maanantai 17. syyskuuta 2012

Vahingollinen asukas 5: Rangaistus


Kävin leffassa. Ajattelin taas vähän arvostella. Spoilerit mahdollisia, eikä niistä erikseen varoitella enää tämän jälkeen.



Kyseessä on siis Resident Evil-tietokonepeleihin jollain tasolla pohjautuvan elokuvasarjan viides osa: Resident Evil 5: Retribution. Ja tähän väliin on mainittava kuriositeetin omaisesti, että en muuten ole koskaan katsonut leffasarjan aikaisempia osia (tai ole tietoinen tarinasta) saati sitten pelannut noita pelejä. Joten kaikkia taiteen sääntöjä noudattaen oli varmasti se fiksuin valinta aloittaa sarjan katsominen viimeisimmästä (muttei viimeisestä) osasta – jää mukavasti alku JA loppu avoimeksi.


evolveent.com


Leffa itsessään oli väkivaltaviihdettä klassisimmillaan. Kökköä näyttelemistä ja töksähtelevää monologia, hengästyttävän pitkiä mättö- ja räiskintäkohtauksia maustettuna vauhdikkailla ja kliseisillä koreografioilla, ei mitään suuria draamallisia juonikoukeroita (pysyy hidasälyisinkin mukana tapahtumissa), naisia epäkäytännöllisissä asuissa ja korkeissa koroissa, paljon isoja aseita, "kuolleista"palaamisia ja mutantti-zombi-kommareita keulimassa moottoripyörillä. Joo, joo ja joo! Varsinkin alku oli minun makuuni mitä parhain, filmin taaksepäin hidastuksella kelaaminen on ehdottomia suosikkiefektejäni tämän tyyppisissä leffoissa. Lisäksi tämä oli pituudeltaan mitoitettu passelisti, sillä vajaan parin tunnin aikana ei kertaakaan ehtinyt tulla kyllästynyt olo, ja lopussa jäi vielä sopivasti odottava fiilis. Kesken tämä ei kuitenkaan tuntunut loppuvan, sillä meneillään oleva eeppinen pakotaistelu saatettiin kommervenkkeineen kauniisti pakettiin, ja loppukohtauksena annettiin vain sopiva maistiainen tulevasta. Diggailin. Ja erityisesti hinta-laatu-suhteessa puhdasta voittoa lauantai-illan ajanvietteenä (tiketit rainaan maksoivat siis about 3,5 euroa, tuoleissa säädettävät selkänojat ja koko pytinki itsessäänkin oli ihan uusi).

Ja koska vähän pitää narista, niin narisen sitten siitä tekoälystä. Joo, joo, antaahan se GLaDOS-vibaa, mutta siinähän se ongelma taitaakin olla. Siis come on, murhanhimoinen tekoäly joka ottaa vallan ja yrittää tappaa kaikki. Ja tämä jääräpäinen mimmi erikoiskengissään on ainoa, joka pystyy pistämään kampoihin. Olisitte voineet keksiä jotain omaperäisempää. (Kolikon toisena puolena on toki myönnettävä, että uhmakas pikkutyttö ulkomuotonaan Red Queen on kyllä omalla tavallaan hyvin valloittava... Miten niin mulla on joku juttu tekoälyihin?)


P.S. Otsikossakin esiintyvästä laadukkaasta käännöksestä vastasi Bing. (Kun käännöstä vekslasi tarpeeksi monta kertaa kahden kielen väillä, tuli aika hauskoja ehdotuksia. Sitten vain valitsin yhden.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti