Typeristä unelmista

Olen viimeaikoina pohtinut taas unelmia ja haluamisia ja näihin yllykkeisiin tarttumista. Pariisin jälkeen varsinkin oli semmoinen olo, että olinkohan nyt tosi tyhmä pentu, kun semmoisen määrän rahaa käytin, koska Pokémon. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mitä sitten vaikka olisinkin ollut? Ketä se liikuttaa? Koska ei minua ainakaan: rahatilanne salli sen oikein mukavasti, oli aikaa ja reissu kasvatti onnellisuuttani.

Sama juttu pätee niin moneen muuhunkin asiaan elämässäni: lapsellisia printtipaitoja, pimeässä hohtavia glitterkynsilakkoja, piirrettyjä, mangaa, My Little Pony-figuja... Jopa mun hiusväri on "ei-niin-kovin-aikuinen". Ja vaikka olenkin näihin valintoihini ja saavutettuihin haluamisiin tyytyväinen, niin silti aina toisinaan motkotan itselleni. Joten vaientaaksweni tämän sisäisen itse-nuhtelun äänen sekä muistuttaakseni itseäni oikeudestani valita ihan miten lystään, ostin tämän. Ja kehystin seinälle. Nih!