Sormeni eivät ole Japanista, pupunen vain ei oikein tahdo pyöreällä muodollaan pysyä pystyssä. |
tiistai 31. maaliskuuta 2015
Tuliaisia Japanista
Kämppis oli kaksi viikkoa Japanissa ja nyt on asunnossa ympäriinsä kaikkea kivaa sieltä. Hänen tehdessään lähtöä totesin "Tuo jotain söpöä!" ja toiveeni toteutui.
Kotiin tullessa läppärini päällä odotti kaksi tuollaista pientä vihkoa pitsi- ja rusettikuvioituna kun annoin hieman vastaavaan reissuun mukaan. Varsinainen tuliaiseni oli tuo pieni pupu. Hän helisee vienosti ja on kännykkään ripustettavaa mallia. Hyvin kämppis muisti, että olen onnistunut tuhoamaan edelliseni. (Se jäi laatikon väliin keittiössä jotenkin, en ymmärrä.) Siinä se nyt roikuskelee ja kilisee. Hieman pitää opetella miten estää pitämästä hirmuista mekkalaa, mutta yhteiselo on lähtenyt hyvin sujumaan. Pienet asiat voivat ilahduttaa tavattomasti. Nyt maistelemaan Japanista tuotua teetä jos tämä flunssailu olisi niin kivempaa.
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Se Luvattu Hiuspäivitys
Pyh kuinka pettynyt olinkaan, kun nyt viikkoja myöhemmin tajusin, ettei lupaamani ja hienosti ajallaan ollut hiuspäivitykseni ollutkaan julkaistunut. Tai edes tallentunut mihinkään. Noh, uusi yritys paremmalla onnella. Paljon kuvia ja vähemmän löpinää, ollos hyvät.
Olin (ja olen edelleenkin) näistä hiuksista ihan hurmaantunut, antaa mahdollisuudet niin monenlaiseen lookkiin jo ihan värienkin puolesta: jos kampaan hiukset vasemmalta oikean kaljun yli, niin olen violettihiuksinen, ja puolestaan oikealta vasemman kaljun yli kammatessa kuontalo näyttäytyy vihreänä. Keskijakaus ja vola - sinitukka. Plus että leikkaus on superkiva. :3 ♥
Kiitos taas tästäkin kaikesta Kirsi/TITU!
J.K. H&M:ltä miesten puoleta löyty tuo kolmen alimman kuvan karvahuppuhuppari ja on muuten aivan todella pehmeä ja lämmin ja mukava ja nin todellakin rahansa väärti!
Vanhan värin poisto. |
Turkoosi lähti hienosti, mutta pinkki päätti jäädä hempeilemään |
Pesujen jälkeen, mutta ennen leikkausta. (Vihreä. ♥) |
TA-DAA! |
Ei vaineskaan. :D Tässä todellinen lopputulos. |
Ja vielä molemmilta puolista erikseen: Vasen ja violetti... |
... oikea ja turkoosinvihreä. Keskellä siirtymävärinä sininen ja sivukaljut. |
Olin (ja olen edelleenkin) näistä hiuksista ihan hurmaantunut, antaa mahdollisuudet niin monenlaiseen lookkiin jo ihan värienkin puolesta: jos kampaan hiukset vasemmalta oikean kaljun yli, niin olen violettihiuksinen, ja puolestaan oikealta vasemman kaljun yli kammatessa kuontalo näyttäytyy vihreänä. Keskijakaus ja vola - sinitukka. Plus että leikkaus on superkiva. :3 ♥
Kiitos taas tästäkin kaikesta Kirsi/TITU!
J.K. H&M:ltä miesten puoleta löyty tuo kolmen alimman kuvan karvahuppuhuppari ja on muuten aivan todella pehmeä ja lämmin ja mukava ja nin todellakin rahansa väärti!
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Steampunk-kuppila
Viime aikoina facebookkiini on tipahdellut vähän väliä mainintoja Helsinkiin vastikään avatusta Steam Hellsingistä, steampunk-teemaisesta baarista. Steampunk ei sinänsä ole ihan minun juttuni, mutta arvostan historiallisuutta twisteillä, joten on steampunkillakin paikka sydämessäni. Kavereiden paikasta laittamat kuvat olivat vakuuttavia ja paikassa tarjoillaan teedrinkkejä ja kurkkuvoileipiä. Olihan se mentävä testaamaan kun kaverit menivät sinne perinteisen Kaislan sijaan.
Paikan keski-ikä oli yllättävän korkea, oletettavasti tiistai-illasta johtuva. Olin itse ilmeisesti nuorimpia paikalla, vanhimmat olivat keski-ikäisiä tai jopa sen ylittäneitä. Hipsterprosentti oli melko korkea, mutta olivat erillisiä pieniä porukoita. Taustamusiikki oli hivenen liian kova mukavaan seurusteluun jopa oman pöydän kesken, mutta ei ainakaan tarvinnut murehtia kenenkään salakuuntelevan.
Missään ei ollut selkeää listaa siitä mitä on tarjolla, mistä tulee minulta iso miinus. Olen aina vähän ulalla siitä mitä haluaisin enkä haluaisi arpoa sitä henkilökunnan kanssa vaan tehdä jotain rajauksia jo ennen ihmiskontaktia. After werk -lista kyllä oli, mutta selvästi valikoima olisi ollut myös isompi. Mutta kohtuullinen cava-lasi neljällä eurolla, se oli mukavaa. Syötävää ei saa tilattua vaan kurkkuvoileipiä tarjoillaan pöytiin. Valitettavasti en osaa sanoa niistä mitään, koska tehokkaasti jäi meidän pöytä väliin molemmilla huomaamillamme tarjoilukierroksilla. Netistä ei löydy paljoa mitään muuta tietoa paikasta kuin osoite ja aukioloajat, mutta eiköhän tilanne korjaannu ajan kanssa.
Loppuarvio: Ihan mukava paikka, mutta jos haluan istua kavereiden kanssa iltaa, saatan edelleen suunnata ennemmin Kaislaan. Haluan tosin testata teen, joten annan paikalle myös toisen mahdollisuuden joku ilta. Ja taidan myös laittaa palautetta taustamusiikista, sillä en ollut ainoa seurueestamme joka sitä harmitteli.
Sisustukseen oli kyllä panostettu. Ihailin erityisesti eriparisia sohvia ja nojatuoleja, vaikutti ainakin kovasti siltä, että joku on tonkinut erinäisiä kierrätysliikkeitä ja vastaavia. Myös lamput olivat keskenään erilaisia, mutta paikan tunnelmaan hyvin sopivia kattokruunuja ja muita vastaavia. Lisäksi joka paikassa oli erinäistä roipetta, josta ei oikein tiennyt mistä oli lähtöisin. Seinällä oli mm. moottoripyörä!
Paikan keski-ikä oli yllättävän korkea, oletettavasti tiistai-illasta johtuva. Olin itse ilmeisesti nuorimpia paikalla, vanhimmat olivat keski-ikäisiä tai jopa sen ylittäneitä. Hipsterprosentti oli melko korkea, mutta olivat erillisiä pieniä porukoita. Taustamusiikki oli hivenen liian kova mukavaan seurusteluun jopa oman pöydän kesken, mutta ei ainakaan tarvinnut murehtia kenenkään salakuuntelevan.
Missään ei ollut selkeää listaa siitä mitä on tarjolla, mistä tulee minulta iso miinus. Olen aina vähän ulalla siitä mitä haluaisin enkä haluaisi arpoa sitä henkilökunnan kanssa vaan tehdä jotain rajauksia jo ennen ihmiskontaktia. After werk -lista kyllä oli, mutta selvästi valikoima olisi ollut myös isompi. Mutta kohtuullinen cava-lasi neljällä eurolla, se oli mukavaa. Syötävää ei saa tilattua vaan kurkkuvoileipiä tarjoillaan pöytiin. Valitettavasti en osaa sanoa niistä mitään, koska tehokkaasti jäi meidän pöytä väliin molemmilla huomaamillamme tarjoilukierroksilla. Netistä ei löydy paljoa mitään muuta tietoa paikasta kuin osoite ja aukioloajat, mutta eiköhän tilanne korjaannu ajan kanssa.
Teeastiasto oli edellisen seurueen jäljiltä pöydässä. |
torstai 26. maaliskuuta 2015
Isot silmät ja prinsessasatu
Olen nyt viikon sisään käynyt kahdesti elokuvissa. Ensin tuon toisen kanssa treffipäivän yhteydessä, sen jälkeen tyttöporukalla.
Ensimmäinen elokuva oli Tim Burtonin ohjaama Big Eyes. Törmäsin sen traileriin jo jokin aika sitten Tumblrissa (missäs muuallakaan) enkä ihan vakuuttunut. Jotenkin traileriin oli valikoitunut elokuvan oudoimmat kohtaukset. Elokuva palautui mieleeni kun julisteet alkoivat näkyä katukuvassa. Pidän niiden visuaalisesta ilmeestä ja elokuvan ideasta, ja kun tuo toinenkin oli suostuvainen sen katsomaan niin päätin käyttää ilmaislippuni siihen.
Big Eyes kertoo tositarinan Margaretista, joka pakenee ensimmäisen aviomiehensä luota mukanaan lähinnä pieni tyttärensä, Jane, ja maalauksensa, joissa on isosilmäisiä ihmishahmoja. 50-luvun lopussa naiset eivät jättäneet miehiään ja eronnutta naista karsastettiin. Ei siis olekaan ihme, että tavatessaan hurmaavan taitelijan Walter Keanen Margaret hurmaantuu ja on pian naimisissa. Walter yrittää kaupata omaa taidettaan, ja siinä sivussa myös Margaretin tauluja. Lopulta Margaretin iso silmäiset taulut lyövät läpi - ja Walter sanoo niitä omikseen, selittäen ettei naisten tekemää taidetta osteta. Margaret joutuu valehtelemaan kaikille, jopa omalle tyttärelleen. Valheiden verkko kiristyy pikku hiljaa ja Margaret sotkeutuu siihen yhä tiiviimmin ja hän jää hyvin yksin. Lopulta Keanen pariskunta kohtaa oikeussalissa.
Pidin elokuvasta. Sen visuaalinen ilme oli juuri niin nautittava kuin Burtonilta voi odottaakin. Roolisuoritukset olivat kaikilta hyviä. Amy Adams oli ihastuttava Margaretin roolissa, naiivi, pelokas ja rakkautta haluava nainen, joka lopulta löytää sisukkuutta. Christoph Waltz hurmasi Walterina ja toi hyvin esiin miehen motiivit tilanteessa, joka oli monin tavoin väärin. Hetken aikaa erehdyin luulemaan nuoren Janen näyttelijää Narnian Lucyksi kunnes muistin miten kauan siitä elokuvasta jo on. Big Eyes on ilmeisesti Delaney Rayen ensimmäinen rooli mitä en olisi uskonut. Tarina kulki sujuvasti eteenpäin ja nautin erityisesti miten ajankulumisen huomasi vaatteiden ja hiusten tyylin muutoksissa. Myös tuo toinen piti elokuvasta vaikka myönsikin ettei olisi alunperin tullut lähteneeksi ellei olisi päässyt ilmaislipulla.
Toinen elokuva oli tietenkin Cinderella, Disneyn Tuhkimon filmatisointi. Ella (Lily James) elää onnellisena äitinsä ja isänsä kanssa kartanossa metsän laidassa, mutta hänen äitinsä kuolee. He elävät isänsä kanssa useamman vuoden keskenään kunnes isä pyytää lupaa tavoitella uudestaan onnea. Kartanoon asettuu äitipuoli leidi Tremaine (Cate Blanchett) ja hänen tyttärensä Anastasia ja Drizella sekä tietenkin Lucifer-kissa. Kuten kaikki tietävät, isäkin kuolee jolloin Ella jää asumaan uuden perheensä kanssa, olematta kuitenkaan perheenjäsen vaan palvelija.
Elokuva noudattelee pitkälti animaatiota, mutta ei kuitenkaan täysin. Ella ja prinssi (hurrrmaava Richard Madden) kohtaavat metsässä tytön laukatessa metsään ja kehotettuaan peuraa pakenemaan. Prinssi esiintyy linnan työntekijänä eikä Ellalla ole aavistustakaan kuka poika on. Prinssi haluaa tavata metsässä tapaamansa tytön uudelleen, joten hän suostuttelee kuninkaan kutsumaan kaikki valtakunnan neidot tanssiaisiin, joissa hänen olisi valittava morsiamensa. Äitipuoli ei kuitenkaan halua päästää Ellaa nolaamaan hänen tyttäriään tanssiaisissa, joten he repivät hänen pukunsa.
Miltei harmitti miten vähän haltijatarkummia näytettiin elokuvassa, sillä Helena Bonham Carter oli tietenkin ihastuttavan outo. Ainoa miinus tulee siitä mekosta, ei nyt oikein käytännöllisempään vaihto toteutunut mielestäni ja kangas näytti siltä, että tuntuu aivan hirveältä.
Cinderella oli juuri sellainen kevyt, kaunis ja romanttinen elokuva kuin siltä odotinkin. Ennalta-arvattava toki osin, mutta onneksi myös pienillä twisteillä. Enkä voinut muuta kuin ilahtua siitä miten paljon glitteriä Ellan tanssiaispuvussa, kampauksessa ja meikissä oli. Elokuvassa oli paljon kauniita asuja, mutta myös todella outoja. Hieman häiritsi se, että välillä tuntui olevan pyrkimystä kumartaa jonkin historiallisen suuntauksen suuntaan, mutta se ei todellakaan ollut yhtenäistä. Toisaalta taas äitipuolella oli selvä oma tyylinsä, joka sopi hahmolle todella hyvin. Myös elokuvan tanssikohtaukset olivat hivenen jänniä. Äitipuolesta on myös sanottava, että elokuva sai paljon lisäpisteitä siitä, että hänenkin motiivinsa tuotiin esiin. Katkeruus tekee helposti ihmisestä ilkeän.
Aikuisuutta on varmaankin se, että prinsessaelokuvan jälkeen voi mennä viinilasillisen äärelle puhumaan elokuvasta, siitä kuka olisi mikäkin Disney-prinsessa, miettiä lempi Disney-pahista ja pohtimaan hurmaavinta Disney-prinssiä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)