Makeaa silmien täydeltä

Heitän välillä satunnaisesti Ouvalle kuvalinkkejä. Yleensä ne sisältävät kuppikakkuja. Itse asiassa minua ei kiinnosta mitä se itse leivos on, mutta ne kuorrutteet!

Valitettavasti tämän lähdettä ei ole tallessa. Weheartit.com todennäköinen

 Glitteriä! Syötävää sellaista!

weheartit.com

weheartit.com

ohsopicture.com

Sateenkaaren värejä, ihastuttavia vaaleanpunaisen sävyjä (okei, tässä vähän kiinnostaa se kakkukin) ja karkkiunelmia.

weheartit.com

ohsopictures.com

weheartit.com

Ällöimelän oloinen Rocky Road -päällyste, kaunis nappi ja nauha sekä toisenlainen värikäs.

 Joskus on myös tarve pastelleille ja söpöydelle. Ouvan linkkaama muuten.

Viime aikojen lempparilöytöni on kuitenkin tämä:

weheartit.com

Hyvän sävyinen neonvihreä (en edes tiennyt sellaista voivan olla), tähtiä ja hopeakuulia. Tykkään. Erityisesti kun Ouva kaivoi ohjeen pimeässä hehkuvan päällysteen tekoon. Pimeässä hehkuva neonvihreä kuorrute, haluan!

Jotten vaan lätkisi (ihastuttavia) kuvia eteen, voin vinkata muutamaan lisäohjeeseen. Kinuskikissalla on useampi ohje muihinkin kuin "tuorejuusto + makua antava asia x" kuorrutteisiin, joista itseäni kiinnostaa tällä hetkellä eniten vaahtokarkki- ja toffeeversiot. Mmm, niin makean kuuloista, että hampaita vihloo.

Olen myös rakastunut yhteen (leivonta)kirjaan: Macaronit, kuppikakut & kakkutikkarit. Mia Öhrnin kirjoittama ja Tammen toimittama opus vangitsi minut jo kannellaan. Hypistelin sitä pitkään, mutta en raaskinut uutuuskirjaa ostaa. Palasin viikon lopulla palkkapäivänä sitä noutamaan. Vaikka en koskaan kokeilisi yhtään kirjan herkullisista resepteistä en pitäisi sitä hukkaostoksena: kuvat ovat upeita. Ohjeet ovat hyvin selkeitä, esimerkiksi kerrankin on macaronsien ohje, joka ei saa minua vaipumaan epätoivoon. Pidän myös siitä kun reseptien yhteydessä on myös pieni kirjoittajan tietoisku kyseisestä reseptistä, myös kirjan sisäkannet ovat mukavat katsella.

Löytyypä kirjasta myös ohje kuvana oleviin Rocky Road -kuppikakkuihin.

Tammi 2012

"Style is a way to say who you are without having to speak"

Olen niin pahasti opiskelukiirestressiahdistuksen keskellä, etten muka ole saanut aikaiseksi mitään tämän blogin puolelle. Nyt totesin, että tämä on innostumisblogi, hetken mielijohde, ei minun tarvitse kirjoittaa tänne millään tavalla mestariteosta tai asiaa.

Sen kunniaksi siis viittaus siihen miten olen itse päätynyt blogien maailmaan: päivän asu!

Okei, myönnän. Asu kahden viikon takaa, aurinko paistoi ja oli vihreämpää. Silloin oli Atelieri O. Haapalan kirpputori ja kävin hyvässä seurassa ensimmäistä kertaa TinTin Tangossa, join vain teetä, mutta joskus vielä on päästävä sinne aamupalalle! Kuullut paljon kehuja, mutta näytti (ja tuoksui!) huumaavalta. Saatoin olla hieman kateellinen viereisen pöydän pojille joiden croissantit oli varmasti isommat kuin heidän päänsä. Atelierin kirpputorilta tarttui pientä kivaa mukaan, yritän saada niistä kuvaa kunhan esimerkiksi paistaisi aurinko.

Kirpparilauantaina päälleni päätyi yksi vakiasuni muunnelmista eli musta paita, punainen hame, kuviolliset sukkahousut ja korkokengät. Paita on ostettu jo useampi vuosi sitten Gina Tricosta, mutta kestänyt hyvin ahkeraa käyttöä. Alunperin paita on bongattu baarissa jonkun tytön päällä ja seuraavalla viikolla ystävätär laittoi innoissaan viestiä löytäneensä samoja GT:stä. Rakastan selän rusettiyksityiskohtaa. Hame on ostettu ehkä 2009 Ofelia Marketista ja on Olivia Rougen alkutuotantoa. Vyö on mummini vanha, ja siksi rakas. Sukkahousuja on niin paljon, etten alkuperää muista. Ehkä Lindex? Kengät olen ostanut kenkädiileriltäni, eli melko saman kenkämaun omaavalta ihmiseltä, jolla on puoli numeroa isompi jalka.

Tyrkkäsin kameran siskoni käteen ja oli kyllä sen mukaista. Ylempi kuva on ensimmäinen joka otettiin, paikkaa vaihdettuani sisko ei voinut mainita mm. sitä ettei jalkani näy nurmikosta. Mutta ainakin oli hauskaa kun jossain vaiheessa nauroin pihapolulla kippurassa.

Ja toki kenkäinnostujana laitan parempaa kuvaa myös niistä klopsuttimista.

Kuvannut: Senja K. aka kenkädiileri

 Näidenkin takana on muuten tarina! Olen etsinyt jo useamman vuoden korvaavaa paria kovia kokeneille peruskäyttökengilleni. Joskus ostin ne Dinskosta ja olivat maailman parhaat jalassa, eivät ensimmäiselläkään käyttökerralla hanganneet, hiertäneet tai sattuneet vaikka olivat kymmenisen tuntia jalassa. Olen tehnyt monta vikaostosta kun olen joutunut toteamaan ettei avokkaat pysy jalassa ja kauniit kiiltonahkaiset Mary Janet kipeyttivät akillesjänteet. Eräs kaunis päivä keväällä kenkädiileri laittoi facebookissa seinälleni viestiä "Hailieliini, mulla olis yhdet ihan sun näköiset kengät joita en kyllä tuu käyttämään. Kiinnostaisko? ;)"  Vastaus oli yksinkertainen "Joo!!!"

Eivät ole yhtä täydelliset kuin Entiset, mutta tarpeeksi lähellä. Nuo pysyvät jalassa, ovat yksinkertaiset yksityiskohdilla ja päkiätyynyillä parhaat kävelykenkäni.

License to kill

Nythän on niin, että tulossa on taas uusi Bond-leffa (joka ehkä on pakko käydä katsomassa, koska perinteinen agentti-toiminta-juttujuttunen) ja se vähän niin kuin ois saamassa ensi-iltansakin jo ihan justiinsa tässä syksyn pimenevie iltojen ratoksi. Mutta tämän kirjoituksen pointti ei niinkään ole tuo leffa, kuin se että OPI pääsi katsomaan sen etukäteen ja teki pätkästä inspiroituneena kynsilakkakokoelman. Eli uusia sävyjä 007-nimillä ja ihan joulumarkkinoita silmällä pitäen. Värit ovat enimmäkseen aika kaukana perinteisestä viettelijätär-punaisesta ja ainakin minusta mätsäävät aika kivasti nimikkoleffojensa kanssa ("Goldeneye" oli toki aika ilmiselvä). Erityisesti överiglitterin ystävänä diggailen tuota "The Living Daylight"-kimmellystä, vaikka on kyllä myönnettävä myös uusimman leffan mukaan nimetyn "Skyfall"-sävyn olevan aika mukava...

Tämä on yllättävästi löydetty Facebookista. Alkuperäinen lähde ei ole tiedossa.

Ja jotta homma olisi vielä vähän aidommin "salainen agentti"-henkistä, niin extrana näiden lisäksi julkaistiin myös oikeasti 18k lehtikultaa sisätävä pinnoitelakka nimeltään "The Man With The Golden Gun". Huhu kertoo tämän(kin) lakan nimen olevan viittaus johonkin. Se, onko kyseessä joku juttu uusimmassa leffassa, vai kenties seuraavan leffan nimi, onkin ihan eri tarina. Oli miten oli, niin ainakin itselleni Bondeissa on jotain samaa, kuin joillekin vaikka supersankarileffoissa: tarina on pääpiirteittäin kohtalaisen (tai kohtuuttoman) ennalta-arvattavaa ja päähenkilö selviää kaikesta, mutta silti se on viihdyttävää. Fanityttöyteen asti en mene, mutta teemoilla fiilistely on kivaa.

"Wondrously strange novel."

Liian pitkästä aikaa sain taas jonkun kirjan luettua. Kirjan, jota en ole jo lukenut aikaisemmin tai joka ei ole koulutöihin liitännäinen. Ja taas mietin, että miten ihmeessä olen voinut antaa lukemisintoni laantua. Kansien välissä avautuu aina toinen maaima, uusi seikkailu, jonkun toisen sielunmaisema. Tutustuin uusiin persooniin, myötäelän, arvailen, jännitän. Ja ennen kaikkea inspiroidun.

Tämänkin kirjan oti luettavakseni kolmesta syystä. Ensinnäkin tarvitsin jotain luettavaa kaukomaille mukaan otettavaksi ja tämä nyt sattui olemaan kätevästi mukana kulkeva pokkari. Toisekseen halusin nähdä, miten kirjailija on onnistunut nivomaan tarinan yhteen tekstin seassa oleviin vanhoihin valokuviin. Ja kolmanneksi kirja kertoi eriskummallisista orpolapsista. Varsinkin viimeinen seikka oli tärkeä, sillä olen jo kohtalaisen pitkään elätellyt ajatusta, että tekisin lastenkoti-larpin, ja ajattelin kirjan olevan omiaan innoituksen lähteenä. Kyseessä on Ransom Riggs'in esikoisteos nimeltään ”Miss Peregrine's home for peculiar children”.

Sisällöllisesti kirja oli jotain minulle uutta: fantasiaa, mysteeriä, teinidraamaa, traagien rakkaustarina, sekä varjojen kauhuja sekoitettuna seikkailuksi ja ilmeisest sarjan avausosaksi. Ikään kuin vähän vinksahtanutta nuorisokirjallisuutta tai uuskummaan kallellaan olevaa, mutta ei kuitenkaan ihan. Jotain opuksesta teemoineen kertonee se, että kirjasta ollaan kuulemma tekemässä elokuvaa ja ohjaajana toimisi Tim Burton (tietolähteenä siis kanssablogaaja Hailie). Kyllä, tarina on ehdottomasti Burtonmainen. Hyvässä ja pahassa. Nautinko sen lukemisesta? Kyllä, vaikka loppua kohden homma minun makuuni vähän lässähtääkin. Ja kuten todettua, jatkoa lienee luvassa, sillä niin avoimiksi langanpäät jäivät. Käytetty clifhangeri itsessään ei kutkuta minua, en jäänyt raastamaa hiuksia päästäni turhautumisen kourissa, vaan olin lähinnä pettynyt. Olisin odottanut jollain tasolla synkempää ja raadollisempaa lopetusta, vaikka voinkin ymmärrtää tarpeen viimeisten sivujen toiveikkaaseen tunnelmaan. Mutta enköhän minä sen jatkonkin sitten aikanaan lue. (Jos kirja olisi tarkoitus sittenkin toimia yksinään, niin metsään menee: lukija jätetään aivan liian tyhjän päälle ihmettelemään, että mitäs seuraavaksi.)

Vahingollinen asukas 5: Rangaistus

Kävin leffassa. Ajattelin taas vähän arvostella. Spoilerit mahdollisia, eikä niistä erikseen varoitella enää tämän jälkeen.

Kyseessä on siis Resident Evil-tietokonepeleihin jollain tasolla pohjautuvan elokuvasarjan viides osa: Resident Evil 5: Retribution. Ja tähän väliin on mainittava kuriositeetin omaisesti, että en muuten ole koskaan katsonut leffasarjan aikaisempia osia (tai ole tietoinen tarinasta) saati sitten pelannut noita pelejä. Joten kaikkia taiteen sääntöjä noudattaen oli varmasti se fiksuin valinta aloittaa sarjan katsominen viimeisimmästä (muttei viimeisestä) osasta – jää mukavasti alku JA loppu avoimeksi.

evolveent.com

Leffa itsessään oli väkivaltaviihdettä klassisimmillaan. Kökköä näyttelemistä ja töksähtelevää monologia, hengästyttävän pitkiä mättö- ja räiskintäkohtauksia maustettuna vauhdikkailla ja kliseisillä koreografioilla, ei mitään suuria draamallisia juonikoukeroita (pysyy hidasälyisinkin mukana tapahtumissa), naisia epäkäytännöllisissä asuissa ja korkeissa koroissa, paljon isoja aseita, "kuolleista"palaamisia ja mutantti-zombi-kommareita keulimassa moottoripyörillä. Joo, joo ja joo! Varsinkin alku oli minun makuuni mitä parhain, filmin taaksepäin hidastuksella kelaaminen on ehdottomia suosikkiefektejäni tämän tyyppisissä leffoissa. Lisäksi tämä oli pituudeltaan mitoitettu passelisti, sillä vajaan parin tunnin aikana ei kertaakaan ehtinyt tulla kyllästynyt olo, ja lopussa jäi vielä sopivasti odottava fiilis. Kesken tämä ei kuitenkaan tuntunut loppuvan, sillä meneillään oleva eeppinen pakotaistelu saatettiin kommervenkkeineen kauniisti pakettiin, ja loppukohtauksena annettiin vain sopiva maistiainen tulevasta. Diggailin. Ja erityisesti hinta-laatu-suhteessa puhdasta voittoa lauantai-illan ajanvietteenä (tiketit rainaan maksoivat siis about 3,5 euroa, tuoleissa säädettävät selkänojat ja koko pytinki itsessäänkin oli ihan uusi).

Ja koska vähän pitää narista, niin narisen sitten siitä tekoälystä. Joo, joo, antaahan se GLaDOS-vibaa, mutta siinähän se ongelma taitaakin olla. Siis come on, murhanhimoinen tekoäly joka ottaa vallan ja yrittää tappaa kaikki. Ja tämä jääräpäinen mimmi erikoiskengissään on ainoa, joka pystyy pistämään kampoihin. Olisitte voineet keksiä jotain omaperäisempää. (Kolikon toisena puolena on toki myönnettävä, että uhmakas pikkutyttö ulkomuotonaan Red Queen on kyllä omalla tavallaan hyvin valloittava... Miten niin mulla on joku juttu tekoälyihin?)

P.S. Otsikossakin esiintyvästä laadukkaasta käännöksestä vastasi Bing. (Kun käännöstä vekslasi tarpeeksi monta kertaa kahden kielen väillä, tuli aika hauskoja ehdotuksia. Sitten vain valitsin yhden.)

"books are medicine for the soul"

 quotesandimages.com

Muistan edelleen ensimmäisen reissuni kirjastoautoon äitin kanssa ensimmäisellä luokalla. Valikoin huolella monta Puppe-kirjaa ja pettymys oli kova kun en saanutkaan lainata pelkästään täytetyllä lapulla vaan kirjastokortin sai vasta seuraavalla kerralla. En ole varma osasinko lukea jo silloin sillä minulla ei ole mitään muistikuvaa lukemaan opettelusta, mutta sillä ei ollut väliä kun kotona meille kuitenkin luettiin.

Olen aina ollut intohimoinen lukija, parhaimmillaan tahti on ylittänyt sata kirjaa vuodessa. Kirjoista ei välttämättä jää sillä tahdilla paljon muistiin, mutta kyllä ne parhaimmat jäävät mieleen ja palaan niiden pariin aina silloin tällöin.

Kävin pitkästä aikaa kirjastossa eilen (olen lukenut ystävältä lainattua A song of ice and fire sarjaa). Olin hakemassa tenttikirjoja, mutta kuten pinosta näkyy niitä ei tarttunut matkaan. Tämä myös kertoo suhteestani kirjoihin: olen aina ennemmin uppoutunut romaaneihin kuin koulukirjoihin. Sainpa joskus kirjastokiellonkin, koska en hoitanut läksyjäni muuten kunnolla. Vetkuttelin sitten jo lainaamieni kirjojen kanssa ja taisin jo silloin muun lukemisen puutteessa turvautua Aku Ankkoihin.

Tämän kertaisessa pinossa on päällimäisenä oma kirja, vanha lemppari. Pidän paljon historiasta ja Utrion historialliset (romantiikkahöpsötys)romaanit ovat olleen minun juttuni jo vuosia, vaikka usein päähenkilönaiset ovat ärsyttäviä ja miehet haavekuvia. Silti liimaudun niiden pariin ja ahmin sivun sivun perään ja lopussa huokaan onnellisena asioiden järjestyttyä. Olen tosin huomannut lukeneeni niin paljon Utriota, että parhaimmillaan olen uuden kirjan pääjuonet arvannut muutaman ensimmäisen sivun perusteella, siitä huolimatta ilahdun aina löytäessäni uuden tai lukemattoman kirjan joko kirjastosta tai antikvaariosta.

Pinossa on kolme kirjaa, jotka ovat olleet jo pitemmän aikaan "nämä pitää lukea" listallani jota päivitän sitä mukaa kun jokin tuntuu kiehtovalta. Ennen kuin kuolen, Neidonryöstä ja Että hän muistaisi saman. Sattuivat kaikki löytymään samalla kertaa tenttikirjojen sijaan, joten pidän tätä merkkinä siitä, että kerkiän lukea filosofiaa ja uskontotiedettä joskus myöhemminkin.

Vaino ja viettelys vain sattui silmään tuon kuvan takia ja lukaistuani nopeasti takakannesta sen sijoittuvan 1300-luvun Ranskaan ja kertovan mm. inkvisition toimista olin saman tien myyty. Mainitsematta on vielä Terry Pratchettin Posti kulkee. Kiekkomaailmaan sijoittuvat kirjat ovat myöskin suosikkeja vuosien takaa, nykyään lukisin niitä ennemmin englanniksi, mutta lähikirjastostani harvoin niitä löytyy.

Lukeminen on minulle ennen kaikkea elämäntapa, intohimo. Aloitan aamuni lukemalla (kyllä, hampaitakin pestessä) ja illalla viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa laitan kirjan yöpöydälle. Koulumatkat ovat ikuisuuden pituisia ilman laukusta löytyvää romaania ja sukulaiset kyselevät onko kirja jäänyt matkasta jos en käperry saman tien sohvan nurkkaan lukemaan. Taidanpa palata Utrion pariin puistelemaan päätäni Blankan jääräpäisyydelle.

Akateemista söpöilyä

Ihan vain esimerkinomaisesti ajattelin alleviivata sitä, miten Kaukoidässä on selvästi hyväksyttävämpää söpöillä, tykätä lapsellisuuksista ja päästää niitä kimeitä ihastusta ilmaisevia äännähdyksiä. Kaikenikäiset naispuoliset tekevästä tätä ihan yleisesti, eivätkä ne miespuolisetkaan poikkeus ole. Lisäksi jokaisella on se oma suosikki-piirroshahmo (verrattavissa lähinnä länsimaiseen lempiväriin tms.), joka on aina ylitse muiden, ja joka on löydyttävä jostain kohtaa vaatteita tai asusteita. (Juu, ei tässä tähänastisessa sinänsä ole minusta mitään pahaa, mutta ei ihan tässä mittakaavassa tarvitsisi.)

Luennoilla, työympäristössä sekä niiden välittömässä läheisyydessä nähtyä (eikä mitenkään poikkeuksellista) oman suosikin kannattamista ovat olleet muun muassa Nalle Puh-modattu läppäri (huomatkaa myös näppispuolen teeman mukaiseksi muuttaminen. Tietysti mukana mätsäävä Puh-hiirimatto ja -hiiri), Hello Kitty-silmälasikotelo, Pokémon-silmälasit, Doraemon-bensatankin luukkku, Hello Kitty-rekisterikilpi ja -parkkikiekko, Nasu-skootteri, Disney-prinsessat -kansio, Karvinen-penaali, Mikki Hiiri-juomapullo ja Angry Birds-CD-soitin. Lisäksi vaikka kuinka hirvittävästi erilaisia maskotteja, avaimenperiä, tarroja, kyniä ja muistivihkoja. Lista jatkuisi ja jatkuisi, mutta tajuatte varmaan pointin (ja kuvat liitetty niihin, joista netistä tarpeeksi havainnollistava/överi löytyy... Sillä överejä nuo ovat, ei mitään pieniä/tyylikkäitä/mahdollisesti huomaamattomia juttuja, e-hei).

Ja ettei vaan jäisi söpöilyöveri sittenkin vajaaksi, niin lisäksi on tietysti kaikki muu supersuloinen sälä: karkkitangolta näyttäviä kyniä, eläinhahmoisia pyyhekumeja, pörröisiä ja kimaltavia tarroja, leivoskelloja, pitsirusettihiuspompuloita... @.@ Ihan tulen sokerihumalaan tästä listaamisesta. Juu juu, tykkään ihkuilusta ja somista asioista ja Hello Kittystä (paikallinen Team Kitty otti minut hihkuen riveihinsä, kun mainitsin sen suosikikseni). Joo, tulen varmaan ostaneeksi täältä yhtä sun toista imelän ihanaa mukaani. Mutta joku raja. Jos on kovasti söpöä, niin pitää olla myös vähän gorea - säilyy se tasapaino.

Jälkimietteenä: Liikkuukohan lähipiirini mielessä samansuuntaisia ajatuksia, kun itse otan jostain asiasta fanityttöilyssä vähän kierroksia ja höyryän menemään (ja käännän jokaisen keskustelun tähän aiheeseen yms yms tosi raivostuttavaa(ko?))...

kakuttomuudesta

Olin tänään työharjoittelun puolesta eräässä seminaarissa. Väliajalla oli kakkua ja teetä. Tai siis kaikki muut saivat kakkuakin, mutta minä sain vain teetä. Kyseessä oli siis oikein hieno fiinifancy tilaisuus, johon oli pukukoodina casual smart ja kukin sai erikseen tilata, että minkälaista kakkua saisikaan olla. Tilauksen jälkeen juotava ja leivos tuotaisiin sinulle ihan pöytään asti. No suklaakakkuahan minä(kin), kun sellaista kerta listalla oli. Mutta. Se ei koskaan saapunut. Eikä edes selitystä sille, miksi ei. Osakseni lankesi siis vain hämmentyneenä katsoa, kun muut lapppoivat herkut napaansa. Eikä kukaan huomannut, että miulta jotain puuttui, sillä kaikki saivat tilauksensa hieman eri aikoihin. Olettivat vain minun jo syöneen sen. Tämä ketutti, kunnes muistin tämän kuvan:

forums.epicgames.com

Ja yhtäkkiä en voinutkaan mitään sille, että hymyilin itsekseni kuin mielipuoli. Fanitytön päivä on joskus kohtalaisen helposti pelastettavissa.

Spaaaaaaace!!!!

Tää on niin siistiä! Ok, eihän se toki ole vielä "paljon mitään", mutta kyllä se oikeastaan on. Vuosikymmenien työ, ponnistelut ja matkaaminen. Joo, kehitys kehittyy ja silleen, mutta minusta on silti ihan todella hienoa, että perus minäLuuria heikommalla tekniikalla on pystytty saamaan aikaan jotain noin... siistiä ja avaruuskelpoista. Emmä tiiä. Olen vai tosi innoissani. Ihan samalla tavalla kuin olin innoissani Higgsin bosonista tai niistä Mars-mönkijän ottamista kuvista. Joo joo, en ymmärrä astrofysiikasta (tai edes fysiikasta) tai avaruudesta tai tähtiteteestä tai mistään semmoisesta oikeasti mitään, mutta silti nämä tämmöiset uutiset aina sytyttävät. Varsinkin jos mulla on kesken joku (riittävän) hyvä scifi-sarja uutisten julkisuuteen tulemisen aikaan. Koska avaruus. Ja toiset ulottuvuudet. Mutta ennen kaikkea avaruus! Kaikki ne äärettömän tutemattomuuden potentiaalisesti sisältämät salaisuudet ja ratkaisemattomat mysteerit ja loputtomat mahdollisuudet ja ja ja... IIIIH!

steamcommunity.com

Sanojen kauneus

Kieliä arvioidaan maailmassa olevan 6000-9000, arviot vaihtelevat laskentatavan perusteella ja esimerkiksi murteen ja erillisen kielen eron tekeminen voi olla vaikeaa. Miksi kirjoitan tällaista tilastotietoa intoilublogiin? Koska tuhannet kielet tekevät sen, että maailma on pullollaan upeita ja mahtavia sanoja!

Viimeisin josta innostuin kunnolla osui vastaani tumblrin ihmeellisessä maailmassa.

http://soul-frosts.tumblr.com/post/30458981712

Sana, josta innostuin on 'iridescent'. Se tarkoittaa 'sateenkaaren väreissä kimaltavaa'. Sana itsessään on jo kovin kiva lausuttava, mutta vielä kun se tarkoittaa jotain noin ihanaa, värikästä ja kimaltavaa - jotain upeaa. Sillä ne ihmiset joita kuvailisin sanalla 'iridescent' ovat Tapauksia, niitä joita ei tule koskaan unohtamaan.

Lisää esimerkkejä maailman sanatarjonnasta löytyy other-wordly blogista. Suomenkielikin on siellä edustettuna sanalla 'myötähäpeä'. Sana-blogeja löytyy myös monia muita, mutta other-wordly on jostain syystä se, johon minä olen ihastunut. Toivottavasti sieltä löytyy muillekin juuri itselle sopivia sanoja. Ja ainahan sanavaraston laajennuksesta on hyötyä.

Kostajat

Sain viimeinkin aikaiseksi katsoa sen kaikkien kohiseman The Avengersin. Oma arvioni: tylsä. Jep, otin huomioon sen, että katsoin sen pieneltä näytöltä lentokoneessa keskellä yötä, ja sen etten erityisemmin piittaa supersankareista. Silti: tylsä. Olihan Lokin hahmo toki karismaattinen ja sympatioita herättävä nilkkipahis, ja Stark herätti minussa näyttelijästä johtuvaa kuolaamista, mutta se ei riitä. Muutama kohta sai aikaan hymähtelyä ja jossain mäiskimiskohtauksessa olin jo melkein innoissani, että ehkä hommaan tulisi sittenkin vähän potkua ja sitä muiden hehkuttamaa "spektaakelimaisuutta". Nope. Mutta onpahan nähty.

(Suosikkikohtaukseni. Olen pahoillani kehnosta laadusta, mutta parempaa en tähän hätään löytänyt.)


Ja sori kaikille, jotka eivät jaa mielipidettäni tästä leffasta. Omasta mielestäni filmi ei vaan ollut kaiken hypensä arvoinen, kun ei kerta pystynyt pitämään huomiotani ja mielenkiintoani yllä muuten virikkeettömässä ympäristössä sitä vajaata kolmea tuntia, mitä kesti mainoksineen ja lopputeksteineen.

Joulukussa vuorossa Nälkäpelit (hyi, kun inhoan tuota suomennosta). Nyt jo sitäkin aloittelin, mutta olin niin väsynyt Avenkereiden ja Disneyn Atlantiksen (♥) jälkeen, etten vaan kyennyt.