Vaarallisia paikkoja

Kahvilassa tenttiin lukeminen voi osoittautua yllättävän vaaralliseksi puuhaksi. Suurin riski ei suinkaan ole vahingot joita kaatuva tee voi aiheuttaa, vaan mahdollinen hairahtuminen viereiseen kirjakauppaan.

Kaivopihan Roberts on ennenkin hairahduttanut, sieltä bongasin The vintage tea party bookin.

Toisaalta, luin tenttiin ja olen neljä kirjaa rikkaampi niin ei se nyt aivan huonokaan idea voinut olla. Lisäksi Suomalaisessa kirjakaupassa oli pokkaritarjous ja käytin lahjakortin niin en lopulta maksanut kirjoista montaa euroa. The Dressmakeria menin hakemaan, mutta suomenkielisiin tartuin ensin. Kaksi luettu ja Hetken hohtava valo on kesken. Eiköhän näistä kaikista tule vielä sanottua jotain, sillä jotain ainakin Little Been tarina ja Vesipuutarhat koskettivat. Katsotaan kun palaan minievakostani kotiin ja saan miljoonan eri tapahtuman viikonlopun pois alta. Saatan myös jo nyt aavistaa mihin syksyn järjestönakkiin olen itseäni tunkemassa vaikka tiedän ettei kannattaisi, mutta innostaa silti!

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin syy evakolleni. Vaatekaapin sisältö sängyllä ja vähän pöydällä.

"Outside of a dog, a book is man's best friend...

... Inside of a dog, it's too dark to read."

Lilyssä MinnaM on laittanut kirjahaasteen pyörimään, ja se rupesi kutkuttamaan.

1. Kuka on lempikirjailijasi?
Diana Wynne Jones, Ursula K. LeGuin, Kaari Utrio, J.K. Rowling, Terry Pratchett, Anu Sinisalo... Fantasiaa, sci-fiä, historiallista.

2. Minkä kirjan / mitä kirjoja olet lukenut moneen kertaan?
Vaikka ja mitä varsinkin edellisiltä kirjailijoilta, mutta mm. Pilvikartaston, Otorin klaanin tarina -sarjan ja Neil Gaimanin Coraline & Other Stories kokoelman. Derkinhovin musta ruhtinas on mainittava erikseen, koska olen saanut sen yli kymmenen vuotta sitten ja lukenut vähintään kerran vuodessa uusiksi. Kutkuttaa aina.

3. Mikä on suhteesi pokkareihin? Ovatko ne kertakäyttötavaraa vai kirjahyllykelpoista materiaalia siinä missä kovakantiset opuksetkin?
Ihanan kevyitä laukkuun. Eivät tosiaan ole kertakäyttöisiä, ja kuten lempibloggarini Eeva Kolu sanoi niin ei sanoje merkitys riipu kannen materiaalista.

4. Mitä kirjoja lainaat, mitä ostat omiksi?
Luen niin paljon ja hyllytilani on valitettavan rajallinen, joten lähinnä lainaan kaiken. Omaksi päätyy kirjoja lähinnä lahjoina, perintönä (Utrioni ovat pääasiassa isomummini jäämistöstä) tai silloin kun lukeminen loppuu reissussa. Ostan myös pitkäaikaisia lemppareita.

5. Mitä kirjaa luet juuri nyt?
Aikamatkustajan vaimoa. Olen alkuvuoden lähinnä käynyt kirjahyllyäni lävitse (ellei äiti tai poikaystävä ole tyrkännyt kirjaa käteen) kun en vain saa itseäni kirjastoon - vaikka lähin olisi käytännössä katsoen tien toisella puolella.

6. Mitä sinulla on lukulistalla?
John Greenin tuotantoa, Sielun pitkä pimeä teehetki, First law -trilogia, Tuulen nimi fantasiateoksen jatko-osat (vaikuttaa muuten mahtavalta uudelta fantasiasarjalta!) jne. Lista jatkuu vain. Voisi siis senkin takia eksyä sinne kirjastoon.

7. Mikä kirja on viimeksi jäänyt kesken? Miksi?
Hyvin harvoin jää mitään muuta kuin tenttikirjoja kesken. Luen kuitenkin sen verran nopsaan, että vaikka juoni junnaisi niin äkkiä siitä karikosta, tai koko kirjasta, pääsee eroon. Olen myös sen verran utelias, että jää häiritsemään jos en tiedä mitä tapahtuisi. Ainoa kirja, jonka muistan jääneen kesken oli nimeltään syntymämerkki. Vaikutti todella mielenkiintoiselta, edettiin sukupolvi sukupolvelta menneisyyteen, mutta jotenkin vanhempiensa koneelle runkkaamista varten tunkeutuva 6-vuotias oli vähän liikaa. Ja muutenkin siis se, miten sen pojan ajatusmaailma oli kuvattu, tuo vain jäi mieleen. Jos kyseessä olisi ollut 16-vuotias olisin luultavasti jatkanut. Ehkä.

8. Kuinka olet järjestänyt kirjahyllysi?
Pokkarit, Potterit, Fantasia ja Utrio ovat omissa koloissaan ja ne ovat vielä sitten kokojärjestyksessä.

9. Jaa yksi lukumuistosi! Mitä kirjaa luit, missä ja milloin? Miksi juuri tuosta lukukokemuksesta on jäänyt erityinen muisto?
Luen aina ja kaikkialla... Hmm. Ala-asteella meillä oli niin sanotut pulpettikirjat, eli kirja, jota sai lukea kun oli saanut tehtävät tehtyä (pisteet opettajalle tästä!). Joskus välitunnin lopuksi aloin lukea ja uppouduin melkoisen hyvin kirjan maailmaan. Seuraavaksi tajuan, että koko muu luokka seisoo ja tuijottaa minua. Opettaja on selvästi toistanut nimeni jo muutamaan kertaan ja kehoittaa laittamaan kirjan pois.

10. Haaveiletko itse kirjan kirjoittamisesta tai oletko kenties jo kirjoittanut kirjan?
Joskus teininä enemmän. Olen NaNoWriMoon osallistunut useampaan kertaan, joskus "voittanutkin", joten voisi sanoa, että olen kyllä. Ja tietenkin kaikki peruskouluaikaiset "kirjat".

Ideana olisi ollut oikeasti haastaa eteenpäin omilla kysymyksillä, mutta en moista jaksa. Sen sijaan voi vastata halutessaan näihin tai käydä katsomassa MinnaM:n omat kysymykset.

Your ship is going down!

On se vaan ihanaa olla oikeassa! Inhokkiparitukseni Pottereista on viralisesti julistettu virheeksi. Saatoin kenties hieman ottaa voitontanssin askeleita (en tosin kamalasti piittaa tuosta uudestakaan virallisesta canon-linjauksesta, mutta on se kuitenkin pienempi paha).

secondaryideas.tumblr.com

Koska parittaminen on (ON) vakava asia, jossa tunteet purskahtelee ja toisella laivalla seilaavien fiilikset aika yhdentekv... no ei, kyl me kai joskus ollaan empaattisiakin. Ollaanhan?

Matkalla nörttiyden ytimeen

Seikkailin kirjastoni käytävillä etsimässä Anu Holopaisen kirjoja ja olin jostain syystä saanut kirjastotädiltä vinkiksi nuorten hyllyn. En löytänyt Holopaista, mutta löysin jotain, jota en voinut paljoa vastustaa (vaikka taisin kulkea ensin ohi):

 

Kuva: Karisto

Arpakuutioita, selvästikin joku historiallishenkinen mekko ja nimenä "Matkalla nörttiyden ytimeen". Ohi ei voinut mennä, varsinkaan kun lähipäivinä oli tiedossa lähtö mökille. Lisäksi kirjan takakannessa on teksti: "Rohkea kirja Jessien elämän käännekohdasta, suurista pettymyksistä, itsensä löytämisestä, hienoista hameista, Dungeons & Dragonsista ja ihanista isoveljistä!" Toinen syy minkä takia en voinut vastustaa.

Matkalla Nörttiyden ytimeen (Into the Wild Nerd Yonder) on Julie Halpernin kirja. Kirjan päähenkilö Jessie on menossa High Schoolin toiselle luokalle. Normaalisti hän on rakastanut ensimmäistä koulupäivää, mutta tänä vuonna kaikki on toisin: hänen parhaat ystävänsä ovat päättäneet ryhtyä punkkareiksi luikerrallekseen hänen isoveljensä porukan pariin. Hän itse on koulua rakastava matikkanero ja harrastaa lisäksi ompelua eikä oikein ymmärrä ystäviensä suunnan muutosta, ja joutuu siis etsimään uutta porukkaa.

Tämä on selvästi nuorten kirja, mutta se ei missään tapauksessa ole väärin, koska tämä on myös hyvä sellainen. Kirjassa ei ole Sweet valley highn tapaan kuvan kauniita blondeja, joiden ulkonäön kuvailuun keskitytään naurettavan paljon vaan ihan oikean tuntuisia nuoria. Nuoria, jotka ihastuvat väärin ihmisiin, tekevät tyhmiä päätöksiä, pettyvät, löytävät uusia ystäviä, miettivät "onhan toi kiva, mut onko se nyt kuitenkin liian nolo?" Kirjan luki samalla mökkireissulla myös feylana ja molemmat olimme innoissamme. Juuri noin! Tuolta se tuntui, juuri tuollaisia sitä mietti. Ennen kaikkea kyseessä on kirja, joka antaa luvan olla erilainen - tai sitten ihan tavallinen, mitä se tarkoittaakaan. Bonuksena ensikertalaisen kokemus larpista!

Jos kaipaat nopeaa lukemista, suosittelen. Suosittelen myös ojentamaan kirjan oikeaan ikäluokkaan kuuluvalle nuorelle, voi vaikka avartaa hieman maailmaa.

Kotiapulaisten kokkikurssilla

elli-in-wonderland.blogspot.fi

Tässä jokin aika sitten (okei, okein, HUHTIKUUSSA!) luin viimeinkin Kathryn Stockett'n kehutun kirjan "Piiat". Hurmaava! Mukaansatempaava. Silmiä avaava. Luin tätä busseissa, junissa, koulussa joka ikisellä mahdollisella hetkellä, ja tietysti kotona onnessani aina pitkälle iltaan. Onneksi teos ei ole kuin 611-sivuinen, joten järkäleromaaneihin totuneelle tämä oli loppujen lopuksi aika palanen kakkua vaan. Tai piirakkaa.

Itse kirjasta ei oikein muuta sanottavaa ole (LUE SE!), mutta ajattelin jakaa tässä yhden reseptin suoraan kirjasta nyt, kun olen sen itse koekokannut. Ja olihan ruoka kirjassa varsin kantava teema.

Ken tästä klikkaa, spoilaantuu varmasti. O-ou!
Mutta ei, tämä on se toinen kirjan resepteistä. Ja tätä en kokeillut.

No niin, ja asiaan.

s. 65

"Kana on lionnut kirnupiimässä", minä [Minny] sanon. "Nyt sekoittakaa kuivat aineet." Kaadan jauhoja, suolaa, lisää suolaa, pippuria, paprikajauhetta ja hyppysellisen cayennepulveria kaksinkertaiseen paperipussiin.
"Nyt, pankaa kanapalat pussiin ja ravistakaa sitä." 

Näin tehtiin meilläkin. Tämän jälkeen sekä kirjassa että oikeassa elämässä pannulle pantii reilusti rasvaa, johon kanat laskettiin kuplimaan ja ruskistumaan (eli uppopaistettua nannaa oli tiedossa). Ja uskokaa tai äökää, mutta lopputulos oli oikein maihtuva. Piimä sitoi leivityksen kanansiipien ja -koipien pintaan, toi aavistuksen sävyä makuun olematta hyökkäävä ja koko homma toimi kaikin puolin. Kaveriksi kana sai vielä Poppamiehestä ostettua kastiketta potkua antamaan. Sormianuoletuttavan hyvää.

Hyvän mielen muffinssit ja pahan mielen manga

Tiedättekö sen tunteen, kun kävelette jossain, ihan vaan omissa ajatuksissanne hoitamassa jotain juoksevia asioita, ja sitten - PÄNG! Yhtäkkiä jostain ilmestyy jotain ihan vastustamattöman suloista ja sokeriöverin (kirjaimellisesti tai kuvainollisesti) aiheuttavaa. Tällä kertaa kyse oli aiiiivan megahurmaavista kuppikakuista jonkun pop up-kioskissa. Olihan sitä pakko... ja vähän joka laatua.

6 palaa taivasta laatikkoon pakattuna.

*mums, mums* *röyh* Olipas hyvää.

Ja jottei ihan liian sokerihuuruiseksi menisi, niin viimeisimpien hankintojeni joukkoon kuuluvat myös todelliset klassikot mangojen joukossa: Hiroshiman poika JA JATKO-OSA! Eli viimeinkin löysin ja sain hankittua itselleni tuon ensimmäisen ikinä suomennetun japanilaisen sarjiksen. Ja samaan syssyyn myös sen vuosia vuosia vuosia myöhemmin ilmestyneen kakkososan.

Juu, klassikko. Juu, elämänkerrallinen ja faktoiltaan historiallisesti akkuraatti. Juu, tämä oli ensimmäinen lukemani manga silloin joskus. Mutta että voikin sarjakuva saada ihmisen tuntemaan olonsa kurjaksi, vihaiseksi, katuvaksi ja pohjattoman surulliseksi! Ja onhan japanilaisten mielenmaiseman ymmärtäminenkin tämän lukemisen jälkeen ihan uudella tasolla.

Välillä yritystä ymmärtää tuettiin turhankin graafisesti. Terv. Ouva 13 wee.
Kuva cc.oulu.fi/~jek/itsemurha.html

Suosittelen jokaista tutustumaan teokseen, Mutta vain noiden ensiksi mainittujen muffinssien (tai jonkun vastaavan överiherkun) vahvistamana.

"Vapaa" viikonloppu

Mikähän se saa ihmisessä aikaan semmoisen hulluuden, että kahden aika järkyttävän työviikon välissä olevana viikonloppuna se on jotenkin "hyvä ajatus" lähteä tekemään lisää (semi-)töitä? Noh, tähän oli lupauduttu kyllä jo hyvissä ajoin, mutta tällä hetkellä on vähän energiatasot alhaalla. Oli toki ihan mukavaa ja silleen, mutta tänään voi vähän hajottaa pitkässä illassa (siellä ihan oikeissa) töissä.

Ja asiaan. Olin siis Ropeconin leivissä promoamassa tuota Suomen coneista eeppisintä ja kauneinta Finnconin kävijöille. Kontaktoitumista, siirtokuvatatuointeja (♥), herpderp-hengailua ja myyntipöytien kiertelyä. Yhteenkään puheohjelmaan en jaksanut raahautua, vaikka osa kuulostikin houkuttelevilta. After all: job well done, I guess. Sain kiitos-lahjuksena yhdeltä tämän vuoden Ropeconin pääjärjestäjistä tuoreita mansikoitakin, joten ei se nyt kovin penkin alle voinut mennä.

Siirtokuvatatuointeja!
Kuvan (ja käden) omistaa Tiia H.

Mutta siitä myyntipöytine kiertelystä... E he he hee, joo, nyt on lompakossa taas nörttitapahtuman kokoinen lovi. Mut ku oli kaikkee ihQa! >____< *nya*

Magneetteja!
Sievä kettu-neiti ja kaksi Totoron pientä kaveri-henkeä.
Tekijä: Henna Palenius aka Erinei (dA ja Etsy)

Moon Trooper t-paita, koska kaasunaamarit.
(Ja muille kuin nasse-friikeille tämä on siis Iron Sky-fanikamaa.)

