Tsihihi, "vinkkikuva", vaikka oikeastaan onkin vähän lesoilua. |
Hieman alustan tätä juttua: pentuna olin aina tosi kateellinen niille, joilla oli Game Boy. Myöhemmin tämä etäinen harras ihilu laajeni koskemaan kaikkia, joilla oli mikä tahansa Nintendon käsikonsoleista. Vanhempien mielestä se ei ollut olennainen väline kasvavalle ihmisyksilölle. Kaskaan myöskään vempainta ei omistanut niin läheinen ihminen, että olisin saanut itse pelata edes vähän - vain korkeintaan katsella vähän kauempaa.
Miksi sitten olisin halunnut Game Boyn/minkä tahansa Nitendon pelikoneen? Koska niille oli saatavilla Pokémon! Aluksi Red/Blue ja sitten kaikki myöhemmät generaatiot. Edelleenkään tämä ei ollut vanhempien mielestä riittävä syy hankintaan ja jotenkin vuosien kuluessa (ja omien taskurahojen karttuessa) onnistuin uskottelemaan myös itselleni, että en oikeastaan edes halua - saati tarvitse - mitään konsolia koskaan.
Kunnes törmäsiin ilmoitukseen, jossa oli myynnissä uudenveroinen PUNAINEN Nitendo 3DS. Epäröin, emmin, punnitsin tahtomisen syvyyttä ja sitten tein hankinnan ihan sillä perusteella, että jumaleissön: POKÉDEXIN PUNAINEN! Koska mikä voisi olla siistimpää kuin pelata viimein kaikkien näiden haikailtujen vuosien jälkeen Pokémonia laitteella, joka assosioituu Pokédexiin ja johon myös olisi tarkoitus "kerätä ne kaikki"? Vastaus: ei mikään. Ainakaan tällä viikolla. :D
Ja kyllä, tämän lapsellisen lapsuudenhaaveen täyttäminen on ollut juuri niin ihanaa kuin aina kuvittelin! Ja tässä versiossa pääsee sen perinteisen Pokémon-pelaamisen lisäksi supertreenaamaan (tylsää) JA bondaamaan niiden suloisuuksien kanssa! Paijaamaan, syöttämään herkkuja, leikkimään, kiintymään puolin ja toisin! Animen paras juttu viimeinkin pelissä! >__< ♥
Vivillon!!!1 Se on niin squeekawaiiii!!!1 (And also hello to professor dreamy... :D) kurobi.tumblr.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti