Upea, upeampi, Pahatar

Vietin sunnuntai-iltapäivääni leffasalissa. Siitä asti kun kuulin Maleficentista ja näin trailerin olen halunnut sen katsomaan. Eilen tarjoutui viimein mahdollisuus. Täytyy myöntää, että vähän pelotti millainen elokuva tulee olemaan, en oikein luottanut siihen, että juoni kantaisi, mutta olin valmis kestämään sen nähtyäni miten uskomattoman upea Angelina Jolie roolissa on.

Posteri täältä.

Istuttiin alas, kärsittiin vartti mainoksista - ja loppu aika vaan vilahtikin ohi. Imeydyin saman tien elokuvan kauniiseen maailmaan mukaan. Uskomatonta silmäkarkkia alusta loppuun. Maisemat, Pahatar nuorena, fantasiaolennot, puvut, aikuinen Pahatar ja se huulipuna... Mielestäni on myös mahtavaa, että suomalainen hatuntekijä on ollut tekemässä puvustusta.

Pelkäsin tosiaan mitä tarinalle onkaan tehty, että se on saatu tavallaan käännettyä päälaelleen. Tarinankuljetus oli lopulta taidokasta ja juoni kantoi alusta loppuun. Välillä tuli vähän frozenmaisia fiiliksiä, mutta se on luultavasti vain minun pääni. Mielestäni juoni ei myöskään ollut täysin ennalta-arvattava, tietyssä avainkohdassa kyllä, mutta mitään muuta ei oikeastaan voinut olettaakaan. Muuten sai seurata ennestään tuntematonta tarinaa, joka kuitenkin kävi nätisti yhteen animaation kanssa. Eräs tuttava valitti Auroran olevan vain tyhjäpää, joka kulkee suu auki, mutta itse en sitä mieltä ole. Hahmo on ensinnäkin uskollinen esikuvalleen animaatiossa (jonka muuten olen katsonut useasti, piti tehdä taustatyötä kun larppasin kerran prinsessa Ruususta) ja ilmentää hyvin sitä, miten käy kun kasvatetaan täysin pumpulissa kolmen höpsön keijun toimesta. Myös Pahataren hahmokehitys oli uskottavaa ja hyvin perusteltua.

Ja jos ei jo tullut ilmi, että olen ihaillut valtavasti Angelina Jolien upeutta roolissaan niin voin kertoa seuraavaa: koko alkupuolisko meni siinä, että ihoni oli kananlihalla aina kun Pahatar oli kankaalla. Kylmiä väreitä riitti ja niitä tulee nytkin kun katson trailereita ja edes mietin hahmoa. Upeat silmät, mielettömät poskipäät ja täydellisen punaiset huulet. Lisäksi Jolien ääni vaan sopi hahmolle loistavasti. Tämä fanityttö taisi saada uuden kohteen. Lisäksi korppi Diaval oli ihastuttava sekä lintuna että ihmishahmossaan.

Suosittelen, erityisesti elokuvateatterissa, jotta silmäkarkki pääsisi täysiin oikeuksiinsa.

Akateemista juhlaa

Huh. Ollut melkoista hullunmyllyä elämä viime aikoina kun erityisesti torsuntain ajan filosofisen tiedekunnan promootio 2014 vei melkoisen osan vuorokausista. Itsehän en toki promovendi ollut, tiedekunta on väärä ja vielä kuljen jonkin aikaa nimikkeen "ylioppilas" alla. Sen sijaan olin savolaisen osakunnan airueena kantamassa maakuntani värejä ja paimentamassa aikuisia ihmisiä parijonoon sekä muuta tuommoista käytännön hommaa tekemässä.

Savolaisten vahinkovärikoodaus muunkin kuin nauhan osalta.

Promootio oli Kokemus, jotain ainutlaatuista, hullua, mutta todella ihanaa. En ole aiemmin käynyt mäkkärissä iltapuvussa (tai no, ylipäänsä mäkkärissä vuosikausiin), kulkenut useampana päivänä peräkkäin yo-lakissa, todistanut kosintaa, ollut soittamassa ambulanssia sairaskohtauksen takia, tönöttänyt kunniavartiossa yms. Tutustuin aivan loistaviin ihmisiin, seisoin ja kävelin hulluja määriä ja nukuin aivan liian vähän. To-pe viisi tuntia unta, 7.45-00.30 velvollisuuksien parissa, pe-la viisi tuntia unta ja vuorokausi valvomista. Kotiuduin sunnuntaina seitsemän aikoihin ja nukuin vain kolme ja puoli tuntia kun ei mukamas nukuttanut.

Marina centerissä airuilla oli hienot näkymät ja paljon ruokaa.

Airuiden tehtävänä on olla tietoinen siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja ohjailla ihmisiä aina tarvittaessa. Autettiin ihmisiä illallisilla yms. löytämään istumapaikkansa, ohjeistettiin kulkueita, seisottiin kunniavartioissa niin itse promootioaktissa kuin muissakin tilaisuuksissa. Avustettiin seppeleensitojaisissa ja miekanhiojaisissa, autettiin huonosti liikkuvia ihmisiä portaissa tai ohjattiin hisseille. Hyvin käytännönläheistä hommaa siis. Palkkaa tästä ei tietenkään saanut vaan ilmaisen osallistumisen kaikkiin tapahtumiin, ruokaa buffetpöydistä ja samaten ruokajuomat + hieman ylimääräistä. En tiedä olenko koskaan aiemmin ollut kolmena peräkkäisenä päivänä humalassa, mutta tulipahan sekin koettua.

Ikimuistoisia hetkiä oli paljon! Kaikkea ei voi mitenkään luetella ja puolet unohtuisi varmasti vaikka yrittäisi. Joitain voin silti yrittää mainita. Kokoonnuttiin paikalla olevien savolaisten kanssa Wanhan ylioppilastalon musiikkisalin parvekkeelle, eli siihen pääovien yläpuolelle, minne ei ilmeisesti usein pääse, kuvattavaksi ja kajautettiin savolaisten laulu. Pääsin uudelleenkin sinne laulamaan kun airuiden kanssa mentiin laulamaan teinilaulu heitettyämme vapaalle. Ja se vapaalle heittäminen! Promoottorin poistuttua oli meidän ohjelmanumeromme vuoro. Ulkona sidoimme airutnauhamme piiiitkäksi nauhaksi ja lähdimme juoksemaan huutaen sisälle Wanhan juhlasaliin. Keskellä salia odotti yliairut, jonka ympäri aloimme juosta nauhaa hänen ympärilleen kietoen. Lopulta mahtava yliairuemme oli nätisti paketissa ja pääsimme laulamaan hänelle itse sanoittamaamme laulua. Heiteltiin yo-lakkeja ilmaan ja ylipäänsä tehtiin parhaamme osoittaaksemme vapaamuotoisemman osion alkavan. Sen jälkeen lähdettiin vetämään kolmensadan hengen letkaa da Maccaronia. Saarrettiin ulkona teinipojat.

Promootio huipentui yökulkueeseen. Kuljettiin ympäri keskustaa, kuunneltiin puheita patsaille ja juotiin skumppaa. Puhe auringolle pidettiin yliopiston päärakennuksen parvekkeelta, tietenkin auringon noustessa. Sen jälkeen jäätiin vielä viettämään aikaa Senaatintorille. Istuin pitkään Tuomiokirkon rappusilla ja lauloin muiden airuiden kanssa. Saatoin saada myös suudelman yhdeltä airut-tytöltä, mutta ei sellaisia tunnusteta.

En yhtään ihmettele miksi joku on sanonut, että promootio on ihmisen parasta aikaa. Olihan siinä ne kamalat hetkensä kun oli pyörtyä yliopiston juhlasaliin, jalat eivät meinanneet enää sunnuntaiaamuna suihkussa kantaa ja ihmisiä oli liikaa, mutta silti tai juuri siksi. Ei kaduta kyllä yhtään, että moiseen hulluuteen tuli lähdettyä. Nyt on roppakaupalla hyviä muistoja ja uusia tuttavuuksia. Tästä voi tarinoida vaikka kuinka.

Tässä Tuomiokirkon portailla seurana vielä savolaisia.

Promootio on skumppaa ja osakunta laiffii, kuten laulumme lopetettiin. Akateemista hunningolla oloa, aika ihanaa.

Huulipunavallankumous!

Facebook kertoi minulle, että tänään vietetään huulipunavallankumousta. Tapahtuma kertoo seuraavaa:
"Punainen kannustaa ja innostaa naisia pitämään huolta hyvinvoinnistaan pienillä teoilla.

Uskomme, että tie merkittäviin tuloksiin lähtee pienistä onnistumisista. Uskomme myös, että onnistumiset saavat lisäpotkua rohkeudesta ja itsevarmuudesta. Mikäpä muu olisi siihen parempi onnenamuletti kuin vähän rohkeampi huulipuna?

Haastamme kaikki naiset mukaan Huulipunavallankumoukseen aloittamaan onnistumisen kierteen! Punaa siis huulesi 16.5. merkiksi siitä, että naisten sydän- ja hengitysterveys on lähellä sinunkin sydäntäsi.

Kutsu myös ystäväsi mukaan ja julkaise kuva punaisista huulistasi. Tehdään yhdessä punaisen suukon arvoinen kampanja!"

Rakastan itse huulipunia ja jos on vielä hyvä (teko)syy käyttää moista niin mikäs siinä. Vielä lukiossa huulipuna oli huulilla päivittäin, nykyään harvemmin kun huulet on jatkuvasti sen verran kuivat, ettei huulipuna asetu nätisti sitten millään. Varmasti auttaisi jos lopettaisin itse vahingossa tapahtuvan huulien repimisen ylähampailla.
Mutta, huulipunia!

Minulla ei ole kuin viisi punaa, joista vanhimmilla on ikää vähän turhan paljon, mutta kun ne on hyvän sävyisiä. Kuvassa punat on järjestetty vanhimmasta uusimpaan ja sen vähän huomaa.
1. Maybelline Satin Collection Empire Red. Täydellinen punainen minulle, ei ole liian kirkas eikä taita esim. oranssiin. Tämä oli lähes aina huulilla silloin kun jaksoin päivittäin meikata.
2. Maybelline Color Sensational Pleasure Me Red. Mukamas tummempi punainen kuin edellinen, mutta ei ollutkaan. Aavistuksen kirkkaampi puna, mutta edelleen minulle tarpeeksi tumma.
3. MAC Dark Side. Sain viimein hankittua oikeasti tumman punan. Kunnon viininpunainen, vähän violettiin taittava. Saa ihoni näyttämään ihan valkoiselta, mutta on silti ihana ja toimii myös ilman muuta meikkiä!
4. MAC Impassioned. Kunnolla pinkki kesähuulipuna, jota joskus rakastan ja josta joskus mietin mikä minuun oikein iski.
5. Lumene Wild Rose Lipstick Lupiineja. Jostain syystä näyttää kuvassa miltei yhtä tummalta kuin Dark Side vaikka on selkeästi vaaleampi ja liilampi. Toimii myös kivasti ilman muuta meikkiä ja on nykyään normaalimpi arkihuulipunani. Jostain syystä myös tykkää tippua, ensimmäisellä käyttökerralla jo ja kuvaa ottaessa kolhaisin pariin otteeseen lisää...

Ekstrana kuvassa huulipunasivellin, jonka nimiin vannon, ja kaksi tarpeisiini sopivaa rajauskynää. Huulipunasivellin on Duroyn ja siitä kätevä, että tuon alaosan kun vetää irti niin sivellin menee piiloon ja siitä saa kotelon. Kirkkaampi kynä on L´oréalin Contour Parfait sävy Cherry, mitä olen käyttänyt vuosia, uusinut vain välillä kynän. Käy kivasti noiden kirkkaampien kanssa. Violetimpi on ikuisuuden vanha Rimmel, sävyltä Black Tulip, joka taas käy kivasti noiden violetimpien kanssa yhteen.

En ole koskaan ymmärtänyt miten ihmiset sotkevat huulipunan kanssa, mutta toisaalta harvat käyttävät huulipunaa päivittäin nykymaailmassa. Varmaan vähän sama kuin korkokenkien kanssa: harjoittelukysymys.

Jos haluan varmistaa huulipunan pysymisen teen itse seuraavasti: rajaan huulet, joskus väritän kokonaan. Levitän huulipunan siveltimellä ja "pussaan" ylimääräisen pois paperille. Tuputan sormella puuteria niin, että pinnasta tulee matta, jonka jälkeen levitän uuden kerroksen. Jos jaksan, toistan vielä ainakin kerran, mutta tuokin lisää mielestäni ihan mukavasti pysyvyyttä.

Huulipunasiveltimen hyvä puoli on muuten tasaisen värin lisäksi se, että pystyy myös kerrostamaan eri sävyjä! Nytkin huulillani on Empire Redia ja Lupiineja.

Loppuun vielä kuva kun huulilla on Lupiineja, tulee ehkä sen oikea sävy paremmin esiin: 

Pääsiäisen värit

Sairastin pääsiäisen, joten en lähtenyt sukuloimaan. Meillä oli Ouvan kanssa muita suunnitelmia kiirastorstaille, mutta oloni huononi sen verran, että jätettiin väliin. Sen sijaan oli hyvä idea leikkiä värinpoiston kanssa! Aina välillä tuntuu siltä, että meidän keskenämme leikkimisellä tulee olemaan vielä joskus tuhoisia seurauksia.

Hiusten värjäyksestä tuli kahden päivän projekti, joka ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta hauskaa oli.

 1. Värinpoiston jälkeen kaunis keltainen, joka ei tosin ollut yhtään värini. Ei enää ikinä lämpimiä sävyjä. (Tuo liila on siis aiempaa väriä, johon ei koskettu)
2. Vihertävän sinistä, vaaleanpunaisesta väristä ei jälkeäkään. (Plus hipstertukka!)
3. Tässä kohtaa näytti ihan lupaavalta...
4. ... mutta ei ihan toiminut vaikka aika lähelle päästiin!

Neljännen jälkeen todettiin, että jotain pitää tehdä ja pastellisävyt eivät selvästikään riitä. Kaivettiin Ouvan värit esiin ja arvottiin hetki mitä tehdään. Päädyttiin hänen matkaltaan tuoman fuksian ja minun Bubblegum bluen jämien yhdistämiseen. Todettiin myös, että jälkimmäisen sinisyys on hyvin läpilyövää vaikka olikin ihan hailakka sävy - tai sitten minulla on hiuksissani sinipigmenttiä siinä missä muilla punapigmenttiä.

Kirkkaampi uusi väri, punaisempi vanhaa. Saatiin jokin suht tasainen väri aikaiseksi! Ei se ihan pastelli-liila ollut, mutta sentäs selkeästi jotain. Tuo myös vaalenee joka pesussa, joten eiköhän muutaman pesun päästä ole myös se pastelli-liila tavoitettuna. Olen kyllä pitänyt tästä väristä lopulta hurjasti. Se on myös kerännyt valtaisasti kehuja ihan odottamattomilta tahoilta, tänään viimeksi keski-ikäiseltä naapurilta. Pitkäperjantaina meinasi jossain kohti iskeä epätoivo, mutta nyt vaan huvittaa. Mutta jos ei enää tuotaisi värinpoistoa lähelle hiuksiani.

Täydellisen internetin löytäminen

Eräs päivä noin puolitoista kuukautta takaperin selailin tumblrin dashboardia, kunnes eteen tuli kuva, jonka ansiosta sanoin Ouvalle: "minun tumblr-seikkailuni taisivat olla tässä". No, ei se ihan niin mennyt, kauniista kuvista on vaikea irtautua. Tänään huomasin, että minulla on uusi seuraaja. Osoittautui samaksi ihmiseksi kenen innostusta aiheuttanut kuva on. Blogi täynnä samantyyppisiä kuvia! Olen viime aikoina myös ollut paljon feministikuplassa, jossa keskustelut ovat järkeviä ja toisia kunnioittavia niin alan tulla siihen tulokseen, että täydellinen internet on olemassa.

http://toesonlace.tumblr.com

 

Ballerinalolita! Suomalainen sellainen vieläpä, ilmeni kun tumbrlin kautta eksyin blogiin. Olen keikkunut lolitan partaalla viimeiset kymmenen vuotta, aina välillä sieltä pukeutumiseeni ammentaen. Balettia olen ihaillut etäältä oikeastaan aina, mielettömän kaunista. Ja nyt sitten löytyi ihminen, joka nämä kaksi kaunista asiaa yhdistää. Tiedän missä kulutan aamupäivän herättyäni ihan liian aikaisin.

Tosiaan, häneltä löytyy tumbrlin lisäksi ihan blogi, jossa on enemmän kuvia hänestä: Toes on lace.

"Kynsihoitola" ÄITI

Tuli piipahdettu äidin lihapatojen äärellä, ja hyvin syömisen, pitkään nukkumisen ja pikkuveljen kiusaamisen lisäksi mamma innostui laittamaan mun kynnet kuntoon. Eihän tässä muuten mitään, mutta tätä ajatusta siivittivät kaksi kuningasideaa.

1) Askarteluhile korvaa glitterkynsilakan ihan hyvin.

2) No jos kello on nyt 22:30, niin onhan se melko myöhä... Mutta kuinka kauan tähän hommaan muka voi mennä?

"Työpiste" eli keittiön pöytä muuntautumassa kynsisalongiksi.

Varustearsenaali: helmiäislakka, hilepurkki, päällyslakka sekä erilaisia viiloja.

Lämpimässä vedessä liottamisen jälkeen oli aika työnnellä
kynsinauhat paikoilleen. Auts auts.

Ja vielä:
1) O.P.I. helmiäislakkaa ohut kerros pohjalle.
2) Ripaus hopeahilettä joka kynnelle.
3) Useita kerroksi pikakuivattavaa päällyslakkaa. Ja vielä lisää.

Viimein vuorokauden vaihtuessa homma oli ohi: repaleiset kynsinauhani oli lioteltu, rasvattu ja työnnetty paikoilleen, kynnet viilattu muotoon, askarteluhilettä jokapaikassa ja kaikki 6 kerrosta päällyslakkaa suurin piirtein kuivuneet peittämään metallihileen terävät särmät. Oliko sen arvoista? No oli!

BLING BLING!

Plus tietysti, että tuli vietettyä äiti-tytär-aikaa. Ja äiti opetteli käyttämään älypuhelinta kuvien  nappailun merkeissä. 

Vaarallisia paikkoja

Kahvilassa tenttiin lukeminen voi osoittautua yllättävän vaaralliseksi puuhaksi. Suurin riski ei suinkaan ole vahingot joita kaatuva tee voi aiheuttaa, vaan mahdollinen hairahtuminen viereiseen kirjakauppaan.

Kaivopihan Roberts on ennenkin hairahduttanut, sieltä bongasin The vintage tea party bookin.

Toisaalta, luin tenttiin ja olen neljä kirjaa rikkaampi niin ei se nyt aivan huonokaan idea voinut olla. Lisäksi Suomalaisessa kirjakaupassa oli pokkaritarjous ja käytin lahjakortin niin en lopulta maksanut kirjoista montaa euroa. The Dressmakeria menin hakemaan, mutta suomenkielisiin tartuin ensin. Kaksi luettu ja Hetken hohtava valo on kesken. Eiköhän näistä kaikista tule vielä sanottua jotain, sillä jotain ainakin Little Been tarina ja Vesipuutarhat koskettivat. Katsotaan kun palaan minievakostani kotiin ja saan miljoonan eri tapahtuman viikonlopun pois alta. Saatan myös jo nyt aavistaa mihin syksyn järjestönakkiin olen itseäni tunkemassa vaikka tiedän ettei kannattaisi, mutta innostaa silti!

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin syy evakolleni. Vaatekaapin sisältö sängyllä ja vähän pöydällä.