tiistai 9. lokakuuta 2012

Doctor Who ynnä Sherlock ynnä Florence + the Machine = mahtavuutta

Olen nykyään vähän huono fanityttöilijä (oi, kultaiset HP-ajat) mutta innostun välillä oikein kunnolla yksittäisistä asioista johonkin kohteeseen liittyen. Facebookin Doctor Who Finland ryhmän linkki aiheutti riemastunutta fanityttöilyä. Tämä on jotain upeaa:



Kuten jo otsikko sen kertoo: Doctor Who, Sherlock ja Florence + the Machine on minulle vastustamaton yhdistelmä.

Kuulin Doctor Whosta ystävältä aikoja sitten, mutta en jotenkin innostunut. "Joku äijä suhaa ympäri avaruutta poliisikopilla ja ilmeisesti myös matkustaa ajassa, kuulostaa tosi oudolta", taisi olla reaktioni. Silti kärsivällisesti kuuntelin ja yritin ymmärtää. Päätin antaa sarjalle mahdollisuuden kun niin moni mainosti keväällä sarjan tulemista Yleltä. Hyppäsin ensimmäiseen jaksoon mukaan vähän alun jälkeen, mutta liimauduin lievästä pihalla olosta huolimatta ruudun eteen. 7. toukokuuta statukseni olikin: Hailie 20vee ja ensikosketus Doctor Whohon. Sisälsi kiljumista ja säikkymistä. Tuon jälkeen liimauduin joko television tai Areenan eteen säännöllisesti. Aion sinnikkäästi odottaa kunnes Yle näyttää loputkin kaudet, mutta saatoin hurahtaa ja seuraan nyt muun maailman tahtiin eli odotan kolme kuukautta seuraavaa jaksoa.

Ouva alkoi tuossa jokin aika sitten puhella, että voisi alkaa Tohtori Kukaa katsoa, mutta ei halua myydä sieluaan halvalla. Vastaukseni oli kunnon fanitytön tavoin aluksi ainoastaan "Dinosaurs! On a spaceship!" mutta sain sitten itsestäni enemmänkin irti. "Et todellakaan myy sieluasi halvalla. Olin aluksi itsekin vähän epäileväinen, mutta kun se vaan on mahtava! Samassa sarjassa historiaa, nykypäivää ja avaruusseikkailua. Välillä kaikkia sekaisin <3"

Ouva jatkoi, että on törmännyt ainoastaan fani-ihkutukseen tai kaameaan haukkumiseen, joten oli puristettava itsestäni hieman lisää irti. Onnekseni olin törmännyt juuri facebookissa selventävään kuvaan.



Jatkoin selitystäni: "Tuota noin. Doctor Who on sarja, jonka aikana olen nauranut, itkenyt, kiljunut ja ollut tajuttoman onnellinen. Minä ainakaan en osaa ikinä ennustaa jaksojen käänteitä vaikka toki Tohtori aina pelastaa, mutta se tekee kaameista Moffat -jaksoista (käsikirjottaja) siedettäviä."

En tiedä onko Ouva päätynyt vielä Whota katsomaan, mutta ainakin selitykseni oli kattavin mihin hän oli törmännyt. Minä olen huono katsomaan televisiosarjoja, koska en malta rauhoittua ruudun äärelle vastaanottamaan jotain niin valmista, silti huomaan odottavani innolla jouluspesiaalia, jolla seitsemän kausi jatkuu. Tulejo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti