Metallimies 3

Treffi-ilta, joten kävimmä miehekkeen kanssa kahtomassa tuon aivan vastikään teattereihin saapuneen Iron Man kolmosen. Ei mitään pitkää tai syväluotaavaa analyysia, mutta kunhan jotain. Pikku spoilerit mahdollisia, mutta yritän välttää niilläkään poikkeuksellisesti kertomasta mitään.

Ja olihan se ihan vauhdikas supersankariläväys, mutta loppujen lopuksi aika perus. Vähän turhia ehehe-hauskoja juttuja, hahmollisesti turhaa ja epä-uskollista toimintaa, liian vähän sitä sassy bitch talk to the hand-kamaa ja asennetta, jota menin hakemaan. Myönnän: supersankarit ei vaan oo mun juttu lähtökohtaisestikaan, joten mulle tämän kaltaisissa leffoissa töytyy olla aina joku juttu siinä superoinnin ohessa, joka sitten säväyttää. Tässä se olisi ollut tuo a-ah-asenne. Toki aika helmiäkin vuorosanoja heiteltiin (niin kuin vaikka se elämäkerta-juttu), mutta oli vähän meh silti. Mutta tokihan Robert Downey Jr on niin kuuma, että kokemus oli vaivan arvoinen.

Ihan uskomatonta, miten jotkut miehet vaan paranee saadessaan vähän uurteita ja harmaita sävyjä. Urrr! <3

Ai juu! Kun leffan alussa pärähtikin tämä kipale soimaan, niin hymy oli repiä naamani halki. Ainakin mielestäni se sopi juuri siihen kohtaan ja kohtaukseen tarinassa. Menkää, katsokaa ja olkaa tarvittaessa eri mieltä.

Kylpyankkoja

Viime aikoina vuosina on vaivannut jonkinlainen taiteellinen... ummetus. Mitään ei synny, omiin taitoihinsa ei luota, kaikki tuntuu jotenkin huonolta tai pakotetulta. Siksi olenkin erityisen ylpeä näistä kahdesta maalaamastani kylpyankasta.

Kirjahyllyn reunalla. Kvaak.
(Kuvasi kanssablogaaja Hailie.)

Aasian harharetken jälkeen iski kuitenkin inspiraatio. Viimeinkin, pitkästä aikaa! Oli vapauttavaa läträtä maaleilla, visioida, toteuttaa ja ihan puhtaasti sotkeakin. Että se mitä nuo ehkä häviävät esteettisyydessä, niin voittavat tunnelatauksessa. Sillä vaikka nämä eivät olekaan enää ihan tuoreita tuotoksia (maalailin kai joskus tammikuun lopussa), niin edelleen jaksan niitä ihastella ja ilostua.

Tyttöjen puuhakeskiviikot

Meille on sattunut Ouvan kanssa nyt peräkkäin kaksi keskiviikkoa jolloin on ollut tarkoituksena toteuttaa jokin projekti tai olen huomannut päätyneeni keskelle sellaista.

Viime viikolla kyseessä oli Ouvan Thaimaasta tuomat hiusvärit, joita ei päästy viimeksi kokeilemaan. Tällä kertaa kohteena ei ollut vain hänen pää vaan tarkoitus oli laittaa väriä myös allekirjoittaneen luonnonvärissä olevaan kuontaloon. Vihreän olin torjunut samantien. On kyllä lempivärini (näkyy mm. huoneessani), mutta ei tunnu omalta hiusväriltä ja assosisoin sen enemmän tiettyihin ystäviini. Sininenkään ei tuntunut enää omalta vaikka se on aiemmin ollutkin oikeastaan ainoa väri, jota päähäni on päätynyt. Viimeksi noin vuosi sitten kun Ouvan kanssa päädyttiin eräs perjantai-ilta käyttämään jo pitkään kaapissani pyörinyt väri. Jäljelle jäi pohdittavaksi siis kaksi violettia ja pinkkiä. Toinen violeteistä karsiutui miltei heti tummuutensa takia ja jäin pohtimaan violetin ja pinkin välillä. Valinta oli vaikea ja lopulta sitä ei tarvinnut tehdä - päätettiin sekoittaa ne!

Harmi kun värien sekoittamisesta ei ole vaihekuvia. Vaihekuvien lisäksi tämä merkintä vaatisi ehdottomasti ääniraitana meidän hihitystä. Pinkki näytti aluksi lähinnä suolistolta, jossa on maksa keskellä. Ensimmäisestä putkilosta tuli siis viehättävää vaaleaa/ihon väristä ja loppua kohti tummuvaa... nauhaa, toisesta sitten punertava tumma väriläiskä. Kummasti se sitten kuitenkin muuttui lähinnä vadelmasorbetin näköiseksi.

Väri laitettiin yksinkertaisesti niin, että vedin puolet hiuksistani ylös Pikky Myy -sykerölle, kastelin pääni ja Ouva alkoi levittää sorbettia veitsellä hiuksiini. Kun sorbetti oli saatu kaikkialle, oli vuorossa vadelmavioletti vaahtoväri. Paketoitiin hiukset hienosti kumihanskalla ja ponnarilla siksi aikaa kun värin piti vaikuttaa. Kirvoitettiin kommentti "tytöillä taitaa olla hauskaa" kun taidettiin enemmän nauraa kuin puhua värien kanssa leikkiessämme. Odotellessani värin pois pesua oli vuorossa Ouvan hiukset ja lopun värin käyttö. Hetki tuumattiin mitä tehdään ja sitten jo alettiinkin lätkiä väriä päähän, oltaisiin varmasti kenen tahansa ammattilaisen painajainen.

Lopputulokset olivat sellaisia, että molemmat vain hihkuttiin innosta! Sekä omasta että toisen tukasta. Hiusekspaa riitti ja molemmat onnistuivat juuri niin kuin piti. Kuvat puhukoon puolestaan:

Lyhyempään osioon Ouvalle vadelmaviolettia...

... ja pidempään pinkkiä.

Jotain vähän vadelmaista ja vähän marjapuuromaista (ja näytän kuvassa ihan liikaa äidiltäni)

Väri näkyy kivasti kerrostettujen hiusten ansiosta.

Kumma huomio väreistä on se, että Ouvalla on haalistunut viikossa melko huolella kun taas omani on pysynyt ihan ennallaan.

Tänään tytöt vähän remontoivat. Tai no, minä luulin meneväni teelle ja ehkä katsomaan Disney-elokuvia, mutta paikalle saapuessani Ouva kiinnitti naulakoita eteiseen. Toimin siis tsempparina ja viihdykkeenä näyttäen minttusuklaajäätelöltä ruskeiden pitsisukkahousujen ja mintunvihreän hameen takia. Join teetä ja söin jälkkärin ennen kunnon ruokaa samalla kun emäntäni kiinnitti kätevästi naulakoita paikalleen. Jossain vaiheessa vaan huomasin nauravani kippurassa kun peilin kiinnittäminen ei sujunutkaan ihan niin helposti. Talo, jossa Ouva puolisonsa kanssa asuu on vähän... vino. Eli kun peili laitettiin vatupassin kanssa suoraan se näytti kaikkea muuta kuin suoralta. Sen lisäksi vähän säädettiin ruuvien ja muiden kanssa. Mutta saatiin peili seinään niin, että näyttää hyvältä! Ei olla ihan turhakkeita.

Projekti, johon osallistuin enemmän ja joka vasta intoiluttikin oli kuitenkin Ouvan magneetti- ja liitutaulun "kehystäminen".

Minä, joka en koskaan piirrä enkä varsinkaan niin, että joku näkee, päädyin luonnostelemaan timpurinkynällä koukeroita seinään. Kuinka hienoa on olla aikuinen kun saa piirtää seinään. Ja toki hyödyntää samalla kouluvuosien tuomia oppeja, kuten miten piirretään koukeroita.

Ouva sitten sai kunnian maalata luonnokseni akryyliväreillä. Hän oli ohjaaja ja tuottaja, minä suunnittelija.

 Kyllä siitä vaan tuli hieno. Odotan tosin mielenkiinnolla mitä keittiön haltija pitää, mutta ainakin meillä oli kivaa ja ollaan lopputulokseen tyytyväisiä. Unikoukeroita ja kevään tuomia värejä, niistä oli tällä kertaa hyvä projekti tehty.

Sateinen Manse

Maanantaina teimme Nnan kanssa retken Tampereelle. Tai siis hän saapui pohjoisen vierailultaan ja minä etelästä. Tarkoituksena oli mennä illalla teatteriin ja sitä ennen viihdyttää itseämme kaupungin sykkeessä.  Syy tähän kaikkeen oli puhtaasti käsissämme ollut ylimääräinen vapaa-aika. No, oikein suomalainen kaupunkilomahan siitä syntyi: satoi, tuuli, kaikki oli harmaata ja suurin osa paikallisista ystävistäkin oli yllättäen arkipäivänä kiireisiä. Nyökyttelimme moneen kertaan toisillemme kuinka ihanan rumaa kaikki oli ja otimme taiteellisesti rumia kuvia. Myös siitä tupakantumppien keskeltä esiin puskeneesta kevään ensimmäisestä leskenlehdestä (josta kuvaa ei ole veilä saatu siirrettyä kamerasta koneelle).

Mitäs päivä piti sisällään:

1. Paikallisen ystävän. Semmoisen taiteellisen ja vapaa-ajallaan mummoja ulkoiluttavan pitkätukan aivan poikkeuksellisen hurmaavalla amorinkaarella. Kahvittelua, kuulumisten vaihtamista, lapasten hakemisen kanssa sekoilua. Pitkiä halauksia. <3

2. Ylensyömisen. Minähän en lomalla tee valintoja. Ensin tosiaan nautin kahvilassa rahkakakkua ja kaakaota, seuraavaksi alle tunnin sisään ensimmäisestä Plevnassa oman annokseni (eli makuuni vähän turhan makeiksi kaljalla maustettujen possun, juureksien ja röstiperunan) lisäksi simaa, siideriä ja yhden Nnan silakkapihveistä, JA kun sitten rauhassa ruokailtua kävelimme ulos, niin marssimme suoraan American Dineriin "jälkkärille" (eli Nna otti sivistuneesti kirsikkakolan ja jäätelöpallon, mutta minä... no, otin pihvin, ranskalaiset, brownie+jäde+kermavaahto-mäjäyksen, ginger alen ja kirsikkakolan).

Tilasin muun muassa kaiken. Minähän en tee lomalla
valintoja. (Vaikka näkyy tässä seuralaisenkin annos.)
Kuvasi Nna.

3. Turhan modernin teatteriesityksen. Kävimme siis katsomassa Mielipuolen päiväkirjan. Tuli mieleen lähinnä Vaginamonologit, paitsi että hullun miehen versiona. Ok, näyttelijäntyö oli laadukasta ja luotu vaikutelma kyllä toi elävästi mieleen psykoottiset ihmisrievut kaikessa harhaisuudessaan, koostumattomuudessaan ja paranoiassaan. Mutta. Ei nyt ihan kyllä ollut hintansa tai seisten annettujen aplodien arvoinen. Parasta kulttuurielämyksessä oli, kun Nna joi väliajalla Jekkua pillillä.

Makeaa mahan täydeltä

Sain jokin aika sitten eräältä hurmaavalta neidiltä viestin, jossa tiedusteli lähdenkö hänen kanssaan Kakkugalleriaan. Kyseinen paikka on houkuttanut minua monesti ohi kulkiessani, siitä on monesti ollut useamman ihmisen kanssa puhetta ja kuka nyt voisi vastustaa kakkubuffettia. Suostuin siis nopeaan.

 Oli juuri niin ihanan kamalaa kuin mitä olin arvellutkin! Käytiin Fredrikinkadun pisteessä ja oli kovin mukava paikka, vähän katutason alapuolella, raikas ja viihtyisä. Mutta ne kakut. Vitriini täynnä erilaisia kakkuja ja leivoksia, joita sai niin paljon kuin vain halusi hintaan 11,90 jos otti teellä tai kahvilla. Myös teevalikoima saa kiitosta sillä se oli yllättävän laaja ja monipuolinen. Kakkupalat olivat sen verran pieniä, että normaalissa kahvilassa olisi vain harmittanut, mutta tuolla se oli vain hyvä juttu: jaksoi maistaa useampaa. Istuttiin seuralaiseni kanssa vaikka kuinka pitkään, erityisesti kun toista lautasta (sai aina kolme palaa kerrallaan) pohtiessa meni aikansa. Meillä oli hyvä paikka kun nähtiin suoraan kakkuvitriiniin. Tai siis, se ei ollut enää hyvä puoli kun oli syönyt niin paljon kakkua, että oli jo hyvällä tapaa huono olo. Lopulta hoiperreltiin pois onnellisissa sokerihuuruissa suunnitellen, että sinne pitää mennä toistekin ja mielellään isommalla porukalla.

Sitruunamarenkipiirakka, limejuustokakku ja suklaahasselpähkinäkakku.

Tee-taivas

Tuossa helmikuun alussa oli mahdollista Naamakirjan "Geek Women Unite! (Finland)"-ryhmän kautta olla mukana kymppatilauksessa teekauppa Adagiosta. Eikä mitä tahansa teetä oltukaan rapakon takaa suhteellisen suurin määrin (tilauksen arvo oli ennen tullia yli 400 dollaria) rahtaamassa, vaan fandom tee-sekoituksia fanityttöjen makuun.

Joten niin vain minäkin iltapäivän tai pari istuin Adagion sivuilla luoden ensilistaa kaikista houkuttelevista sekoituksista (joita oli aika hirvittävä määrä). Sitten karsin jäljelle enää vain niille fandomeille kuuluvat teet, joiden fanityttö olin. Ja lopuksi oli vuorssa vaikein, kun tein viimeistä valintakierrosta tarkoituksenani tilata maksimissaan neljää teetä. Tähän riipiviä valintoja täynnä olevan kierroksen loppuun selvisivät Reichenbach recovery, Remus Lupin, Teamblr (jota ei enää löydy) ja Sherlock Holmes. (Kaikkia 3 oz, yhteensä 39 $ ennen tullia ja posteja. Kaikki olivat Cara McGeen suunnittelemia.)

Ja nyt ne ovat viimeinkin minulla (paketti saapui jo aikoja sitten tilausyhdyshenkilöllemme Jyväskylään, mutta ehdin vasta nyt käymäään siellä hakemassa omani kotiin). Tuoksuvat muuten aika huumaavasti pussiensa läpikin. n___n *snif snif*

Tässä ne nyt ovat. <3<3<3<3<3 Sherlock pääsi jo testattavaksikin.

Ja näistä neljästä paikasta ostoskorissani käytiin kovempaa vääntöä kuin Stokkan Hulluilla päivillä oikeudesta päästä hissiin ja hissistä EKANA. Seuraavassa listassa luettelen karsiutuneet ja syyt siihen, mikseivät ne sittenkään päässeet osaksi tee-hyllyäni.

Smaug: 
Houkutteleva kaikessa piparminttuisuudessaa kunnes muista, etten erityisemmin välitä piparmintusta (tässä tapauksessa siis peppermint). Tai inkivääristä. Ainakaan juomissa.

Loki:
Ok, tämä ei ole oikea karsiutunut, se oli loppu! Vaikka kuinka olikin "spearmint" (eli se toinen piparminttumaku) ja jasmiini joista en välitä. Olisi ollut Loki.

Second Breakfast: 
Tämä roikkui mukana pistään ja hartaasti, melkein pääsi mukaan, kun Lokin varastot olivatkin tyhjät. Mutta ei, koska arastelin appelsiinia ja inkivääriä. Ei olisi ilmeisestikään pitänyt, sillä tämä tuoksuu sen tilanneiden onnellisten mukaan aivan mustikkapiirakalta. Ja maistuu palalta taivasta. Joten melkein olen kademielellä, mutta itse tein valintani.

Moriartea / Science of Destruction:
En ihan ole vieläkään varma, miksi sitten kuitenkin valitsin Holmesin ylitse tämän hurmaavan sekopääpahiksen. Koska Moriarty. Ja varsinkin jos olisin saanut saapuvaksi yhdessä Lokin kanssa, olisi ollut riemukkaan kaheleille omistettu tilaus. Nämä kaksi kilpailivat myös keskenään, joten ehhä siksi - jos en kerta voi tilata molempia, nin en sitten ota kumpaakaan. Ha, vaikea valinta vältetty!

No, ehkä seuraavalla kerralla tilaan pelkkiä pahiksia. All those good old-fashioned villains. Every hero needs a villain. (Ja nyt jo haaveilen, josko löytäisin Lokin ja Moriartyn seuraksi tarpeeksi hyvät Hannibalin, Jokerin ja ehkä GLaDOSin...)

Eläinelämää

Olen ihan valtaisia humonin fani. Minusta piirrosjälki on kaunista, soljuvaa ja samalla tavalla sekä söpöä että humoristista kuin mitä hyvien chibien näkee tyypillisesti olevani. Ja tämä siis pätee myös niihin humonin piirrustuksiin ja sarjakuviin, joissa jälki on realistisempaa. Siinä on vaan se jokin "taustavire". Ja kun hurmaava neiti alkoi piirtämään sarjaansa "Animal Lives" olin ihastuksissani: eläinten pariutumis-, lisääntymis- ja laumakäyttäytymistä ihmisiksi keikautettuna.

humoncomics.com

Ja sitten tuli tieto, että näistä julkaistaisiin albumi. Ja aikanaa toinenkin. Molemmat kuulemma sisältäisivät netissä julkaisemattomiakin kuvia. Houkutus tilata saman tien oli suuri, mutta sain vastustettua. Vakuutin itseni rahattomuudesta ja siitä, että tavaraakin oli nurkissa jo ihan tarpeeksi. Mutta...

Dun dun duuun!

NE TULI YHTEISTILAUKSESSA TARJOUKSEEN!

Näin minusta tuli 28 ihastuttavan oudon ja evoluution sekoilulle paskaisesti naurattavan kuvan onnellinen omistaja. Toimitus oli nopeaa (ensimmäinen oma kokemukseni Royal Mailista, vähän jännitti) ja paketin saapumien muodostui muuten aika ankean viikon kohokohdaksi.

Lucky blue

Minulla on vuodesta 2006 asti ollut Henkkamaukalta hankittu "välikelin" takki. Eli semmoinen kevyesti vuoritetty geneerinen takapuolen yli reilusti ylttyvä takki, joka sopii käytettäväksi keväisin, syksyisin, leutoina talvipäivinä ja koleina kesäpäivinä. Ja hyvin se palvelikin, vaikka väri haalistuikin mustasta epämääriseen harmaaseen, ja sitä piti paikkailla välillä vähän... kekseliäästi (mutta ei ne vaaleansiniset norsut helmassa minua haitanneet). Äiti ehti jo useita vuosia maanitella minua heittämään mokoman rönttöisen ilmestyksen mäkeen, mutta en voinut, sillä korvaajaa ei löytynyt.

Armeijan ylijäämäkama. Siinä vaan on sitä jotakin. Sääli  vaan, että se on usein lämmintä oliivinvihreää eikä siis värinsä puolesta sovi minulle. Mutta. Nyt oli Varustelekaan tullut erä SINISIÄ parkoja. Joten tämä tuintui taivaan lahjalta ja ratkaisi takkiahdistukseni. Ja sopivaan kohtaa tulikin, sillä tuon vanhan takin vetoketju hajosi. Eli eläkepäiviä sille ja Lekasta itselle tuollainen reppana. Ja oih, olen rakastunut.

Sytämmiä ja kimmellystä, ihan ihte muokkailin.
Alkuperäinen kuva www.varusteleka.fi

Siis notta siinä on huppu ja kiristysnaruja ja kunnon taskuja useampikin ja karvainen irrotettava vuori ja riittävästi mittaa ja väljyyttä jajaja se on muutenkin vaan jotenkin niiiiin valloittava. Hihat vähän vajakkeilevat, mutta niinhän minun kaltaisen pitkäraajan vaatteissa aina. Ehkä askartelen jonkun resorivirityksen tai sitten käytän pidempivartisia hanskoja.

All Fool's Day

This is no joke.

Meidän kaikkien suosikki kauhukaksoset. ♥ Eiks je?