Videopelihyppelyä ihan oikeasti

Ei hyvää päivää, miten siistiä! Ja ihanan sympaattisesti yrittää noissa kamppeissa sulautua massaan.

Isoveli valvoo.

Kohta kahden kuukauden ajan mun Facebookin mainospalkissa on ylimmäisenä ollut "Combustible Lemon Mug". Mainostavat firmat vaihtuu, mutta tuote pysyy samana. Mistä ne voi tietää sekä mun heikkouteni Portal-romppeisiin, että melko epäilyttävän viehtymykseni erilaisiin "When life gives you lemons"-variaatioihin?

Aina! Kuvankaappauksen uhriksi valittu satunnainen.

Taksimatkoilla ja ravintoloissa käydessä aina jossain kohtaa huomaan, että soittavat biisiä, joka on minulle olemassa vain multifandom-videona (ja YouTuben soittolitalla jatkuvasti). Aluksi se vain hymyilytti, mutta sitten homma alkoi muuttua aika älyttömäksi. Kun ei joku näin hyvää vibaa lähettävä biisi voi aina soida




Ja ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin eilen sattumalta bongain kadunvarsikojusta täydellisen kellon. Numeroiden tilalla värilänttejä, perusvärinä musta ja kaikki viisaritkin. Maksoi alle 3 euroa (eli vähän enemmän paikallista rahaa)! Mitä täällä tapahtuu? My life is AWESOME!

Taidehomostelua

Hirveästi tekisi mieli pitkästä aikaa käydä taidenäyttelyssä. Viimeksi semmoinen elämys sattui kohdalle puolivahingossa tuossa keväällä, kun vierailin Oslossa. Siitä on kauan, sisäinen elitisti-kriitikkoni kaipaa kyldyrelliä ylevöitymistä taas nostamaan elämänlaatua ja osoittamaan kuinka paljon keskivertoa parempi ihminen olen.

Eikä mitään nykytaiteeksi kutsuttua sontaa, vaan klassikoita tai muuten oikeasti lahjakkaiden yksilöiden luomuksia. Oikeaa Taidetta (TM).

Fakebookista joskus vahingossa bongasin.

Demo est omen

Höh höh, ette varmaan ikinä olisi uskoneet, että ilmaisia demoja tulee jatkuvasti lisää. Joten latasin niitä lisää, pelasin niitä lisää ja nyt ajattelin arvostella niitä lisää.

Dynamite Jack

Sotilaskoulutettu ihminen karkaamassa timanttikaivosorjuudesta. Vartijoiden välttelyä, räjäytyksiä, hyödyllisten tavaroiden keräämistä, peikkoja. Grafiikoissa ei turhia kikkailla ja pelimekaniikan oppii puolessa sekunnissa. Vähän kuin matopeliä pelais, mutta nyt sillä madolla on mahdollisuus asettaa pommeja. Viihdyttävä. Kysymykseksi nouseekin visainen ”Jaksaisiko tämä huvittaa täyden pelin verran?”-pähkäily. Katsotaan. Toimii tosin ihan vain demo-mittaisenakin... tai sitten tähän ei vain siinä ajassa menetä vielä hermojaan.

Edna & Harvey: Harvey's New Eyes

Kun peli pyörähti käytiin, niin katsoin aluksi ruutua hyvin epäuskoisena. ”Tää näyttää ihan pikkulasten opetuspeliltä!” Asetelmakin oli vähän semmoinen: katolinen sisäoppilaitos, alle teini-ikäiset hahmot, pihan haravoimista ja kukkapenkin kitkemistä... Mutta kun kertojan (hykerryttävän ihana, itsetyytyväisesti kehräävä ja pahaenteisesti tekolapsekas) ääni aloitti puhumisen, uskoni pelin mahdollisuuksiin palautui. Ei semmoisella äänellä vaan kerrota iloisista aakkosista tai muusta tylsästä. Ja ihan oikein: ääniä kuuleva pyromaanilapsi, maasta esiin kaivetun pommin avaamisyritys katuporalla, termiittien elävältä syömäksi joutuva poika... OMG! Joo, joo, joo! Vaikka jo ihan tuon kertoja takia. Lisäksi huomasin myös että tämä on jatko-osa. Pitää siis kaivaa se tarinan alkukin esille.

gamershell.com

Fairy Bloom Freesia

Vähän taas tämmöinen öh... jännä kokeilu. Eli siis pieni keijukaistyttönen, joka puolustaa metsää varjomörköjä vastaan. Onneksi suuri mestari on opettanut tytön käyttämään taistelulajia nimeltä ”Fairy Fu”, jonka kikoilla mörköjen kyllä luulisi kellistyvän. Ja niinhän siinä käy, koko homma toimii kahta tai kolmea näppäintä hervittomasti hakkaamalla ilman mitään ajattelua. TYL-SÄÄ! Ja miksi ihmeessä se suuri mestari ei itse tullut pistämään niitä pahiksia pataan, tosi vastuullista lähettää puolesta ehkä 6-vuotias pikkulikka.

PAYDAY: The Heist

No myönnän, tämä ei ole oikeasti demo. Tämä on Steamin ”viikonloppupeli” eli sitä saa pelata yhden viikonlopun ajan ilmaiseksi. Ja jollain ihme tempulla onnistuin jopa lataamaa sen viikonloppua lyhyemmässä ajassa. Olihan se ihan hauskaa vaihteeksi pelata jotain uutta peliä, jonka kanssa ei tarvitse pelätä sitä, että ”ihan kohta tämä kuitenkin loppuu... KESKEN!” FPS, mutta siihen se sitten jääkin. En vaan jaksa lämmetä pankkien ryöstämisille, panttivankien ottamiselle, enkä ympäriinsä juoksemiselle tyhmiä pikkutehtäviä suorittaen, kun minua samalla yritetään ampua. Paska valikoima aseita, ei ollut raketinheitintä tai mitään. Ainakaan en huomannut. Varmasti tosi monen muun makuun, mutta ei yhtään minulle. Kyllähän tätä sen yhden viiklopun ilmaiseksi pelasi, mutta vain koska se oli ilmaista.

Transcripted

Yrityksenä on tekoälyn (♥) avustuksella selvittää vaikka ja sun mitä tietoja biologisen näytteen geneettisestä materiaalista. Ja selvitä näytteen hyökkäyksistä sinua vastaan. Ongelmanratkaisua ja ammuskelua solutasolla. Ja tekoäly. Ihan hauskaa (semmoista toiminnallista aivojumppaa), mutta en jäänyt kaipaamaan pidempää versiota.

Kirppislöytöjä ja syysaurinkoa

Tänään heräsin todetakseni muutaman lumihiutaleen leijailevan alas taivaalta, peltojen ja nurmen olevan kuurassa jossa aurinko kimaltaa sekä ilmassa olevan jo pieni aavistus talvea. Jossain vaiheessa tajusin, että tässä on nyt se odottamani auringonpaiste! Ryntäsin siis Atelieri O. Haapalan kirpputorin löytöjen kanssa ulos.

Mukaan tarttui siis ruskea huopahattu, esiliina ja hartiahuivi. Lisäksi myös violetti villakangashame (joka hämmentävästi käy myös viitasta!) mutta se on tällä hetkellä muutostöiden alla.

Hattu olisi toki enemmän edukseen päässä, mutta jotenkin halusin kuvata sen juuri tuossa oksanhaarassa. Hatussa on iso koristehärpäke sekä reilusti hattutylliä. Vaatii vähän paikkailua ja putsailua. En rehellisesti sanottuna tiedä missä tätä käyttäisin, mutta en voinut vastustaa. Luotan siihen, että tilanteita löytyy. Jos ei muuten niin päivinä jolloin kaipaa vähän luksusta arkeen.

Esiliina on värjätty teellä ja siinä on kauniit reikäpitsi- ja kirjontakoristelut.

Tämäkin vaatii vähän paikkailua. Toisessa reunassa on revennyt nauhan kohdalta ja oli ostettaessa paikattu hakaneulalla. Eli toisin sanoen sitten kun tätä johonkin larppiin tarvitsee väkerrän korjausta peliaamuna kun en ole aiemmin muistanut.

Hartiahuivikin on värjätty teellä. Huomasin nuo reunan halkiot/repeämät itse asiassa vasta kuvanottohetkellä. Katsotaan parsinko ne vai jätänkö tuollaiseksi. Ainakin silitysrautaa vaatisi kun on ollut epämääräisessä säilytyksessä ostohetken jälkeen.

Huivin ulkoreunaa kiertää sievä ja lähes huomaamaton kirjonta.

Tosiaan, kaikki ostokseni vaativat pientä korjausta, mutta koska sain kaikki nämä (ja sen villakangashame/-viitan) reilulla kympillä en kokenut sitä ostopäätöstä estäväksi. Tosin, koska suutarin lapsella ei ole kenkiä niin ompelijan korjausprojekteilla on tapana venyä siihen hetkeen asti kun ne on aivan pakko tehdä. Tästä esimerkkinä puolitoista vuotta sitten hajottamani Marimekon laukun vetoketju, jota aloin purkaa eilen kun keksin haluavani laukun käyttöön lauantaina. Saa nähdä onko se matkassa kun haluan laittaa huomenna päälleni violetin villakangashameen ja se on tuossa vielä kesken.

"sateenvarjon avulla hyppien kulkee"

Minulla on hyvin vakava kysymys kaikille: Miksei kukaan ole kertonut, että Tohtori Sykeröä on Areenassa? Tai ylipäänsä, että sitä näytetään televisiossa?

Mutta jottei muille kävisi samaa erehdystä niin hus siitä kohti Areenaa.



Rakastan vanhoja lastenohjelmia, Disney-klassikoita ja muita laadukkaita piirettyjä. Alfred J. Kwak yllätti vuosien jälkeen kaikella tarjoamallaan tiedolla ja tärkeillä aiheilla, Muumit nyt vaan on edelleen ihania ja Tohtori Sykerö mukavalla tavalla kajahtanut lastenohjelma. Disney-lemppareita on Aladdin sekä Kaunotar ja Hirviö, uusimmistakin osa on yllättynyt mukavasti. Silti nimeäisin ehkä lemppareimmakseni Anastasian, joka kaikesta Disneymäisyydestään huolimatta ei ole sitä vaan Foxin.



Ylläoleva oli muuten tsemppilauluni tenttien aiheuttaman epätoivon ikeen alla.

"Pull yourself together And you'll pull through it! Tell yourself it's easy And it's true! You can learn to do it too!"

This will love and tolerate the shit out of you/me/everypony.

Herään aamulla: Ballad of the Crystal Ponies soi päässä.
Syön aamupalan ja puen: edelleen soi.
Kävelen osastolle: nyt jo hyräilen sitä puoliääneen.
Koko päivä osastolla, oli tekemistä tai ei: soi päässä aina vaan kovempaa ja hymyilen tyhmästi.
Nyt: repeatilla YouTubessa.

Mikä mussa on vikana? En tiedä, mutta se paranee kunhan MLP:n 3 kausi alkaa marraskuun toisena lauantaina. Oh mi gosh, johan sitä on odoteltukin.

mylittlebrony.com

Oli taas tämmönen päivä... Mutta ei se voi olla kovin väärin, kun saa hymyilemään ja aidosti hyvälle mielelle.

Witch was watching her Swiss watch.

Olen ajatellut sellaista asiaa kuin rannekellot. Seinäkellojakin juu, koska ne on tärkeitä, mutta lähinnä rannekelloja. Koska muistan, kun siskon kanssa saimme ensimmäiset rannekellomme: minulle sellainen, jonka kellotaulun keskellä oli kissa ja sekuntiviisari oli ulkokehää kiertävä hiiri. Siskolle taisi olla norsu, jonka kärsä oli sekuntiviisari. Ennen näiden saamista olimme monta vuotta jo ihastelleet äitimme älyhienoa Aku Ankka-kelloa, jossa kädet olivat viisareina. Sitten menin kouluun ja sain isovanhemmilta lahjaksi ihkaensimmäisen digitaalikelloni. Tuntui niin aikuiselta ja tekniseltä. Yritä siis sanoa, että silloin joskus kaikilla oli rannekellot ranteessa, niitä saatiin lahjaksi ja vaikka mitä. Mutta kännykät tulivat ja syrjäyttivät ne. Nyt olenkin tässä pohtiessani tullut siihen tulokseen, että se oli väärin.

Toki olen mielipiteineni myöhässä, sillä johan ne ovat tehneet tuloaan: ensin muodikkaiksi nousivat kaulassa kuljetettavat (hei ernut), sitten taskukellot (hei steampunkkarit) ja nyt erityisesti neonväreissä räiskyvät yleensä pehmeää kumia olevat ajannäyttäjät (hei H&M ja ginatricot). Ja sitten tietysti ovat (nuo pahuksen) hipsterit ja teknologian taaksepäin kelaamisinto edistämässä rannekellojen uutta tulemista. Muta joo, ovathan ne alkaneet taas löytää paikkaansa asusteena ja käytännöllisenä kapineena.

Pointti on, että haluaisin opetella taas käyttämään rannekelloa, semmoinen oli kuitenkin ala-asteella vakituinen osa päivittäistä pukeutumista. Kuitenkin vireas esine ranteessa tuntuu... vieraalta. :p Joten ajattelin, että pitää varmaan vaan löytää joku tarpeeksi ihana/pähee/magee/kolee/söpö, että on motivaatiota.

Binary Watch olisi yksi vaihtoehto. Koska se ON magee! Just look at it!

ledwatchstop.com

Ongelmaksi toki vähän nousee tämmöisellä laiskalla paskalla se, että pitäisi opetella lukemaan kelloa ihan uudella tavalla. Ja sitten kanssa se, että tuo on aika masiivinen asuste, eikä välttämättä taipuisi ihan joka päivä fiilis tuon kanssa yksisä kulkemaan. Tai sehän on ihan tahdon asia, mutta vähän epäilytää. Ja sitten taas toisaalta se ON magee.

Toinen vaihtoehto on Rosendahlin ihastuttava Picto (ja tämän hankkimista olen harkinnut jo ihan vakavissani, kun lentokoeessa myydään 70 euroa mitään muuta paikkaa halvemmalla). Innovatiivinen, pelkistetty, kaunis moderni. Saatavilla mustana, valkoisena ja punaisena. Eleetön, mutta silti oivaltava ja hauska. Moneen tyyli sopiva.

zillamag.com

Tokihan tuo hinta kirpaisee edelleen. Ja rannehihna olisi kumia, mille en ihan loputtomasti lämpene. Kun se hiostaa ja sitten tulee ihottumaa. Mutta toisaalta niin mule voi nykyisin tulla ihan mistä tahansa kellosta, ei vaan olisi kiva huomata sitä näin kalliin ostoksen jälkeen. Joten ehkä katson jotain muuta ekaksi.

Aika hemmetin hurmaava on myöskin Mr Jonesin valikoimiin kuuluva "Cyclops" (sekä mustana että valkoisena). Siis numeroiden sijaan värejä!!!!!1 Pissin hunajaa ja oksensin sateenkaaria varmaan viikon sen jälkeen, kun näin tämän kuvan ensimmäistä kertaa jossain vahingossa vastaan tulleena ja sitten yritin erinnäisinnä mielikuvituksellisilla hakusanoilla kellon mahdollista tekijää/kaupittelijaa jäljitää. Tärppäsi. Viimein.

Tämä on siis se kuva, jonka perusteella kelloon ihastuin. Lähdettä en ottanut muistiin, koska olin taas fiksu. Mutta epä sekään kertonut, mistä oli tuon kellon kuvan löytänyt.

Kellossa itsessään on kaksi ongelmaa, jotka saatan kuitenkin olla valmis sivuttamaan, koska se on IHANA! Ensimmäinen on hinta (jaiks!) ja toinen on se, ettei siinä tosiaan ole kuin tuntiviisari. Ei välttämättä parhaimman mahdollisen tyyppinen kello krooniselle myöhästelijälle, mutta voihan sen tarkan ajan aina tsekata sieltä kännykästä. Voihan? 

Jatkan haaveilua ja huopaamista näiden kanssa. Ja itken sitä, että miksei voi olla halpahintaista vaihtoehtoa, jossa olisi näistä ihanasti yhdisteltynä parhaat puolet. Tai joitain. 

Tulee-menee-market

Vielä eilen mulla oli ongelma: selasin nettikauppoja ja yritin löytää fiksun hintaista ja sopivan kokoista Pikachu-paitaa. Pitkillä tai lyhyillä hihoilla, kiva taustaväri... ei siis mitään ihmeellisiä vaatimuksia. Ongelmakohdiksi muodostuivat liian pienet koot, raglahihat, tyhmät värit tai sitten se yksinkertainen tosiseikka, että pulju ei lähetä tuotetta Suomeen. Hinta ei ollut kertaakaan se ongelmallisin asia. Ehdin jo vähän suruilla tätä epäreiluutta ja harkita ostavani liian pienen paidan, josta leikkaa-liimaa-askartelemalla ja huikeilla DIY-taidoillani tekisin jollekin vanhalle paidalleni muodonmuutoksen. Ha, ei tarvinut! Kiitos Aasia, nörtit ja valikoima, josta löytyy ihan mitä vain, kun sattuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Mulla on nyt Pikachu-paita! Ja Minni Hiiri goes geisha-paita. Ja joku söpönen animemangavideopeliörvelö-paita. Suosikkeihini kuuluvissa väreissä ja yhteensä maksoivat semmoiset 7 Euroopan rahaa. Olen onnellinen, ah ihana materia!

Tuosta ostostelupaikasta on vielä sanottava sen verran, että se tosiaan on olemassa vain viikonloppuisin ja päivänkin aikana kojuissa on eri tavarat ja myyjät aamulla, päivällä ja illalla. Plus tietysti on niitä kiertäviä kauppiaita, jotka liikkuu ja kantaa kaiken mukanaan. Joten tuuriakin oli näissä löydöissä. Siksi kiitän myös kohtaloa, näin oli selvästi tarkoitettu.

P.S. No ostin mä muutakin. Punaisen asustevyön (minä? Joo, ajattelin opetella asustamista. Jaiks!), kaksi semmoista taivuteltavaa rautalankapantaa (joille olen pari vuotta naureskellut, että ovatpas hölmön näköisiä. Mutta kun ne oli niin somia ja pilkullisia) sekä valkoiset balleriinat leikkimään työkenkiä (edellisistä halkesi toisen kanta). Ja tuliaisia, mutta ne on vielä salaisuuksia.

Ennen kuin kuolen

Tämä ei ole innostumista. Eikä ihan hehkutustakaan. Tämä on vaikuttuneisuutta.

Kuva Otavan sivuilta

Minulla on ollut pitempään tarkoitus lukea Jenny Downhamin kirja Ennen kuin kuolen (Otava, 2009). Ensin ei osunut koskaan kirjastossa kohdalle silloin harvoin kun kalenterini "nämä pitää lukea" lista sattui olemaan mukana, sitten halusin lukea jotain kevyempää, jotain ihan muuta. Lopulta tähän oli tartuttava ja jatkoin sinnikkäästi lukemista vaikka aluksi hieman jopa ärsytti. Onneksi jatkoin. Lopulta kirja imaisi mukaansa enkä malttanut laskea käsistäni kuin ihan pieniksi hetkiksi.

Ennen kuin kuolen kertoo 16-vuotiaasta Tessasta, joka sairastaa parantumatonta leukemiaa. Hän laatii listan asioista joita haluaa tehdä ennen kuolemaansa. Menettää neitsyytensä, rikkoa lakia, saattaa vanhempansa takaisin yhteen ja rakastua. Elää vielä kun voi. Ehkä lopulta se, mikä sai minut imeytymään kirjan maailmaan oli Tessan tekemät pienen pienet huomiot ympäröivästä maailmasta ja kyky millä hän tarttui niihin pieniinkin. Myös perheen reaktiot ja ystävän elämä kulkivat tiivisti mukana, oleellisena heijastumana kuolemaa tekevän tytön elämässä.

Vaikka kirjan aihe ei ole kevyt, ei sen lukeminen lopulta synkistä niitä muutamia lopussa vuotavia kyyneleitä lukuunottamatta. Tämä kirja on ylistys elämälle, muistutus siitä, ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu.

Demoa etsimässä

Olen pelannut vähän demoja viime aikoina, kun paikallisen Internetin latausnopeudet yhdistettynä ilmeneviin, jopa useita päiviä kestäviin katkoksiin eivät oikein kestä uusien täyspitkien pelien lataamista. Mutta säästyypähän rahaa ja tulee tutustuttua kaiken näköisiin tuotoksiin, jotka tavallisesti varmaan sivuttaisin. Nyt ne ovat päässeet kokeiluun, koska olivat tarjolla tarpeeksi nopeasti latautuvina ja ilmaisina näytteinä. Hitsin hienoa. 

Analogue: A Hate Story 

Tältä peliltä en oikein tiennyt, mitä odottaa. Lajityypiksi määritelty vain ”indie.” Aluksi peli kiehtoi (hakkerointia, tekoäly), sitten muuttui lähinnä tylsäksi ja idioottimaiseksi (korealaisten nimien historiaa ja historiallisesti oikeita tapoja piirtää sukupuu), mutta päätin katsoa homman vielä hieman pidemmälle. Antaa mahdollisuuden parantaa, koska hakkerointia ja tekoäly. Ja onneksi tein näin, sillä pikkuhiljaa juonikuvio alkoi aueta ja pelin kantava ajatus muotoutua. Ei kovinkaan suurta toimintaa tai tiukkoja tilanteita, mutta lisää hakkeoritnia ja tekoälyjä. Ja koska pelin hinta on minimaalinen, niin voi hyvinki olla, että tämän seuraavan kerran pelejä hankkiessani ostan. Ei huono, mutta ei myöskään konseptina ihan helpoiten pureksittavissa.

indiecade.com

Blackwell's Asylum 

Tässä olisi paljon potentiaalia: hullujenhuone, pakeneminen, päähenkilö nimeltä Nellie (Tahtotila-viite, toim. huom). Mutta silti into lopahti aloituslatausten jälkeen suunnilleen puolessa minuutissa. En pidä tämän grafiikoista (liian kulmikasta ja vinksottavaa yrittäen olla jotain burtonmaista, mutta tuoden lähinnä mieleen jonkun lasten halpa-animaation), liikkuminen on vaikeaa, hidasta ja epätarkkaa (olkoonkin, että yrittää mallintaa lääketokkurassa ja harhaisena ympäriinsä menemistä, mutta silti), piiloutuminen on toteutettu typerästi (tuntuu kuin jäisin sittenkin esille). En hanki, enkä edes suosittele kokeiltavaksi. 

Space Pirates and Zombies 

Kuuntele miehistön keskenäistä natinaa, rakenna alus, kerää mineraaleja, rakenna lisää aluksia, kerää mineraaleja, hanki missio, matkusta galaksien siäisesti ja välisesti, kerää mineraaleja, rakenna aluksia, kuuntele narinaa, ammuskele vähän, taas narinaa ja mineraaleja. Nimen perusteella odotin enemmän räiskintää, piraatteja ja/tai zombeja. Mutta olikin lähinnä avaruutta ja byrokratiaa. Jollekinhan tämäntyyppinen pelaaminen voisi olla ihan Se Juttu, mutta ei mulle. Sori. 

BioShock

Romahtava salainen sivilisaatio. First person shooter. Vempaimia jostain sci-fin ja steampunkin välimaastosta. Zombien kaltaisia ihmishirviöitä. Little sister. Selkeitä suoritettavia missioita. Taktiikkaa, aivojumppaa, toimintaa. Olin todella pettynyt, kun demo loppui niin lyhyeen. Jätti nälkäiseksi, enkä voi tehdä asialle mitään vielä kahteen kuukauteen. Menee ostoon hetimmiten, kunhan pääsen takaisin Suomeen. 

lonewolf.nettisivu.org

Nation Red 

Zombien tappamista yksin tai ryhmässä. Demo on toteutettu niin, että peliaika on rajoitettu, eli vaikka säilyisit hengissä ja pärjäisit hyvin, niin peli loppuu kun aika loppuu. Joudut aloittamaan aina uudelleen alusta tai ostamaan pelin. Liikkuminen touteutettu vähän jännästi (hahmoa katsotaankin ylhäältä käsin ja liikkuu ylös, alas ja sivuille en tavalliseen ”Eteen, taakse ja sivuille”-kaavan sijasta), mutta siihenkin tottuu. Ei yhtään niin pelottava ja stressaava kuin zombie-pelit mulle yleensä, en panikoinutkaan horden lähestyessä. Emt, ehkä, tuskin. Ei varsinaisesti mitään uutta tai ihmeellistä, Left 4 Dead esimerkiksi on minusta parempi. 

Hell Yeah! 

Helvetin herruutta käsissään pitelevä luurankopupu, josta paparatsi otti kuvia kumiankan kanssa. Nyt se jahtaa sitä kuvien ottajaa lentäen ympäriinsä rakettirepulla ja keräten kultaa. Anteeksi mitä? No just sitä. Ihan hauska, mutta myös aika wtf. Demo riittää, en jää kaipaamaan pidempää pelikokemusta. (Ja jos olet Helvetin herra, niin kai sulla ois jotain keinoja sen kuvaajan löytämiseen ja/tai tuhoamiseen? Siis muitakin kun se rakettireppu ja ympäriinsä haahuilu.)

Row-täti kirjoittaa jälleen!

Se on tapahtunut! Salaisesti ja ihan huomaamatta. Kuulemma 27.9.2012. Miksei kukaan kertonut minulle?

entertainment.time.com

Ihan vahingossa kirjakaupassa huomasin, että J.K. Rowling on julkaissut uuden kirjansa. "The Casual Vacancy" on naisen ensimmäinen virallisesti aikuisille suunnattu kirja, mutta ihan kuin Potteritkaan lopujen lopuksi mitään "kevyttä ja kivaa" olisisvat olleet. No, tässä uudessa ei ole velhkoulua... ainakin näin päättelin.

Ei, en vielä ostanut tätä. Ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi käteistä mukana, ja lähin ATM (jota ulkkis voi käyttää) oli vasta asuntolalla. Mutta seuraavalla reissullani tuonne ostarille olen varautunut. Sillä onhan tämä saatava, läpi kahlattava ja hyvässä seurassa puitava.

Doctor Who ynnä Sherlock ynnä Florence + the Machine = mahtavuutta

Olen nykyään vähän huono fanityttöilijä (oi, kultaiset HP-ajat) mutta innostun välillä oikein kunnolla yksittäisistä asioista johonkin kohteeseen liittyen. Facebookin Doctor Who Finland ryhmän linkki aiheutti riemastunutta fanityttöilyä. Tämä on jotain upeaa:



Kuten jo otsikko sen kertoo: Doctor Who, Sherlock ja Florence + the Machine on minulle vastustamaton yhdistelmä.

Kuulin Doctor Whosta ystävältä aikoja sitten, mutta en jotenkin innostunut. "Joku äijä suhaa ympäri avaruutta poliisikopilla ja ilmeisesti myös matkustaa ajassa, kuulostaa tosi oudolta", taisi olla reaktioni. Silti kärsivällisesti kuuntelin ja yritin ymmärtää. Päätin antaa sarjalle mahdollisuuden kun niin moni mainosti keväällä sarjan tulemista Yleltä. Hyppäsin ensimmäiseen jaksoon mukaan vähän alun jälkeen, mutta liimauduin lievästä pihalla olosta huolimatta ruudun eteen. 7. toukokuuta statukseni olikin: Hailie 20vee ja ensikosketus Doctor Whohon. Sisälsi kiljumista ja säikkymistä. Tuon jälkeen liimauduin joko television tai Areenan eteen säännöllisesti. Aion sinnikkäästi odottaa kunnes Yle näyttää loputkin kaudet, mutta saatoin hurahtaa ja seuraan nyt muun maailman tahtiin eli odotan kolme kuukautta seuraavaa jaksoa.

Ouva alkoi tuossa jokin aika sitten puhella, että voisi alkaa Tohtori Kukaa katsoa, mutta ei halua myydä sieluaan halvalla. Vastaukseni oli kunnon fanitytön tavoin aluksi ainoastaan "Dinosaurs! On a spaceship!" mutta sain sitten itsestäni enemmänkin irti. "Et todellakaan myy sieluasi halvalla. Olin aluksi itsekin vähän epäileväinen, mutta kun se vaan on mahtava! Samassa sarjassa historiaa, nykypäivää ja avaruusseikkailua. Välillä kaikkia sekaisin <3"

Ouva jatkoi, että on törmännyt ainoastaan fani-ihkutukseen tai kaameaan haukkumiseen, joten oli puristettava itsestäni hieman lisää irti. Onnekseni olin törmännyt juuri facebookissa selventävään kuvaan.

Jatkoin selitystäni: "Tuota noin. Doctor Who on sarja, jonka aikana olen nauranut, itkenyt, kiljunut ja ollut tajuttoman onnellinen. Minä ainakaan en osaa ikinä ennustaa jaksojen käänteitä vaikka toki Tohtori aina pelastaa, mutta se tekee kaameista Moffat -jaksoista (käsikirjottaja) siedettäviä."

En tiedä onko Ouva päätynyt vielä Whota katsomaan, mutta ainakin selitykseni oli kattavin mihin hän oli törmännyt. Minä olen huono katsomaan televisiosarjoja, koska en malta rauhoittua ruudun äärelle vastaanottamaan jotain niin valmista, silti huomaan odottavani innolla jouluspesiaalia, jolla seitsemän kausi jatkuu. Tulejo!

Varastelusta seuraa lisää varastelua.

Pistäydyin tyttöjen kanssa leffassa. Vähän arvottiin vielä lippuja ostaessa, että mennäänkö katsomaan Taken 2 vai Stolen, kun olivat alkamassa samaan aikaan ja kummassakin olisi samat kantavat teemat: kidnappaus sekä sitä johtuvaa toimintaa ja draamaa. Lopulta päädyimme tsekkaamaan jälkimmäisen, sillä totesimme, ettei Taken 2 tarjoaisi trailerin perusteella ykkösosaan nähden mitään uutta, ja siitä taas en itse ollut erityisemmin pitänyt. Ja vaikka Stolen kuulostikin juonellisesti lähinnä sen kopiolta, niin pitihän sille antaa mahdollisuus. Eri tekijät, eri näyttelijät, näillä voisi olla parempi näkemys. Spoilereita taas luvassa.



Leffasta itsestään ei sitten kuitenkaan ole paljoa sanottavaa. Oli rosvoja, draamailivat keskenään ja yksi meni vankilaan muiden jätettyä hänet rikospaikalle. Takaa-ajokohtaus parkkihallissa poliisiautojen kesken. 10 miljoonaa katosi aika arvattavalla tavalla, vaikka sitä pidetäänkin muka-salaisuutena leffa puolivälin paikkeille asti. Tyyppi pääsee vankilasta, osuutensa haluavat ex-rikoskumppanit kaappaavat sen tyttären. Uhkailua ja kiristystä. Poliisi ei usko ketään. Criminal mastermind pistää tuulemaan ja sitä on ajoittain ihan nautinto katsoa. Hauskojakin juttuja, mutta enimmäkseen muka-hauskuutta. Kultaa, joka ei paina mitään (Tämä ärsytti ihan todella. Jos sinulla on jalkapallokassillinen kultaharkkoja, niin et kyllä pysty raahamaan sitä mukanasi, saati edes kahden ihmisen voimin nostamaan sitä suorille käsille. Kulta painaa. Paljon). Ennakoitava lässynlääloppu, jossa pahat tyypit on kuolleet, hyvä vankilassa käynyt jätkä sai perheensä, eikä viimeistä kultakimpaletta tietenkään heitetty järveen, vaikka poliisille niin uskoteltiinkin. Ja AINA on joku paraatipäivä.

Jos on tarpeeksi tylsää, niin voihan tuon käydä katsomassa. Kun ei se huono ole, se vain ei ole hyväkään. Semmoinen keskiverto, jolla on hetkensä, mutta kompastuu kliseisiin ja hollywoodeiluun. Nyt pohdin, olisiko sittenkin pitänyt käydä katsomassa se Taken 2?

Ostoskori

Kun Hailie kerta sohaisi tuota ”näin tutustuin blogien maailmaan”-muistolaatikkoa, niin kyllä kai minäkin. Omaa päivän asuani en ajatellut heti perään heittää, vaan mennä sitä toista tietä, eli esitellä ostoksiani. Jep, meikäläinen vähän nettishoppaili getDigital-sivutolla (tarjolla saksaksi ja englanniksi) tuhlaten aika monta kymmentä euroa ja tullen taas vähän onnellisemmaksi ihan silkasta materian omistamisesta. Lisäksi kerrankin ulkomainen mesta, jossa ei tarvinnut maksaakseen PayPalia eikä luottokorttia (kun ensimmäisestä en tykkää ja toista en omista). Tein kollaasinkin, kuvat pöllitty tuolta nettipuljun sivuilta, ja ihan omin kätösin tehty kökköhäivytykset ja ällö-laventeli taustakin. Kas kun tältä ne ostoslista-kollaasit näyttivät silloin joskus, kun blogeja aloin lukemaan. LiveJournalissa. Ja kaikilla oli pinkit tai mustat taustavärit ja mangasilmä-avatarit. Silloin joskus 2003 ja 2004.

Ja hyvän ostosesittelyn tavoin aion nyt kertoa vähän jokaisesta tuotteesta erikseen. Ihkutusta siitä, kuinka ihania nää on hypistellä (tai vaihtoehtoisesti itkemistä väärän kokoista vaatteista tms) en pysty vielä tarjoamaan, kun vasta ovat pakettina matkalla. Sinne kotiin. Ja mä oon täällä maapallon toisella puolen vielä pari kuukautta. Että vähän niin kuin olisin joululahjoja itselleni jemmaan ostanut.

That's not my team-teeppari. Koska Space Impact ja Pac-Man ovat klassikoita, niin tokihan yhdistelmäkin on klassinen. Ja läppä nauratti ääeen. Ainakin minua, ja sehän riittää. 

Rainbow Dash-teeppari puolestaan oli minusta riittävä syy tulla viimeinkin kaapista My Little Pony (gen. 4)-intoiluni kanssa. Hei, olen Ouva ja olen Brony (tai oikeastaan Pegasister, kun kerta olen naispuolinen). Olen jo jonkin aikaa haikaillut MLP-vaatetta tahi asustetta, mutta kaikki ovat olleet joko korneja, turhan imeliä, mahtailevia tai muuten vain eivät yhtään mun tyyppisiä. Tämä puolestaan iski: esteettisesti miellyttää silmää, ja jos katsoja ei harrasta Internettiä, niin kuvaa voi erehtyä pitämään ihan muuten vaan pegasoksena sateenkaarijouhilla.

Fosfori-sormikkaat. Koska ne hohtaa pimeessä! Siis HOHTAA PIMEESSÄ!!!! Tajuuttekste?!? Ja mustassa valossa, mutta se on ihan sivuseikka. Kuka nyt muka menis diskoilemaan sormikkaissa? Olen näistä ihan todella innoissani - viimeinkin sormikkaat, joissa on joku juju. Ja vieläpä pimeässä hohtaminen. Kai mä mainitsin sen jo? Mutta siis päiväsaikaan nämä naamioituvat mukavasti ihan vaan raidallisiksi kintaiksi. Ninjailevat siis.

 ”Any key” ja ”Panic key”. Sillä tietokoneen näppis ansaitsee viimeinkin sen näppäimen, jota voi painaa, kun kone herjaa ”press any key to continue”. Paniikkipainike oli vaan kiva lisä, ja kun kerta olin jo tilausta tekemässä niin tuumailin notta miksipä ei. Meinasin ostella vielä vaikka mitä muutakin, mutta sitten tulin vilaisseeksi loppusummaa verojen ja postikulujen jälkeen... En ole ökyrikas enkä kulutusluottoilija. Vielä(kään).