tiistai 1. heinäkuuta 2014

Medi-evil

Vaikka tarkoituksena oli sunnuntai pyhittää lähinnä makaamiselle ja jouten olemiselle, niin kaverit pahuksen palleroiset onnistuivat minut houkuttelevat mukaansa Turkuun ja Keskiaikamarkkinoille. Klo 10 istahdimme siis Hailien partaisemman kaveriasian ajamaan autoon ja suuntasimme kohti länttä. Vettä satoi, mutta henki oli korkealla.

Hailien sunnuntain asu: kumpparit, sontsa
 ja riittävän pitkät hihat ynnä helmat.

Markkinat itsessään olivat loppujen lopuksi aika toissijainen juttu, paljon tärkeämpää oli tapahtuman voima ihmisiä kodistaan ulos houkuttavana tekijänä. Hassua kyllä, kaupunkivierailumme aikana tapasimme enemmän toisia pääkaupunkiseutulaisia, kun turkulaiset ystävämme puolestaan vetosivat kurjaan keliin ja pysyivät kotosalla. Onneks myö ei oltu sokerista. Ja onneksi karamelliomenat ja toffee puolestaan oli.

Mals osti sokerista suloisuuttaan
korostaakseen sekä siveytensä
suojelemiseksi emännän puukon

Markkinahumun lisäksi kävimme Lone Starissa nauttimassa hieman apetta (tulisinkaan kastike ei vieläkään tuntunut miltään, chilitoleranssi ei selvästi ole laskenut niin paljon kuin luulin), sekä myöhemmin kostuttamassa kurkkujamme Koulussa. Kelpo mestoja molemmat, edelleen. Kotimatkalla vielä piipahdimme Kasvihuoneilmiössä ja tämän kaiken jälkeen kotiin illan hämärtyessä mönkikin aika tyytyväinen ja poskilihaksensa kipeiksi nauranut meitsi. 

Maanantaiaamuna väsytti kovasti lähteä töihin, mutta joskus se vaan on sen arvoista.

Or cider? 

2 kommenttia:

  1. Tuo Hailien sateenvarjo on ihana! Ja oli ihana nähdä teitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, nähään jotenkin hassun harvoin ja randomisti aina. :D

      Poista