sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Naimabileet

Olimme Ouvan kanssa molemmat vieraina Naimabileissä, joissa juhlistettiin löyhällä elokuvat/20-luku teemalla yhtä hyvin kaunista paria. Olen edelleen täysin hurmaantunut parista tehdystä elokuvasta ja sen julisteesta. Morsiamen pitsipaljettimekko oli ihastuttava (samaten morsian) ja sulhanen tietty hurmaava. Myös öljyttynä. Joku totesikin: "Fotogeenisin pariskunta ikinä."

Saatte vain uskoa mitä kirjoitan, sillä me keskityttiin leikkimään hipstereitä:


Ouva kuvasi taiteellisesti meidän drinkit
valitsemallani kuvauspaikalla.

Todettiin, että kun nyt kerran "ollaan noloja hipstereitä" niin tehdään edes kunnolla. Ouvan miettiessä mahdollsimman rönttöistä kuvauspaikkaa muistin samantien tuon lavuaarin. Huvituttiin siis suuresti drinkeistämme: Ouvalla on keko alkoholia boolissa imeneitä marjoja, minulla sievästi jonossa mustikoita mustaherukoita.

Ei ole muuten onnistuneen hipsterikuvan saaminen niin
helppoa kuin voisi kuvitella. Tähän sivustakatsoja sattui
vangtsemaan onnistumisen riemua, kun drinkkikuva
 oli viimeinkin tarpeeksi taiteelinen ja tärähtänyt
olematta epäselvä.
Kuvannut Mikko R.

 Lisäksi Ouva halusi ikuistaa yhdet ihanat sukkahousut.



Elokuvat/20-luku-henkisyyttä kuvasti myös illan "virallisen" soittolistan biisit, joina kuultiin mm. Someday My Prince Will Come, Liikkuvan linnan -オープニング-人生のメリーゴーランド (häävalissina), Comptine d'Un Autre Été, ja Skyfall. Epävirallisemman listan tahdissa olikin sitten hyvä tampata raivokkaasti jalat kipeiksi tuollaisen herkistelyn jälkeen. Ja tanssia Macarenaa porukalla.

Kaiken kaikkiaan hyvät kekkalot. Hur pur ja rakkautta. Ja huonoa läppää.

"Näin paljon lunta ei ollu ees viime talvena!" ja muita huonoja
kokaiinivitsejä. Kansajuhlijat myös erityisesti pyysivät tuota
"musta palkki silmien päällä"-sensuuria.
Kuvannut Mikko R.

P.S. Se, joka pystyy tunistamaan kaikki Ouvan tekstit tästä kirjoituksesta, saa ihan oikeasti keksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti