keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Pelinjohtajan yöpala

Oho, olenpas ollut taas pitkittyneesti hiljaa. Onneksi Hailie on pitänyt teille seuraa sillä aikaa kun minä järjestin larpin (josta teen ihan erillisen oman kirjoituksensa tässä lähipäivinä - lupaan ja vannon). Peli itsessään oli lauantaina ja sunnuntaina, mutta pelinjohtotiimillä oli kova kuhina päällä jo hyvän aikaa etukäteen ja kaikki huipentui tietenkin perjantain ja lauantain välisenä yönä vahingossa koko yön kestäväksi venyneeseen "kirjansidontalinjastoon". Noh, onneksi perjantai oli ollut myös leivontapäivä, joten saimme töiden ohessa napostella herkkuja.

Kaneliset omenamuffinssit

Taikina
  • 200 g voita 
  • 2 ½ dl sokeria 
  • 2 munaa 
  • 6 dl vehnäjauhoja 
  • 2 tl leivinjauhetta 
  • 3 tl kanelia 
  • 2 tl kuivattua inkiväärijauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • ripaus suolaa 
  • 2 ½ dl maitoa 
Täyte
  • 2 hapanta omenaa 
  • 2 rkl fariinisokeria 
  • 3 tl kanelia
  • "ruiskaus" sitruunamehua 
Valmistus
  • Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen. 
  • Yhdistä kuivat aineet keskenään. 
  • Lisää jauhot taikinaan vuorotellen maidon kanssa. 
  • Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa n. sormenpään kokoisiksi paloiksi.
  • Sekoita omenoihin fariinisokeri, sitruuna ja kaneli. 
  • Täytä muffinssivuoat taikinalla, ja painele omenanpalasia vuokiin syvälle taikinan sisään. TAI! Laita muutama omenanpala vuuan pohjalle ja laita taikina päälle. (Tein pellillisen kummallakin tavalla, molemmat toimivia ja herkullisia.) 
  • Paista 200*C keskitasolla n. 20 min.
  • Hyviä sekä juuri uunista tulleina, että seuraavana yönä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti