Pariisi, valitsen sinut!

Keskiviikkoaamu. Liian aikaista mutta aika tavanomaista: löhöän epämääräisenä myttynä barbaarini lämpimässä kainalossa, selaan Facebookia varsinaisesti kiinnittämättä mihinkään näkemääni huomiotta, juon aamuteetä pahvimukista ja yritän jotenkin saada viimeisetkin levon rippeet irti koneessa istumisesta ennen laskeutumista.

Eikun eihän tää ollutkaan tavanomaista. Täähän oli mun vapaapäivän mini-pika-kaupunkiloma! Pariisiin!

Mutta musta tee on mustaa teetä. Myös SASilla.

Mitä häh? Varasin tässä pari viikkoa sitten itselleni ja miehelle matkan Pariisiin. Päiväloma, koska itselläni ei ainakaan ole mitään intohimoja tai haluja viipyä Ranskassa yhtään pidempään. Aamulla klo 6:40 lähtö täältä, ja yöksi pääsi taas omaan sänkyyn (kone laskeutui klo 23:50).

Miksi? Koska voin. Koska olen työssä käyvä aikuinen. Koska olen pihi kakkiainen, jolla on säästöjä. Koska halusin ja oli vapaata. Ja ennen kaikkea koska Pariisissa oli 4.-21.6. Euroopan ensimmäinen Pokémon Center. Pop-up ja kovasti väliaikainen, mutta huomattavasti lähempänä kuin aikaisemmat mahdollisuudet (USA ja Japani).

Saatoin ehkä kiljaista onnesta tämän tullessa sivukadulta näkyviin.

Niin mutta miksi? Koska pentuna rakastuessani Pokémoniin halusin tietty kans ite kouluttajaksi. Ja Japaniin - Nintendon, animen ja söpöjen monstereiden luvattuun maahan - koska (muutama vuosi myöhemmin tosin) siellä kuulemma oli alettu avaamaan ihan oikeita Pokémon Centereitä (eivät tosin olleet nöpönassujen sairaaloita niin kuin sarjassa).

Plussaa: Super spesiaalin tapahtuma-Vivillonin saaminen!

Joten ei kun kamat kassiin (lähinnä siis rahaa, kännykkä, passi ja Pokédexin punainen 3DS).



Poképallo-siipikuvioinen perhonen. Konsoli auki ja vastaanottamaan
tämä lahja paikan omasta sisäisestä verkosta.

Un nun nun, en muista milloin viimeksi olisin ollut näin innostusonnellinen! Tunsin pakahtuvani ja taantuvani taas siksi pikkulikaksi, joka odotti aina koko viikon täpinöissän lauantaiaamua ja uutta jaksoa - ja nauhoitti ne kaikki... (Miltankin tuloon asti, jolloin sarjan katsominen ja usko tuoreempiin generaatioihin loppui vuosiksi). Enkä edes ollut ainoa: esi-teinejä, teinejä, nuoria aikuisia, perheenäiti ja kolme isoa rokimpiin vermeisiin pukeutunutta kaljua äijää pyöri siellä rakennuksessa kerho- ja ala-asteikäisten seassa ihan yhtä hangonkekseinä.

Ilmatäytteinen yli metrin korkuinen
Chespin. Kaikki Kalosin startterit olivat
 samalla tavalla edustettuina. 

Kaupan lisäksi tilassa oli käynnissä myös taidenäyttely, eli sarjan consept arttia (hahmotelmataidetta?), aleiden karttojen käsin tehtyjä malleja, fiilisluonnoksia... sekä tekijöiden signeeraamia piirrettyjä kuvia heidän kunkin valitsemastaan Pokémonista (näistä tulee joku kollaasipostau jossain vaiheessa, muuten tästä kirjoituksesta tulisi vielä kuvakkaampi, eli raskaampi ladata, kuin se jo nyt on). Ja näitä yleisölle esittelyssä olleita helmiä vartioi useampi mustiin pukuihin, mustiin aurinkolaseihin ja korvanappiin sonnustautunut korsto. Osa kuljeskeli huoneesta toiseen, ja kaksi päivysti aina ovella ja vahti ettei tila tule liian täyteen. Jono oli välillä melkein korttelin mittainen, mutta me satuttiin just siihen väliin ruokataukojen ja töiden/koulun loppumisen välissä, jolloin sisään pääsi suoraan kävelemällä.

Pokémon Center-luonnoksia
Pokémon Centerissä. Aika meta.

Näyttelyn uloskäynnin vieressä oli vielä terveiset
Junichi Masudalta itseltään.

Kun näyttely oli lähes hartaudella (ja hyvin hillittyjen fanityttökohtausten sarjan jälkeen) kierretty läpi oli itse kaupan vuoro. Tarjolla oli Kalosin startterit, Pikachu ja Heliolisk söpösinä pehmoina, mangaa (raskaksi), lehtiä (ranskaksi), kortteja (todella laajalla Gen-otannalla, mutta sääli kyllä vain ranskaksi näitäkin), ja sitten avainketjujen tyylisiä pikkujuttuja. Oikeastaa enempää en ollut odottanutkaan, kun 1) Nintendo nyt vaan tuntuu mieluimmin pitävän jutut kotimaassaan, ja 2) tämä mesta ei kuitenkaan tuota aikaväliä pidempään auki olisi. Ah juu, lauantaisin (vai sunnuntaisin, en muista) olisi ollut myös mahdollista tavata Pikachu, ottaa kuvia sen kanssa, ja osallista "näin piirrät Pokémoneja"-työpajaan (ranskaksi).

Mutta siis ihan hyvä, että kaupassa oli rajattu tarjonta, koska jo tällä otannalla teki mieli ostaa KAIKKI(!!!) ja vain vaivoin onnistuin neuvottelemaan itseni kanssa lopputuloksen, jossa tyydyin vain kahteen pehmoon (kuin vaihtoehtoja oli viisi). Vähän vieläkin huolestuttaa, miten olisi päättynyt tilanne, jossa vaihtoehtoja olisi ollut vaikka 10. Tai 25. Tai enemmän. Koska suhdeluku olisi voinut olla edelleenkin aika lähellä tuota 2/5. Mutta oli kuitenkin erillinen tuulititakkikankainen jättimatkasäkki taiteltuna laukuaa tämän skenaarion varalta.

Sanokaa hei Pikachibille ja Nappulalle. n__n <3

Kun varsinainen syy tulla Pariisiin oli hoidettu, jäi meille aikaa vielä vähän hölmöillä pitkin kaupunkiakin. Pikakelaus tapahtumista kuvien muodossa.

Ruusun muotoon aseteltu jäde.
(Kesän eka irtojäätelö, btw.)

Seinen rannalla. Törmällä oli hyvä istuskella lepäämässä.

Limsojen mukaan olimme
Frédéric ja Lauren.
Fancyä, etten sanoisi.

Vihreitä saaria talojen väleissä.

Joku muukin halus kattoon Notre Damen katedraalia sisältä.

Mies luki Pariisissa. Yhtään ollut
hauska sattuma tuo opuksen nimi.

Ehdimme myös olla jo närkästyneitä siitä, että elokuvat ja tv-sarjat olivat selvästi huijanneet meitä: ilmiselvästi Pariisin jokaisesta ikkunasta ei ollut esteetön näkymä Eiffel-tornille, eikä se aina näkynyt kaiken taustalla lähes majesteettisesti. Kunnes. Uskomme viihdeteollisuuden valehtelemattomuuteen palasi. Siellähän se siintää, ei vaan aluksi nähty niin kauas.

Kaikenkaikkiaaan voin sanoa, että matka oli ehdottomasti rahan, vaivan ja sen päivän arvoinen. Oli ihanaa, kaikkea oli juuri riittävästi ja yöksi pääsi vielä omaan sänkyyn nukkumaan. Juu, tämmöinen kaupunkimatkailu passaa meikäläiselle.

Ihanaa myös olla juuri näin "aikuinen" että pystyy päättää näin lähteä jonnekin jonkun mielestä ehkä vähän tyhmästäkin syystä, mutta kuitenkin olla niin lapsenmielinen että se jonkun mielestä vähän tyhmä syy on riittävä syy.

Kesäseikkailulla Pikachun jalanjäljissä. ARIGATO! ^-^

Keskikesän juhlimista

Aluksi näytti siltä, että juhannus tulee vietettyä kaupungissa ja ettei ehkä ole oikeastaan mitään ohjelmaa. Sitten päätin rohkaistua ja tehdä asialle Ihan Itse jotain. Kysäisin vanhemmilta saisiko kotikodin käyttöön ja isän hangoiteltua periaatteesta vastaan sainkin laittaa ihmisille viestiä aiheesta. Vähän viime hetken säätöä siitä ketä paikalle nyt tuleekaan ja muutama "Olit liian itsestäänselvä kutsuttava ja oletin, että sulla on muuta" ihminen vielä päälle.

Niin sain minulle tärkeään paikkaan useita mukavia ihmisiä kahdeksi päiväksi. Opin uuden pelin, Smash upin. Syötiin paljon ja juhlistettiin vähän ihmisten synttäreitä. Hypittiin kämppiksen kanssa paljon trampalla (ja minun pitäisi olla toipilas). Saunottiin ja juteltiin. Pientä, rauhallista ja mukavaa. Ihan parasta.

Nna aviomiehensä kanssa paheksui trampoliinilla pomppivia haagalaisneitejä.

Sain tässä vielä myöhäisillan juhannusvieraita. Kovin olivat hämmästyneitä kun poikaystävääni myöten ihmiset kaikkosivat jo yhdentoista aikaan.

Karkkikokkauksella uuteen nousuun

Oh hoh, onpas siitä taas aikaa, kun olen ollut täällä ääbessä. Onneksi Hailie on löytänyt sisäisen intoilijabloggaajansa ja hoitanut tätä superhipsteröintihommaa ihan itse. *aplodeeraa* Nyt kuitenkin ajattelin rikkoa blogihiljaisuuteni kertomalla karkkikokkailukokeilustani.

Paitsi että oikeammin kyseessä oli pikemminkin "karkki""kokkausta", sillä kumpikaan sana ei kyllä varsinaisesti kuvannut sitten loppujen lopuksi sitä, mitä tehden vietin aikaa.

Tältä sen pitäisi valmiina näyttää. Jee!

Kyseessä oli siis japanilainen "Happy Kitchen"-boksi, jonka ostin Kanadassa käydessäni. Jokunen vuosi sitten oli YouTubessa törmännyt videoon (tähän nimenomaiseen täysin hiljaiseen), jossa nimen mukaan mainostetaan karkkihampurilaisten tekemistä. Ja ihan oikeasti, tsekatkaa video: eikös jääkin ajatus, että kysessä on överimakeaa hassunhauskaa naposteltavaa pienen puuhastelun päätteeksi? (Ja ei, videon katsomiseni ei sisältänyt kuvaustekstin tai kommenttien lukemista, joten niihin ei pidä sinunkaan kurkistaman.)

Tämän perusteella olin tietenkin haltioissani, kun kanadalaisessa levykaupassa tuli vastaan kolmea erilaista settiä: juustohampurilainen, sushi, ja donitsi. Tarvinneeko sanoakaan, että ostin kaikkia yhden ja takaisin kotimaassa paloin halusta löytää tarpeeksi eritisen hetken, että raaskisin yhtä kokeilla. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin vain avaamaan juustoburgerisetin yhtenä vapaapäivänä Nnan ollessa kylässä. Ja sitten alkoikin jännyys.

Ensinnäkin paketissa oli ohjeet vain japaniksi ja olin jotenkin liian innoissani ja itsevarma, etten todellakaan lähtenyt googlettamaan mitään tutoriaalia, videota tai käännettyä ohjetta. Kuinka vaikeaa se nyt muka voisi olla?

Jauheiden sekoittelua pikkuruisissa kupeissa
pikkuruisilla tuövälineillä.

Noh, onneksi ei kovin, sillä paketissa tosiaan oli vain ja ainoastaan kaikki tarvittava saksia, mikroa ja vettä lukuun ottamatta. Vähän jännää ja välillä meni tuuriin luottamiseksi/arvaamiseksi, mutta mitään isompia virheitä ei tullut tehtyä. Nna kikatteli vieressä ja näpsi kuvia koko touhua hämmästellen.

Ihan oikealta näyttää.

Juu juu, karkkia. Paitsi että pihvimassaa sekoitellessa tulin ajatelleeksi, että onpas... aidon oloinen tuoksu. 30 sekuntia mikrotusta myöhemmin katsoimme Nnan kanssa toisiamme ja totesimme, että ei hitto, kyseessä taitaa olla ihan oikeasti juustohampurilaisaterialta maistuva juustohampurilaisateria. Eihän se toki menoa haitannut, mutta karsi kyllä maistamishalut meiltä molemmilta. Minua epäilytti leipomani juusto, kun taas ystäväni puolestaan kieltäytyi kaikesta ihan puhtaasta epäilyksestä ja raskauteensa vedoten. 

Vaikka söpöltähän se näytti.

Niin oli kaikki valmista: 2 juustohampurilaista, ranskalaiset, ketsuppi ja iloisesti kupliva kola - kaikki tehty jauheesta ja hanavedestä eli siis kaikki E-aineet mitä kasvava lapsi tarvitsee. Koska kumpikaan miestä ei maistamaan suostunut, mutta kotona oli myös kanssani naimisiin erehtynyt partaisempi olento, päätin käyttää suostuttelutaitojani vedotakseni pahaa aavistamattoman kanssa-asujan koekaniiniksi. Toimi! Itsekin toki kolaa, ketsuppia ja ranskalaisia sitten lopulta kokeilin.

Oma loppuarvio: Ihan hauskaa puuhailua, ranskalainen maistui kylmältä kuivettuneelta pikaruokalaranskikselta, ketsuppi oli totuttua makeampaa ja kola semmoista kolakarkkimaista. Miehen arvio: Ihan hölmöä, mutta maistui kyllä täysin tunnistettavalta. Ja 10 minuuttia aterian huiviin huitaisemisen jälkeen miehelle tulikin sitten tosi huono olo, eli ilmeisesti överi keinotekoisuus sai aikaan protestointia vatsassa.

*huokaus* Taitaa tämän tyyppinen ruoka olla
sopivinta Masakolle meidän ihmisten sijaan.

P.S. Tosiaan. Mulla on vielä kokeiltavana donitsi- ja sushi-setit. Tällä kertaa olin tosin niin epäileväinen jo näin etukäteen, että vilkaisin videoiden kuvaukset ja niiden mukaan molempien jäljellä olevien pitäisi maistua oikeasti karkille... We'll see.

Alppiruusupuisto

En aina välillä ole täysin vakuuttunut siitä, että Helsinki on mieleinen asuinpaikka. Kuitenkin tässä on monia hyviä puolia ja erityisesti nautin kauniista alueista, joita kyllä riittää. Sunnuntai-iltana käytiin poikaystävän kanssa iltakävelyllä yhdessä lähistön kauneimmista paikoista, Alppiruusupuistossa. Paikka on edukseen erityisesti näin kesäkuun alussa kun rodot ja atsaleat molemmat kukkivat, mutta on siellä seikkailtu myös pimeällä talvella. Eri tavalla upea, mutta vaikuttava niinkin. Mutta nyt kun kasvit ovat kukassa niin siellä vain humaltuu kauneudesta ja tuoksusta. Yksi hienoimpia hetkiä on aina kun päätyy sellaiselle polulle, jonka yli alppiruusut kasvavat. Ikään kuin olisi viidakossa, mutta ilman kuumuutta ja kosteutta. Arvostan.

Alppiruusut ovat valtavia. Paikoitellen enemmän puita kuin pensaita. Ylemmässä kuvassa seisottiin näköalatasanteella ja silti osa noista oli meitä korkeampia. Lisäksi täysikasvuisista puista saa vähän ehkä perspektiiviä.

Alppiruusujen värikirjo on myös uskomaton. Löytyy tietenkin ne normaalit valkoinen ja sellainen vähän fuksia, mutta myös haaleaa violettia, niin hento vaaleanpunainen ettei ole varma onko kyseessä näköharha ja muita vastaavia. Myös atsaleoissa on upeita värejä: oranssia, persikkaa, pinkkiä, vaaleanpunaista, keltaista.

Jos et ole jo käynyt Alppiruusupuistossa niin parhaat hetket on ennen juhannusta.

Upea, upeampi, Pahatar

Vietin sunnuntai-iltapäivääni leffasalissa. Siitä asti kun kuulin Maleficentista ja näin trailerin olen halunnut sen katsomaan. Eilen tarjoutui viimein mahdollisuus. Täytyy myöntää, että vähän pelotti millainen elokuva tulee olemaan, en oikein luottanut siihen, että juoni kantaisi, mutta olin valmis kestämään sen nähtyäni miten uskomattoman upea Angelina Jolie roolissa on.

Posteri täältä.

Istuttiin alas, kärsittiin vartti mainoksista - ja loppu aika vaan vilahtikin ohi. Imeydyin saman tien elokuvan kauniiseen maailmaan mukaan. Uskomatonta silmäkarkkia alusta loppuun. Maisemat, Pahatar nuorena, fantasiaolennot, puvut, aikuinen Pahatar ja se huulipuna... Mielestäni on myös mahtavaa, että suomalainen hatuntekijä on ollut tekemässä puvustusta.

Pelkäsin tosiaan mitä tarinalle onkaan tehty, että se on saatu tavallaan käännettyä päälaelleen. Tarinankuljetus oli lopulta taidokasta ja juoni kantoi alusta loppuun. Välillä tuli vähän frozenmaisia fiiliksiä, mutta se on luultavasti vain minun pääni. Mielestäni juoni ei myöskään ollut täysin ennalta-arvattava, tietyssä avainkohdassa kyllä, mutta mitään muuta ei oikeastaan voinut olettaakaan. Muuten sai seurata ennestään tuntematonta tarinaa, joka kuitenkin kävi nätisti yhteen animaation kanssa. Eräs tuttava valitti Auroran olevan vain tyhjäpää, joka kulkee suu auki, mutta itse en sitä mieltä ole. Hahmo on ensinnäkin uskollinen esikuvalleen animaatiossa (jonka muuten olen katsonut useasti, piti tehdä taustatyötä kun larppasin kerran prinsessa Ruususta) ja ilmentää hyvin sitä, miten käy kun kasvatetaan täysin pumpulissa kolmen höpsön keijun toimesta. Myös Pahataren hahmokehitys oli uskottavaa ja hyvin perusteltua.

Ja jos ei jo tullut ilmi, että olen ihaillut valtavasti Angelina Jolien upeutta roolissaan niin voin kertoa seuraavaa: koko alkupuolisko meni siinä, että ihoni oli kananlihalla aina kun Pahatar oli kankaalla. Kylmiä väreitä riitti ja niitä tulee nytkin kun katson trailereita ja edes mietin hahmoa. Upeat silmät, mielettömät poskipäät ja täydellisen punaiset huulet. Lisäksi Jolien ääni vaan sopi hahmolle loistavasti. Tämä fanityttö taisi saada uuden kohteen. Lisäksi korppi Diaval oli ihastuttava sekä lintuna että ihmishahmossaan.

Suosittelen, erityisesti elokuvateatterissa, jotta silmäkarkki pääsisi täysiin oikeuksiinsa.

Akateemista juhlaa

Huh. Ollut melkoista hullunmyllyä elämä viime aikoina kun erityisesti torsuntain ajan filosofisen tiedekunnan promootio 2014 vei melkoisen osan vuorokausista. Itsehän en toki promovendi ollut, tiedekunta on väärä ja vielä kuljen jonkin aikaa nimikkeen "ylioppilas" alla. Sen sijaan olin savolaisen osakunnan airueena kantamassa maakuntani värejä ja paimentamassa aikuisia ihmisiä parijonoon sekä muuta tuommoista käytännön hommaa tekemässä.

Savolaisten vahinkovärikoodaus muunkin kuin nauhan osalta.

Promootio oli Kokemus, jotain ainutlaatuista, hullua, mutta todella ihanaa. En ole aiemmin käynyt mäkkärissä iltapuvussa (tai no, ylipäänsä mäkkärissä vuosikausiin), kulkenut useampana päivänä peräkkäin yo-lakissa, todistanut kosintaa, ollut soittamassa ambulanssia sairaskohtauksen takia, tönöttänyt kunniavartiossa yms. Tutustuin aivan loistaviin ihmisiin, seisoin ja kävelin hulluja määriä ja nukuin aivan liian vähän. To-pe viisi tuntia unta, 7.45-00.30 velvollisuuksien parissa, pe-la viisi tuntia unta ja vuorokausi valvomista. Kotiuduin sunnuntaina seitsemän aikoihin ja nukuin vain kolme ja puoli tuntia kun ei mukamas nukuttanut.

Marina centerissä airuilla oli hienot näkymät ja paljon ruokaa.

Airuiden tehtävänä on olla tietoinen siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja ohjailla ihmisiä aina tarvittaessa. Autettiin ihmisiä illallisilla yms. löytämään istumapaikkansa, ohjeistettiin kulkueita, seisottiin kunniavartioissa niin itse promootioaktissa kuin muissakin tilaisuuksissa. Avustettiin seppeleensitojaisissa ja miekanhiojaisissa, autettiin huonosti liikkuvia ihmisiä portaissa tai ohjattiin hisseille. Hyvin käytännönläheistä hommaa siis. Palkkaa tästä ei tietenkään saanut vaan ilmaisen osallistumisen kaikkiin tapahtumiin, ruokaa buffetpöydistä ja samaten ruokajuomat + hieman ylimääräistä. En tiedä olenko koskaan aiemmin ollut kolmena peräkkäisenä päivänä humalassa, mutta tulipahan sekin koettua.

Ikimuistoisia hetkiä oli paljon! Kaikkea ei voi mitenkään luetella ja puolet unohtuisi varmasti vaikka yrittäisi. Joitain voin silti yrittää mainita. Kokoonnuttiin paikalla olevien savolaisten kanssa Wanhan ylioppilastalon musiikkisalin parvekkeelle, eli siihen pääovien yläpuolelle, minne ei ilmeisesti usein pääse, kuvattavaksi ja kajautettiin savolaisten laulu. Pääsin uudelleenkin sinne laulamaan kun airuiden kanssa mentiin laulamaan teinilaulu heitettyämme vapaalle. Ja se vapaalle heittäminen! Promoottorin poistuttua oli meidän ohjelmanumeromme vuoro. Ulkona sidoimme airutnauhamme piiiitkäksi nauhaksi ja lähdimme juoksemaan huutaen sisälle Wanhan juhlasaliin. Keskellä salia odotti yliairut, jonka ympäri aloimme juosta nauhaa hänen ympärilleen kietoen. Lopulta mahtava yliairuemme oli nätisti paketissa ja pääsimme laulamaan hänelle itse sanoittamaamme laulua. Heiteltiin yo-lakkeja ilmaan ja ylipäänsä tehtiin parhaamme osoittaaksemme vapaamuotoisemman osion alkavan. Sen jälkeen lähdettiin vetämään kolmensadan hengen letkaa da Maccaronia. Saarrettiin ulkona teinipojat.

Promootio huipentui yökulkueeseen. Kuljettiin ympäri keskustaa, kuunneltiin puheita patsaille ja juotiin skumppaa. Puhe auringolle pidettiin yliopiston päärakennuksen parvekkeelta, tietenkin auringon noustessa. Sen jälkeen jäätiin vielä viettämään aikaa Senaatintorille. Istuin pitkään Tuomiokirkon rappusilla ja lauloin muiden airuiden kanssa. Saatoin saada myös suudelman yhdeltä airut-tytöltä, mutta ei sellaisia tunnusteta.

En yhtään ihmettele miksi joku on sanonut, että promootio on ihmisen parasta aikaa. Olihan siinä ne kamalat hetkensä kun oli pyörtyä yliopiston juhlasaliin, jalat eivät meinanneet enää sunnuntaiaamuna suihkussa kantaa ja ihmisiä oli liikaa, mutta silti tai juuri siksi. Ei kaduta kyllä yhtään, että moiseen hulluuteen tuli lähdettyä. Nyt on roppakaupalla hyviä muistoja ja uusia tuttavuuksia. Tästä voi tarinoida vaikka kuinka.

Tässä Tuomiokirkon portailla seurana vielä savolaisia.

Promootio on skumppaa ja osakunta laiffii, kuten laulumme lopetettiin. Akateemista hunningolla oloa, aika ihanaa.

Huulipunavallankumous!

Facebook kertoi minulle, että tänään vietetään huulipunavallankumousta. Tapahtuma kertoo seuraavaa:
"Punainen kannustaa ja innostaa naisia pitämään huolta hyvinvoinnistaan pienillä teoilla.

Uskomme, että tie merkittäviin tuloksiin lähtee pienistä onnistumisista. Uskomme myös, että onnistumiset saavat lisäpotkua rohkeudesta ja itsevarmuudesta. Mikäpä muu olisi siihen parempi onnenamuletti kuin vähän rohkeampi huulipuna?

Haastamme kaikki naiset mukaan Huulipunavallankumoukseen aloittamaan onnistumisen kierteen! Punaa siis huulesi 16.5. merkiksi siitä, että naisten sydän- ja hengitysterveys on lähellä sinunkin sydäntäsi.

Kutsu myös ystäväsi mukaan ja julkaise kuva punaisista huulistasi. Tehdään yhdessä punaisen suukon arvoinen kampanja!"

Rakastan itse huulipunia ja jos on vielä hyvä (teko)syy käyttää moista niin mikäs siinä. Vielä lukiossa huulipuna oli huulilla päivittäin, nykyään harvemmin kun huulet on jatkuvasti sen verran kuivat, ettei huulipuna asetu nätisti sitten millään. Varmasti auttaisi jos lopettaisin itse vahingossa tapahtuvan huulien repimisen ylähampailla.
Mutta, huulipunia!

Minulla ei ole kuin viisi punaa, joista vanhimmilla on ikää vähän turhan paljon, mutta kun ne on hyvän sävyisiä. Kuvassa punat on järjestetty vanhimmasta uusimpaan ja sen vähän huomaa.
1. Maybelline Satin Collection Empire Red. Täydellinen punainen minulle, ei ole liian kirkas eikä taita esim. oranssiin. Tämä oli lähes aina huulilla silloin kun jaksoin päivittäin meikata.
2. Maybelline Color Sensational Pleasure Me Red. Mukamas tummempi punainen kuin edellinen, mutta ei ollutkaan. Aavistuksen kirkkaampi puna, mutta edelleen minulle tarpeeksi tumma.
3. MAC Dark Side. Sain viimein hankittua oikeasti tumman punan. Kunnon viininpunainen, vähän violettiin taittava. Saa ihoni näyttämään ihan valkoiselta, mutta on silti ihana ja toimii myös ilman muuta meikkiä!
4. MAC Impassioned. Kunnolla pinkki kesähuulipuna, jota joskus rakastan ja josta joskus mietin mikä minuun oikein iski.
5. Lumene Wild Rose Lipstick Lupiineja. Jostain syystä näyttää kuvassa miltei yhtä tummalta kuin Dark Side vaikka on selkeästi vaaleampi ja liilampi. Toimii myös kivasti ilman muuta meikkiä ja on nykyään normaalimpi arkihuulipunani. Jostain syystä myös tykkää tippua, ensimmäisellä käyttökerralla jo ja kuvaa ottaessa kolhaisin pariin otteeseen lisää...

Ekstrana kuvassa huulipunasivellin, jonka nimiin vannon, ja kaksi tarpeisiini sopivaa rajauskynää. Huulipunasivellin on Duroyn ja siitä kätevä, että tuon alaosan kun vetää irti niin sivellin menee piiloon ja siitä saa kotelon. Kirkkaampi kynä on L´oréalin Contour Parfait sävy Cherry, mitä olen käyttänyt vuosia, uusinut vain välillä kynän. Käy kivasti noiden kirkkaampien kanssa. Violetimpi on ikuisuuden vanha Rimmel, sävyltä Black Tulip, joka taas käy kivasti noiden violetimpien kanssa yhteen.

En ole koskaan ymmärtänyt miten ihmiset sotkevat huulipunan kanssa, mutta toisaalta harvat käyttävät huulipunaa päivittäin nykymaailmassa. Varmaan vähän sama kuin korkokenkien kanssa: harjoittelukysymys.

Jos haluan varmistaa huulipunan pysymisen teen itse seuraavasti: rajaan huulet, joskus väritän kokonaan. Levitän huulipunan siveltimellä ja "pussaan" ylimääräisen pois paperille. Tuputan sormella puuteria niin, että pinnasta tulee matta, jonka jälkeen levitän uuden kerroksen. Jos jaksan, toistan vielä ainakin kerran, mutta tuokin lisää mielestäni ihan mukavasti pysyvyyttä.

Huulipunasiveltimen hyvä puoli on muuten tasaisen värin lisäksi se, että pystyy myös kerrostamaan eri sävyjä! Nytkin huulillani on Empire Redia ja Lupiineja.

Loppuun vielä kuva kun huulilla on Lupiineja, tulee ehkä sen oikea sävy paremmin esiin: