Tässä jokunen kuukausi sitten
oli puhetta siitä uudesta Row-tädin kirjasta. No, sain sen hyppysiini ja olihan se pakko lukea. Luvassa spoilereita ja fanitytön sydänverta.
 |
| polkadots.indiedays.com |
Kirja alkaa sillä, kun nelikymppinen Barry Fairbrother kuolee äkillisesti ja tapahtumapaikkana toimiva Pagfordin pikkukaupunki menee sekaisin. Kulissit rakoilevat ja kaikki yrittävät pitää niitä pystyssä, vaikka kukaan ei oikeastaan haluaisi. Päältä katsoen kaupunki toreineen ja keskiaikaisine kirkkoineen on mitä idyllisin, mutta lukittujen ovien ja vedettyjen verhojen takana kaupunkilaiset ovat suorastaan sodassa keskenään. Juorut saavat puhelinlinjat soimaan kuumina ja mikä tahansa merkkiä heikkoudesta retostellaan kahvipöydissä. Rikkaat ja köyhät, lapset ja vanhemmat, opettajat ja oppilaat ovat nousseet toisiaan vastaan. Ja kun Barryn paikka kunnanvaltuustossa jää vapaaksi, ristiriidat kärjistyvät. Kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen, eikä lopussa halusisi oikein kenenkään voittavan... Tai ei ainakaan niiden, jotka hävisivät muita vähemmän.
Paikka vapaana ei todellakaan ole mitään Pottereiden kaltaista. Ei, se ei kerro kenenkään aiemmin tavatun hahmon aikuisvuosista, eikä edes kenenkään hahmon jästiympäristöstä niin, että hahmo olisi sivuroolissa. (Eli siinä menivät salaa hellityt ja hieman nolot toivonhippuset.) Ei, tämä on uusi tarina, uudet hahmot, uusi painopiste. Ei fantasiaelementtejä ihan vain tavallista Britanniaa enempää. Mukulakivikatuja, teennäisiä mutta silti sympaattisia puoteja, kunnallispolitiikkaa, inhimillistä kärsimystä ja sosiaalista draamaa. Luokkaeroja, sukupolvien välistä ymmärrysvaikeutta, juorujen ja asenteiden raakaa voimaa. Ajoittain materiaali on melko graafista ja raakaakin: itsetyydytystä, huumeita, seksiä, väkivaltaa, viiltelyä, raiskaus ja itsemurha. Kaunistelematta ja ajoittain maalattu kuva on melkein vaivaannuttavan selkeä.
Kirja ei myöskään ole yhtä mukaansatempaava ja itseään ahmimaan pakottava kuin Potterit. Tai edes kirjat, joita yleensä luen. Hahmoihin tutustutaan melko hitaasti ja useammin kuin kerran piti palata takaisin päin lunttaamaan, että kukas hitto tämä tyyppi nyt olikaan. Tarinaa myös kerrotaan vuorotellen useamman henkilön näkökulmasta, mikä vähän sotkee, mutta on myös mielenkiintoista saada esimerkiksi sekä kiusaajan, kiusatun että koulukuraattorin näkökulmat samaan tilanteeseen. Hahmorepertuaari on melkein hengästyttävän laaja, monenkirjava ja kovasti äänessä. Kaikista ei tarvitse pitää, jokaiselle löytyy joku johon samaistua.
Mutta yksi asia on ja pysyy Pottereista tähänkin kirjaan: Rowling tosiaan osaa välittää lukijalleen hahmojensa ajatukset, haaveet ja motiivit erittäin samaistuttavasti. Hetkittäin melkein tunsin teinipojan erektion, vaikka en ole teini enkä poika.
