläiskä. Kummasti se sitten kuitenkin muuttui lähinnä vadelmasorbetin näköiseksi.

Väri laitettiin yksinkertaisesti niin, että vedin puolet hiuksistani ylös Pikky Myy -sykerölle, kastelin pääni ja Ouva alkoi levittää sorbettia veitsellä hiuksiini. Kun sorbetti oli saatu kaikkialle, oli vuorossa vadelmavioletti vaahtoväri. Paketoitiin hiukset hienosti kumihanskalla ja ponnarilla siksi aikaa kun värin piti vaikuttaa. Kirvoitettiin kommentti "tytöillä taitaa olla hauskaa" kun taidettiin enemmän nauraa kuin puhua värien kanssa leikkiessämme. Odotellessani värin pois pesua oli vuorossa Ouvan hiukset ja lopun värin käyttö. Hetki tuumattiin mitä tehdään ja sitten jo alettiinkin lätkiä väriä päähän, oltaisiin varmasti kenen tahansa ammattilaisen painajainen.

Lopputulokset olivat sellaisia, että molemmat vain hihkuttiin innosta! Sekä omasta että toisen tukasta. Hiusekspaa riitti ja molemmat onnistuivat juuri niin kuin piti. Kuvat puhukoon puolestaan:

Lyhyempään osioon Ouvalle vadelmaviolettia...

... ja pidempään pinkkiä.

Jotain vähän vadelmaista ja vähän marjapuuromaista (ja näytän kuvassa ihan liikaa äidiltäni)

Väri näkyy kivasti kerrostettujen hiusten ansiosta.

Kumma huomio väreistä on se, että Ouvalla on haalistunut viikossa melko huolella kun taas omani on pysynyt ihan ennallaan.

Tänään tytöt vähän remontoivat. Tai no, minä luulin meneväni teelle ja ehkä katsomaan Disney-elokuvia, mutta paikalle saapuessani Ouva kiinnitti naulakoita eteiseen. Toimin siis tsempparina ja viihdykkeenä näyttäen minttusuklaajäätelöltä ruskeiden pitsisukkahousujen ja mintunvihreän hameen takia. Join teetä ja söin jälkkärin ennen kunnon ruokaa samalla kun emäntäni kiinnitti kätevästi naulakoita paikalleen. Jossain vaiheessa vaan huomasin nauravani kippurassa kun peilin kiinnittäminen ei sujunutkaan ihan niin helposti. Talo, jossa Ouva puolisonsa kanssa asuu on vähän... vino. Eli kun peili laitettiin vatupassin kanssa suoraan se näytti kaikkea muuta kuin suoralta. Sen lisäksi vähän säädettiin ruuvien ja muiden kanssa. Mutta saatiin peili seinään niin, että näyttää hyvältä! Ei olla ihan turhakkeita.

Projekti, johon osallistuin enemmän ja joka vasta intoiluttikin oli kuitenkin Ouvan magneetti- ja liitutaulun "kehystäminen".

Minä, joka en koskaan piirrä enkä varsinkaan niin, että joku näkee, päädyin luonnostelemaan timpurinkynällä koukeroita seinään. Kuinka hienoa on olla aikuinen kun saa piirtää seinään. Ja toki hyödyntää samalla kouluvuosien tuomia oppeja, kuten miten piirretään koukeroita.

Ouva sitten sai kunnian maalata luonnokseni akryyliväreillä. Hän oli ohjaaja ja tuottaja, minä suunnittelija.

 Kyllä siitä vaan tuli hieno. Odotan tosin mielenkiinnolla mitä keittiön haltija pitää, mutta ainakin meillä oli kivaa ja ollaan lopputulokseen tyytyväisiä. Unikoukeroita ja kevään tuomia värejä, niistä oli tällä kertaa hyvä projekti tehty.