Row-täti kirjoittaa jälleen!

Se on tapahtunut! Salaisesti ja ihan huomaamatta. Kuulemma 27.9.2012. Miksei kukaan kertonut minulle?

entertainment.time.com

Ihan vahingossa kirjakaupassa huomasin, että J.K. Rowling on julkaissut uuden kirjansa. "The Casual Vacancy" on naisen ensimmäinen virallisesti aikuisille suunnattu kirja, mutta ihan kuin Potteritkaan lopujen lopuksi mitään "kevyttä ja kivaa" olisisvat olleet. No, tässä uudessa ei ole velhkoulua... ainakin näin päättelin.

Ei, en vielä ostanut tätä. Ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi käteistä mukana, ja lähin ATM (jota ulkkis voi käyttää) oli vasta asuntolalla. Mutta seuraavalla reissullani tuonne ostarille olen varautunut. Sillä onhan tämä saatava, läpi kahlattava ja hyvässä seurassa puitava.

Doctor Who ynnä Sherlock ynnä Florence + the Machine = mahtavuutta

Olen nykyään vähän huono fanityttöilijä (oi, kultaiset HP-ajat) mutta innostun välillä oikein kunnolla yksittäisistä asioista johonkin kohteeseen liittyen. Facebookin Doctor Who Finland ryhmän linkki aiheutti riemastunutta fanityttöilyä. Tämä on jotain upeaa:



Kuten jo otsikko sen kertoo: Doctor Who, Sherlock ja Florence + the Machine on minulle vastustamaton yhdistelmä.

Kuulin Doctor Whosta ystävältä aikoja sitten, mutta en jotenkin innostunut. "Joku äijä suhaa ympäri avaruutta poliisikopilla ja ilmeisesti myös matkustaa ajassa, kuulostaa tosi oudolta", taisi olla reaktioni. Silti kärsivällisesti kuuntelin ja yritin ymmärtää. Päätin antaa sarjalle mahdollisuuden kun niin moni mainosti keväällä sarjan tulemista Yleltä. Hyppäsin ensimmäiseen jaksoon mukaan vähän alun jälkeen, mutta liimauduin lievästä pihalla olosta huolimatta ruudun eteen. 7. toukokuuta statukseni olikin: Hailie 20vee ja ensikosketus Doctor Whohon. Sisälsi kiljumista ja säikkymistä. Tuon jälkeen liimauduin joko television tai Areenan eteen säännöllisesti. Aion sinnikkäästi odottaa kunnes Yle näyttää loputkin kaudet, mutta saatoin hurahtaa ja seuraan nyt muun maailman tahtiin eli odotan kolme kuukautta seuraavaa jaksoa.

Ouva alkoi tuossa jokin aika sitten puhella, että voisi alkaa Tohtori Kukaa katsoa, mutta ei halua myydä sieluaan halvalla. Vastaukseni oli kunnon fanitytön tavoin aluksi ainoastaan "Dinosaurs! On a spaceship!" mutta sain sitten itsestäni enemmänkin irti. "Et todellakaan myy sieluasi halvalla. Olin aluksi itsekin vähän epäileväinen, mutta kun se vaan on mahtava! Samassa sarjassa historiaa, nykypäivää ja avaruusseikkailua. Välillä kaikkia sekaisin <3"

Ouva jatkoi, että on törmännyt ainoastaan fani-ihkutukseen tai kaameaan haukkumiseen, joten oli puristettava itsestäni hieman lisää irti. Onnekseni olin törmännyt juuri facebookissa selventävään kuvaan.

Jatkoin selitystäni: "Tuota noin. Doctor Who on sarja, jonka aikana olen nauranut, itkenyt, kiljunut ja ollut tajuttoman onnellinen. Minä ainakaan en osaa ikinä ennustaa jaksojen käänteitä vaikka toki Tohtori aina pelastaa, mutta se tekee kaameista Moffat -jaksoista (käsikirjottaja) siedettäviä."

En tiedä onko Ouva päätynyt vielä Whota katsomaan, mutta ainakin selitykseni oli kattavin mihin hän oli törmännyt. Minä olen huono katsomaan televisiosarjoja, koska en malta rauhoittua ruudun äärelle vastaanottamaan jotain niin valmista, silti huomaan odottavani innolla jouluspesiaalia, jolla seitsemän kausi jatkuu. Tulejo!

Varastelusta seuraa lisää varastelua.

Pistäydyin tyttöjen kanssa leffassa. Vähän arvottiin vielä lippuja ostaessa, että mennäänkö katsomaan Taken 2 vai Stolen, kun olivat alkamassa samaan aikaan ja kummassakin olisi samat kantavat teemat: kidnappaus sekä sitä johtuvaa toimintaa ja draamaa. Lopulta päädyimme tsekkaamaan jälkimmäisen, sillä totesimme, ettei Taken 2 tarjoaisi trailerin perusteella ykkösosaan nähden mitään uutta, ja siitä taas en itse ollut erityisemmin pitänyt. Ja vaikka Stolen kuulostikin juonellisesti lähinnä sen kopiolta, niin pitihän sille antaa mahdollisuus. Eri tekijät, eri näyttelijät, näillä voisi olla parempi näkemys. Spoilereita taas luvassa.



Leffasta itsestään ei sitten kuitenkaan ole paljoa sanottavaa. Oli rosvoja, draamailivat keskenään ja yksi meni vankilaan muiden jätettyä hänet rikospaikalle. Takaa-ajokohtaus parkkihallissa poliisiautojen kesken. 10 miljoonaa katosi aika arvattavalla tavalla, vaikka sitä pidetäänkin muka-salaisuutena leffa puolivälin paikkeille asti. Tyyppi pääsee vankilasta, osuutensa haluavat ex-rikoskumppanit kaappaavat sen tyttären. Uhkailua ja kiristystä. Poliisi ei usko ketään. Criminal mastermind pistää tuulemaan ja sitä on ajoittain ihan nautinto katsoa. Hauskojakin juttuja, mutta enimmäkseen muka-hauskuutta. Kultaa, joka ei paina mitään (Tämä ärsytti ihan todella. Jos sinulla on jalkapallokassillinen kultaharkkoja, niin et kyllä pysty raahamaan sitä mukanasi, saati edes kahden ihmisen voimin nostamaan sitä suorille käsille. Kulta painaa. Paljon). Ennakoitava lässynlääloppu, jossa pahat tyypit on kuolleet, hyvä vankilassa käynyt jätkä sai perheensä, eikä viimeistä kultakimpaletta tietenkään heitetty järveen, vaikka poliisille niin uskoteltiinkin. Ja AINA on joku paraatipäivä.

Jos on tarpeeksi tylsää, niin voihan tuon käydä katsomassa. Kun ei se huono ole, se vain ei ole hyväkään. Semmoinen keskiverto, jolla on hetkensä, mutta kompastuu kliseisiin ja hollywoodeiluun. Nyt pohdin, olisiko sittenkin pitänyt käydä katsomassa se Taken 2?

Ostoskori

Kun Hailie kerta sohaisi tuota ”näin tutustuin blogien maailmaan”-muistolaatikkoa, niin kyllä kai minäkin. Omaa päivän asuani en ajatellut heti perään heittää, vaan mennä sitä toista tietä, eli esitellä ostoksiani. Jep, meikäläinen vähän nettishoppaili getDigital-sivutolla (tarjolla saksaksi ja englanniksi) tuhlaten aika monta kymmentä euroa ja tullen taas vähän onnellisemmaksi ihan silkasta materian omistamisesta. Lisäksi kerrankin ulkomainen mesta, jossa ei tarvinnut maksaakseen PayPalia eikä luottokorttia (kun ensimmäisestä en tykkää ja toista en omista). Tein kollaasinkin, kuvat pöllitty tuolta nettipuljun sivuilta, ja ihan omin kätösin tehty kökköhäivytykset ja ällö-laventeli taustakin. Kas kun tältä ne ostoslista-kollaasit näyttivät silloin joskus, kun blogeja aloin lukemaan. LiveJournalissa. Ja kaikilla oli pinkit tai mustat taustavärit ja mangasilmä-avatarit. Silloin joskus 2003 ja 2004.

Ja hyvän ostosesittelyn tavoin aion nyt kertoa vähän jokaisesta tuotteesta erikseen. Ihkutusta siitä, kuinka ihania nää on hypistellä (tai vaihtoehtoisesti itkemistä väärän kokoista vaatteista tms) en pysty vielä tarjoamaan, kun vasta ovat pakettina matkalla. Sinne kotiin. Ja mä oon täällä maapallon toisella puolen vielä pari kuukautta. Että vähän niin kuin olisin joululahjoja itselleni jemmaan ostanut.

That's not my team-teeppari. Koska Space Impact ja Pac-Man ovat klassikoita, niin tokihan yhdistelmäkin on klassinen. Ja läppä nauratti ääeen. Ainakin minua, ja sehän riittää. 

Rainbow Dash-teeppari puolestaan oli minusta riittävä syy tulla viimeinkin kaapista My Little Pony (gen. 4)-intoiluni kanssa. Hei, olen Ouva ja olen Brony (tai oikeastaan Pegasister, kun kerta olen naispuolinen). Olen jo jonkin aikaa haikaillut MLP-vaatetta tahi asustetta, mutta kaikki ovat olleet joko korneja, turhan imeliä, mahtailevia tai muuten vain eivät yhtään mun tyyppisiä. Tämä puolestaan iski: esteettisesti miellyttää silmää, ja jos katsoja ei harrasta Internettiä, niin kuvaa voi erehtyä pitämään ihan muuten vaan pegasoksena sateenkaarijouhilla.

Fosfori-sormikkaat. Koska ne hohtaa pimeessä! Siis HOHTAA PIMEESSÄ!!!! Tajuuttekste?!? Ja mustassa valossa, mutta se on ihan sivuseikka. Kuka nyt muka menis diskoilemaan sormikkaissa? Olen näistä ihan todella innoissani - viimeinkin sormikkaat, joissa on joku juju. Ja vieläpä pimeässä hohtaminen. Kai mä mainitsin sen jo? Mutta siis päiväsaikaan nämä naamioituvat mukavasti ihan vaan raidallisiksi kintaiksi. Ninjailevat siis.

 ”Any key” ja ”Panic key”. Sillä tietokoneen näppis ansaitsee viimeinkin sen näppäimen, jota voi painaa, kun kone herjaa ”press any key to continue”. Paniikkipainike oli vaan kiva lisä, ja kun kerta olin jo tilausta tekemässä niin tuumailin notta miksipä ei. Meinasin ostella vielä vaikka mitä muutakin, mutta sitten tulin vilaisseeksi loppusummaa verojen ja postikulujen jälkeen... En ole ökyrikas enkä kulutusluottoilija. Vielä(kään).

Makeaa silmien täydeltä

Heitän välillä satunnaisesti Ouvalle kuvalinkkejä. Yleensä ne sisältävät kuppikakkuja. Itse asiassa minua ei kiinnosta mitä se itse leivos on, mutta ne kuorrutteet!

Valitettavasti tämän lähdettä ei ole tallessa. Weheartit.com todennäköinen

 Glitteriä! Syötävää sellaista!

weheartit.com

weheartit.com

ohsopicture.com

Sateenkaaren värejä, ihastuttavia vaaleanpunaisen sävyjä (okei, tässä vähän kiinnostaa se kakkukin) ja karkkiunelmia.

weheartit.com

ohsopictures.com

weheartit.com

Ällöimelän oloinen Rocky Road -päällyste, kaunis nappi ja nauha sekä toisenlainen värikäs.

