Uloskestää

thefourohfive.com

Outlast, tuo hehkutettu kauhupeli. En ole ihan yhtä vaikuttunut kuin moni muu. Siinä oli lähinä paljon kestettävää. Alun säikäyttelyhetkien (ok, huusin ja kiljuin tavoilleni uskollisena...) jälkeen niihinkin tottui, ja mua on sentään äärimmäisen helppo pelotella. Homma meni vähän turhan putkijuoksuksi ja turhautumukseksi. Ja mä en ees pelannut, katsoin vaan vierestä. Tätä mieltä oli puikoissa ollut:

Outlast oli kyllä suuri pettymys (no ok se on vielä kesken, mutta en näe että se jostain voisi uusia kauhuelementtejä enää kehittää). Ei ole kauhupelitkään niinkuin ennen. Hullujenhuonepremissi on niin monta kertaa nähty, että luulis pelintekijöillä olevan paljon hyviäkin esimerkkejä miten siitä saadaan ahdistava ja pelottava. Sen sijaan hoitohuoneissa ja käytävillä penismurhaajaa parkourilla karkuun juokseminen lähinnä sai mut ja yleisön nauramaan. 

[...] plus valtaosa sen laitoksen asukeista näytti enemmän tai vähemmän kokovartalopeniksiltä. Myös niiden tekoälyn kapasiteetti oli samaa luokkaa. "hurdurr se meni tähän huoneeseen johon johtaa vain yksi ovi, jossa on kaksi kaappia. hmm. ei näy. avaan vain sen toisen kaapin. tyhjä. no hitsi, taisi olla enkeli."

Taiteilija ottanut vapauksia, pelissä penikset olivat näkyvissä. Graafisesti.
gentleatmosphere.deviantart.com

Ja juu, peli on edelleen kesken. Ainakin itselleni, en tiedä pelasiko Herra M sitä sitten ilman yleisöä loppuun, mutta itse en ole "suurta loppuratkaisua" nähnyt. Ihan siksi, ettei pahemmin kiinnosta. Koska koko matka oli vaan persluisua alaspäin ja mikään, MIKÄÄN, kuviteltavissa oleva edes etäisesti sisäistä logiikkaa seuraava lopetus ei tuon pelin arvoa silmissäni kykene ihan hirveästi nostamaan.

Edit: Pitihän se loppu katsoa, kun kerta The Heartlessin kanavata löytyi. NEWSFLASH: oli ihan yhtä huono kuin epäilinkin, vaikka pelaajan kommenttiraita pelastikin paljon. "Have I walked in another game here?" ja muita timantteja. Tosin loppu oli hyvin erilainen kuin mitä odotin, vaikka olisihan se pitänyt pystyä tajuamaan näin jälkiviisaasti katsottuna. Huono toki ihan oletetusti, mutta eri tavalla huono.

Ai juu, kävi ilmi, että kohta johon Herta M oli lopettanut pelaamisen ja jota pidimme jo ihan pelin loppua edeltävinä hetkinä EI OLLUTKAAN sitä. Ei, ei lähellekään, vaan pikemminkin vasta puoliväli!

Oikesti pahinta oli, kun peli vaan jatkui ja jatkui ja jatkui!!!
ARGH! Oppikaa lopettamaan ajoissa! *turhautuminen*
theminttu.tumblr.com

Kauhukliseiden kerääminen on ainoa, josta peli saa kultaisen tähden: mielisairaala, vankila, pyromaani, uskonnolliset hullut, sähköt poikki, ukkonen, kamerakuvan flikkeröiminen, hullu lääkäri/tiedemies, painajaisia, kaupunkilegendoja/satuja, kummituksia, hallusinaatioita, ihmissyöntiä, alastomia murhaajia, vertavertaverta, kynttilöitä, seiniin kirjoitettuja viestejä, hallituksen salaliitto, kellari, ullakko, viemäri... Ja lista vaan jatkuisi! Kaiken huipentaa se huisin pelottava vitun avoin loppu!!!!1 Uuu, scary, no-one gets to know what happened!

secondaryideas.tumblr.com

Tuomari Ei-Ihan-Nurmio

Viimeinkin. Viimeinkin ehdin ja sain aikaiseksi katsoa elokuvan, joka olisi pitänyt käydä katysomassa jo valkokangasesityksien aikaan. Mutta ei ollut minkäänlaista ajallista mahdollisuutta siihen. Sitten tulivat ongelmaksi jaksamis- ja piheysseikat: sehän pitäisi etsiä jostain ja ostaa (koska kyllähän näin hienoa asiaa pitää rahallisesti laillisia teitä tukea). Nyt, viimeinkin: täyttymys.

wadewilson4president.tumblr.com

Dredd. NIIN PALJON RAKKAUTTA! (Ok, ei niin paljon kuin Pacific Rim, mutta aika tosi paljon silti.) Cyberpunkkia. Oikein silleen oikeesti eikä minään pintakiiltona vähän vaan. ♥ Dredd itse oli myös matalaääninen, vähäpuheinen, nyrpeä, ynseä ja macho. Aseet olivat isoja, ammuksia kului, asioita särkyi. Oikein. Kestokin tälle kaikelle oli mitä sopivin, sillä puolessatoista tunnissa ei ehdi pitkästyä eikä turtumaan, vaan kaikkea on ihan silleen sopivasti.

Some men just want to watch the world burn.
ramblingsofadeadite.tumblr.com

Ma Ma itse myös luikersi sydämeeni heti - jotenkin ihan todella karismaattinen, hyytävä ja totaalisen sekaisin kuitenkaan hillityn ulkokuoren rakoilematta (niin kuin kahjoutta yleensä alleviivataan... niillä laikilla pienillä äännähdyksillä ja liikkeiden säpsähtelyllä ja katseen nykimisellä ja äh).

Bitch, I might... love... you.
doctordonna.tumblr.com

Inhalaattorikäyttöiset huumeet olivat kiehtova ratkaisu, joka salli ihan niiden tavallisten crack-piippujen ottaa askeleen eteenpäin teknisyyden portailla. Niitä piti jopa ravistaa niin kuin astmapiippuja, kuinka todella riemastuttavan kekseliästä. Elokuva itsessään oli minusta myös visuaalisesti ja äänimailmoiltaan hieno: osa-aikainen slow motion kuva toimi ihan todella hyvin kohtauksissa, joissa joku oli Slo-Mon vaikutuksen alaisuudessa. Tavallisenja hidastetunkuvan vuorotellessa tuli ihan erilainen fiilis siitä huumeen käytöstä ja miltä kaikki voisi näyttää: paineaallot luodeista, hidas veren purskahtaminen, sirpaleet, vesipisarat, savu. Kaikki oli niin kovin kaunista ja kieroutuneen rauhallista. Äänien hidastuminen ja venyminen (mutta ei semmoiseksi mauttomaksi mölinäksi) täydensi tämän. Kaiken tämän vaihtelu ronskin, rujon ja rokkaavan "peruskuvan" kanssa toi elokuvan kerronnan rytmiin mielenkiintoista polveilua.

Huumevalistus on aina paikallaan.
eamonn1961.blogspot.fi

 Ja sanonpahan vielä tähän väliin: ei tätäkään elokuvaa dialogin takia katsota. Tai odottamattomien ja kasvattavien juonenkäänteiden, vaikka tarinalla onkin moraalinen opetus ("noudata lakia"). Mutta nämä seikat eivät ertä tätä olemasta mitä parhain tapa käyttää iltaa. Kestonsa puolestahan tämän ehtii hyvin vaikka kahdesti siinä ajassa, missä muut katsovat syvällisen ranskalaisen taide-elokuvan.

NVCR

Oopsy, ostin vielä yhden mukin. Mutta tällä kertaa vetoan ihan oikeasti artistien tukemiseen; yleisöön vetamiseen käytettiin audioaikaa useamman episodin alussa ja kaikkea. Joten työssä käyvänä aikuisena ihmisenä päätin kantaa korteni kekoon ja saada vastalahjaksi (aka "ostaa") tämän kohtuuttoman päheän Night Vale Community Radio-mukin.

Meillä oli Novan kanssa ihan liian jännittävää tätä kuvaa
kasaan sählätessä. Tulos: "taiteellinen".

Ja koska tuo toisen puolen silmä-symboli ei vaan oikein näy edes peilin kautta, niin siellä on siis olevinaan yhteisön tunnus:

commonplacebooks.com

Tämän mukin haltuuni haalinta oli muuten tavallista jännempää, sillä tuotetta myynyt TopatoCo ilmoitti 'murican ulkopuolelle lähetettäessä olevan semmoinen 8-15 % mahdollisuus, että paketti hukkuu matkalla, eikä koskaan löydy enää mihinkään (eli ei rahoja takaisin, mutta ei myöskään materialistista onnea). No, harkittu riski kannatti (...köh, asennoiduin menettämään rahani hyvän asian puolesta), sillä ilokseni parissa-kolmessa viikossa kuppi saapui perille. Jej!

Sohvaperunailua

Tämä ostostelukuva on pitänyt oikeastaan laittaa tänne jo kuukausia sitten. Kesäkuun alussa, itseasiassa. Silloin teimme miehekkeen kanssa puuduttavan ja läkähdyttävän automatkan Iisalmeen. Kuopiossa pysähdyimme kirjainhuoltsikalle syömään ja tankkaamaa. Mieleni teki makeaa, joten päätin piipahtaa marketin puolella. Hetken mielijohteesta kävelinkin lastenhyllyn ohi, ja HERRAMUNJEE STAR WARS-LEGOJA! Halusin ostaa kaikki, mutta mieheke kielsi. Mutta sain valita ja ostaa yhden, koska kesä ja hyvä mieli ja jäätelö.  Joten valkkasin Death Starin. ♥

Legojen lisäksi mukaan tarttui kolaremmejä (naamaarutistavan
 hyvää), Brave ja Nemoa Etsimässä. Oi onnea.

Ja koska tänään katsoin taas Meridan ja kuningattaren äiti/tytär-suhteen kasvukipuja tippa linssissä, niin ajattelin tämän viimeinkin tänne heittää. Kolaremmejä ei tällä kertaa kaverina ollut, mutta lettuja oli.

btchflcks.com

Oi kesä ja hymyilyttävät muistot. Nyt on niin oudon hyvä mieli taas, että melkein tekisi mieli purkaa tuo fighter-alus ja koota se uudestaan ihan näpertämisen ilosta. Melkein.

My cup of teehee

Asuttamassani kotitaloudessa on aivan älytön määrä kuppeja. Varinkin jos ottaa huomioon sen, kuinka mota niitä on omistamassa (kaksi) kaappitilasta nyt puhumattakaan. Moneen kertaan olen miehelle luvannut, etten enää hanki kuppeja, tai edes hyväksy niitä lahjaksi. Noh...

Mutku ne on niin squeeeableja! Ja isompiakin kuin perus
muumimukit. Paitsi tuo taaimmaisin. :P

Kettusettiin kuului lautanen, kulho ja kuppi. Hellyyttävän
kuvituksen lisäksi niissä tuo alareunassa näkyvä väriraita on
KUMINEN LIUKUESTE! Ihan järisyttävän hyvä idea
lasten (ja muiden toheloiden) astioihin! 

Saatoin ehkä sortua. Mutta kun Romantically Apocalyptic, Pikku Prinssi, ja ketut. Ja kettusetti ja Pikku Prinssi ovatvähän niin kuin matkamuistoja Pietarista (tästä matkasta tulee jonkilainen kirjoitus vähän myöhemmin). RA-muki taas oli artistin tukemista. Ja deviantART Shopin testaamista (yhtään en pepusta vetäisyt tätä syytä just ja tässä. Mutta dA:n eduksi on kyllä sanottava, että kaikki oli helppoa ja nopeaa. Kuppikin tuli pakattuna niin paksuun ja tiiviiseen styroksikuutioon, että kesti myös mämmikouratyyppisen portaita alas pudottamisen.).

Ruskeat paperipussit. ♥
Ja tuo teksti on jotain venäjää (for real), mutta kauniisti käsin
mustekynällä kirjoitettua. 

Saatoin myös ostaa lisää teetä. Mutta kun putiikki oli pieni, vanhanaikaistyylinen (mausteet, teet ja kaahvit olivat lasipurkeissa hyllyillä, oikea punnusvaaka, mustekynä kuitin kirjoittamiseen, vanha kassakone...) ja tuoksui huumaavalta. Aikani haisteltuani minulle esiteltyjen teepurkkien sisältöä (kielimuuri: kukaan ei ymmärtänyt ketään) päädyin valitsemaan nämä kaksi: toinen tuoksui lähinnä ruusulle, toinen oli muuten vain kukkainen. Molempia 3 oz ja lähdin saaliini kanssa tyytyväisenä jatkamaan metroasemien ihailua.

Onnelisuutta on: kirja, omena ja uuden teen koemaistelua
(hunajainen, kesäinen, kevyt) uudesta teekupista.

P.S. Mitäs mitäs? Olen muutama päivän poissa ja Hailie ottaa vallan. Mahtavaa!

"Enkä tarvitse uusia kenkiä, ainakaan mitään 'hauskoja'"

On varmasti tuttu tunne kun nettiä selaillessa tai katua kulkiessa vastaan tulee jotain erityisen ihastuttavaa, jotain, josta tietää ettei sitä tarvitse, mutta jonka luokse palaa sitten kuitenkin. Minulle kävi kesällä niin. Kahdesti. Kenkien kohdalla.

Ensimmäinen ostokseen asti vievä kerta oli kun viattomasti pyörin lounastauon lopulla kenkäkaupoissa etsimässä matalia kesätossuja edellisten hajottua. Päädyin Dinskon alennushyllyille ja sieltä ne löytyvät: matalat, mustat tossut, jotka voi vaan sujauttaa jalkaan, kaiken lisäksi nahkaa ja hinta joitain kymppejä. Ostokset eivät vaan jääneet siihen kun näin kukkakengät. Eihän ilman sellaisia voi olla! Tässä vaiheessa päätin unohtaa blogissakin näkyneet kukkasandaalit H&M:ltä ja ostin kangasavokkaat.

"Orastavaa väsymyskiukkua hoidettu suunnittelemattolla kenkäshoppailulla" kerroin fb:ssa näistä kauneuksista.

Sitä ennen olin jo päätynyt Zalandon sivuille. En tiedä yhtään miksi. Rakastuin erääseen karkkivihreään kenkäpariin, mutta totesin viisaasti: "Ihan uteliaisuudesta nettikaupoissa pyöriminen voi aiheuttaa sen, että tekisi mieli vähän nyyhkiä kun avokkaat eivät vaan ole vaihtoehto. (Enkä tarvitse uusia kenkiä, ainakaan mitään 'hauskoja', joten nyt voisi lopettaa.)" Kyllähän minä taisin vältellä niiden tilausta useamman viikon, mutta en vain päässyt niistä eroon!

Vihreät kengät, joiden värisävyn pelkäsin olevan jotain kamalaa, mutta ovat herkullisen karkkivihreät. Sydämet ovat reikäkoristelua, valkoiset rusetit ovat ihanat ja rosoinen päkiän pohja tuo kivaa rouheutta niin näistä kengistä ei saa välittömästi diabetesta. Ovat mukavat jalassa ja pysyvät jopa matkassa kun laitoin tuommoiset rumat kätevät kantapäätyynyt lisäksi.

Täytyy tosin sanoa, että Dolly Don laatikko oli sen verran ällösöpö, ja vielä kun sieltä paljastui nämä kengät, olin hetken aikaa sokerihumalassa. Kuvassa ei valitettavasti näy pastellisävyistä raidoitusta laatikon kyljissä.

Jos joku muuten sattuisi ihmettelemään miten ykskaks olen näin aktiivinen niin vastaus on helppo: tentit lähestyvät.

Matkalla nörttiyden ytimeen

Seikkailin kirjastoni käytävillä etsimässä Anu Holopaisen kirjoja ja olin jostain syystä saanut kirjastotädiltä vinkiksi nuorten hyllyn. En löytänyt Holopaista, mutta löysin jotain, jota en voinut paljoa vastustaa (vaikka taisin kulkea ensin ohi):

 

Kuva: Karisto

Arpakuutioita, selvästikin joku historiallishenkinen mekko ja nimenä "Matkalla nörttiyden ytimeen". Ohi ei voinut mennä, varsinkaan kun lähipäivinä oli tiedossa lähtö mökille. Lisäksi kirjan takakannessa on teksti: "Rohkea kirja Jessien elämän käännekohdasta, suurista pettymyksistä, itsensä löytämisestä, hienoista hameista, Dungeons & Dragonsista ja ihanista isoveljistä!" Toinen syy minkä takia en voinut vastustaa.

Matkalla Nörttiyden ytimeen (Into the Wild Nerd Yonder) on Julie Halpernin kirja. Kirjan päähenkilö Jessie on menossa High Schoolin toiselle luokalle. Normaalisti hän on rakastanut ensimmäistä koulupäivää, mutta tänä vuonna kaikki on toisin: hänen parhaat ystävänsä ovat päättäneet ryhtyä punkkareiksi luikerrallekseen hänen isoveljensä porukan pariin. Hän itse on koulua rakastava matikkanero ja harrastaa lisäksi ompelua eikä oikein ymmärrä ystäviensä suunnan muutosta, ja joutuu siis etsimään uutta porukkaa.

Tämä on selvästi nuorten kirja, mutta se ei missään tapauksessa ole väärin, koska tämä on myös hyvä sellainen. Kirjassa ei ole Sweet valley highn tapaan kuvan kauniita blondeja, joiden ulkonäön kuvailuun keskitytään naurettavan paljon vaan ihan oikean tuntuisia nuoria. Nuoria, jotka ihastuvat väärin ihmisiin, tekevät tyhmiä päätöksiä, pettyvät, löytävät uusia ystäviä, miettivät "onhan toi kiva, mut onko se nyt kuitenkin liian nolo?" Kirjan luki samalla mökkireissulla myös feylana ja molemmat olimme innoissamme. Juuri noin! Tuolta se tuntui, juuri tuollaisia sitä mietti. Ennen kaikkea kyseessä on kirja, joka antaa luvan olla erilainen - tai sitten ihan tavallinen, mitä se tarkoittaakaan. Bonuksena ensikertalaisen kokemus larpista!

Jos kaipaat nopeaa lukemista, suosittelen. Suosittelen myös ojentamaan kirjan oikeaan ikäluokkaan kuuluvalle nuorelle, voi vaikka avartaa hieman maailmaa.