My Little Pony + haavamätä + zombit = adsafgsdfs!!1 ♥
Mätäpaise asuu nyt pöpöpurkin ja rutto-stressipallon vieressä.
Tekijä: avaruusotus.tumblr.com

Ruttuisen näköisiä muistilappuja, kuivokantinen vihko ja
mini-toimistosetti. Eivät tosin tapahtumasta, vaan vierestä
löytyneestä hämmennysliikkeestä nimeltä Tiger.

Ja nää nyt ei oo ostoksia ensinkään, vaan BookCrossing-pisteeltä
kierrokselle otettuja sci-fi klassikoita.

c) valtuutetun kuollessa

Tässä jokunen kuukausi sitten oli puhetta siitä uudesta Row-tädin kirjasta. No, sain sen hyppysiini ja olihan se pakko lukea. Luvassa spoilereita ja fanitytön sydänverta.

polkadots.indiedays.com

Kirja alkaa sillä, kun nelikymppinen Barry Fairbrother kuolee äkillisesti ja tapahtumapaikkana toimiva Pagfordin pikkukaupunki menee sekaisin. Kulissit rakoilevat ja kaikki yrittävät pitää niitä pystyssä, vaikka kukaan ei oikeastaan haluaisi. Päältä katsoen kaupunki toreineen ja keskiaikaisine kirkkoineen on mitä idyllisin, mutta lukittujen ovien ja vedettyjen verhojen takana kaupunkilaiset ovat suorastaan sodassa keskenään. Juorut saavat puhelinlinjat soimaan kuumina ja mikä tahansa merkkiä heikkoudesta retostellaan kahvipöydissä. Rikkaat ja köyhät, lapset ja vanhemmat, opettajat ja oppilaat ovat nousseet toisiaan vastaan. Ja kun Barryn paikka kunnanvaltuustossa jää vapaaksi, ristiriidat kärjistyvät. Kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen, eikä lopussa halusisi oikein kenenkään voittavan... Tai ei ainakaan niiden, jotka hävisivät muita vähemmän. 

Paikka vapaana ei todellakaan ole mitään Pottereiden kaltaista. Ei, se ei kerro kenenkään aiemmin tavatun hahmon aikuisvuosista, eikä edes kenenkään hahmon jästiympäristöstä niin, että hahmo olisi sivuroolissa. (Eli siinä menivät salaa hellityt ja hieman nolot toivonhippuset.) Ei, tämä on uusi tarina, uudet hahmot, uusi painopiste. Ei fantasiaelementtejä ihan vain tavallista Britanniaa enempää. Mukulakivikatuja, teennäisiä mutta silti sympaattisia puoteja, kunnallispolitiikkaa, inhimillistä kärsimystä ja sosiaalista draamaa. Luokkaeroja, sukupolvien välistä ymmärrysvaikeutta, juorujen ja asenteiden raakaa voimaa. Ajoittain materiaali on melko graafista ja raakaakin: itsetyydytystä, huumeita, seksiä, väkivaltaa, viiltelyä, raiskaus ja itsemurha. Kaunistelematta ja ajoittain maalattu kuva on melkein vaivaannuttavan selkeä.

 Kirja ei myöskään ole yhtä mukaansatempaava ja itseään ahmimaan pakottava kuin Potterit. Tai edes kirjat, joita yleensä luen. Hahmoihin tutustutaan melko hitaasti ja useammin kuin kerran piti palata takaisin päin lunttaamaan, että kukas hitto tämä tyyppi nyt olikaan. Tarinaa myös kerrotaan vuorotellen useamman henkilön näkökulmasta, mikä vähän sotkee, mutta on myös mielenkiintoista saada esimerkiksi sekä kiusaajan, kiusatun että koulukuraattorin näkökulmat samaan tilanteeseen. Hahmorepertuaari on melkein hengästyttävän laaja, monenkirjava ja kovasti äänessä. Kaikista ei tarvitse pitää, jokaiselle löytyy joku johon samaistua.

Mutta yksi asia on ja pysyy Pottereista tähänkin kirjaan: Rowling tosiaan osaa välittää lukijalleen hahmojensa ajatukset, haaveet ja motiivit erittäin samaistuttavasti. Hetkittäin melkein tunsin teinipojan erektion, vaikka en ole teini enkä poika.

Yöntummat vuodet

Rakastan romaaneja ja rakastan historiaa, joten on luontevaa, että lempilukemistoani ovat historialliset romaanit. Usein haluan lukea jotain, joka sijoittuu vähintään vuosisadan taaksepäin, mielellään enemmän, mutta ehkäpä Hakekaa kätilö! -sarjan innoittamana annoin mahdollisuuden Judith Lennoxin kirjalle Yöntummat vuodet (The Heart of the Night, WSOY 2011, suomennos Hilkka Pennanen).

Kirja alkaa vuoden 1936 keväästä kun englantilainen nuori nainen Kay Garland lähtee vaikutusvaltaisen venäläisen Konstantin Denisovin tyttären Mirandan seuraneidiksi. Tytöt ystävystyvät nopeasti Denisovien talouden matkustaessa ympäri Eurooppaa, mutta molemmille sopiva tilanne katkeaa nopeasti Kayn ollessa ennemmin lojaali Mirandalle kuin tämän isälle. Kay jää yksin ja rahatta Berliiniin, jossa tuleva sota on jo aistittavissa. Mirandasta tulee jälleen yksinäinen ja Kay palaa Englantiin Tom Blacklockin avustamana.

Molemmat naiset jatkavat omaa elämäänsä parhaansa mukaan, rakastaen ja peläten. Sota on kuvattu välillä ahdistavankin todellisesti ja välillä sen vaiheita kuvataan miltei oppikirjamaisesti. Ja siitä pidin valtavasti. Historiasta pitävänä jopa nautin siitä, kunhan pääsin alkuhämmennyksen yli. Kirjassa kerrotaan myös monen muun ihmisen kohtalo, välillä jopa ahdistavan todentuntuisesti sillä sota-aikana kaikille ei voi käydä hyvin.

Historiaa, oikeantuntuisia ihmissuhteita ja vaihtuvia maisemia. Hyvä satunnaislöytö.

WSOY

 

 

Epäkuolleita siellä ja täällä

Mitä syntyy seuraavanlaisesta kombosta?

You Favorite Martianin "Zombie Love Song"
(kuva tumblrista)

Plus...

S.G.Brownen "Breathers - a zombie's lament"
(kuva goodreadsista)

Plus...

Uutuusleffa "Warm Bodies"
(kuva facebooksista)

No vähän yllättäen aika jäätävää innostumista aihepiirin problematiikasta (zombien romatisoimista ja inhimillistämistä, yy-hyyy!) ja zombeista ja vaikka mistä. Ihan inspiroitumiseen asti. Yhteisprojekti työn alla Hailien kämppiksen kanssa, tästä voi tulla mielenkiintoista. Weehee!

P.S. Suosittelen myös lämpimästi jokaisen noista inspiroutimisen osista tsekkaamisen. Laulu on ollut jatkuvassa soitossa kohta pari vuotta, kirja tuli ahmittua thaikkulassa yhtä soittoa, ja jopa tuo elokuva onnistui olemaan romanttinen komedia olematta samalla tavalla ällöttävä, kuin ne yleensä.

All Fool's Day

This is no joke.

Meidän kaikkien suosikki kauhukaksoset. ♥ Eiks je?

Syvä miete

Jo pari vuotta uinunut ja melkein jo syrjään sysätty tatuointihaaveilu heräsi taas, kun tapasin Douglas Adamsin syntymäpäivänä (11.3.) tämän tytön. Tai oikeammin tämän tatuoinnin!

Kuvasi Marjukka Lampo

Kun usein kuulee jupinaa siitä, että nuoret ihmiset ottavat pinnallisia tai merityksettömiä tatuointeja. Tässä tapauksessa noita perustelijoita voikin lyödä kasvoihin sillä faktalla, että nahkaan on hakattuna vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen (eli "Answer to the Ultimate Question of Life, The Universe, and Everything"). Melko filosofista ja syvällistä, etten sanoisi. (Ja tietysti niin nörttiä, että taisin päästää jokin kohtalaisen äänekkään fanityttöilyvinakisun tatskan huomatesani.)

Pilvikartasto

On ollut kumman elokuvaisa kausi menossa, alkuvuoteen mahtuu kolme (3) elokuvaa ja viime vuonna taisin käydä katsomassa yhden, ja se oli tietty Brave.

Viimeisin on Pilvikartasto (Cloud Atlas). Veikkaan etten olisi kovin paljoa kiinnostunut ellei elokuva perustuisi yhteen lempikirjoistani. Lähinnä siis koska en käy elokuvissa. Tartuin joskus kirjastossa vähän vahingossa David Mitchellin romaaniin haahuillessani poikkeuksellisesti scifi-hyllyllä ja sen jälkeen on tarttunut mukaani tarkoituksella. Romaanissa minua kiehtoi kuljetus viiden erilaisen aikakauden ja kertomuksen kautta ensin eteenpäin ja siitä sitten taaksepäin, kauniisti toisiinsa liittyen. Elokuva oli toteutettu hieman eri tavalla, mutta sai sen täysin anteeksi, koska se toimi hyvin juuri noin.



Pilvikartasto on fantasiaa, scifiä, historiaa, taistelua ja rakkautta. Kaunis, groteski, surullinen ja onnellinen. Kokonaisuus jossa on viisi eri tarinaa. Tekisi mieli verrata maatuskoihin; tässä tapauksessa tarinan sisältä löytyy tarina. Pilvikartasto kertoo siitä, miten pienetkin asiat voivat vaikuttaa tulevaisuuteen, miten kaikki on sidoksissa kaikkeen. Päiväkirja Tyyneltämereltä vuonna 1848, säveltäjäneron kirjeet rakastajalleen, oikeamielisen toimittajan tarina, farssi kustantajasta vanhainkodissa, kapinallinen klooni tulevaisuuden Koreassa ja lopulta maailmanlopun jälkeinen heimo Havaijilla. Mukana seuraa myös erikoinen syntymämerkki sekä tietyt numerot ja nimet. Elokuvassa oli myös samoja näyttelijöitä jokaisessa tarinassa, mutta joissain tapauksissa täysin tunnistamattomina. Lopputekstien aikana oli hyvä ihmetellä miten yksi ja sama näyttelijä pystyi tekemään niin monenlaisia rooleja, sukupuoli ja ihonväri eivät tässä elokuvassa ole esteenä ollenkaan. Nautin myös elokuvan visuaalisesta ilmeestä. Jokainen aikakausi oli oman näköisensä, tietenkin, mutta eniten nautin maailmanlopun jälkeisen tarinan puvustuksesta.

Elokuvan aikana nauroin, jännitin, voin pahoin ja kaikkein viimeisimpänä itkin. Ikinä ennen en ole elokuvasalissa itkenyt, mutta loppukohtausten aikana kyyneleet valuivat estoitta. Lopputekstien aikana istuin kuuntelemassa Cloud Atlas Sextettiä ja pyyhin silmiäni. Pilvikartasto ei ole kevyt hyvän mielen elokuva, mutta se on kaunis kokonaisuus, joka antaa toivoa.

Hauska trivia-tieto on, että Natalia Portman on vuonna 2005 antanut ohjaaja Lana Wachowskille romaanin. Hän kiinnostui ja tulos on tämä: kallein itsenäinen filmi tänä päivänä. Pienillä asioilla on väliä: tätäkään elokuvaa, ainakaan tässä muodossa, ei olisi jos kirjaa ei olisi suositeltu.



Our lives are not our own. From womb to tomb, we are bound to others. Past and present. And by each crime and every kindness, we birth our future.

One of the nine clouds

Nyt se on tapahtunut: yksi seitsemästä taivaasta sijaitsee maan päällä. Ja minä olen käynyt siellä. *innostunutta räpistelyä*

Okei, okei, selitän. Luodaanpas vähän mielikuvamaisemaa: Mikä tekee ihmisen todella onnelliseksi? Miten olisi kupillinen kuumaa juotavaa hyvän kirjan ääressä? Paranisiko tilanne vaikkapa suussasulavilla leivoksilla (juustokakkuja! kotitekoisia konvehteja!) ja kauniilla astioilla? Tarjoilijalla? Loputtomalla kirjavalikoimalla ihan siinä vieressä? Noh, tämmöinen paikka löytyy ainakin Tartosta.

www.maitseelamused.ee

Kyseessä on siis Cookbook, joka on nokkelasti nimetty ja liikeideataan nerokas kirjakahvila. Siis kirjakahvila. Pöytiintarjoilulla. Kahvilan esittelysivut (joilla kannattaa käydä jo ihan kuvien takia) sanovat siitä seuraavaa:

"Cookbook is warm little cafeteria in the heart of the Tasku shopping centre – in the Rahva Raamat bookstore. You can enjoy a cup of tea or a slice of our delicious cake alongside reading an interesting book or magazine. [...]We offer our everyday gourmet, which certainly fits into a tired shoppers day or for business lunch."

Voiko olla mitään parempaa tapaa olla kahvilassa TAI kirjakaupassa, kuin hortoilla täpötäysien hyllyjen välissä, valita kirja tai pari omistettavaksi ja kotiin asti odottamisen sijaan voitkin saman tien samassa liiketilassa istua alas viihtyisään, valoisaan ja useita erilaisia pöytä&tuoli-ratkaisuja tarjoavaan kahvilaan? On sohvaa, nojatuolia, baarijakkaraa ja tavallisempaa kahvilapöytää tuoleineen. Ja sitten on vielä pöytään lasin alle upotetut avoimet keittokirjat koristeina. Kyllä kelpasi istua aika huomattavan pitkään.

Minun, miehekkeen ja työkaverin kakut, kupposet ja yhden kirjakin.

Ja sitten pitää tietysti puhua siitä, mitä tarttui mukaan kotiin vietäväksi. Eli ostoskorikatsaus tuosta kirjakaupasta (mutta joka voisi yhtä hyvin olla katsaus koko ostoskeskuksesta tehtyihin hankintoihin, sillä en tosiaan löytänyt/kaivannut sieltä tämän jälkeen mitään muuta).

Now Panic and Freak Out
Kaikkien "Keep Calm"-juttujen vastapaino, eli kirjanen täynnä elämän turhuutta, luovuttamista, pessimismiä ja panikointia pyöritteleviä mietelauseita. Koska mietelauseet. Ja ne "Keep Calm"-jutut. ♥ Tämä on jo tietysti luettu läpi ja nauroin ääneen melkein joka aukeamalla joko puhtaasti huvittuneisuudesta, hämmennyksestä, samanmielisyydestä tai sitten epäuskosta ja päätään nostavasta... jos ei nyt ihan paniikista, niin jostain rinnakkaistunteesta.

William Gibsonin sci-fi-"trilogia"
Tämän sarjan (tai "sarjan", kuulemma eivät välttämättä tarvitse toisiaan) olen halunut lukea siitä asti, kun sen Bangkokissa eräässä megakirjakaupassa näin. Silloin kuitenkin vielä epäröin sen kriittisen pisteen erran ja jätin opukset hyllyyn. Virhe, joka jäi vaivaamaan. No, nyt se on korjattu, kun miehekekin näitä kiinnostuneena hypisteli. Pattern Recognition, Spook Country ja Zero History ovat nyt minun! *muhahahaha*

Mira Grantin (aka Seanan McGuiren) Newsflesh-trilogia
Toinen kolmen kirjan pakkaus, johon ihastelin jo Bankokissa, mutta raahatessani sylissä jo viittä kirjaa, kärsivät nämäkin kodittoman kohtalon. Kunnes nyt ne tulivat taas vastaan ja korjasin tämän(kin) virheen. Feed, Deadline ja Blackout ovat ymmärrykseni mukaan täynnä zombeja, jonkin asteista post-apoa, polittista vääntöä ja jännitystä. Odotan tältä sarjalta suuria.

William Gibsonin ja Bruce Sterlingin "The Difference Engine"
Steampunkkia tyypillisesti sci-fiä/cyberpunkkia tuottavalta kaksikolta. Oikeastaan miehekkeen ostos (tai siis minähän sen ostin, mutta hänen toiveestaan ja hänelle), mutta sen verran kiinnostaa, ettän enköhän minäkin tämän lue. Varsinki jos nuo muut Gibsoni ostamani kirjat ovat niin hyviä kuin odotan.

Sue Townsendin "The Woman Who Went To Bed For A Year"
Ei lainkaan minun ostokseni, vaan nimenomaan tuon kakkua ja kahvia kanssamme särpineen työkaverin. Näytti vain hyvältä kuvassa, että rivit ovat tasan. (Ja työkaverin mukaan ihan kökkökakka koko opus.)

Ennen kuin kuolen

Tämä ei ole innostumista. Eikä ihan hehkutustakaan. Tämä on vaikuttuneisuutta.

Kuva Otavan sivuilta

Minulla on ollut pitempään tarkoitus lukea Jenny Downhamin kirja Ennen kuin kuolen (Otava, 2009). Ensin ei osunut koskaan kirjastossa kohdalle silloin harvoin kun kalenterini "nämä pitää lukea" lista sattui olemaan mukana, sitten halusin lukea jotain kevyempää, jotain ihan muuta. Lopulta tähän oli tartuttava ja jatkoin sinnikkäästi lukemista vaikka aluksi hieman jopa ärsytti. Onneksi jatkoin. Lopulta kirja imaisi mukaansa enkä malttanut laskea käsistäni kuin ihan pieniksi hetkiksi.

Ennen kuin kuolen kertoo 16-vuotiaasta Tessasta, joka sairastaa parantumatonta leukemiaa. Hän laatii listan asioista joita haluaa tehdä ennen kuolemaansa. Menettää neitsyytensä, rikkoa lakia, saattaa vanhempansa takaisin yhteen ja rakastua. Elää vielä kun voi. Ehkä lopulta se, mikä sai minut imeytymään kirjan maailmaan oli Tessan tekemät pienen pienet huomiot ympäröivästä maailmasta ja kyky millä hän tarttui niihin pieniinkin. Myös perheen reaktiot ja ystävän elämä kulkivat tiivisti mukana, oleellisena heijastumana kuolemaa tekevän tytön elämässä.

Vaikka kirjan aihe ei ole kevyt, ei sen lukeminen lopulta synkistä niitä muutamia lopussa vuotavia kyyneleitä lukuunottamatta. Tämä kirja on ylistys elämälle, muistutus siitä, ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu.

Row-täti kirjoittaa jälleen!

Se on tapahtunut! Salaisesti ja ihan huomaamatta. Kuulemma 27.9.2012. Miksei kukaan kertonut minulle?

entertainment.time.com

Ihan vahingossa kirjakaupassa huomasin, että J.K. Rowling on julkaissut uuden kirjansa. "The Casual Vacancy" on naisen ensimmäinen virallisesti aikuisille suunnattu kirja, mutta ihan kuin Potteritkaan lopujen lopuksi mitään "kevyttä ja kivaa" olisisvat olleet. No, tässä uudessa ei ole velhkoulua... ainakin näin päättelin.

Ei, en vielä ostanut tätä. Ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi käteistä mukana, ja lähin ATM (jota ulkkis voi käyttää) oli vasta asuntolalla. Mutta seuraavalla reissullani tuonne ostarille olen varautunut. Sillä onhan tämä saatava, läpi kahlattava ja hyvässä seurassa puitava.

"Wondrously strange novel."

Liian pitkästä aikaa sain taas jonkun kirjan luettua. Kirjan, jota en ole jo lukenut aikaisemmin tai joka ei ole koulutöihin liitännäinen. Ja taas mietin, että miten ihmeessä olen voinut antaa lukemisintoni laantua. Kansien välissä avautuu aina toinen maaima, uusi seikkailu, jonkun toisen sielunmaisema. Tutustuin uusiin persooniin, myötäelän, arvailen, jännitän. Ja ennen kaikkea inspiroidun.

Tämänkin kirjan oti luettavakseni kolmesta syystä. Ensinnäkin tarvitsin jotain luettavaa kaukomaille mukaan otettavaksi ja tämä nyt sattui olemaan kätevästi mukana kulkeva pokkari. Toisekseen halusin nähdä, miten kirjailija on onnistunut nivomaan tarinan yhteen tekstin seassa oleviin vanhoihin valokuviin. Ja kolmanneksi kirja kertoi eriskummallisista orpolapsista. Varsinkin viimeinen seikka oli tärkeä, sillä olen jo kohtalaisen pitkään elätellyt ajatusta, että tekisin lastenkoti-larpin, ja ajattelin kirjan olevan omiaan innoituksen lähteenä. Kyseessä on Ransom Riggs'in esikoisteos nimeltään ”Miss Peregrine's home for peculiar children”.

Sisällöllisesti kirja oli jotain minulle uutta: fantasiaa, mysteeriä, teinidraamaa, traagien rakkaustarina, sekä varjojen kauhuja sekoitettuna seikkailuksi ja ilmeisest sarjan avausosaksi. Ikään kuin vähän vinksahtanutta nuorisokirjallisuutta tai uuskummaan kallellaan olevaa, mutta ei kuitenkaan ihan. Jotain opuksesta teemoineen kertonee se, että kirjasta ollaan kuulemma tekemässä elokuvaa ja ohjaajana toimisi Tim Burton (tietolähteenä siis kanssablogaaja Hailie). Kyllä, tarina on ehdottomasti Burtonmainen. Hyvässä ja pahassa. Nautinko sen lukemisesta? Kyllä, vaikka loppua kohden homma minun makuuni vähän lässähtääkin. Ja kuten todettua, jatkoa lienee luvassa, sillä niin avoimiksi langanpäät jäivät. Käytetty clifhangeri itsessään ei kutkuta minua, en jäänyt raastamaa hiuksia päästäni turhautumisen kourissa, vaan olin lähinnä pettynyt. Olisin odottanut jollain tasolla synkempää ja raadollisempaa lopetusta, vaikka voinkin ymmärrtää tarpeen viimeisten sivujen toiveikkaaseen tunnelmaan. Mutta enköhän minä sen jatkonkin sitten aikanaan lue. (Jos kirja olisi tarkoitus sittenkin toimia yksinään, niin metsään menee: lukija jätetään aivan liian tyhjän päälle ihmettelemään, että mitäs seuraavaksi.)

"books are medicine for the soul"

 quotesandimages.com

Muistan edelleen ensimmäisen reissuni kirjastoautoon äitin kanssa ensimmäisellä luokalla. Valikoin huolella monta Puppe-kirjaa ja pettymys oli kova kun en saanutkaan lainata pelkästään täytetyllä lapulla vaan kirjastokortin sai vasta seuraavalla kerralla. En ole varma osasinko lukea jo silloin sillä minulla ei ole mitään muistikuvaa lukemaan opettelusta, mutta sillä ei ollut väliä kun kotona meille kuitenkin luettiin.

Olen aina ollut intohimoinen lukija, parhaimmillaan tahti on ylittänyt sata kirjaa vuodessa. Kirjoista ei välttämättä jää sillä tahdilla paljon muistiin, mutta kyllä ne parhaimmat jäävät mieleen ja palaan niiden pariin aina silloin tällöin.

Kävin pitkästä aikaa kirjastossa eilen (olen lukenut ystävältä lainattua A song of ice and fire sarjaa). Olin hakemassa tenttikirjoja, mutta kuten pinosta näkyy niitä ei tarttunut matkaan. Tämä myös kertoo suhteestani kirjoihin: olen aina ennemmin uppoutunut romaaneihin kuin koulukirjoihin. Sainpa joskus kirjastokiellonkin, koska en hoitanut läksyjäni muuten kunnolla. Vetkuttelin sitten jo lainaamieni kirjojen kanssa ja taisin jo silloin muun lukemisen puutteessa turvautua Aku Ankkoihin.

Tämän kertaisessa pinossa on päällimäisenä oma kirja, vanha lemppari. Pidän paljon historiasta ja Utrion historialliset (romantiikkahöpsötys)romaanit ovat olleen minun juttuni jo vuosia, vaikka usein päähenkilönaiset ovat ärsyttäviä ja miehet haavekuvia. Silti liimaudun niiden pariin ja ahmin sivun sivun perään ja lopussa huokaan onnellisena asioiden järjestyttyä. Olen tosin huomannut lukeneeni niin paljon Utriota, että parhaimmillaan olen uuden kirjan pääjuonet arvannut muutaman ensimmäisen sivun perusteella, siitä huolimatta ilahdun aina löytäessäni uuden tai lukemattoman kirjan joko kirjastosta tai antikvaariosta.

Pinossa on kolme kirjaa, jotka ovat olleet jo pitemmän aikaan "nämä pitää lukea" listallani jota päivitän sitä mukaa kun jokin tuntuu kiehtovalta. Ennen kuin kuolen, Neidonryöstä ja Että hän muistaisi saman. Sattuivat kaikki löytymään samalla kertaa tenttikirjojen sijaan, joten pidän tätä merkkinä siitä, että kerkiän lukea filosofiaa ja uskontotiedettä joskus myöhemminkin.

Vaino ja viettelys vain sattui silmään tuon kuvan takia ja lukaistuani nopeasti takakannesta sen sijoittuvan 1300-luvun Ranskaan ja kertovan mm. inkvisition toimista olin saman tien myyty. Mainitsematta on vielä Terry Pratchettin Posti kulkee. Kiekkomaailmaan sijoittuvat kirjat ovat myöskin suosikkeja vuosien takaa, nykyään lukisin niitä ennemmin englanniksi, mutta lähikirjastostani harvoin niitä löytyy.

Lukeminen on minulle ennen kaikkea elämäntapa, intohimo. Aloitan aamuni lukemalla (kyllä, hampaitakin pestessä) ja illalla viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa laitan kirjan yöpöydälle. Koulumatkat ovat ikuisuuden pituisia ilman laukusta löytyvää romaania ja sukulaiset kyselevät onko kirja jäänyt matkasta jos en käperry saman tien sohvan nurkkaan lukemaan. Taidanpa palata Utrion pariin puistelemaan päätäni Blankan jääräpäisyydelle.