Un nun nun, kauniista ajatuksista ja hyvästä (*köh köh*) suunittelusta huolimatta en millään saa tämän kuun puolella julkaistuksi elokuun Kawaii Boxin läpikäyntiä. Byäää! Mutta se on tulossa. Samoin on tulossa myös glitter-diy-projekti, josta esimakuna alla oleva kuva. Ja kuvan taustakin on itseasiassa kurkistus tuleviin jukaisuihin, joten ehkä tämä kolminkertainen kurkistus tulevaisuuteen oman erehtyväisyyteni tunnustamisen lisäksi hyvittää sen, että oikean postauksen sijaan julkaisen vain "placeholderin"? Joohan?
Palataan taas syyskuussa astialle. Hailie saattaa palata jo ihan alkupäivinä (en tiiä, se on jännä nainen), mutta mie jatkan tietokoneetonta ja vapaa-ajatonta elämää vielä hieman pidemmälle. Kuitenkin: SOON!
Oh hoh, onpas siitä taas aikaa, kun olen ollut täällä ääbessä. Onneksi Hailie on löytänyt sisäisen intoilijabloggaajansa ja hoitanut tätä superhipsteröintihommaa ihan itse. *aplodeeraa* Nyt kuitenkin ajattelin rikkoa blogihiljaisuuteni kertomalla karkkikokkailukokeilustani.
Paitsi että oikeammin kyseessä oli pikemminkin "karkki""kokkausta", sillä kumpikaan sana ei kyllä varsinaisesti kuvannut sitten loppujen lopuksi sitä, mitä tehden vietin aikaa.
Tältä sen pitäisi valmiina näyttää. Jee!
Kyseessä oli siis japanilainen "Happy Kitchen"-boksi, jonka ostin Kanadassa käydessäni. Jokunen vuosi sitten oli YouTubessa törmännyt videoon (tähän nimenomaiseen täysin hiljaiseen), jossa nimen mukaan mainostetaan karkkihampurilaisten tekemistä. Ja ihan oikeasti, tsekatkaa video: eikös jääkin ajatus, että kysessä on överimakeaa hassunhauskaa naposteltavaa pienen puuhastelun päätteeksi? (Ja ei, videon katsomiseni ei sisältänyt kuvaustekstin tai kommenttien lukemista, joten niihin ei pidä sinunkaan kurkistaman.)
Tämän perusteella olin tietenkin haltioissani, kun kanadalaisessa levykaupassa tuli vastaan kolmea erilaista settiä: juustohampurilainen, sushi, ja donitsi. Tarvinneeko sanoakaan, että ostin kaikkia yhden ja takaisin kotimaassa paloin halusta löytää tarpeeksi eritisen hetken, että raaskisin yhtä kokeilla. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin vain avaamaan juustoburgerisetin yhtenä vapaapäivänä Nnan ollessa kylässä. Ja sitten alkoikin jännyys.
Ensinnäkin paketissa oli ohjeet vain japaniksi ja olin jotenkin liian innoissani ja itsevarma, etten todellakaan lähtenyt googlettamaan mitään tutoriaalia, videota tai käännettyä ohjetta. Kuinka vaikeaa se nyt muka voisi olla?
Noh, onneksi ei kovin, sillä paketissa tosiaan oli vain ja ainoastaan kaikki tarvittava saksia, mikroa ja vettä lukuun ottamatta. Vähän jännää ja välillä meni tuuriin luottamiseksi/arvaamiseksi, mutta mitään isompia virheitä ei tullut tehtyä. Nna kikatteli vieressä ja näpsi kuvia koko touhua hämmästellen.
Ihan oikealta näyttää.
Juu juu, karkkia. Paitsi että pihvimassaa sekoitellessa tulin ajatelleeksi, että onpas... aidon oloinen tuoksu. 30 sekuntia mikrotusta myöhemmin katsoimme Nnan kanssa toisiamme ja totesimme, että ei hitto, kyseessä taitaa olla ihan oikeasti juustohampurilaisaterialta maistuva juustohampurilaisateria. Eihän se toki menoa haitannut, mutta karsi kyllä maistamishalut meiltä molemmilta. Minua epäilytti leipomani juusto, kun taas ystäväni puolestaan kieltäytyi kaikesta ihan puhtaasta epäilyksestä ja raskauteensa vedoten.
Vaikka söpöltähän se näytti.
Niin oli kaikki valmista: 2 juustohampurilaista, ranskalaiset, ketsuppi ja iloisesti kupliva kola - kaikki tehty jauheesta ja hanavedestä eli siis kaikki E-aineet mitä kasvava lapsi tarvitsee. Koska kumpikaan miestä ei maistamaan suostunut, mutta kotona oli myös kanssani naimisiin erehtynyt partaisempi olento, päätin käyttää suostuttelutaitojani vedotakseni pahaa aavistamattoman kanssa-asujan koekaniiniksi. Toimi! Itsekin toki kolaa, ketsuppia ja ranskalaisia sitten lopulta kokeilin.
Oma loppuarvio: Ihan hauskaa puuhailua, ranskalainen maistui kylmältä kuivettuneelta pikaruokalaranskikselta, ketsuppi oli totuttua makeampaa ja kola semmoista kolakarkkimaista. Miehen arvio: Ihan hölmöä, mutta maistui kyllä täysin tunnistettavalta. Ja 10 minuuttia aterian huiviin huitaisemisen jälkeen miehelle tulikin sitten tosi huono olo, eli ilmeisesti överi keinotekoisuus sai aikaan protestointia vatsassa.
*huokaus* Taitaa tämän tyyppinen ruoka olla
sopivinta Masakolle meidän ihmisten sijaan.
P.S. Tosiaan. Mulla on vielä kokeiltavana donitsi- ja sushi-setit. Tällä kertaa olin tosin niin epäileväinen jo näin etukäteen, että vilkaisin videoiden kuvaukset ja niiden mukaan molempien jäljellä olevien pitäisi maistua oikeasti karkille... We'll see.
Eräs päivä noin puolitoista kuukautta takaperin selailin tumblrin dashboardia, kunnes eteen tuli kuva, jonka ansiosta sanoin Ouvalle: "minun tumblr-seikkailuni taisivat olla tässä". No, ei se ihan niin mennyt, kauniista kuvista on vaikea irtautua. Tänään huomasin, että minulla on uusi seuraaja. Osoittautui samaksi ihmiseksi kenen innostusta aiheuttanut kuva on. Blogi täynnä samantyyppisiä kuvia! Olen viime aikoina myös ollut paljon feministikuplassa, jossa keskustelut ovat järkeviä ja toisia kunnioittavia niin alan tulla siihen tulokseen, että täydellinen internet on olemassa.
http://toesonlace.tumblr.com
Ballerinalolita! Suomalainen sellainen vieläpä, ilmeni kun tumbrlin kautta eksyin blogiin. Olen keikkunut lolitan partaalla viimeiset kymmenen vuotta, aina välillä sieltä pukeutumiseeni ammentaen. Balettia olen ihaillut etäältä oikeastaan aina, mielettömän kaunista. Ja nyt sitten löytyi ihminen, joka nämä kaksi kaunista asiaa yhdistää. Tiedän missä kulutan aamupäivän herättyäni ihan liian aikaisin. Tosiaan, häneltä löytyy tumbrlin lisäksi ihan blogi, jossa on enemmän kuvia hänestä: Toes on lace.
Huushollissani on jo pidempään ollut ruma (sininen ja maalitahrainen) kosketushäiriöinen keittiön kattolamppu, joka lähinnä posauttelee hehkulamppuja valaisuominaisuuden hyödyntämisen sijaan. No, tänään viimein kyllästyin, olin reipas tyttö, hain Clasusta vähän tarvikkeita, ja vaihdoin mokoman hökötyksen nätimpään (ja toimivaan).
Kuvanlaatu nyt on mitä on, mutta...
Punainen kangaspäällysteinen johtohärpäke, valkoinen "lampunvarjo" (hihi, häkki), ja jättikokoinen hehkulamppu. ♥ Sain kaiken itse paikoilleen ja toimimaankin, vaikka piti puljata pistokepään liitäntöjen kanssa ja vaikka mitä. Hyvä minä! Pienet asiat kohentavat kummasti kodin yleisilmettä, ja punainen nyt vaan on vakiintunut mein keittiön tehosteväriksi.
On varmasti tuttu tunne kun nettiä selaillessa tai katua kulkiessa vastaan tulee jotain erityisen ihastuttavaa, jotain, josta tietää ettei sitä tarvitse, mutta jonka luokse palaa sitten kuitenkin. Minulle kävi kesällä niin. Kahdesti. Kenkien kohdalla.
Ensimmäinen ostokseen asti vievä kerta oli kun viattomasti pyörin lounastauon lopulla kenkäkaupoissa etsimässä matalia kesätossuja edellisten hajottua. Päädyin Dinskon alennushyllyille ja sieltä ne löytyvät: matalat, mustat tossut, jotka voi vaan sujauttaa jalkaan, kaiken lisäksi nahkaa ja hinta joitain kymppejä. Ostokset eivät vaan jääneet siihen kun näin kukkakengät. Eihän ilman sellaisia voi olla! Tässä vaiheessa päätin unohtaa blogissakin näkyneet kukkasandaalit H&M:ltä ja ostin kangasavokkaat.
"Orastavaa
väsymyskiukkua hoidettu suunnittelemattolla kenkäshoppailulla" kerroin fb:ssa näistä kauneuksista.
Sitä ennen olin jo päätynyt Zalandon sivuille. En tiedä yhtään miksi. Rakastuin erääseen karkkivihreään kenkäpariin, mutta totesin viisaasti: "Ihan
uteliaisuudesta nettikaupoissa pyöriminen voi aiheuttaa sen, että
tekisi mieli vähän nyyhkiä kun avokkaat eivät vaan ole vaihtoehto. (Enkä
tarvitse uusia kenkiä, ainakaan mitään 'hauskoja', joten nyt voisi
lopettaa.)" Kyllähän minä taisin vältellä niiden tilausta useamman viikon, mutta en vain päässyt niistä eroon!
Vihreät kengät, joiden värisävyn pelkäsin olevan jotain kamalaa, mutta ovat herkullisen karkkivihreät. Sydämet ovat reikäkoristelua, valkoiset rusetit ovat ihanat ja rosoinen päkiän pohja tuo kivaa rouheutta niin näistä kengistä ei saa välittömästi diabetesta. Ovat mukavat jalassa ja pysyvät jopa matkassa kun laitoin tuommoiset rumat kätevät kantapäätyynyt lisäksi.
Täytyy tosin sanoa, että Dolly Don laatikko oli sen verran ällösöpö, ja vielä kun sieltä paljastui nämä kengät, olin hetken aikaa sokerihumalassa. Kuvassa ei valitettavasti näy pastellisävyistä raidoitusta laatikon kyljissä.
Jos joku muuten sattuisi ihmettelemään miten ykskaks olen näin aktiivinen niin vastaus on helppo: tentit lähestyvät.
Kylmä meri ja lähestyvä talvi.
annieandaunt.blogspot.fi
Eli... kävin Novan kanssa meressä uimassa. Meressä. Minä. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Ja se oli kylmää! Ja ylipäänsäkin tämä oli lähes häpeällisesti vasta kolmas kerta tänä kesänä, kun olen ehtinyt uimaan. Mutta ovatpahan kaikki kolme olleet erityyppisiä vesistöjä (meri, lampi ja joki). Lisäksi ihmettelimme ohi lipuvaa kesää, ensimmäisiä ruskettuneita lehtiä ja manailimme sitä, kuinka kylmää ja pimeää alkaa jo olla. Kesä, kaipaan sinua jo nyt. ♥ Mutta myös: talvi ja lumihiutaleet ja villasukat - tervetuloa. ^^
Ja sitten noihin kenkiin... Olimme siis Novan kanssa kävelemässä (tai eksymässä) kohti kotiani. Ihan muina naisina ihailimme juuri kaunista valkoisten "trumpettikukkien" merta polun vieressä, kun yhtäkkiä mutkan takaa siellä kukkien ja varpujen ja puunjuurien seassa polun vieressä nököttävät korkokengät. Minun kokoani. Punaiset, nilkkaremmillä. Täysin kunnossa ja kauniisti vierekkäin ja pystyssä. Puhtaat, lähes käyttämättömät. Pitihän armastukset pelastaa ja tarjota niille ainakin väliaikainen koti.
Tiedättekö sen tunteen, kun kävelette jossain, ihan vaan omissa ajatuksissanne hoitamassa jotain juoksevia asioita, ja sitten - PÄNG! Yhtäkkiä jostain ilmestyy jotain ihan vastustamattöman suloista ja sokeriöverin (kirjaimellisesti tai kuvainollisesti) aiheuttavaa. Tällä kertaa kyse oli aiiiivan megahurmaavista kuppikakuista jonkun pop up-kioskissa. Olihan sitä pakko... ja vähän joka laatua.
6 palaa taivasta laatikkoon pakattuna.
*mums, mums* *röyh* Olipas hyvää.
Ja jottei ihan liian sokerihuuruiseksi menisi, niin viimeisimpien hankintojeni joukkoon kuuluvat myös todelliset klassikot mangojen joukossa: Hiroshiman poika JA JATKO-OSA! Eli viimeinkin löysin ja sain hankittua itselleni tuon ensimmäisen ikinä suomennetun japanilaisen sarjiksen. Ja samaan syssyyn myös sen vuosia vuosia vuosia myöhemmin ilmestyneen kakkososan.
Juu, klassikko. Juu, elämänkerrallinen ja faktoiltaan historiallisesti akkuraatti. Juu, tämä oli ensimmäinen lukemani manga silloin joskus. Mutta että voikin sarjakuva saada ihmisen tuntemaan olonsa kurjaksi, vihaiseksi, katuvaksi ja pohjattoman surulliseksi! Ja onhan japanilaisten mielenmaiseman ymmärtäminenkin tämän lukemisen jälkeen ihan uudella tasolla.
Välillä yritystä ymmärtää tuettiin turhankin graafisesti. Terv. Ouva 13 wee.
Kuva cc.oulu.fi/~jek/itsemurha.html
Suosittelen jokaista tutustumaan teokseen, Mutta vain noiden ensiksi mainittujen muffinssien (tai jonkun vastaavan överiherkun) vahvistamana.
Olen ihan valtaisia humonin fani. Minusta piirrosjälki on kaunista, soljuvaa ja samalla tavalla sekä söpöä että humoristista kuin mitä hyvien chibien näkee tyypillisesti olevani. Ja tämä siis pätee myös niihin humonin piirrustuksiin ja sarjakuviin, joissa jälki on realistisempaa. Siinä on vaan se jokin "taustavire". Ja kun hurmaava neiti alkoi piirtämään sarjaansa "Animal Lives" olin ihastuksissani: eläinten pariutumis-, lisääntymis- ja laumakäyttäytymistä ihmisiksi keikautettuna.
humoncomics.com
Ja sitten tuli tieto, että näistä julkaistaisiin albumi. Ja aikanaa toinenkin. Molemmat kuulemma sisältäisivät netissä julkaisemattomiakin kuvia. Houkutus tilata saman tien oli suuri, mutta sain vastustettua. Vakuutin itseni rahattomuudesta ja siitä, että tavaraakin oli nurkissa jo ihan tarpeeksi. Mutta...
Dun dun duuun!
NE TULI YHTEISTILAUKSESSA TARJOUKSEEN!
Näin minusta tuli 28 ihastuttavan oudon ja evoluution sekoilulle paskaisesti naurattavan kuvan onnellinen omistaja. Toimitus oli nopeaa (ensimmäinen oma kokemukseni Royal Mailista, vähän jännitti) ja paketin saapumien muodostui muuten aika ankean viikon kohokohdaksi.
Ouva teki minulle selväksi, että jos en näistä kengistä kirjoita niin hän tulee ja kolkkaa minut (niillä kengillä) ja vie ne. Joten totesin parhaaksi näin sunnuntaiaamun ratoksi jopa avata bloggerin kirjoitusikkunan ja tehdä asialle jotain.
Kenkäkaapissani on ollut tietynlaisten kenkien kokoinen aukko jo jonkin aikaa. Ainakin siitä asti kun myin ystävälle akillesjänteeni tappavat kiiltonahkaiset mary-janet ehkä puolisentoista vuotta sitten. Eli siis puute on ollut mustat juhla- ja bilekäyttöön soveltuvat kengät. Kuvittelin puuttuvien kenkien olevan kiiltonahkaiset niin kuin nuo edelliset (ja itse asiassa yhdet kuolleet kengät oli myös), ja kävinkin sovittelemassa jopa Minna Parikan Starlet -kenkiä. Olivathan ne kauniit, ja neliönmallinen kantapää näytti jalassa upealta, mutta eivät ne olleet minun kenkäni sitten kuitenkaan. Alkoi iskeä jo vähän epätoivo kun perjantaina kiersin kauppoja ja tiesin maanantaina tarvitsevani kengät.
Kävelin sitten Zioon. Sijaitsee Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmassa niin, että sen näyteikkunoita tulee usein vilkuiltua, ja onhan siellä usein vaikka mitä ihanaa. Heti ovesta astuttuani kysyttiin tarvitsenko apua, mutta totesin olevani niin tarkkojen mielikuvien kanssa liikkeellä että on parempi katsella itsekseni. Kiersin myymälän ja päädyin alehyllyille silittelemään kenkiä. Yksiä mokkaisia nahkaruusukkeisia katselin pitkään, mutta ne jäivät hyllyyn. Toinen myyjä jo tarjosi apuaan, mutta kieltäydyin taas ja siirryin samalle hyllylle myyjän kanssa. No, myyjä kuitenkin alkoi jututtaa millaisia kenkiä tarvitsisin ja huomasinkin kohta seuraavani häntä kun esitteli vaihtoehtoja. Hän tarjosi sitten niitä samoja mokkaisia kenkiä mitä itse olin jo aikaisemmin katsonut. Hetken makusteltuani totesin niitä sovittavani, näyttäähän kengät jalassa erilaiselta mitä hyllyssä.
Ja ne sitten lähtivät mukaan.
Chie Miharan kaunokaisissa on yhdeksän senttiä korkoa ja piilotettua platformia noin kaksi senttiä ja vielä lestiltään muutenkin niin mukavat, että myyjä vertasi aamutossuihin. Olen aikalailla samaa mieltä. Ne ovat yksinkertaiset, klassiset, mutta eivät persoonattomat tai mitäänsanomattomat. Avokasongelmoija arvostaa remmiä, jonka ansiosta kengät pysyvät hyvin jalassa. Lisäpisteitä remmin kohdasta, se ei katkaise nilkkaa vaan pikemmin korostaa siroutta. Korko korostuu kauniisti punertavan pohjan ansiosta. Ja no, onhan se hienoa kun pohja viittaa Ranskan aatelisiin.
Aluksi en ihan tiennyt mitä mieltä olen noista nahkaruusuista, mutta lopulta totesin, että ne ovat juuri se asia joiden takia näihin kenkiin kannattaa ihastua. Tulikoehan näillä on vasta edessä kun maanantaina on tiedekunnan varjovuosijuhla eli naamiositsit, mutta ainakin nuo lupaavat nyt jo hyvää. Mistää ei paina, purista tai tunnu muuten huonolta.
Minulle myös saatettiin myydä nahkaclutch. Kyllä, myydä, minä en suinkaan sitä ostanut tietoisesti. Mutta kun sekin on kovin kaunis!
Hieman epäsymmetrinen ja pussukkamainen pikkulaukku vetosi johonkin minussa jota en tiennyt olevan olemassakaan. Jokin tässä vain huusi nimeäni. Ja sopii myös kenkiini. Merkiltään on CP Negro jos en ihan väärin muista (sitä ei lue laukussa missään! Ehdin jo heittää laput roskiin). Kiinnitys on magneeteilla jotka eivät näy oikeastaan muuten kuin salamalla otetussa kuvassa vähän. Sisällä on shampanjan värinen satiini ja pieni vetoketjutasku. Tämäkin pääsee tositoimiin maanantaina.
Hah, Ouva! Nyt et voi viedä kenkiäni. Kaikki tietää sen jälkeen niiden alkuperän.
Pitkä hiljaiselo intoilun saralla ihan siksi, että netin nopeudet ovat olleet peräsuolen puolelta ja bloggerin lataaminen näin ollen mahdotonta. Mutta onpahan ollut aikaa tehdä muutamia jemmapostauksia (leffoista ja kirjoista) tulevan varalle. Nyt kuitenkin ihan tuoretta riemunkiljuntaa, sillä eilen päivällisreissulla mukaan tarttui kadunvarresta kaksi hiusväriä. Pinkki ja kiivin vihreä. Kestotavaraa. Olen taivaassa. ♥
Kuvat hämäävät, oikeasti vihreä ei ole noin harmaa tai tunkkainen, ja paketit ovat samankokoisia sekä glitterkimmeltäviä. (Tämän siitä saa, kun ei jaksa itse ottaa kuvia, vaan päättää kaivaa nestistä.)
Yhteensä maksoivat 115 bahtia, ja jos 1 euro on 40 bahtia, niin jokainen voi itse räknäillä kuinka hyvät kaupat tein. Ja pigmenttiäkin vaikuttaisi olevan aika ihanasti. Ainakin pakkauksen väritaulukon mukaan myös aasialaisten mustiin/tummanruskeisiin hiuksiin olisi saatavissa ihan selkeä värimuutos - puhumattakaan länsimaalaisten vaaleammasta hiusmateriaalista.
Ei mitään ihan pieniä lupailekaan, olen utelias näkemää tämän todenperäisyyden.
Se, mikä vähän harmittaa, on se tosiseikka, että pinkki paketti oli ainoa laatuaan ja vihreitäkin oli enää kaksi. Kaikki muut värit olivat loppuneet, enkä voinut siis hamstailla kaikkia ihanuuksia. Kun olisikin ollut hyllyssä niitä kolmea erilaista violettia, sitruunankeltaista, tai edes jompaa kumpaa ihanuus-sinisistä. Mutta alkavalla viikolla aion pitää silmäni tarkemmin auki hiustuotehyllyjen luona nyt, kun tiedän, että tämmöisiä on olemassa ja saatavilla. Ja jos jotain löytyy, niin KYLLÄ ostan. Ruskeat hiukset saavat riittää heti, kun palaan kotiin.
Täydellisen ihana sähkönsininen! Tämän metsästys jatkuu.
Tänään heräsin todetakseni muutaman lumihiutaleen leijailevan alas taivaalta, peltojen ja nurmen olevan kuurassa jossa aurinko kimaltaa sekä ilmassa olevan jo pieni aavistus talvea. Jossain vaiheessa tajusin, että tässä on nyt se odottamani auringonpaiste! Ryntäsin siis Atelieri O. Haapalan kirpputorin löytöjen kanssa ulos.
Mukaan tarttui siis ruskea huopahattu, esiliina ja hartiahuivi. Lisäksi myös violetti villakangashame (joka hämmentävästi käy myös viitasta!) mutta se on tällä hetkellä muutostöiden alla.
Hattu olisi toki enemmän edukseen päässä, mutta jotenkin halusin kuvata sen juuri tuossa oksanhaarassa. Hatussa on iso koristehärpäke sekä reilusti hattutylliä. Vaatii vähän paikkailua ja putsailua. En rehellisesti sanottuna tiedä missä tätä käyttäisin, mutta en voinut vastustaa. Luotan siihen, että tilanteita löytyy. Jos ei muuten niin päivinä jolloin kaipaa vähän luksusta arkeen.
Esiliina on värjätty teellä ja siinä on kauniit reikäpitsi- ja kirjontakoristelut.
Tämäkin vaatii vähän paikkailua. Toisessa reunassa on revennyt nauhan kohdalta ja oli ostettaessa paikattu hakaneulalla. Eli toisin sanoen sitten kun tätä johonkin larppiin tarvitsee väkerrän korjausta peliaamuna kun en ole aiemmin muistanut.
Hartiahuivikin on värjätty teellä. Huomasin nuo reunan halkiot/repeämät itse asiassa vasta kuvanottohetkellä. Katsotaan parsinko ne vai jätänkö tuollaiseksi. Ainakin silitysrautaa vaatisi kun on ollut epämääräisessä säilytyksessä ostohetken jälkeen.
Huivin ulkoreunaa kiertää sievä ja lähes huomaamaton kirjonta.
Tosiaan, kaikki ostokseni vaativat pientä korjausta, mutta koska sain kaikki nämä (ja sen villakangashame/-viitan) reilulla kympillä en kokenut sitä ostopäätöstä estäväksi. Tosin, koska suutarin lapsella ei ole kenkiä niin ompelijan korjausprojekteilla on tapana venyä siihen hetkeen asti kun ne on aivan pakko tehdä. Tästä esimerkkinä puolitoista vuotta sitten hajottamani Marimekon laukun vetoketju, jota aloin purkaa eilen kun keksin haluavani laukun käyttöön lauantaina. Saa nähdä onko se matkassa kun haluan laittaa huomenna päälleni violetin villakangashameen ja se on tuossa vielä kesken.
