Ennen kuin kuolen

Tämä ei ole innostumista. Eikä ihan hehkutustakaan. Tämä on vaikuttuneisuutta.

Kuva Otavan sivuilta

Minulla on ollut pitempään tarkoitus lukea Jenny Downhamin kirja Ennen kuin kuolen (Otava, 2009). Ensin ei osunut koskaan kirjastossa kohdalle silloin harvoin kun kalenterini "nämä pitää lukea" lista sattui olemaan mukana, sitten halusin lukea jotain kevyempää, jotain ihan muuta. Lopulta tähän oli tartuttava ja jatkoin sinnikkäästi lukemista vaikka aluksi hieman jopa ärsytti. Onneksi jatkoin. Lopulta kirja imaisi mukaansa enkä malttanut laskea käsistäni kuin ihan pieniksi hetkiksi.

Ennen kuin kuolen kertoo 16-vuotiaasta Tessasta, joka sairastaa parantumatonta leukemiaa. Hän laatii listan asioista joita haluaa tehdä ennen kuolemaansa. Menettää neitsyytensä, rikkoa lakia, saattaa vanhempansa takaisin yhteen ja rakastua. Elää vielä kun voi. Ehkä lopulta se, mikä sai minut imeytymään kirjan maailmaan oli Tessan tekemät pienen pienet huomiot ympäröivästä maailmasta ja kyky millä hän tarttui niihin pieniinkin. Myös perheen reaktiot ja ystävän elämä kulkivat tiivisti mukana, oleellisena heijastumana kuolemaa tekevän tytön elämässä.

Vaikka kirjan aihe ei ole kevyt, ei sen lukeminen lopulta synkistä niitä muutamia lopussa vuotavia kyyneleitä lukuunottamatta. Tämä kirja on ylistys elämälle, muistutus siitä, ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu.