Jälkijättöinen kesäkuun viimeinen viikonloppu

Viikko sitten ihmettelin valoilmiötä nimeltä aurinko, laitoin pitkästä aikaa aurinkorasvaa ja totesin, etten vaan saa sateenkaaren väreissä olevaa paitaa järkevästi päälle. Vaihdoin päälle kukkamekon, päähän kukallinen hiuspanta ja huuliin pinkkiä. Oli aika suunnata Helsinki Pride 2014 kulkueeseen.

Senaatintorilla oli vaikka kuinka porukkaa ja Tuomiokirkon portaat olivat täynnä jo heti kahdeltatoista. En kauheasti yllättynyt kun illalla luin, että oli isoin kulkue koskaan ja enemmän kuin tuplasi viime vuotisesta. Että terveisiä vaan lakivaliokuntaan... Tunnelma on pride kulkueessa ollut aina loistava. Tänä vuonna portailla tanssi porukkaa, kuvassa valkopaitaisia. Sateenkaariliput liehuivat ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Ainoa miinus omalla kohdallani oli se, etten tajunnut ajoissa vaatteidenvaihdon seurauksena avaramman pääntien tarkoittavan aurinkorasvan lisäystä. Nyt minulla on siis aurinkotatuointina pääntie. No, en palanut tänä vuonna huhti- tai edes toukokuussa kertaakaan, joten tavoitteet on täytetty. Puistojuhlaan asti en eksynyt kun olin lupautunut muualle, mutta kulkueesta nautin täysin siemauksin loistavassa seurassa.

Saippuakuplia! Auroosa kuvasi.

Sunnuntaina matka jatkui Turkuun Keskiaikamarkkinoille kuten Ouva jo paremmissa ajoin kertoikin. Sateesta huolimatta tunnelma autossa oli katossa, huolimatta siitä, että taisin jo menomatkalla pariin kertaan huikata takapenkille, etten vaan halua kuulla. Myös "partaisempi kaveriasiani" (kiitos Ouva tästä termistä, naureskelen tälle edelleen ja poikaystävä ei osannut suhtautua) tuntui viihtyvän vaikka autossa olikin hänen lisäkseen neljä kikattavaa tyttöä, erityisesti paluumatkalla.

Markkinat oli varsin mukavat. Turkulaisia ei näkynyt, mutta pk-seutulaisia senkin edestä ja oma kohokohtani oli kun ykskaks näkökenttääni ajautui yksi parhaista ystävistäni. Kirmasin kumisaappaat lonksuen halaamaan ja hänen toinen puoliskonsa ehdotti omalleni, että hekin vähän kiljuisivat ja rutistaisivat toisiaan. Eivät kummasti toteuttaneet kun ensi kertaa tapasivat. Näin jälkikäteen katsoen menin markkinoille ilmeisesti vain syömään ja tapaamaan ihmisiä. Itse markkinoilta ostin vain muikkuja ja sain kämppikseltä haukun karkkiomenasta kun en allergian takia viitsinyt omaa ostaa. Käytiin isommalla porukalla syömässä Lone Starissa, josta saa nykyään kasvisvaihtoehtojakin, ja jälkkäriksi käsityömarkkinoiden puolelta suklaakuorrutettuja mansikoita.

Lone Starin kasvisburgeri ja ihania ranskalaisia, joita en
jaksanut harmikseni syödä loppuun. Jo hampurilaisen katoaminen
 sai ihmiset kysymään mihin se oikein meni.

Onnellisia mansikkatyttöjä.

Kotimatkalla kuski kysyi ykskaks "käydäänkö Kasvihuoneilmiössä?" Saattoi olla ettei Unityttö tiennyt mistä oli kyse, mutta kunhan selitettiin niin hänkin innostui ajatuksesta. En ollut itsekään käynyt koskaan, joten innostuin ajatuksesta. Päädyttiin siis vajaaksi tunniksi sinne seikkailemaan ja ihastelemaan mitä kaikkea sieltä löytyikään. Itsehän olisin halunnut mm. lasipurkkeja, taulunkehyksiä, kellon, nuottitelineen ja kampauspöydän. En päätynyt ostamaan mitään sitten lopulta, mutta Ouva löysi juttuja. Vähän jännittää mitä tarttuu mukaan kun käydään tänään poikaystävän kanssa uudelleen siellä. Ainakin niitä lasipurkkeja. Ja ehkä taulunkehykset. Kampauspöytä jää valitettavasti odottamaan toista omistajaa, koska yli neljäsataa euroa kirpaisisi aika pahasti eikä sille olisi tilaakaan. Kasvihuoneilmiö on vanhan turuntien varressa, joten siellä kannattaa ehdottomasti poiketa liikkuessaan Turku-Helsinki väliä! On joka päivä auki ilta kahdeksaan. Tietyömaan takia kylttejä seuraamalla ei pääse sinne, mutta voihan sitä vähän seikkailla välillä.

Jos sitä tilaa (ja ylimääräistä rahaa) olisi niin
tämä olisi i-ha-na kanteleeni kanssa.

Kämppis hihkaisi Liisa Ihmemaassa kirjoista, me Ouvan kanssa
pöydästä. Tuon kun maalaisi niin olisi täydellinen.

Medi-evil

Vaikka tarkoituksena oli sunnuntai pyhittää lähinnä makaamiselle ja jouten olemiselle, niin kaverit pahuksen palleroiset onnistuivat minut houkuttelevat mukaansa Turkuun ja Keskiaikamarkkinoille. Klo 10 istahdimme siis Hailien partaisemman kaveriasian ajamaan autoon ja suuntasimme kohti länttä. Vettä satoi, mutta henki oli korkealla.

Hailien sunnuntain asu: kumpparit, sontsa
 ja riittävän pitkät hihat ynnä helmat.

Markkinat itsessään olivat loppujen lopuksi aika toissijainen juttu, paljon tärkeämpää oli tapahtuman voima ihmisiä kodistaan ulos houkuttavana tekijänä. Hassua kyllä, kaupunkivierailumme aikana tapasimme enemmän toisia pääkaupunkiseutulaisia, kun turkulaiset ystävämme puolestaan vetosivat kurjaan keliin ja pysyivät kotosalla. Onneks myö ei oltu sokerista. Ja onneksi karamelliomenat ja toffee puolestaan oli.

Mals osti sokerista suloisuuttaan
korostaakseen sekä siveytensä
suojelemiseksi emännän puukon

Markkinahumun lisäksi kävimme Lone Starissa nauttimassa hieman apetta (tulisinkaan kastike ei vieläkään tuntunut miltään, chilitoleranssi ei selvästi ole laskenut niin paljon kuin luulin), sekä myöhemmin kostuttamassa kurkkujamme Koulussa. Kelpo mestoja molemmat, edelleen. Kotimatkalla vielä piipahdimme Kasvihuoneilmiössä ja tämän kaiken jälkeen kotiin illan hämärtyessä mönkikin aika tyytyväinen ja poskilihaksensa kipeiksi nauranut meitsi. 

Maanantaiaamuna väsytti kovasti lähteä töihin, mutta joskus se vaan on sen arvoista.

Or cider? 

Huolisyöppö

Elämä on viime aikoina kolhinut, joten Nna toi minulle omilta seikkailuiltaan tämän pienen nälkäisen apulaisen...

Raitakroppa, vetoketjusuu ja myöntyväinen luonne.

Tuli käyttöohjeiden kanssa. Kyl tanskalaiset on kekseliäitä.

Om nom nom, ongelmia, huolia, pahoja unia.

Ja se on myös avaimenperä, eli voin kuljettaa sitä mukana ja antaa ahdistuksen aiheuttajia syötäväksi missä sitten menenkin - kunhan kotiavain on mukana.

Pariisi, valitsen sinut!

Keskiviikkoaamu. Liian aikaista mutta aika tavanomaista: löhöän epämääräisenä myttynä barbaarini lämpimässä kainalossa, selaan Facebookia varsinaisesti kiinnittämättä mihinkään näkemääni huomiotta, juon aamuteetä pahvimukista ja yritän jotenkin saada viimeisetkin levon rippeet irti koneessa istumisesta ennen laskeutumista.

Eikun eihän tää ollutkaan tavanomaista. Täähän oli mun vapaapäivän mini-pika-kaupunkiloma! Pariisiin!

Mutta musta tee on mustaa teetä. Myös SASilla.

Mitä häh? Varasin tässä pari viikkoa sitten itselleni ja miehelle matkan Pariisiin. Päiväloma, koska itselläni ei ainakaan ole mitään intohimoja tai haluja viipyä Ranskassa yhtään pidempään. Aamulla klo 6:40 lähtö täältä, ja yöksi pääsi taas omaan sänkyyn (kone laskeutui klo 23:50).

Miksi? Koska voin. Koska olen työssä käyvä aikuinen. Koska olen pihi kakkiainen, jolla on säästöjä. Koska halusin ja oli vapaata. Ja ennen kaikkea koska Pariisissa oli 4.-21.6. Euroopan ensimmäinen Pokémon Center. Pop-up ja kovasti väliaikainen, mutta huomattavasti lähempänä kuin aikaisemmat mahdollisuudet (USA ja Japani).

Saatoin ehkä kiljaista onnesta tämän tullessa sivukadulta näkyviin.

Niin mutta miksi? Koska pentuna rakastuessani Pokémoniin halusin tietty kans ite kouluttajaksi. Ja Japaniin - Nintendon, animen ja söpöjen monstereiden luvattuun maahan - koska (muutama vuosi myöhemmin tosin) siellä kuulemma oli alettu avaamaan ihan oikeita Pokémon Centereitä (eivät tosin olleet nöpönassujen sairaaloita niin kuin sarjassa).

Plussaa: Super spesiaalin tapahtuma-Vivillonin saaminen!

Joten ei kun kamat kassiin (lähinnä siis rahaa, kännykkä, passi ja Pokédexin punainen 3DS).



Poképallo-siipikuvioinen perhonen. Konsoli auki ja vastaanottamaan
tämä lahja paikan omasta sisäisestä verkosta.

Un nun nun, en muista milloin viimeksi olisin ollut näin innostusonnellinen! Tunsin pakahtuvani ja taantuvani taas siksi pikkulikaksi, joka odotti aina koko viikon täpinöissän lauantaiaamua ja uutta jaksoa - ja nauhoitti ne kaikki... (Miltankin tuloon asti, jolloin sarjan katsominen ja usko tuoreempiin generaatioihin loppui vuosiksi). Enkä edes ollut ainoa: esi-teinejä, teinejä, nuoria aikuisia, perheenäiti ja kolme isoa rokimpiin vermeisiin pukeutunutta kaljua äijää pyöri siellä rakennuksessa kerho- ja ala-asteikäisten seassa ihan yhtä hangonkekseinä.

Ilmatäytteinen yli metrin korkuinen
Chespin. Kaikki Kalosin startterit olivat
 samalla tavalla edustettuina. 

Kaupan lisäksi tilassa oli käynnissä myös taidenäyttely, eli sarjan consept arttia (hahmotelmataidetta?), aleiden karttojen käsin tehtyjä malleja, fiilisluonnoksia... sekä tekijöiden signeeraamia piirrettyjä kuvia heidän kunkin valitsemastaan Pokémonista (näistä tulee joku kollaasipostau jossain vaiheessa, muuten tästä kirjoituksesta tulisi vielä kuvakkaampi, eli raskaampi ladata, kuin se jo nyt on). Ja näitä yleisölle esittelyssä olleita helmiä vartioi useampi mustiin pukuihin, mustiin aurinkolaseihin ja korvanappiin sonnustautunut korsto. Osa kuljeskeli huoneesta toiseen, ja kaksi päivysti aina ovella ja vahti ettei tila tule liian täyteen. Jono oli välillä melkein korttelin mittainen, mutta me satuttiin just siihen väliin ruokataukojen ja töiden/koulun loppumisen välissä, jolloin sisään pääsi suoraan kävelemällä.

Pokémon Center-luonnoksia
Pokémon Centerissä. Aika meta.