 Joskus on myös tarve pastelleille ja söpöydelle. Ouvan linkkaama muuten.

Viime aikojen lempparilöytöni on kuitenkin tämä:

weheartit.com

Hyvän sävyinen neonvihreä (en edes tiennyt sellaista voivan olla), tähtiä ja hopeakuulia. Tykkään. Erityisesti kun Ouva kaivoi ohjeen pimeässä hehkuvan päällysteen tekoon. Pimeässä hehkuva neonvihreä kuorrute, haluan!

Jotten vaan lätkisi (ihastuttavia) kuvia eteen, voin vinkata muutamaan lisäohjeeseen. Kinuskikissalla on useampi ohje muihinkin kuin "tuorejuusto + makua antava asia x" kuorrutteisiin, joista itseäni kiinnostaa tällä hetkellä eniten vaahtokarkki- ja toffeeversiot. Mmm, niin makean kuuloista, että hampaita vihloo.

Olen myös rakastunut yhteen (leivonta)kirjaan: Macaronit, kuppikakut & kakkutikkarit. Mia Öhrnin kirjoittama ja Tammen toimittama opus vangitsi minut jo kannellaan. Hypistelin sitä pitkään, mutta en raaskinut uutuuskirjaa ostaa. Palasin viikon lopulla palkkapäivänä sitä noutamaan. Vaikka en koskaan kokeilisi yhtään kirjan herkullisista resepteistä en pitäisi sitä hukkaostoksena: kuvat ovat upeita. Ohjeet ovat hyvin selkeitä, esimerkiksi kerrankin on macaronsien ohje, joka ei saa minua vaipumaan epätoivoon. Pidän myös siitä kun reseptien yhteydessä on myös pieni kirjoittajan tietoisku kyseisestä reseptistä, myös kirjan sisäkannet ovat mukavat katsella.

Löytyypä kirjasta myös ohje kuvana oleviin Rocky Road -kuppikakkuihin.

Tammi 2012

"Style is a way to say who you are without having to speak"

Olen niin pahasti opiskelukiirestressiahdistuksen keskellä, etten muka ole saanut aikaiseksi mitään tämän blogin puolelle. Nyt totesin, että tämä on innostumisblogi, hetken mielijohde, ei minun tarvitse kirjoittaa tänne millään tavalla mestariteosta tai asiaa.

Sen kunniaksi siis viittaus siihen miten olen itse päätynyt blogien maailmaan: päivän asu!

Okei, myönnän. Asu kahden viikon takaa, aurinko paistoi ja oli vihreämpää. Silloin oli Atelieri O. Haapalan kirpputori ja kävin hyvässä seurassa ensimmäistä kertaa TinTin Tangossa, join vain teetä, mutta joskus vielä on päästävä sinne aamupalalle! Kuullut paljon kehuja, mutta näytti (ja tuoksui!) huumaavalta. Saatoin olla hieman kateellinen viereisen pöydän pojille joiden croissantit oli varmasti isommat kuin heidän päänsä. Atelierin kirpputorilta tarttui pientä kivaa mukaan, yritän saada niistä kuvaa kunhan esimerkiksi paistaisi aurinko.

Kirpparilauantaina päälleni päätyi yksi vakiasuni muunnelmista eli musta paita, punainen hame, kuviolliset sukkahousut ja korkokengät. Paita on ostettu jo useampi vuosi sitten Gina Tricosta, mutta kestänyt hyvin ahkeraa käyttöä. Alunperin paita on bongattu baarissa jonkun tytön päällä ja seuraavalla viikolla ystävätär laittoi innoissaan viestiä löytäneensä samoja GT:stä. Rakastan selän rusettiyksityiskohtaa. Hame on ostettu ehkä 2009 Ofelia Marketista ja on Olivia Rougen alkutuotantoa. Vyö on mummini vanha, ja siksi rakas. Sukkahousuja on niin paljon, etten alkuperää muista. Ehkä Lindex? Kengät olen ostanut kenkädiileriltäni, eli melko saman kenkämaun omaavalta ihmiseltä, jolla on puoli numeroa isompi jalka.

Tyrkkäsin kameran siskoni käteen ja oli kyllä sen mukaista. Ylempi kuva on ensimmäinen joka otettiin, paikkaa vaihdettuani sisko ei voinut mainita mm. sitä ettei jalkani näy nurmikosta. Mutta ainakin oli hauskaa kun jossain vaiheessa nauroin pihapolulla kippurassa.

Ja toki kenkäinnostujana laitan parempaa kuvaa myös niistä klopsuttimista.

Kuvannut: Senja K. aka kenkädiileri

 Näidenkin takana on muuten tarina! Olen etsinyt jo useamman vuoden korvaavaa paria kovia kokeneille peruskäyttökengilleni. Joskus ostin ne Dinskosta ja olivat maailman parhaat jalassa, eivät ensimmäiselläkään käyttökerralla hanganneet, hiertäneet tai sattuneet vaikka olivat kymmenisen tuntia jalassa. Olen tehnyt monta vikaostosta kun olen joutunut toteamaan ettei avokkaat pysy jalassa ja kauniit kiiltonahkaiset Mary Janet kipeyttivät akillesjänteet. Eräs kaunis päivä keväällä kenkädiileri laittoi facebookissa seinälleni viestiä "Hailieliini, mulla olis yhdet ihan sun näköiset kengät joita en kyllä tuu käyttämään. Kiinnostaisko? ;)"  Vastaus oli yksinkertainen "Joo!!!"

Eivät ole yhtä täydelliset kuin Entiset, mutta tarpeeksi lähellä. Nuo pysyvät jalassa, ovat yksinkertaiset yksityiskohdilla ja päkiätyynyillä parhaat kävelykenkäni.

License to kill

Nythän on niin, että tulossa on taas uusi Bond-leffa (joka ehkä on pakko käydä katsomassa, koska perinteinen agentti-toiminta-juttujuttunen) ja se vähän niin kuin ois saamassa ensi-iltansakin jo ihan justiinsa tässä syksyn pimenevie iltojen ratoksi. Mutta tämän kirjoituksen pointti ei niinkään ole tuo leffa, kuin se että OPI pääsi katsomaan sen etukäteen ja teki pätkästä inspiroituneena kynsilakkakokoelman. Eli uusia sävyjä 007-nimillä ja ihan joulumarkkinoita silmällä pitäen. Värit ovat enimmäkseen aika kaukana perinteisestä viettelijätär-punaisesta ja ainakin minusta mätsäävät aika kivasti nimikkoleffojensa kanssa ("Goldeneye" oli toki aika ilmiselvä). Erityisesti överiglitterin ystävänä diggailen tuota "The Living Daylight"-kimmellystä, vaikka on kyllä myönnettävä myös uusimman leffan mukaan nimetyn "Skyfall"-sävyn olevan aika mukava...

Tämä on yllättävästi löydetty Facebookista. Alkuperäinen lähde ei ole tiedossa.

Ja jotta homma olisi vielä vähän aidommin "salainen agentti"-henkistä, niin extrana näiden lisäksi julkaistiin myös oikeasti 18k lehtikultaa sisätävä pinnoitelakka nimeltään "The Man With The Golden Gun". Huhu kertoo tämän(kin) lakan nimen olevan viittaus johonkin. Se, onko kyseessä joku juttu uusimmassa leffassa, vai kenties seuraavan leffan nimi, onkin ihan eri tarina. Oli miten oli, niin ainakin itselleni Bondeissa on jotain samaa, kuin joillekin vaikka supersankarileffoissa: tarina on pääpiirteittäin kohtalaisen (tai kohtuuttoman) ennalta-arvattavaa ja päähenkilö selviää kaikesta, mutta silti se on viihdyttävää. Fanityttöyteen asti en mene, mutta teemoilla fiilistely on kivaa.