pimpelipom

Nyt jaan maanantain kunniaksi jotain ihan muuta kuin intoilututtavaa ja ihanaa, mutta koska ah nostalgia ja muistot ja vaikka mitä, niin leikitäänpäs yhtä leikkiä...

Kuvittele, että olet suljetussa muutaman huoneen kokoisessa tilassa. Väliovia ei ole. Tässä tilassa syöt, nukut, hengaat ja työskentelet. Ja taustalla soi koko ajan taukoamatta tasaisella voimakkuudella tämä:



Koko v*tun ajan. Tunnista toiseen. Sitä ei saa pois päältä, ääntä ei saa säädettyä, se on pidemmän päälle niin ärsyttävä ettei sitä voi edes vaan ignorata. Kokeilepa huvikses kotona. Ihan vaan vaikka tunnin verran. HC-itseensä uskojat voi ottaa vastaan vaikka 24 h haasteen. I dare you. I double dare you!

Kyseinen musiikillinen huipputuotoshan pyöri siis vuosia sitten pelatussa larpissa Terra Nova tiloissa taustamusiikkina (pelinjohtajat olivat tehneet tässä erittäin tietoisen valinnan) ja sai kaikenlaisia lempinimiä kuten "Tellus pimpelipom", "Tellus tilulilu", tai "ÄÄÄÄÄÄÄÄäääeeeiiiiii V*TTU enää tota mä tuun hulluks!!!!!"

Jaa mikä sai minut nyt vuosien jälkeen palaamaan tämän ääreen? Koska kaveri lähetti sen minulle ihan puhtaasti sitä tarkoitusta varten, että saisin puhelimen herätyskelloon raivostuttavimman mahdollisen ääne ja siten ekstramotivaatiota kammeta peittojen alta taas uutta päivää päin. Koesoitin aamuhälyn... huh kun nousi addrenaliinitasot ja alkoi raivostuttaa ihan kaikki. :D

Pakaste

Leffapäivä! Käytiin Hailien kanssa siis eilen viimein katsomassa Disneyn tuorein: Frozen (aplodeerataan kaikki taas bingille käännöksestä). Leffan lisäksi ohjelmassa oli kans vähän vahinkoshoppailua. Päänsäryt meinasivat pilata päivän (aivan kuten olivat pilanneet edellisen yönkin), mutta apteekin kautta kurvaaminen auttoi asiaa.

Spoilerit leffasta mahdollisia (jopa todennäköisiä), neilikoiden jälkeen puhun taas päivästä muuten.

Päällimmäisenä elokuvasta jäi mieleen se, kuinka päätähuimaavan KAUNIS se oli. Lumihiutaleita, jääkiteitä, pakkaskukkia, tykkylunta, kimallusta, puuteria, sinisen sävyjä lähes mustasta liki valkoiseen. Ja miten se onnistui esittämään talven molemmat kasvot: toisaalla kova, kylmä, pimeä, tappava, julma, pelottava, ja toisaalla kaunis, häikäisevä, leikkisä, suojeleva, piilottava. Tulee elävästi mieleen eräs kirjoittamani LARP-hahmo muutamia vuosia sitten pelattuun keijupeliin...

Toisekseen... ne laulut! Toimivat suomeksikin (koska mentiin vahingossa katsomaan dubattu versio, kun ei haluttu tinkiä 2D:stä), vaikka alkuperäiset onkin aina alkuperäisiä ja silleen. Onneksi on internet ja youtube. Mutta siis tosiaan, alun heijaaheijaa-joikaaminen ja jäälaulajien joukkolauluksi muuttuminen (jota ei ylläristi youtubesta löytynyt muuta kuin originaalina) toimivat suomeksi alkuperäistä paremmin, itkin kun Lumiukko tehtäisiinkö? loppui siihen oven takana istumiseen (ihan kun se MYRSKY ei olisi ollut tarpeeksi kamalaa TT__TT), ja sitten tietysti se supervoimaantumismuodonmuutoskasvamislaulu: Taakse jää. Suomeksi ja englanniksi ihokarvat nostattava ja kurkkua liikutuksesta kuristava. Vaikuttava. Bitch please-asenteikas. Ja mielestäni näitä kahta versiota on vaikea verrata keskenään, sillä niistä huokuva henki on kielten välillä "aavistuksen" erilainen. Englanniksi se on enemmän voimaannuttava ja suomeksi enemmän semmoinen... keskisormehtava. Sydämiä molemmille, paljon, enygays. ♥

Tarina itsessään oli melko perus Disney, sillä erotuksella, ettei se "tosirakkauden teko" sitten ollutkaan lopulta siihen rakkaustarinaan liittyväinen, vaan kulminoitui siskosten väliseksi rakkaudeksi. Herkkistä. Ja opetettiin kans, ettei muukalaisiin voi välttis luottaa (eikä ainakaan vaan syöksyä naimisiin ja sitten suuttua niille, jotka toimivat järjen ääninä).

Summa summarum: Suosittelenko? JOO! Duh!

Sitten siitä muusta päivästä. Shoppailua, joka lähti ihan siitä viattomasta ajatuksesta käydä hakemassa uusia nimettömiä vanhoja korvaamaan, mutta lähti sitten vähän lapasesta. Onneksi alet ja semmoiset, niin lovi lompakossa ei kasvanut suuren suureksi. Ja yllättäen päädyimme Hailien kanssa hankkimaan samoja asioita molemmille. Niin kuin himppasen hipsterit peura-jättiläispaidat (tsihihi-ihana, voi kääriytyä ja piiloutua), ja ihan äärihipsterit neulepöllölämpöpussit ruusuhajusteella. :D Nauroimme näille vielä bussissakin, ei loppunut vahinkosamistelu laukkukaksosuuteen. Mitähän seuraavaksi?

Peurapaita, lämpöpöllö, ruusuhiusklipsejä ja MLP-sarjiksen 3. numero.
(Ja nimettömiä ja lääkkeitä, mutta niitä ois tylsä kuvata.)

"CMX ja YUP on sellaista yliopistoa käyvien vihervasemmistolaisten juppien musiikkia."

Olen kuunnellut CMX:ää vissiinkin 13-vuotiaasta. Kirjaston levyhyllystä huomasin levyn nimeltä Rautakantele, joka tietenkin oli kanteletytön lainattava. Miltei kymmenen vuotta myöhemmin olen yhä edelleen fanityttö. Nykyään jopa yliopistoa käyvä sellainen, vihervasemmistolaisesta jupista en ihan tiedä. Olen toki siinä mielessä "vääränlainen" bändin fanityttö, etten osaa kertoa oikeastaan mitään faktoja bändistä tai sen jäsenistä vaan joudun tarkistamaan netistä/levyltä/iPodilta, mutta osaan kuitenkin laulaa mukana keikoilla ja bändi merkitsee minulle paljon, joten fanityttöilen jatkossakin. (Bändi on perustettu ehkä -85 Torniossa, A.W. Yrjänä on keulakuva, sanoittaa ja säveltää, Rautakantele-levyn kappaleitakin osaan jonkin verran nimetä. Tiedän myös, että Meidän syntimme on Dinosaurus s-- levyltä. Siinä taitaakin olla kaikki osaamani faktat.)

Sain M:lta kaksi lippua lahjaksi CMX:n perinteiselle itsenäisyyspäiväkeikalle ja käytiin se eilen katsastamassa. Keikka alkoi aika epätyypillisesti Yrjänän istuessa ja soittaessa kitaraa, alkuun tuli viisi hidasta kappaletta joihin sisältyi yksi kaikkien aikojen lemppareistani, Pelasta maailma. En tahdo nähdä enää yhtään alastonta saikin jo enemmän liikettä aikaan ja loppu keikan vain hymyilin tyytyväisenä. Ihan mieletön settilista! Monipuolisesti koko tuotantoa, mukana myös Kaikkivaltias Talvikuningas -levyltä, jolta ei yleensä soiteta mitään, koska se on "liian vaikeaa keikoille", mutta tyypit lauloi mukana jo riffiä! Mukaan oli päässyt myös Puuvertaus, joka on myöskin yksi lempikappale, mutta jota en ole edes osannut toivoa keikalla kuulevani. Ja nyt alkaa tulla sen verran huutomerkkejä, että taidan vaan todeta väsymyksen ja (ihmis)ahdistuksen kaikonneen jonnekin keikan jälkeen ja tietenkin yhä edelleen olen vaan onnellinen. Hyvä musiikki, hyvä keikka ja hyvä seura voivat tehdä ihmeitä.