Näyttelyn uloskäynnin vieressä oli vielä terveiset
Junichi Masudalta itseltään.

Kun näyttely oli lähes hartaudella (ja hyvin hillittyjen fanityttökohtausten sarjan jälkeen) kierretty läpi oli itse kaupan vuoro. Tarjolla oli Kalosin startterit, Pikachu ja Heliolisk söpösinä pehmoina, mangaa (raskaksi), lehtiä (ranskaksi), kortteja (todella laajalla Gen-otannalla, mutta sääli kyllä vain ranskaksi näitäkin), ja sitten avainketjujen tyylisiä pikkujuttuja. Oikeastaa enempää en ollut odottanutkaan, kun 1) Nintendo nyt vaan tuntuu mieluimmin pitävän jutut kotimaassaan, ja 2) tämä mesta ei kuitenkaan tuota aikaväliä pidempään auki olisi. Ah juu, lauantaisin (vai sunnuntaisin, en muista) olisi ollut myös mahdollista tavata Pikachu, ottaa kuvia sen kanssa, ja osallista "näin piirrät Pokémoneja"-työpajaan (ranskaksi).

Mutta siis ihan hyvä, että kaupassa oli rajattu tarjonta, koska jo tällä otannalla teki mieli ostaa KAIKKI(!!!) ja vain vaivoin onnistuin neuvottelemaan itseni kanssa lopputuloksen, jossa tyydyin vain kahteen pehmoon (kuin vaihtoehtoja oli viisi). Vähän vieläkin huolestuttaa, miten olisi päättynyt tilanne, jossa vaihtoehtoja olisi ollut vaikka 10. Tai 25. Tai enemmän. Koska suhdeluku olisi voinut olla edelleenkin aika lähellä tuota 2/5. Mutta oli kuitenkin erillinen tuulititakkikankainen jättimatkasäkki taiteltuna laukuaa tämän skenaarion varalta.

Sanokaa hei Pikachibille ja Nappulalle. n__n <3

Kun varsinainen syy tulla Pariisiin oli hoidettu, jäi meille aikaa vielä vähän hölmöillä pitkin kaupunkiakin. Pikakelaus tapahtumista kuvien muodossa.

Ruusun muotoon aseteltu jäde.
(Kesän eka irtojäätelö, btw.)

Seinen rannalla. Törmällä oli hyvä istuskella lepäämässä.

Limsojen mukaan olimme
Frédéric ja Lauren.
Fancyä, etten sanoisi.

Vihreitä saaria talojen väleissä.

Joku muukin halus kattoon Notre Damen katedraalia sisältä.

Mies luki Pariisissa. Yhtään ollut
hauska sattuma tuo opuksen nimi.

Ehdimme myös olla jo närkästyneitä siitä, että elokuvat ja tv-sarjat olivat selvästi huijanneet meitä: ilmiselvästi Pariisin jokaisesta ikkunasta ei ollut esteetön näkymä Eiffel-tornille, eikä se aina näkynyt kaiken taustalla lähes majesteettisesti. Kunnes. Uskomme viihdeteollisuuden valehtelemattomuuteen palasi. Siellähän se siintää, ei vaan aluksi nähty niin kauas.

Kaikenkaikkiaaan voin sanoa, että matka oli ehdottomasti rahan, vaivan ja sen päivän arvoinen. Oli ihanaa, kaikkea oli juuri riittävästi ja yöksi pääsi vielä omaan sänkyyn nukkumaan. Juu, tämmöinen kaupunkimatkailu passaa meikäläiselle.

Ihanaa myös olla juuri näin "aikuinen" että pystyy päättää näin lähteä jonnekin jonkun mielestä ehkä vähän tyhmästäkin syystä, mutta kuitenkin olla niin lapsenmielinen että se jonkun mielestä vähän tyhmä syy on riittävä syy.

Kesäseikkailulla Pikachun jalanjäljissä. ARIGATO! ^-^

Keskikesän juhlimista

Aluksi näytti siltä, että juhannus tulee vietettyä kaupungissa ja ettei ehkä ole oikeastaan mitään ohjelmaa. Sitten päätin rohkaistua ja tehdä asialle Ihan Itse jotain. Kysäisin vanhemmilta saisiko kotikodin käyttöön ja isän hangoiteltua periaatteesta vastaan sainkin laittaa ihmisille viestiä aiheesta. Vähän viime hetken säätöä siitä ketä paikalle nyt tuleekaan ja muutama "Olit liian itsestäänselvä kutsuttava ja oletin, että sulla on muuta" ihminen vielä päälle.

Niin sain minulle tärkeään paikkaan useita mukavia ihmisiä kahdeksi päiväksi. Opin uuden pelin, Smash upin. Syötiin paljon ja juhlistettiin vähän ihmisten synttäreitä. Hypittiin kämppiksen kanssa paljon trampalla (ja minun pitäisi olla toipilas). Saunottiin ja juteltiin. Pientä, rauhallista ja mukavaa. Ihan parasta.

Nna aviomiehensä kanssa paheksui trampoliinilla pomppivia haagalaisneitejä.

Sain tässä vielä myöhäisillan juhannusvieraita. Kovin olivat hämmästyneitä kun poikaystävääni myöten ihmiset kaikkosivat jo yhdentoista aikaan.

Karkkikokkauksella uuteen nousuun

Oh hoh, onpas siitä taas aikaa, kun olen ollut täällä ääbessä. Onneksi Hailie on löytänyt sisäisen intoilijabloggaajansa ja hoitanut tätä superhipsteröintihommaa ihan itse. *aplodeeraa* Nyt kuitenkin ajattelin rikkoa blogihiljaisuuteni kertomalla karkkikokkailukokeilustani.

Paitsi että oikeammin kyseessä oli pikemminkin "karkki""kokkausta", sillä kumpikaan sana ei kyllä varsinaisesti kuvannut sitten loppujen lopuksi sitä, mitä tehden vietin aikaa.

Tältä sen pitäisi valmiina näyttää. Jee!

Kyseessä oli siis japanilainen "Happy Kitchen"-boksi, jonka ostin Kanadassa käydessäni. Jokunen vuosi sitten oli YouTubessa törmännyt videoon (tähän nimenomaiseen täysin hiljaiseen), jossa nimen mukaan mainostetaan karkkihampurilaisten tekemistä. Ja ihan oikeasti, tsekatkaa video: eikös jääkin ajatus, että kysessä on överimakeaa hassunhauskaa naposteltavaa pienen puuhastelun päätteeksi? (Ja ei, videon katsomiseni ei sisältänyt kuvaustekstin tai kommenttien lukemista, joten niihin ei pidä sinunkaan kurkistaman.)

Tämän perusteella olin tietenkin haltioissani, kun kanadalaisessa levykaupassa tuli vastaan kolmea erilaista settiä: juustohampurilainen, sushi, ja donitsi. Tarvinneeko sanoakaan, että ostin kaikkia yhden ja takaisin kotimaassa paloin halusta löytää tarpeeksi eritisen hetken, että raaskisin yhtä kokeilla. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin vain avaamaan juustoburgerisetin yhtenä vapaapäivänä Nnan ollessa kylässä. Ja sitten alkoikin jännyys.

Ensinnäkin paketissa oli ohjeet vain japaniksi ja olin jotenkin liian innoissani ja itsevarma, etten todellakaan lähtenyt googlettamaan mitään tutoriaalia, videota tai käännettyä ohjetta. Kuinka vaikeaa se nyt muka voisi olla?

Jauheiden sekoittelua pikkuruisissa kupeissa
pikkuruisilla tuövälineillä.

Noh, onneksi ei kovin, sillä paketissa tosiaan oli vain ja ainoastaan kaikki tarvittava saksia, mikroa ja vettä lukuun ottamatta. Vähän jännää ja välillä meni tuuriin luottamiseksi/arvaamiseksi, mutta mitään isompia virheitä ei tullut tehtyä. Nna kikatteli vieressä ja näpsi kuvia koko touhua hämmästellen.

Ihan oikealta näyttää.

Juu juu, karkkia. Paitsi että pihvimassaa sekoitellessa tulin ajatelleeksi, että onpas... aidon oloinen tuoksu. 30 sekuntia mikrotusta myöhemmin katsoimme Nnan kanssa toisiamme ja totesimme, että ei hitto, kyseessä taitaa olla ihan oikeasti juustohampurilaisaterialta maistuva juustohampurilaisateria. Eihän se toki menoa haitannut, mutta karsi kyllä maistamishalut meiltä molemmilta. Minua epäilytti leipomani juusto, kun taas ystäväni puolestaan kieltäytyi kaikesta ihan puhtaasta epäilyksestä ja raskauteensa vedoten. 

Vaikka söpöltähän se näytti.

Niin oli kaikki valmista: 2 juustohampurilaista, ranskalaiset, ketsuppi ja iloisesti kupliva kola - kaikki tehty jauheesta ja hanavedestä eli siis kaikki E-aineet mitä kasvava lapsi tarvitsee. Koska kumpikaan miestä ei maistamaan suostunut, mutta kotona oli myös kanssani naimisiin erehtynyt partaisempi olento, päätin käyttää suostuttelutaitojani vedotakseni pahaa aavistamattoman kanssa-asujan koekaniiniksi. Toimi! Itsekin toki kolaa, ketsuppia ja ranskalaisia sitten lopulta kokeilin.

Oma loppuarvio: Ihan hauskaa puuhailua, ranskalainen maistui kylmältä kuivettuneelta pikaruokalaranskikselta, ketsuppi oli totuttua makeampaa ja kola semmoista kolakarkkimaista. Miehen arvio: Ihan hölmöä, mutta maistui kyllä täysin tunnistettavalta. Ja 10 minuuttia aterian huiviin huitaisemisen jälkeen miehelle tulikin sitten tosi huono olo, eli ilmeisesti överi keinotekoisuus sai aikaan protestointia vatsassa.

*huokaus* Taitaa tämän tyyppinen ruoka olla
sopivinta Masakolle meidän ihmisten sijaan.

P.S. Tosiaan. Mulla on vielä kokeiltavana donitsi- ja sushi-setit. Tällä kertaa olin tosin niin epäileväinen jo näin etukäteen, että vilkaisin videoiden kuvaukset ja niiden mukaan molempien jäljellä olevien pitäisi maistua oikeasti karkille... We'll see.

Alppiruusupuisto

En aina välillä ole täysin vakuuttunut siitä, että Helsinki on mieleinen asuinpaikka. Kuitenkin tässä on monia hyviä puolia ja erityisesti nautin kauniista alueista, joita kyllä riittää. Sunnuntai-iltana käytiin poikaystävän kanssa iltakävelyllä yhdessä lähistön kauneimmista paikoista, Alppiruusupuistossa. Paikka on edukseen erityisesti näin kesäkuun alussa kun rodot ja atsaleat molemmat kukkivat, mutta on siellä seikkailtu myös pimeällä talvella. Eri tavalla upea, mutta vaikuttava niinkin. Mutta nyt kun kasvit ovat kukassa niin siellä vain humaltuu kauneudesta ja tuoksusta. Yksi hienoimpia hetkiä on aina kun päätyy sellaiselle polulle, jonka yli alppiruusut kasvavat. Ikään kuin olisi viidakossa, mutta ilman kuumuutta ja kosteutta. Arvostan.

Alppiruusut ovat valtavia. Paikoitellen enemmän puita kuin pensaita. Ylemmässä kuvassa seisottiin näköalatasanteella ja silti osa noista oli meitä korkeampia. Lisäksi täysikasvuisista puista saa vähän ehkä perspektiiviä.

Alppiruusujen värikirjo on myös uskomaton. Löytyy tietenkin ne normaalit valkoinen ja sellainen vähän fuksia, mutta myös haaleaa violettia, niin hento vaaleanpunainen ettei ole varma onko kyseessä näköharha ja muita vastaavia. Myös atsaleoissa on upeita värejä: oranssia, persikkaa, pinkkiä, vaaleanpunaista, keltaista.

Jos et ole jo käynyt Alppiruusupuistossa niin parhaat hetket on ennen juhannusta.