Karkkikokkauksella uuteen nousuun

Oh hoh, onpas siitä taas aikaa, kun olen ollut täällä ääbessä. Onneksi Hailie on löytänyt sisäisen intoilijabloggaajansa ja hoitanut tätä superhipsteröintihommaa ihan itse. *aplodeeraa* Nyt kuitenkin ajattelin rikkoa blogihiljaisuuteni kertomalla karkkikokkailukokeilustani.

Paitsi että oikeammin kyseessä oli pikemminkin "karkki""kokkausta", sillä kumpikaan sana ei kyllä varsinaisesti kuvannut sitten loppujen lopuksi sitä, mitä tehden vietin aikaa.

Tältä sen pitäisi valmiina näyttää. Jee!

Kyseessä oli siis japanilainen "Happy Kitchen"-boksi, jonka ostin Kanadassa käydessäni. Jokunen vuosi sitten oli YouTubessa törmännyt videoon (tähän nimenomaiseen täysin hiljaiseen), jossa nimen mukaan mainostetaan karkkihampurilaisten tekemistä. Ja ihan oikeasti, tsekatkaa video: eikös jääkin ajatus, että kysessä on överimakeaa hassunhauskaa naposteltavaa pienen puuhastelun päätteeksi? (Ja ei, videon katsomiseni ei sisältänyt kuvaustekstin tai kommenttien lukemista, joten niihin ei pidä sinunkaan kurkistaman.)

Tämän perusteella olin tietenkin haltioissani, kun kanadalaisessa levykaupassa tuli vastaan kolmea erilaista settiä: juustohampurilainen, sushi, ja donitsi. Tarvinneeko sanoakaan, että ostin kaikkia yhden ja takaisin kotimaassa paloin halusta löytää tarpeeksi eritisen hetken, että raaskisin yhtä kokeilla. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin vain avaamaan juustoburgerisetin yhtenä vapaapäivänä Nnan ollessa kylässä. Ja sitten alkoikin jännyys.

Ensinnäkin paketissa oli ohjeet vain japaniksi ja olin jotenkin liian innoissani ja itsevarma, etten todellakaan lähtenyt googlettamaan mitään tutoriaalia, videota tai käännettyä ohjetta. Kuinka vaikeaa se nyt muka voisi olla?

Jauheiden sekoittelua pikkuruisissa kupeissa
pikkuruisilla tuövälineillä.

Noh, onneksi ei kovin, sillä paketissa tosiaan oli vain ja ainoastaan kaikki tarvittava saksia, mikroa ja vettä lukuun ottamatta. Vähän jännää ja välillä meni tuuriin luottamiseksi/arvaamiseksi, mutta mitään isompia virheitä ei tullut tehtyä. Nna kikatteli vieressä ja näpsi kuvia koko touhua hämmästellen.

Ihan oikealta näyttää.

Juu juu, karkkia. Paitsi että pihvimassaa sekoitellessa tulin ajatelleeksi, että onpas... aidon oloinen tuoksu. 30 sekuntia mikrotusta myöhemmin katsoimme Nnan kanssa toisiamme ja totesimme, että ei hitto, kyseessä taitaa olla ihan oikeasti juustohampurilaisaterialta maistuva juustohampurilaisateria. Eihän se toki menoa haitannut, mutta karsi kyllä maistamishalut meiltä molemmilta. Minua epäilytti leipomani juusto, kun taas ystäväni puolestaan kieltäytyi kaikesta ihan puhtaasta epäilyksestä ja raskauteensa vedoten. 

Vaikka söpöltähän se näytti.

Niin oli kaikki valmista: 2 juustohampurilaista, ranskalaiset, ketsuppi ja iloisesti kupliva kola - kaikki tehty jauheesta ja hanavedestä eli siis kaikki E-aineet mitä kasvava lapsi tarvitsee. Koska kumpikaan miestä ei maistamaan suostunut, mutta kotona oli myös kanssani naimisiin erehtynyt partaisempi olento, päätin käyttää suostuttelutaitojani vedotakseni pahaa aavistamattoman kanssa-asujan koekaniiniksi. Toimi! Itsekin toki kolaa, ketsuppia ja ranskalaisia sitten lopulta kokeilin.

Oma loppuarvio: Ihan hauskaa puuhailua, ranskalainen maistui kylmältä kuivettuneelta pikaruokalaranskikselta, ketsuppi oli totuttua makeampaa ja kola semmoista kolakarkkimaista. Miehen arvio: Ihan hölmöä, mutta maistui kyllä täysin tunnistettavalta. Ja 10 minuuttia aterian huiviin huitaisemisen jälkeen miehelle tulikin sitten tosi huono olo, eli ilmeisesti överi keinotekoisuus sai aikaan protestointia vatsassa.

*huokaus* Taitaa tämän tyyppinen ruoka olla
sopivinta Masakolle meidän ihmisten sijaan.

P.S. Tosiaan. Mulla on vielä kokeiltavana donitsi- ja sushi-setit. Tällä kertaa olin tosin niin epäileväinen jo näin etukäteen, että vilkaisin videoiden kuvaukset ja niiden mukaan molempien jäljellä olevien pitäisi maistua oikeasti karkille... We'll see.